Seksuaalisuus on läsnä ihmisen elämässä kaiken aikaa. Lääketieteen alan opiskelijat ja työntekijät joutuvat jatkuvasti tekemisiin tosi monenlaisten tilanteiden kanssa.
Kuinka siellä siis selvitään kaikenlaisista alastomuuteen, sukupuolielimiin ja seksuaalisesti arkoja asioita sivuavista tilanteista?.
Pitääkö opiskelijoilla pokka tai tuleeko hihityskohtauksia? Käydäänkö tilanteita vitsaillen läpi jälkikäteen?
Entä jos on erityisen hemaiseva potilas edessä. Täriseekö kädet, tuleeko erektio tai muuta vastaavia reaktioita?
Ei aina oikein vaikuta alan opiskelijoiden ajatuskulku ja käyttäytyminen ammattimaisilta näiden kirjoituksien perusteella. Miten mahtaa olla käytännössä.
Kuinka siellä siis selvitään kaikenlaisista alastomuuteen, sukupuolielimiin ja seksuaalisesti arkoja asioita sivuavista tilanteista?.
Pitääkö opiskelijoilla pokka tai tuleeko hihityskohtauksia? Käydäänkö tilanteita vitsaillen läpi jälkikäteen?
Entä jos on erityisen hemaiseva potilas edessä. Täriseekö kädet, tuleeko erektio tai muuta vastaavia reaktioita?
Ei aina oikein vaikuta alan opiskelijoiden ajatuskulku ja käyttäytyminen ammattimaisilta näiden kirjoituksien perusteella. Miten mahtaa olla käytännössä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mikään inhimillinen ei ole lääkärille vierasta, hyvä koulutus ja pikä kokemus antaa eväät selvitä oikeastaan kaikenlaisista tilanteista mitä eteen tulee, myös seksuaalisuuteen liittyvistä tilanteista. Vastaanotolla tulee esiin todella erikoisia kuvioita ihmisten seksuaalikäyttäytymiseen liittyen, mutta oikeastaan mikään ei töissä hätkähdytä tai järkytä, usein näiden potilaiden ongelmat ovat sitä paitsi varsin mielenkiintoisia, näiden ongelmien tutkiminen ja selvittäminen sekä myös hoitaminen (jos hyvää tai tehokasta hoito on ylipäätään olemassa) on varsin mielenkiintoista.
Opiskeluaikana toki on hankalampaa, se on selvää, opiskeluaikana kun tuota koulutusta vasta ollaan saamassa eikä kokemustakaan ole. Mutta kyllä nämä asiat oppii ymmärtämään ja sisäistämään kun oppia ja kokemusta kertyy.
Opiskelijalle tulee toki usein hämmentäviä tilanteita ja toki opiskelijan reaktiot ovat usein luonnollisesti erilaisia kuin kokeneen ammattilaisen. Tämähän on inhimillistä, ei ilman oppia ja kokemusta voi olla "eri tasolla" lääkäriksi opiskeleva kuin vaikkapa ekonomiksi opiskeleva opintojn alussa tai vielä opintojen keskivaiheillakaan.
Esimerkiksi juuri tuo että harjoitellessa potilaan tutkimista tulee eteen hämmentäviä, jopa kiihottaviakin tilanteita, sehän on ihan normaalia. Esim. jos opiskelijat harjoittelevat tutkimista toisillaan niin nuori kokematon miesopiskelija saattaa kiihottua nähdessään kauniin nuoren naispuolisen kurssikaverinsa rintaliiveissä paita riisuttuna, tällainen tilanne saattaa tulla eteen esim. ekg:n ottamista harjoitellessa, keuhkojen ja sydämen kuuntelua harjoitellessa ekana tai tokana opiskeluvuotena. Usein pyritään mukavuussyistä sijoittamaan naiset ja miehet omiin ryhmiinsä, mutta ei se aina onnistu.
Samaten potilaan tutkimista harjoitellessa opetuspotilailla saattaa tulla hämmennystä ja jopa kiihottumista ja siis miehillä erektiokin mahdollisesti, sekin on ihan inhimillistä.
Opetuspotilaatkin saattavat reagoida tutkimustilanteessa, ainakin yhden naispuolisen opiskelijan muistan kertoneen että kun hän harjoitteli miehen peniksen ja kivesten tutkimista (palpaatio eli tunnustelemalla tutkiminen) alkoi nuorella mies potilaalla seisomaan, tästä opiskelija hämmentyi ja lopetti tutkimisen, mutta eikö tuo hämmennys tuossa ole inhimillistä vain eikä mitään vaaraa tuossa aiheutunut kun sitten kokenut valmis lääkäri kuitenkin tarkastaa tutkimustulokset ja päättää hoidosta ja diagnoosista.
Mitä tarkoittaa opetuspotilas?
Kertaakaan ei oo vastaan tullut tilannetta, et olis mitään kiihottumiseen päinkään tapahtunut, vaikka suht paljon oon potilaita tutkinut. Tuseratessa ei sitä tosiaankaan mieti, että sormeni on nyt jonkun peräsuolessa, nauttiikohan se tästä, vaan varsinkin kokemattomana keskittää kaikki ajatukset siihen eturauhasen koon arviointiin, poikkeavuuksien etsimiseen ym. Todellisuus on jotain aivan muuta kuin suomi24n kommentit. Ei todellakaan mitään hihityskohtauksia tule enkä kyllä ainakaan näe sukupuolielinten tutkimisessa mitään hihitettävääkään, se oli ala-asteella se, kun nämä asiat oli vielä vieraita. Kertaakaan en ole vielä mielestäni hemaisevaa potilasta nähnyt, todellisuus on et suurin osa aikuispotilaista on vanhuksia, jotka ovat varsin tottuneita lääkärin tutkimuksiin.. Tietysti en voi puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä siinä lääkärintakki päällä kaikki muuttuu varsin lääketieteelliseksi.
Opetuspotilas on "oikea" potilas oikean vaivansa kanssa, joka on kandien opetuksessa. Usein opiskelija tutki hänet alkuun ja sit opettaja tutkii vielä sen jälkeen.
Näin äkkipäätä tulee mieleen, että opiskelijan asemassa nimenomaan sellainen tilanne,kun katselee vieressä toisen suorittamaa tutkimusta/toimenpidettä, olisi omille reaktioille otollista aikaa. Vaikkei vaikkapa sukupuolielinten tutkimuksessa sinänsä ole todellakaan mitään ihmeellistä, niin saattaa ryhmässä olla jännitystä, joka saa aikaan täysikäisissäkin naurun pidättelyä. Ja jos vielä opiskelutoveri on siinä tiukassa tilanteessa.
Ihmisetkin on niin erilaisia: joku on viileä tyyppi, joka ei niinkään noteeraa ulkonäköasioita. Toinen saattaa olla kovinkin herkkä.
On siinä opetuspotilaalla kestämistä, kun ensin kokematon opiskelija tutkii ja on kenties muitakin paikalla ja vielä opettajakin tekee saman tutkimuksen uudelleen.
Tapaus tosielämästä. Olin ollut terveyskeskuksessa raskauden alkuvaiheessa yleislääkärin puheilla alapään kovan kutinan takia. Ei muuta kuin housut pois, pöydälle ja jalat auki, syy löytyi helposti. Sitten joitakin kuukausia myöhemmin samainen mies oli äitiysneuvolan puolella. Tavanomainen tervehdys ja keskustelua ajankohtaisesta voinnista. Sitten taas alapää paljaaksi ja tutkittavaksi. Siinä vaiheessa, kun hän katsoi jalkoväliini, hän sanoi: "me ollaan tavattu aiemminkin". Jostain syystä teki mieli vetää polvet yhteen.
Mahdetaanko opiskelijoille kertoa käytösesimerkkejä, kuinka ei kannata käyttäytyä, jos halutaan ettei potilas nolostu.
