Kaikki ihanat nuoret naiset on varattuja

Olen joutunut jo ainakin 10 kertaa pettymään, kun aina kun ihastus johonkin nuoreen naiseen ja elätän pienenpientä toivetta, että meistä voisi ehkä joskus tulla jotain, niin sitten joka kerta on myös ilmennyt, että nainen on varattu. Eikä se totta vie ole helppoa aivan hetkessä unohtaa niitä tunteita ihastusta kohtaan, aikaa se on vaatinut. Olen jo liian monta kertaa joutunut käymään tämän saman prosessin läpi ja mieliala on silloin kyllä silloin matalalla. Tätä on jo jatkunut vuosien ajan. Aina kun pääsen entisestä ihastuksesta yli, joudun kokemaan uuden pettymyksen ja joudun käymään saman läpi uudelleen.

Olin tässä vähän aikaa sittenkin ihastunut yhteen mukavanoloiseen nuoreen naiseen, mutta eiköhän vain sekin paljastunut varatuksi. Vieläkin tuntuu olo aika apealta, koska ei ole helppoa päästä näistä tunteista eroon.

Olen tietenkin iloinen näiden nuorten naisten puolesta, että he ovat onnellisia ja toivon heille sekä heidän poikaystävilleen kaikkea hyvää. Mutta itse alan kyllä vähitellen vaipua jo epätoivoon, että en koskaan löydä itselleni sellaista kivaa, perusnättiä "kilttiä tyttöä", jollaisista minä tykkään kaikkein eniten. Kaikki sellaiset nuoret naiset näyttävät olevan jo varattuja.

Anteeksi, että avauduin tälleen. Oli vain pakko päästä purkamaan huonoa fiilistä jonnekkin.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minkähä ikäne mahdat olla? ja miss päin asut?

Äänestä

TÄÄLLÄ MÄÄ OON!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdf asdf kirjoitti:

Olen joutunut jo ainakin 10 kertaa pettymään, kun aina kun ihastus johonkin nuoreen naiseen ja elätän pienenpientä toivetta, että meistä voisi ehkä joskus tulla jotain, niin sitten joka kerta on myös ilmennyt, että nainen on varattu. Eikä se totta vie ole helppoa aivan hetkessä unohtaa niitä tunteita ihastusta kohtaan, aikaa se on vaatinut. Olen jo liian monta kertaa joutunut käymään tämän saman prosessin läpi ja mieliala on silloin kyllä silloin matalalla. Tätä on jo jatkunut vuosien ajan. Aina kun pääsen entisestä ihastuksesta yli, joudun kokemaan uuden pettymyksen ja joudun käymään saman läpi uudelleen.

Olin tässä vähän aikaa sittenkin ihastunut yhteen mukavanoloiseen nuoreen naiseen, mutta eiköhän vain sekin paljastunut varatuksi. Vieläkin tuntuu olo aika apealta, koska ei ole helppoa päästä näistä tunteista eroon.

Olen tietenkin iloinen näiden nuorten naisten puolesta, että he ovat onnellisia ja toivon heille sekä heidän poikaystävilleen kaikkea hyvää. Mutta itse alan kyllä vähitellen vaipua jo epätoivoon, että en koskaan löydä itselleni sellaista kivaa, perusnättiä "kilttiä tyttöä", jollaisista minä tykkään kaikkein eniten. Kaikki sellaiset nuoret naiset näyttävät olevan jo varattuja.

Anteeksi, että avauduin tälleen. Oli vain pakko päästä purkamaan huonoa fiilistä jonnekkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu