Terve, postasin tämän jo rajatieto -palstaan mutta ajattelin että se sopisi paremmin tänne. En ole varsinaisesti mikään buddhalainen mutta kokemukseni ilmeisesti buddhalaiset hyväksyvät tai tulkitsevat. Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Hei kaikki. Näin todellakin tapahtui eilen illalla.
En halunnut enää pelätä. Olin luonteeltani nimittäin pelokas, ja pelkäsin turhia. Pyysin jotenkin joltain suojelusenkeliltäni, otaksuen että semmosia on, että en enää pelkäisi niin paljon.
Hiukan myöhemmin pyrin jotenkin yhteyteen Jumalan kanssa (tai Valon tai miten sen nyt ottaa).
Hiukan myöhemmin tunsin pienen valo-olennon laskeutuvan yläilmoista, ja lähestyvän minua. Tai jos ei nyt valo-olento ollut niin jonkinlainen valo-energia-ilmentymä. Pidin silmäni kiinni tosin, mutta tunsin, ja kykenin näkemään valon jotenkin vaistoten. Tunsin sillä olevan hyvää energiaa.
Se lähestyi ja lähestyi, ja se meni päälaelleni, koskettelemaan sitä. Se imeytyi hitaasti päälakini läpi jotenkin "päälakeni ja aivokuoreni väliin" (huom. tämä on oma arvioni). Se ei tuntunut mukavalta mutta ei se mitenkään kipeääkään ottanut. Tuntui oudolta. Tunsin sen energian tosiaankin sitten mylläävän siellä pääkopassani, ihan siis tunsin niin käyvän.
Ihan kuin se olisi painellut aivokuortani, muokannut sitä (HUOM: TÄMÄ ON OMA TUNTEMUKSENI).
Tunsin ajattelevani kohta eri tavalla.
En enää kykenyt käyttämään aivojen yhtä osaa, mitä käytin ennen eskapistisiin tarkoituksiin. Nyt ajatteluni oli suunnattu jotenkin maan tasolle, kun ennen olin vähän semmonen pilvissä heiluva.
Seuraavana päivänä muutos pysyi.
Itsevarmuuteni oli kasvanut koska en jotenkin ollut kykenevä pelkäämään! En huolestnut turhista kuten tavanomaisesti, mutta jotenkin en olisi enää kykeneväkään! Aivoni eivät enää toimisi sillai, ENKÄ kyllä haluaisi turhia yrittääkään.
Tunnen vieläkin siis jonkin ylimääräisen olevan tuolla pääkopassani, tai ehkä se on vain tunne muutoksesta. En tiedä.
En valita. Minusta tässä on jotain hyvää. Mutta minkälainen tulkinta teillä olisi, mitä tässä on oikein tapahtunut?
Hei kaikki. Näin todellakin tapahtui eilen illalla.
En halunnut enää pelätä. Olin luonteeltani nimittäin pelokas, ja pelkäsin turhia. Pyysin jotenkin joltain suojelusenkeliltäni, otaksuen että semmosia on, että en enää pelkäisi niin paljon.
Hiukan myöhemmin pyrin jotenkin yhteyteen Jumalan kanssa (tai Valon tai miten sen nyt ottaa).
Hiukan myöhemmin tunsin pienen valo-olennon laskeutuvan yläilmoista, ja lähestyvän minua. Tai jos ei nyt valo-olento ollut niin jonkinlainen valo-energia-ilmentymä. Pidin silmäni kiinni tosin, mutta tunsin, ja kykenin näkemään valon jotenkin vaistoten. Tunsin sillä olevan hyvää energiaa.
Se lähestyi ja lähestyi, ja se meni päälaelleni, koskettelemaan sitä. Se imeytyi hitaasti päälakini läpi jotenkin "päälakeni ja aivokuoreni väliin" (huom. tämä on oma arvioni). Se ei tuntunut mukavalta mutta ei se mitenkään kipeääkään ottanut. Tuntui oudolta. Tunsin sen energian tosiaankin sitten mylläävän siellä pääkopassani, ihan siis tunsin niin käyvän.
Ihan kuin se olisi painellut aivokuortani, muokannut sitä (HUOM: TÄMÄ ON OMA TUNTEMUKSENI).
Tunsin ajattelevani kohta eri tavalla.
En enää kykenyt käyttämään aivojen yhtä osaa, mitä käytin ennen eskapistisiin tarkoituksiin. Nyt ajatteluni oli suunnattu jotenkin maan tasolle, kun ennen olin vähän semmonen pilvissä heiluva.
Seuraavana päivänä muutos pysyi.
Itsevarmuuteni oli kasvanut koska en jotenkin ollut kykenevä pelkäämään! En huolestnut turhista kuten tavanomaisesti, mutta jotenkin en olisi enää kykeneväkään! Aivoni eivät enää toimisi sillai, ENKÄ kyllä haluaisi turhia yrittääkään.
Tunnen vieläkin siis jonkin ylimääräisen olevan tuolla pääkopassani, tai ehkä se on vain tunne muutoksesta. En tiedä.
En valita. Minusta tässä on jotain hyvää. Mutta minkälainen tulkinta teillä olisi, mitä tässä on oikein tapahtunut?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi sitä kokemusta pitäisi tulkita ollenkaan.
Se kokemus tuli ja meni.
On aivan turha ruveta sitä kokemusta märehtimään.