Tuohan vain osoitti hyvää huumorintajua!!!!
Niin, käsitelläänkö teoriatunneilla tätä kyseistä aihetta eli selviytymistä arkaluonteisissa tilanteissa?
Vai pitääkö kaikki kokea itse kantapään kautta. Kaikilla ei todellakaan ole luontaisia kykyjä vaikkapa hienotunteisuuteen.
Voi hyvät hyssykät. Lääkiksen opiskelijat ovat aikuisia ja fiksuja ihmisiä. Ei niille tarvitse opettaa hihityksen poistamismenetelmiä ynnä muita ala- ja yläastejuttuja. 150 vuotta sitten naisen nilkan näkeminen saattoi aiheuttaa vaikka mitä jäykistymisiä, se on ihan sama, onko edessä korva, nenä vai torttu. Ruumiinosa mikä ruumiinosa.
Ja ruumiista puheenollen, ei niiden avaaminen ole lääkärille jotain erikoista, ruumis se on sekin, vain kuollut tällä kertaa.
tailgj eli edellinen kirjoittaja vaikuttaa kovin tunteettomalta ja kylmänkalsealta (toiseksi viimeinen l-kirjain voidaan vaihtaa myös r-kirjaimeksi) jääpuikolta.
Ei kukaan ole maininnut mistään hihityksen poistamismenetelmistä ym. jutuista.
Toivottavasti tuollainen ronskin ja tylyn asenteen omaava ei pääse kiusaamaan herkempiä ja empaattisempia opiskelijoita.
Haluan potilaana lääkärin, joka EI kohtele ihmisiä vain ruumiina: ihan sama onko elävä vai kuollut. Ja joka todellakaan EI näe potilaan kaikkia ruumiinosia samantekevinä. Siitä juuri tässä on kysymys, että lääkäri ymmärtää, että potilaat kaipaa hienotunteisuutta ja arvostamista.
Kylmänkalseako? Kalseuteni johtuu vain siitä, että olen keski-ikäinen ja elämää nähnyt. Eli lääkäri näkee parikymmentä potilasta päivässä, patologi useita ruumiita viikossa, viikosta ja vuodesta toiseen.
Kyllä lääkäri varmasti kunnioittaa ihmistä, mutta työ on työtä. Ei lääkäri oikeasti ajattele potilaitaan tai niitä ruumiita iltaisin ja öisin, kuten roskakuskikaan ei ajattele tonkia ja pöniköitä. Saippuasarjat ovat sitten erikseen.
Ja vartalonosa on vain vartalon osa, tosin jos 16-vuotias tulee pimpsalääkäriin ensimmäistä kertaa, osaa tohtori varmaan ottaa tämän huomioon. Itse en ole huomannut lääkärin asenteessa juurikaan eroa, katsooko hän silmääni, korvaani vai pimpsaani. Eli tämä on ihan hyvä juttu.
Jos kirjoitukseni tuntuu tylyltä, niin mietipä, jos pappi oikeasti ottaisi tunteella osaa jokaiseen 5 000 suorittamaansa hautajaistilaisuuteen. Itkisi ja surisi yleisön kanssa. Montako vuotta pappi jaksaisi, ellei osaisi ulkoistaa itseään omaisten surusta? Tai hautajaisurakoitsija? Tai eläimiä lopettava eläinlääkäri?
