Pahin kohtaus ikinä.

Mulla oli aikoinaan kanssa aika hirveä kohtaus. En silloin vielä tiedostanu että se oli paniikkihäiriötä. Joskus illalla yhdentoista aikaa iski aivan järkyttävä olo. En voinut liikkua koska tuntu että oksentaisin. Päässä pyöri koko ajan ajatus että mä sekoon just nyt heti. Yritin tehdä jotain muuta, mikään ei auttanu. Makasin sit kaks tuntia liikkumatta sängyllä ja kattelin telkkaria, yritin keskittyä siihen. Lopuks olo hiukan helpotti ja pystyin nukahtamaan. Mut se oli aivan järkyttävää. Sillon oli tosiaan sunnuntai-ilta ja olin juonut sekä pe että la, joten saattoi hiukan vaikuttaa asiaan..
Mut toinen hirvee oli uutena vuotena, ei ollut kauheen voimakas mutta kesti melkein tunnin. Loppujen lopuks makasin koko uuden vuoden vanhempien luona ja tärisin peiton alla :/

Vh:lle :
- itselläni ollut kolmesti elämässäni just vastaava kohtaus, kestäny 2 tuntia, yks
Tais olla yli 4 tuntia... pahinta oli, kun en aikanaan tiennyt, mistä on kysymys, ja just
Se pelko, että tämä ei lopu koskaan...Eipä ole mikään elämäni fyysinen kipu yltänyt
Samaan hirvittävyysluokkaan...

Heippa, täällä kanssakärsijä.

Ens kerralla kun iskee keskellä yötä tai iltaa kova kohtaus, suosittelen soittamaan kriisipuhelimeen:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin

Parempi vaihtoehto kun ambulanssin tilaaminen, koska linjan toisessa päässä koulutettu ihminen näihin tilanteisiin. Itsellä kun tuli tän viikon alussa elämäni pahin kohtaus keskiyöllä, soitin tuonne ja puhuin tunnin. Itkin ja tärisin, mut puhelun aikana kaikki oireet lieveni ja rauhoituin huomattavasti, puhelun jälkeen olin niin raukea ja väsynyt, että nukahdin melkein heti. Mitään lääkettää ei tarvinut ottaa. Näissä kohtauksissa kun on parasta aina saada se kamala kierre pysähtymään, se noidankehä missä pelot ruokkii fyysisiä oireita ja päin vastoin ja sitten ollaanki jo kuolemaisillaan.

Kannattaa ainaki tallentaa tuo numero kännykkään niin tietää, et apu on lähellä ja sekin jo rauhottaa kummasti! Tsemiä kaikille vertaisille. Itse olen tältä palstalta saanut aivan suunnattomasti apua ja uskoa tulevaan.

Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä yli 20 vuotta. Aluksi kiersin lääkäriltä toiselle ja eivät löytäneet mitään vikaa. Sairaalaan menin kolme kertaa keskellä yötä kun vapina ja panikointi oli pahimmillaan. Kunnes aivan tavallinen venäläinen terveyskeskuslääkäri tunnisti oireeni ja määräsi cipramilia otettavaksi. Siitä alkoi
pikkuhiljaa elämäni muuttua paremmaksi. Olin itsestäni ylpeä kun uskalsin matkustaa yksin pohjoiseen. Näinhän en ollut aiemmin edes voinut kuvitella tekeväni. Autoa ajoin vain peiniä matkoja kaupungissa. Ilman kaveria en pystynyt lähtemään oikeastaan mihinkään. Siksi kehottaisinkin että ne joilla samansuuntaisia oireita on lähtevät pikimmiten lääkäriin saamaan apua. Minulta meni parhaat vuodet kamppaillessa tautini kanssa. Tosin työssä pystyin käymään, metrolla en pystynyt liikkumaan. Mutta uskokaa, oikean lääkityksen myötä elämä muuttuu siedettäväksi ja huomaa aivan uusia asioita
ympärillään. Hyvää kevättä!

älkää niitä lääkkeitä käyttäkö pahentaa vaan oloa loppujenlopuks....vituttaa ku porukka neuvoo et jos on yks kohtaus tullu että mene psykiatrille se antaa sulle lääkkeet niin VARMASTI paranee olo...paskat! ehkä se voi helpottaa mut ei se lääkkeillä pois mene! itelle tuli ensimmäisen kerran kohtaus 15 vuotiaana ja se oli todella paha,tuntu että henki lähtee ja sekoaa pää mut sitten lääkäri totesi paniikkihäiriön koska mitään tautia ei löytynyt...määräsi lääkkeitä mut kova jäbä ku olin en syönyt niitä :) vaan aloin juttelemaan ihmisille ja kavereille että mulla on tämmönen oire enkä sitä häpeä...en jäänyt neljän seinän sisälle miettimään koska olo vain pahentui! jos kohtaus oli tulossa otin puhelimen käteen soitin kavereille, tiskasin astiat, rapsutin koiraa,lähin ulos ihan mitä vaan että sain mielestä pois tämän ahdistuksen...sitten ne loppuivat moneksi vuodeksi...pääsin koulusta työelämään,sieltä armeijaan,armeijasta kersanttina takasin työelämään...urheilin paljon ja sitten 25 vuotiaana se iski uudestaan kun läheinen ystävä kuoli ja tyttöystävän kanssa meni välit! jäin neljän seinän sisälle ja olut maistui kunnolla, ajattelin että kun kaveri lähti noin nuorena niin miks en sit minäki vois kuolla ihan yllättäen...pahensi oloa kun urheilin paljon ja lääkäri totesi että minulla on luultavasti sydänlihastulehdus! sitten tehtiin testejä ja totesivat ettei missään löytynyt mitään...silloin oli samantyyppisiä oireita että illalla tuli ja saatto kestää tunteja se rintakipu.hengenahdistus,voimaton olo,pyörtymisen tunne, puutuneet raajat,kuumeilu,epätodellinen olo, kuolemisen pelko! Mutta tiesin että se oli taas paniikkihäriö joka yritti tulla pilaamaan mun elämää! ja kestin ne kohtaukset,tiesin että tähän ei kuole ja vaikka kuinka pahalta tuntui en luovuttanu vaan otin taas sen puhelimen käteen ja soitin kavereille,rapsutin koiraa tein jotain muuta kuin ajattelin tautia! sosiaalista elämää tarvitsee paljon ne ihmiset joilla on tämä oireilu! jotain muuta mikä saa mielen pois siitä! Nyt on puoli vuotta menny ilman kohtauksia ja olo on mahtava! älkää heti alkako lääkkeitä käyttään on muitakin ratkaisuja ja varsinkaan vielä nuoressa iässä ei tarvi heti niihin koskea se luultavasti lähtee ajallaan pois! Elämässä tulee alamäkiä ja myös ylämäkiä ja ihminen on sitä varten täällä että tulee kestämään kaikki vaikeudet...hyvät ja huonot! tarkoitus ei ollut haukkua ketään ja toivottavasti kaikki jolla tämä sairaus on pääsevät siitä eroon...Hyvää kesää kaikille

Mulla on näitä koko ajan,tulee liukuhihnalla ,armoa antamatta. On lääkkeitä,ei juuri apua.

Minulla on paha kohtauskierre menossa. Rivatrilista vieroitusprosessi on pahentanut tilannetta. Nyt kohtauksia on tullut muutaman päivän välein. Minulla on ollut kohtauksia jo vuosia. Äsken tuli kohtaus ja tulin nettiin etsimään apua kohtauksen sietämiseen, lievityskeinoja (siinä vaiheessa kun kohtaus alkoi vähän rauhoittua). Pahimmillaan kohtaukseni ovat kestäneet 6 tuntia. Tänään oli taas muutaman tunnin kohtaus. En ole ihan varma onko kohtaus jo täysin ohi mutta nyt kirjoittaminen auttaa. Kun oireet on pahimmillaan niin ei voi kuin yrittää kestää. Jostain luin joskus mitä oireita paniikkikohtauksissa voi olla ja minulla on ollut varmaan ne kaikki , tosin kuoleman pelkoa minulla ei yleensä ole vaan enemmänkin toivon että kuolisin siihen kun se on niin raskasta. Kuukauden päästä on psykiatriaika ja mietitään taas lääkitystä. Harkitsen myös että kysyisin voinko päästä ilmaiseen nettiterapiaan joka on paniikkihäiriötä varten. Minulla ei ole varaa psykoterapiaan eikä kela osallistu siihen kun olen lopullisella eläkkeellä. Toivon että lääkemuutokset toisivat apua.

