Hei kaikille :)
Olen paljon miettinyt että haluaisin tänne kirjoitella itsestäni jotain siksi että on niin vaikea esim ystäville siitä kertoa. Painoasiasta tai laihduttamisesta en pysty kertomaan kuin puolisolle.
Olen ollut koko elämäni lihava. Nyt lähestyn jo kolmeakymmentä ja olen nyt oikeasti päättänyt lopettaa laihduttamisen suunnittelun/jojoilun ja tehdä sen oikeasti. Täällä virtuaalisesti onneksi voin mittani paljastaakin. Olen n.175cm pitkä ja painan tällä hetkellä n. 134kg. Tiedän, se on paljon. En ole koskaan painanut näin paljon.
Laihduttanut olen ja karppaamalla sekä normaalilla ruokavalion muutoksella. Viimeisimmän kerran kun painoin 127kg ja pudotin painoani niin että se oli 115kg. Itsetuntoni kohosi huimaa vauhtia ja olin iloinen. Mitä menin tekemään? Annoin painoin nousta takaisin ja lisänä tuli niin paljon että jopa 130kg ylittyi.
Jatkuvasti katson laihduttaneiden ihmisten kuvia ja luen tarinoita kuinka he muuttuivat. Itse olen vielä nuori mielestäni joten kannattaa asialle tehdä jotain. Tottakai kannattaa tehdä myös vanhempanakin mutta koko nuoruuteni olen tästä kärsinyt ja se saa nyt loppua. Koulukiusaaminen jätti jälkensä vaikka tarkemmin ajatellen silloin en vielä ollut edes kovin suuri. Luulin silloin olevani aivan hirveän iso ja tunsin itseni typeräksi ja maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Kiitos kiusaajien.Mutta totuus on että nyt vasta olen iso ja lihavuuteni estää minua tekemästä asioita joita haluaisin todella.
En jaksa luetella niitä kaikkia asioita joita haluaisin tehdä, mutta se kertoo jo tarpeeksi jos sanon että sosiaaliset kontaktit tuottavat henkisesti vaikeuksia ja uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa sillä pelkään aina sitä mitä minusta ajatellaan. Minulla on onneksi hyviä ystäviä ja onnekseni löysin sen elämäni miehen jo vuosia sitten. Olisi kuitenkin mukavaa jonain päivänä olla avoin ja reipas eikä pelätä jopa yksin kauppaan menemistä kun pelkää että joku joukko on nauramassa. Tiedän että kuulostaa tyhmältä mutta olen todella saanut pahat traumat huutelusta ja haukkumisesta vaikka tiedän että se ei tapa ketään.
Olen myös kyllästynyt ostamaan isoja vaatteita ja etsimään aina sitä mikä mahtuu päälle eikä se mitä olisin oikeasti halunnut. Korkokengissä ei ole kovin kiva kävellä vaikka niitä käytänkin. Haluaisin myös kauniita saappaita ehkä joskus käyttöön mutta eivät minun pohkeeni niihin mahdu :( Kesälläkin olisi kiva pukeutua väljemmin jos ei tarvisi hävetä muotojaan. Toki jokainen saa liikkua missä haluaa ja se onkin oikein. Itse en vaan pysty pitämään edes hihatonta toppia kesällä kun häpeän itseäni. Ihan uskomatonta. Se päivä tulee vielä jolloin kävelen lyhyessä kesämekossa ja uskallan näyttää jalkanikin. Näin olen päättänyt. :)
Mikään ei ole myöskään raivostuttavampaa kuin kuunnella sellaista kommentointia joka tuntuu liittyvän minuunkin vaikka henkilö puhuukin itsestään. Vihaan sitä kun tuttu sanoo kuinka on lihonut tai kertoo että on sellainen läski tai muuta vastaavaa vaikka kyseessä olisi ihan normaalipainoinen ihminen. Itse kun seisoo vieressä tuntee itsensä maapallon kokoiseksi ja miettii että mitäköhän hän sitten minusta ajattelee vaikka ystävä onkin. :( Tiedän etteivät jotkin ajattele mitä sanovat mutta kyllä se sattuu ja sitä miettii väkisinkin että onko pakko sanoa noin ja että onko tuo vihjeeksi tarkoitettu minulle. Aion piruvie näyttää kaikille niille että kohta en ole enää se isoin ja se jonka koosta aina vihjataan.
Toivoisin että muut paljon laihduttaneet kirjoittaisivat tuntemuksiaan tänne. Miten elämäsi muuttui? Miten ihmiset suhtautuivat laihtuneeseen olemukseesi? Kaikki myös jotka ovat sinut itsensä ja kilojensa kanssa voisivat kirjoitella ajatuksistaan..Oletteko tyytyväisiä itseenne vai onko jollain samanlaisia outoja pelkoja ja onko teillä paljon itseluottamusta? En tarkoita tällä kirjoituksellani sanoa sitä että ihminen ei saisi olla sen kokoinen kuin on. Päinvastoin! Ei se kenestäkään tee huonoa ihmistä jos on lihava tai vaikka kovin laiha. Tiedän etten itsekään muutu ihmisenä sen enempää vaikka tämä kilomäärä väheneekin. Rohkeampi ja positiivisempi minusta voi tulla kylläkin :)
(teksti jatkuu->)
Olen paljon miettinyt että haluaisin tänne kirjoitella itsestäni jotain siksi että on niin vaikea esim ystäville siitä kertoa. Painoasiasta tai laihduttamisesta en pysty kertomaan kuin puolisolle.
Olen ollut koko elämäni lihava. Nyt lähestyn jo kolmeakymmentä ja olen nyt oikeasti päättänyt lopettaa laihduttamisen suunnittelun/jojoilun ja tehdä sen oikeasti. Täällä virtuaalisesti onneksi voin mittani paljastaakin. Olen n.175cm pitkä ja painan tällä hetkellä n. 134kg. Tiedän, se on paljon. En ole koskaan painanut näin paljon.
Laihduttanut olen ja karppaamalla sekä normaalilla ruokavalion muutoksella. Viimeisimmän kerran kun painoin 127kg ja pudotin painoani niin että se oli 115kg. Itsetuntoni kohosi huimaa vauhtia ja olin iloinen. Mitä menin tekemään? Annoin painoin nousta takaisin ja lisänä tuli niin paljon että jopa 130kg ylittyi.
Jatkuvasti katson laihduttaneiden ihmisten kuvia ja luen tarinoita kuinka he muuttuivat. Itse olen vielä nuori mielestäni joten kannattaa asialle tehdä jotain. Tottakai kannattaa tehdä myös vanhempanakin mutta koko nuoruuteni olen tästä kärsinyt ja se saa nyt loppua. Koulukiusaaminen jätti jälkensä vaikka tarkemmin ajatellen silloin en vielä ollut edes kovin suuri. Luulin silloin olevani aivan hirveän iso ja tunsin itseni typeräksi ja maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Kiitos kiusaajien.Mutta totuus on että nyt vasta olen iso ja lihavuuteni estää minua tekemästä asioita joita haluaisin todella.
En jaksa luetella niitä kaikkia asioita joita haluaisin tehdä, mutta se kertoo jo tarpeeksi jos sanon että sosiaaliset kontaktit tuottavat henkisesti vaikeuksia ja uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa sillä pelkään aina sitä mitä minusta ajatellaan. Minulla on onneksi hyviä ystäviä ja onnekseni löysin sen elämäni miehen jo vuosia sitten. Olisi kuitenkin mukavaa jonain päivänä olla avoin ja reipas eikä pelätä jopa yksin kauppaan menemistä kun pelkää että joku joukko on nauramassa. Tiedän että kuulostaa tyhmältä mutta olen todella saanut pahat traumat huutelusta ja haukkumisesta vaikka tiedän että se ei tapa ketään.