Mikään ei ole ihmisen elämässä yksioikoista ja ennalta suunniteltavissa. Esim:
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2003;119(3):273-275
Matti Huttunen
Katsaukset
Kun ihot ja sielut koskettavat toisiaan, hetkeen liittyy aina seksuaalisten mielikuvien ja halujen heräämisen mahdollisuus. Ei siten ihme, että lääkärin ja potilaan yhtä hyvin kuin psykoanalyytikon ja analysoitavan tai papin ja seurakuntalaisen väliset suhteet voivat erotisoitua ja johtaa joskus myös asiallisena pidetyn ammattillisen roolin rikkoutumiseen. Suhteestamme seksuaalisuuteen kertoo kuitenkin se, että esimerkiksi lääkäri- ja potilassuhteiden erotisoitumiseen liittyvistä ongelmista ei juuri keskustella sen enempää opintojen aikana kuin lääkärin jatkokoulutuksessa. Kuitenkin useiden selvitysten mukaan valtaosalla lääkäreistä tai psykoterapeuteista on ainakin joskus erilaisia eroottisia mielikuvia tai tunteita potilaitaan kohtaan. Ongelmalliseksi lääkärin kokemat luonnolliset tunteet muodostuvat, jos hän itse ahdistuu niistä tai päätyy käyttäytymään tavalla tai toisella avoimen seksuaalisesti potilastaan kohtaan. Tehtyjen selvitysten valossa ehkä noin joka kymmenes mieslääkäri on jossain uransa vaiheessa päätynyt ainakin satunnaiseen seksisuhteeseen potilaansa kanssa eriasteisesta flirttailusta puhumattakaan (Gartrell ym. 1986, 1992, Wilbers ym. 1992, Appelbaum ym. 1994, Lamont ja Woodward 1994, Lazarus 1995, Bayer ym. 1996, McGullough ym. 1996, Ovens ym. 1997). Eikä tämä ammattiroolin rajojen rikkominen ole luonnollisesti tuntematonta naisillekaan.
Moni lääkäri on lähes kyvytön puhumaan potilaittensa kanssa seksuaalisuudesta. Lääkäreiden vaikeus keskustella empaattisesti potilaittensa seksuaalisuuden eri ulottuvuuksista typistää heidän diagnostisia ja hoidollisia taitojaan. Lääkäreiden on myös yleensä helpompaa puhua kollegoilleen, esimiehilleen ja työnohjaajilleen potilaittensa herättämistä ärtymyksen kuin eroottisista tunteista. Ikään kuin potilaan herättämät seksuaaliset mielikuvat olisivat jotenkin paheksuttavampia tai epätavallisempia kuin erilaiset kielteiset tunteet. Joillekin lääkäreille on ominaista suojautua eroottisilta tunteilta muodollisen jäykällä käytöksellä. Tämä tapa kuitenkin tukahduttaa hyvälle hoitosuhteelle ominaisen elävyyden eikä myöskään mahdollista hoitosuhteessa heräävien eroottisten tunteiden psykoterapeuttista hyödyntämistä (Coen 1996, Golden ja Brennan 1996, Malan 1997, Bollas 2000). Mutta miten me voimme oppia keskustelemaan potilaittemme kanssa heidän seksuaalisuudestaan, jos meitä ei tässä taidossa opasteta lainkaan sen enempää lapsuutemme kuin opintojemme tai jatkokoulutuksemme aikana? Lääkärin jäädessä yksin omien eroottisten tunteittensa kanssa hänelle on aina vaikeampaa hallita käytöstään hoitosuhteissa. Pelkät mustavalkoisen moralistiset asenteet lääkärin eettisiä ohjeita rikkoneita kohtaan eivät kuitenkaan auta ketään (Appelbaum ym. 1994, Gabbard ja Lester 1995), eivät edes seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneita. Fariseukset ovat ennenkin kivittäneet syntisiä.
Ihanaa. Haluan heti mennä käymään mukavien ja pilkesilmäisten tohtorien luona, jos vaikka pääsisi treffeille, jos kerran vastaanotolla voi oikeasti olla eroottista värinää. Vaan en kyllä gynekologini kanssa halua treffata, silmälääkäri voisi olla kivempi. On sitten se toinen paikka jotenkin mielenkiintoisempi, kun jatkoille mennään.
Tuolla toisessa ketjussa LL-08 kirjoittaa esimerkin huomiostaan nykyisistä lääkiksen opiskelijoista näin:
Siellä on poikia, jotka mölisevät isoon ääneen, hirnuvat ja päästelevät epämääräisiä ääniä ja käyttävät ala-arvoista kieltä. Kaikki jutut peruskoulutasoa.