Unohda kokemus ja jatka elämää hetkestä hetkeen.
no se kokemus tuli ja meni mutta seuraukset jäi -kauhee paine aivojen kohalla jos yrittää miettiä jotain, ja kyvyttömyys pelkäämään. että kyllä tää pikkusen vaikuttaa elämään :D
Pelko on eskapismia. Eskapismin poisto on pelon poisto.
Siinä tekstisi sisältö.
Toi voi kyllä olla totta vaikka ei se varsinainen pointtini ollutkaan.
Niinkuin vastauksista varmaan huomaat, rajatietopalstalla odotti metafysiikan pyöritys ja tällä palstalla asioiden ytimeen meneminen. Voi metafysiikka olla oikeassa hyvinkin. Monesti buddhalaisuudessa arvostan asioiden yksinkertaistamista, jottei mene sekaisin. Hyvä näin, että on tarjolla yksinkertaisempi versio ja halukkaille tarvittaessa pitkällistä jaaritusta :)
Niiinn. En tiedä. Tää on jotain niin outoa. Siis olen onnellinen että tämä tapahtui mitä se sitten onkaan, mutta perusjore luulisi kyllä että nyt on päässäni pipi. Luulen että tämmöstä ei kauheesti tapahtuile koska sille ei ole selkeää tulkintaa? ELi lähinnä se että joudun nyt sitten elämään koko loppuelämäni kauhee paine aivoissa -käytännössä kaikki ajattelu ei onnistu. En kykene myöskään ottamaan enää minkäänlaista "yhteyttä" "Jumalaan", sekään alue ei vaan enää toimi aivoissa, toisaalta tunnen itseni hyvinkin itseriittoiseksi nyt. Ihan kuin se valo voisi nyt vaan olla vaan tässä, eikä eskapistisessa mielessä tuolla "pilvien päällä":
Mutta miksi tämä on niin outoa, en ole kauhean uskonnollinen ihminen, ja nyt minulle on tapahtunut fysiologinen muutos joka rajoittaa elämää -tai muuttaa sitä, luo uuden suunnan. Se suunta on kyllä määritetty koska muuhun en aivoiltani kykene (tuntisin heti tämän paineen estävän "ei-hyväksytyn" toiminnon). Rakkaudellisia ajatuksia on helppo ajatella mutta negatiivisia en ole edes yrittänyt -tämä viestikin tuottaa "pieniä vaikeuksia" kun on epätietoisuudesta kärsivä eikä puhtaan onnellinen.
Eli joko luulen liikoja mutta tuntuu kyllä enemmältä kuin perus henkisyyteni on kasvanut
Tai ehkä tämä on ihan normiprosessi buddhalaisille? Pelko/eskapistisuudet/epäolennaiset ajatukset poistuvat niin voi rauhoittua. Sanoisin että siinä pisteessä buddhalaisuus olisi kyllä aika radikaali uskonto/filosofia...
Sinänsä en kyllä voi olla kuin hyvin kiitollinen mitä ihmettä sitten onkaan tapahtunut. Ihan vaan kun ei enää tartte pelätä ja on niin levollinen olo, ja hurmaisalta tuntuu.
Tuo tuntemus päässä johtunee siitä, että muutos on tapahtunut nopeasti. Aivohermosto ei ole ehtinyt vielä kunnolla sopeutua uuteen tilanteeseen. Aivot ja hermosto ovat todella sopeutuvaisia, eli ajan mittaan paineen tuntu todennäköisesti vähenee.
Olen itse kokenut niinsanotun ajatusten jämähtämisen ja ajattomuuden jo nuorena. Se haittaava vaikutus lakkasi aikanaan. Se muutti kuitenkin minut rauhallisemmaksi ja läsnäolevammaksi. Epäilemättä tuntemuksesi liittyy vähän samanlaiseen prossessiin, missä pään hermokeskukset ovat vähän aktivoituneet.
Olennaista kokemusteni perusteella on nyt rentoutumisen lisääminen. Myös kevyt liikunta voi olla paikallaan. Paineen tunne on aina jonkinlaista stressiä, stressiä voi lieventää liikkumalla. Voit opiskella hissukseen, kannattaa varoa liiallista aivojen kuormittamista "ajatusmyllyn" pyörittämisen kautta. Et ehkä pystykään kovin vauhdikkaaseen ajatteluun nyt. Ylempien hermokeskusten aktivaatio hiljentää mieltä. Tunnet sen nyt lamaavana, ajan mittaan totuttelun kautta koet miellyttävää hiljaisuutta.
Näkisin että säännölliset kävelylenkit voivat lieventää tuntemuksiasi. Tällaista tulkintaa.
Varsinaista syvää kokemusta kuvailen niin, että on "se on vahvempi kuin teräs", "mikään ei saa sitä järkkymään", "äärettömän intensiivinen rauha", "kova kuin kallio". Kuvastaa sitä, että samathassa ajatus ei luista. Voi opetella ajattelemaan sellain hienovireisesti (intuionomaisesti). Tavallinen looginen ajatuksen pyörittäminen ja varsinkin negoilu on vaikeaa, koska huomaa heti, että ne ovat tavattoman raskaita toimintoja. Negoilu tuntuu siltä kuin "raskaita rautaketjuja koettaisi nostella". Tässä hetkessä kaikki on aina hyvin ja vain kevyet miellyttävät ajatukset viihtyvät tässä hetkessä.
Raskas käsiteellinen ajattelu korvautuu vähitellen sen hienovireisemmällä vastineella. Huomaat ehkä, että abstraktioiden tekeminen, ilman käsitteitä, helpottuu.