Olen myös kyllästynyt ostamaan isoja vaatteita ja etsimään aina sitä mikä mahtuu päälle eikä se mitä olisin oikeasti halunnut. Korkokengissä ei ole kovin kiva kävellä vaikka niitä käytänkin. Haluaisin myös kauniita saappaita ehkä joskus käyttöön mutta eivät minun pohkeeni niihin mahdu :( Kesälläkin olisi kiva pukeutua väljemmin jos ei tarvisi hävetä muotojaan. Toki jokainen saa liikkua missä haluaa ja se onkin oikein. Itse en vaan pysty pitämään edes hihatonta toppia kesällä kun häpeän itseäni. Ihan uskomatonta. Se päivä tulee vielä jolloin kävelen lyhyessä kesämekossa ja uskallan näyttää jalkanikin. Näin olen päättänyt. :)
Mikään ei ole myöskään raivostuttavampaa kuin kuunnella sellaista kommentointia joka tuntuu liittyvän minuunkin vaikka henkilö puhuukin itsestään. Vihaan sitä kun tuttu sanoo kuinka on lihonut tai kertoo että on sellainen läski tai muuta vastaavaa vaikka kyseessä olisi ihan normaalipainoinen ihminen. Itse kun seisoo vieressä tuntee itsensä maapallon kokoiseksi ja miettii että mitäköhän hän sitten minusta ajattelee vaikka ystävä onkin. :( Tiedän etteivät jotkin ajattele mitä sanovat mutta kyllä se sattuu ja sitä miettii väkisinkin että onko pakko sanoa noin ja että onko tuo vihjeeksi tarkoitettu minulle. Aion piruvie näyttää kaikille niille että kohta en ole enää se isoin ja se jonka koosta aina vihjataan.
Toivoisin että muut paljon laihduttaneet kirjoittaisivat tuntemuksiaan tänne. Miten elämäsi muuttui? Miten ihmiset suhtautuivat laihtuneeseen olemukseesi? Kaikki myös jotka ovat sinut itsensä ja kilojensa kanssa voisivat kirjoitella ajatuksistaan..Oletteko tyytyväisiä itseenne vai onko jollain samanlaisia outoja pelkoja ja onko teillä paljon itseluottamusta? En tarkoita tällä kirjoituksellani sanoa sitä että ihminen ei saisi olla sen kokoinen kuin on. Päinvastoin! Ei se kenestäkään tee huonoa ihmistä jos on lihava tai vaikka kovin laiha. Tiedän etten itsekään muutu ihmisenä sen enempää vaikka tämä kilomäärä väheneekin. Rohkeampi ja positiivisempi minusta voi tulla kylläkin :)
(teksti jatkuu->)
Vastaukset 12
Vanhimmat
jatkoa->
Sen verran vielä tilanteestani että olen aloittanut ruokamäärän vähentämisen nyt. Huoman kuinka paljon liikaa oikeasti syön. En aio selitellä itselleni mitään huonoista geeneistä tms. Itse olen kiloni kasannut ja ne myös pois aion saada. Tavoitteeni aluksi alle 100kg. Silloin olen jo suht onnellinen ja iloinen ja siitä on hyvä jatkaa. Joka kilo on voitto. Nyt on 2kg lähtenyt vain sillä että päätin lopettaa säälittävän ja turhan mässäilyn. En ala kieltämään itseltäni mitään vaan kävin pään sisällä taistelun ja päätin että ajattelutapa pitää nyt muuttua. Voin vaikka syödäkin sipsejä tai mitä vaan kunhan ei tungeta niitä naamaan kilokaupalla. Siitähän kaikessa on kyse. Lautasella on nyt puolet vähemmän ruokaa ja kasviksia olen aina syönyt hyvällä halulla joten niiden kanssa ei ole ongelmaa. Niillä voin täyttää mahaani jos tulee tarve siihen että pitäisi esim lapata lisää pääruokaa lautaselle. Tuntuu kun olisin vihdoin tajunnut mitä olen tehnyt itselleni.Olen todella oppinut syömään niin väärin että olen nyt tämänkokoinen. Olen asian itselleni nyt myöntänyt. Muutoksen täytyy lähteä itsestäni ja minulla on vahva tahto. Minä pystyn tähän kyllä jos muutkin ovat sen tehneet.