Sanon vielä että vaikka kaipaankin kuolemaa niin en ole itselleni mitään tekemässä, en usko että se ratkaisisi mitään. Aion hakea apua niin kauan kuin on tarve. Hakekaa apua lääkäristä niin kauan että sitä saatte. Menen päivä kerrallaan, tarvittaessa hetki kerrallaan. Tsemppiä kaikille paniikkikohtausten kanssa painiville! Emme ole yksin!

Moikka! Mulla ollut myös paniikkikohtaus 2-3vuotta sitten, jolloin tärisin ja tuli pakokauhu. Koska olin tällön 10-11v. Ei kestänyt kuin 15 min, ja lähti pois. Tottakai pelästyin, mutta nyt osaan hallita jo tätä, ja paniikki kohtaukset ovat vähentyneet. 2kk oli niin, että paniikkikohtauksia oli 2 kertaa tai enemmän viikossa, mutta nyt 3kk-4kk kerran tai vähemmän kuussa.
Kauppoihin pystyn menemään, ja koulussa käymään. Se on vapauttavaa! Tästä oon kärsinyt vaan 5kk, mutta ylijännityksestä kärsinyt 11 vuotta, joka tekee paniikista pahemman, nyt olen onneksi kertonut itselleni, että paniikki ei tapa, ja vaikka paniikki tulee, niin rentoudun, mietin jotain muuta. Kun liimaan itseni vaikka sänkyyn paniikki kohtauksen ajaksi, tai menen katsomaan perheen kanssa telkkaria jne jne jne. niin näin vältän, etten lähde juosten paniikissa (pakokauhunvallassa) juoksentelemaan ympäri taloa. 🙂

No aattelin vertaislukemista juuri löytää täältä... itsellänikin ollut aivan liian rankkaa monesti paniikin & muiden mielenterveys ongelmien takia. Nyt vasta vuosien jälkeen sitten multa kysytty että josko ongelmieni syy/ alkulähde olisikin neuroperäinen.... Anyway tosi rankkaa on tämä ja teille vaan voimia kans... Itselläni just menossa jo pari päivää kestänyt paniikkikohtaus jahka olen kai niin väsynyt.

Mulle tulee paniikkikohtauksia muutamia kertoja vuodessa. Parina ensimmäisenä kertana marssin päivystykseen kun oli aivan varma olen kuolemassa. No, en kuollut kummallakaan kerralla. ;) Yleensä pystyn aika hyvin torppaamaan, ettei kovin pahaa kohtausta pääse syntymään, mutta joskus pääsee pahasti jylläämään eikä meinaa järjen toimia ollenkaan. Toissa viikolla sain ehkä pahimman kohtauksen ikinä ja kestikin toista tuntia. Kurkkua kuristi ja rintaa painoi eikä happi kulkenut. Makasin sohvalla sormi puhelimen 112 sovelluksen lähellä. Ihan pahin kesti 10-15 min mutta tosiaan jatkui toista tuntia kaiken kaikkiaan. Aika uuvuttavaa...

täällä alkoi paniikkikohtaukset homekämpässä ja ne jäi sinne

siitä lähtien aina kun kohtaus edes yrittää tulla päälle - katson ensin ympärille mikä siinä on niin vikana, että elimistö ilmoittaa vaarasta. Viimeisin kohtaus tuli kun hengitin reilu 6h sellaista mikä vahingoitti keuhkoja....

homeesta ja kemikaalimyrkytyksistä jää elimistölle reaktio päälle tai muistiin
Homealtistus on myös myrkytys

Elikkäs

Homeopaatilla asia hoitui muutamassa viikossa, tosin oli hiukan lievempi.

Mulla kestää poikkeuksetta kohtaus 1-2 tuntii. Vhän on pitkät tunnit pelätä joko se viikatemies vie

morjes, kyllä täällä on muitakin jolla pahat kohtaukset kestäneet tunnista kahteen tuntiin. Lohdutukseks et ole ainut... kohtauksia ei ole hetkeen ollut muutakun jotain lieviä ihan satunnaisesti. kiitos lääkityksen ja terapian jotka jo loppuneet. tosin epätodellinen olo ja ns jonkinlainen aivosumu vielä, silmät utuiset ja sumeat ja omituinen väsynyt ja mielenkiinnoton olo muutenkin, lääkäriaikaa odotellaan josko olon vielä joskus sais normaaliksi ja elämään pääsisi kunnolla kiinni. Voimia kaikkille jotka kärsivät paniikista!