Holhous lopetettava, ei enää yritys- ja maataloustukia

"Stora Enson esimerkki osoittaa, ettei valtio-omistus pidä toimintoja Suomessa joten yritysten omistaminen ei sovi valtiolle". Näin kirjoitti Tampereen kauppakamarin asiamies Harri Ojala Hesarissa.

Kuten kaikki muistamme elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoi Kemijärven sellutehtaan lopetuksen yhteydessä, että valtion edustaja ei voi puuttua yrityksen operatiivisen johdon toimintaan. Eivätkä ole valtion edustajat voineet tai osanneet puuttua sitä ennen tai sen jälkeen.

Joten valtio ei mitenkään ole varmistanut määräysvaltaansa valtion osa-omisteisissa yhtiöissä valtion osuudesta riippumatta.

Ojala kirjoittaa: "Valtio-omistajuuden idea sekä sen käytännön monitahoisuus luovat kitkaa ja epäluuloa yksityisillä markkinoilla. Tästä syntyy lisähintaa, jota valtionyhtiöt pulittavat ainakin markkina-arvossaan".

Ehkä ne sijoittajat, joiden käyttämissä pörsseissä ei ole valtion osaomistamien yhtiöiden osakkeita kaupan, miettivät sijoituksiaan, eivät muut. Markkina-arvoon ei valtion omistuksilla ole ollut Suomessa mitään vaikutusta. Vai mitä mieltä Fortumin jopa 30 %:n voitosta sähkönsiirrossa, vaikka sähköverkko on ala-arvoisessa kunnossa.
Entäpä mitä mieltä Fortumin jättimäisen suurista osingoista, onko valtion omistuksella ollut vaikutusta?
Pitäisikö valtion tukemat (3 miljardia) yritykset myydä ulkomaiseen omistukseen, kun seurauksena on usein toiminnan lopetus Suomessa (Nokia ym.). Lisäksi ulkomaiset suursijoittajat vievät osinkotulot veroparatiiseihin, joten ne eivät jää suomalaista yhteiskuntaa rikastuttamaan.

Suomessa valtio tukee yrityksiä. Työ- ja elinkeinoministeriön yritystuet ovat vuosittain noin 3 miljardia euroa. Työllisyyteen ja yrittäjyyteen yritykset saavat 1,2 miljardia, innovaatio ja yritysten kansainvälistymiseen veronmaksajat maksavat 820 miljoonaa, alueiden kehittämiseen ja rakennerahastoihin veroja käytetään 591 miljoonaa jne.

On Tukesia, MEKiä, Mikesiä, GTK:ta, Tekesiä, VTT:tä, yrityshankkeiden valmistelua, innovaatiokeskittymiä jne. On mitä erilaisimpia yritystukia ilman minkäänlaista vastuuta työllistämisestä tai tuotannon pysyttämisessä Suomessa.

Yritysten pitäisi palauttaa veronmaksajien maksamat yritystuet , jos tuotanto siirretään ulkomaille tietyn ajan kuluessa tukien nostamisesta. Se olisi valtion oikeaa ohjauspolitiikkaa.

Valtion osaomisteisessa Fortumissa valtion pitäisi huolehtia voittojen ohjaamista sähköverkon kunnostamiseen ja energian hinnan kohtuullistamiseen. Energian hinta on suomessa niin kuluttajien kuin yritystenkin kannalta merkittävä tekijä.

Koska energia on Suomessa ylihinnoiteltua, niin teollisuus on siirretty sähköveroluokkaan II. Veroetu tästä yrityksille on reippaasti yli 200 miljoonaa vuodessa. Kuluttajathan senkin maksavat.

Jos yritysten omistaminen ei sovi valtiolle kuten asiamies Harri Ojala kirjoittaa, niin lopetetaan yritysten "holhoaminen" ja kaikki yritystuet. Antaa yritysten pärjätä omillaan. Antaa yritysten tehdä innovaatio-, kansainvälistymis- koulutus ym. yritystoimintaa edistävät toimet omista voitoistaan. Näin säästyy valtion veroja 3 miljardia lisäksi säästyy verotuet.

Lopetetaan myös maa- ja metsätaloustuottajien "holhoaminen" ja 3 miljardin maataloustuet. Antaa kilpailun kukoistaa ja markkinoiden määrittää hinnat. Ryhdytään syömään halvempaa ja vähemmän tuettua EU-maista tuotua ruokaa. EU:n ruokapaketteja on jo vuosikausia jaettu Suomen köyhille, jotka kyllä maksavat maataloustukiaisia, mutta joilla ei ole varaa ostaa suomalaista ruokaa.

Vuosittain verokertymä kasvaisi siten 6 miljardilla eurolla verotuet. Eipä tarvitse lakkauttaa varuskuntia eikä leikata lääkkeiden sairausvakuutuskorvauksia.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

6 miljardin säästö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu