Martin Scorsese on arvostetuimpia elokuvaohjaajajia Hollywoodissa.Hän tekee uransa ensimmäisen nuortenelokuvan.Vaikka pääosassa on lapsi-ikäinen Asa Butterfieldin esittämä Hugo,on elokuva kuitenkin enemmän varttuneemmille suunnattu elokuvahistorian oppitunti.Scorsesen elokuvassa kerrotaan mikä asia elokuvassa on taianomaista,joka kiehtoo katsojaa.Elokuvan mysteerinen vieterilelu,jonka Hugo omistaa on tavallaan koko elokuvan kiintein huomionkohde.Vieterilelu saa Hugon toimimaan pakkomielteenomaisesti ratkomaan lelun mysteeristä arvoitusta.
Hugo elokuvan lavasteet kuvaavat lähes tyystin Pariisin rautatieaseman kellojen koneistoja.Kellojen rattaat tuovat mieleen myös elokuvaprojektorin koneiston,joka antaa vertauskuvaa elokuvaprojektorin sisuskaluista.Tavallaan Martin Scorsese on sukeltanut elokuvakoneen sisään,elokuvan alkulähteille.Elokuvan alkulähteitähän elokuvassa onkin,Lumieren ja Georges Meliesin teokset nähdään kauniin kolmiulotteisina teoksina ensimmäistä kertaa.Tällä kertaa 3D on ehtaa tavaraa kuvaten näitä mykkäelokuvan klassikoita,vanhat elokuvat heräävät uuteen eloon kolmiulotteisuuden myötä.
Hugo on lämminhenkisin elokuva,minkä Scorsese on elokuvauransa aikana tehnyt.Hugo kertoo ohjaajan syvästä rakkaudesta elokuvataidetta kohtaan,ja sen hän tekee tunteellisesti,kuitenkin pateettisuutta välttäen.Elokuva taiteena on tässä Hugo elokuvassa kaikkein tärkeintä.Harvoin elokuvia nähdään näin kauniisti kuvattuna.
TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo on katsomislistalla en ole ehtinyt vielä katsoa tuota.
kyllä tämä oli katsomisen arvoinen ja sopii vauvasta vaariin , myös 3d toimi hienosti. hugon traileri: http://www.mediajulkkis.com/2012/02/hugo.html