Lopuksi haluan sanoa onnittelut kaikille laihduttaneille! :) Olette tehneet hienoa työtä ja nauttikaa lopputuloksesta. Lisäksi hurjasti tsemppiä kaikille joilla urakka on edessä ja olette päättäneet onnistua. Me selvitään kyllä kun päätetään niin. Lopussa seisoo kiitos :)
No mutta eipä minulla muuta... Kommenttia saa laittaa tulemaan :) Kevään odotusta kaikille!
Minä olen laihduttanut 18kg. Olen nyt juuri ja juuri normaalipainoinen, mutta minulla on tavoitteena vielä jokunen kilo pudottaa. Itsetuntoni on parantunut paljon.
Niin minuakin on aina ärsyttänyt normaalipainoiset ihmiset, jotka valittavat painoaan oikeasti ylipainoisen ihmisen seurassa. Raivostuttavaa, miten joku voi olla niin tyhmä..
Ihmisten suhtautumisesta laihtumiseeni, niin suurin osa tutuista ei ole kommentoinut mitenkään asiaa.
Itse olen normaalipainoinen (bmi 20). Minulla on aina ollut vaikeaa hyväksyä oma kehoni, kiitos koulukiusaamisen, tunnen olevani iso. Muutaman ystäväni kanssa tästä pystyn puhumaan (heistä pari oikeasti isokokoisia). En ole KOSKAAN koostani puhuessani todellakaan halunnut vihjailla toiselle mitään!
Eli ihan vain tiedoksi, etteivät kaikki koosta, vaatteista, ruuasta ym. isokokoisen seurassa puhuminen ole ilkeää vihjailua, varsinkaan ystävän seurassa!!!
Kaikilla meillä on omat ongelmamme
Minä itse olen koko elämäni ollut lihava ja tuo jojoilu on niin tuttua. Kevyimmilläni olen painanut vähän alle sata kiloa ja painavimmillani melken 180 kg.
Aioin kuitenkin lähinnä kertoa tyttärestäni joka on nyt 25 vuotias.
Hän myös oli lapsesta asti lihava. 18 vuotiaana vaatekoko oli 52. Hän oli 15 vuotiaanan pudottanut 30 kg ja käytti vaatekokoa 44 mutta sairastui masennukseen. Ilmeisesti liian nopea painonpudotus murrosiässä heitti hormonitoiminnan aivan sekaisin. Kahden vuoden terapian jälkeen hän oli taas terve mutta paino nousi koko ajan.
Hän aloiti elämäntaparemontin 18 vuotiaana. Jätti sokerin pois kokonaan. Rasvaa mahdollisimmän vähän. Paljon kuituja, kasviksia, hedelmiä, rasvattomia ja vähärasvaisia maitotuotteita. Makeaa vain keinotekoisena.
Vuodessa hän kutistui kokoon 40-42. Nyt hän on suht. samassa koossa. Lähimmän vuoden aikana on silloin tällöin syönyt jotain karkkia, suklaata tms. Mutta ei edes joka viikko.
Leipoo joskus jotain hermesetasilla makeuttaen. Käyttää kokojyvää, tummia jauhoja, tummaa pastaa ym.
En tiedä onko hänen itsetuntonsa parantunut normaalipainoisena ollessa. Hän on aina ollut arka siitä mitä muut sanovat, ilkeistä katseista, pilkkanaurusta ym.
Itse olen erilainen luonteeltani ja raivaan oman paikkani elämässä koosta riippumatta eikä minua juuri kiinnosta mitä mieltä muut ovat minusta.
Olen yrittänyt opettaa hänelle että jos lähdet muita miellyttämään et koskaan siinä onnistu, aina joillakin on pahaa sanottavaa sinusta. Jos yksi tykkää niin toinen ei. Paras vain miellyttää omaa itseään.
Toivotan sinulle onnea, iloa ja onnistumisen iloa pitkällä tielläsi kohti normaalipainoa!
Onnistut varmasti. Kannattaa aina elää tätä hetkeä. Elämä tapahtuu nytku eikä sitku :)
Heippa
Olipas mahtava lukea aloittajan viesti. Itselläni koko elämän ollut samanlaisia tuntemuksia ja liikakiloja ihan lapsesta asti. Muista että et ole asian kanssa yksin ja apua on saatavilla. Itselläni laihdutus ei olisi onnistunut yksin, ja sen takia sainkin siihen mukaan kaksi ihmistä avukseni. Oma mieheni on ollut numero yksi, hän muutti samalla oman ruokavalion ja tukee aivan mahtavalla tavalla.
Kun päätin että mässäily loppuu nyt löysin avukseni ainakin itselleni sopivan vaihtoehdon. Aloitin Cambridge kuurin ja painoa olen nyt saanut pois 30 kg joka oli myös tavoitteeni. Cambridge sopi minulle ainakin loistavasti, nimittäin mielihaluja oli aivan liikaa. Aloitin paastokuurilla jolla olin kaksi viikkoa. Minulle kävikin niin ettei mitään makeaa, rasvaista tai muuta "haitallista" tehnyt enää mieli. Tästä eteenpäin valmentajan ohjeilla mentiin seuraaville tasoille ja niin sitten pääsin tavoitteeseen On mahtava tunne olla yksi onnistujista!
Nyt syön aivan normaalia ruokaa, ja olen oppinut syömään oikein. Syön viisi kertaa päivässä, ja en ikinä täytä mahaani 100 %. Eli usein, mutta pieniä määriä.
Ostin kotiin myös uudet pienemmät lautaset, näin ei tule otettua ruokaa liikaa. Ja syön vain sen mitä yhdelle lautaselle mahtuu.
Kyllä sinä myös onnistut. Mutta muista että läski tulee nopeasti ja lähtee hitaasti. Cambridgen avulla kesään mennessä olet laihtunut jo siihen 100 kg. Kunhan vaan noudatat valmentajan neuvoja :) Onnea ja toivotan jo nyt hyviä shoppailu kuun vaatevarasto menee uusiksi.
Minulla aloituspaino oli 2009 kesällä n.125kg (pituutta 162cm). Itsetunto täysintäysin maassa. Tosin luultavasti siihen suurimpana syynä oli pari vuotta kestänyt vaikea masennus, eivätkä niinkään ne kilot. Mutta siinä kesän kynnyksellä sitten se asia oli vihdoin saatu kuntoon ja elämä maistui taas ja jaksoi kiinnostaa muutkin asiat kuin nukkuminen. Edessä oli työterveystarkastus ja viikkoa sitä ennen iski paniikki, että kyllähän siitä painosta varmasti tulee noottia, kun ikääkään ei ollut kuin se 24v. Aloitin sitten epätoivoisen kevennyskuurin...tajusin toki, ettei viikossa saa radikaalia muutosta aikaan, mutta voinpahan ainakin hyvällä omallatunnolla sanoa, että teen asialle jotain. Se sitten jäi päälle ja kilot alkoivat tippumaan.
Tällä hetkellä painan n.86kg ja onhan tuo elämä muuttunut aika reippaasti. Itsetunto ainakin kasvanut rutkasti, tosin sitä nyt sai muutenkin liimailla kasaan aika urakalla ihan pelkästään tuon masennuksen vuoksi. Onhan tässä toki nyt vielä kiloja jäljellä tiputettavasti, mutta en jaksa niistä stressata, alkuun oli toki kiireempi saada tippumaan painoa ja toki se tuolla kilomäärällä helppoa olikin...nyt sitten vähän fiiliksen mukaan ja pienemmillä tavoitteilla, esim. tälläkin hetkellä on tavoitteena kesäkuuhun mennessä päästä lievän ylipainon puolelle, joka oli kiloissa jotain siellä seitsemänkymmenen loppupään lukuja.
Hankalinta on ehkä ollut itse huomata muutosta. Välillä tuntuu, että ei sieltä peilistä näy yhtään pienempi ihminen kuin ennenkään, eli ei varmaan mitään ole tapahtunut...vaikka kaikki puhuu sen puolesta, että on: vaaka tottakai ja sen lisäksi mittanauha ja kaikkein eniten käytännön ongelmia aiheuttavana se, että vaatekaappi alkaa olemaan täynnä aivan joutavaksi käyneitä vaatteita. Paljon on uutta saanut ostaa, mutta osalle niistäkin on tupannut jo käymään se, että nekin ovat jääneet liian isoiksi. Vaatteiden ostaminen tuntuu olevan nykyään hankalampaa, vaikkei uskoisi. Jotenkin edelleen tulee kannettua sinne koppiin niitä 48-52 tai xxxl-vaatteita ja sitten vollottaa, että eiväthän nämä istu...ja onko tuo nyt ihmekään, jos nykyinen koko on merkistä riippuen l-xl tai jotain 40-44. Ja hirvittävää riemua tunsin kun yksi päivä löysin sopivat saappaat! :) Pohje tosin on edelleen aivan tolkuttoman iso, n.39-40cm eikä se varmaan koskaan pienenekään ihan hirveän ohueksi, koska aloitusmitta alkupainossakin oli 46cm, eli aika vähän lähtenyt.
Ihmiset ovat suhtautuneet ihan hyvin. Pitkiin aikoihin tosin ainoastaan (nykyään ex) mies oli ainoa, joka kommentoi laihtumistani. Jotenkin se tuntuu olevan ihmisille aika vaikea sanoa, että oletpas laihtunut, liekö kehtaamisesta tai jostain vastaavasta sitten kyse. :D Mutta viime aikoina muutkin ovat alkaneet siitä kommentoimaan. Ja mikäs siinä, mukavaltahan se tuntuu.
No tosiaan...itseluottamus on ihan hyvä, taisin sen tosin jo mainitakin. Onhan painoindeksi edelleen sen joku 32jotain ja monesti lukenut viestejä, joissa ihmiset itkevät, että se on maailmanloppu jne. mutta minä en paljoa enempää tyytyväisempi voisi tällä hetkellä siihen asiaan olla. :)
Mutta pakko sanoa, että pitkiin aikoihin maailman huikein tunne oli se, että vaaka näytti kaksinumeroista lukua. Siitä nyt on jo jonkun aikaa, mutta muistan vieläkin sen tunteen, hyvä etten samantien revennyt liitoksistani. :D
Vielä kun löytyisi se mies elämään, kun tuo pitkä parisuhde päättyi tuossa syksyn tienoilla. Mutta sen nyt ei pitäisi olla kauhea ongelma, koska tuntuuhan tämä nykyinen olemus miehiäkin enemmän viehättävän. :) Eikä nyt tietenkään hirveä ihmekään, jos ottaa vertailukohdaksi sen 125kg. :P Mutta se rakkaus tulee sitten kun on tullakseen, siitä nyt ei kannata stressata.
Mutta tsemppiä sinullekin omaan urakkaasi, kyllä se siitä! :)
Kiitos kaikille ihanista viesteistä ja kannustuksesta! :) Oikeasti mieltä lämmittää kun olette jaksaneet kirjoittaa noin paljon. Saan hirveästi lisäpotkua näistä viesteistä ja uskoa siihen että pystyn todella muuttumaan.
Kirjoittelen jossain vaiheessa kuulumisiani tänne ja lisääkin saa kirjoitella. Voidaan täällä jakaa kokemuksia laihduttamisesta jne. Voin tänne tulla kertomaan jossain vaiheessa minkä verran olen saanut pudotettua. :) Tahtini voi tosiaan olla hidas sillä en nyt ainakaan ihan heti ala pakottamaan itseäni liikkumaankaan mitenkään pakonomaisesti. Käyn lenkillä kävelemässä ihan rauhalliseen tahtiin silloin kun mieli tekee ja sellaisia päiviä onneksi tuleekin suht usein.
Läski on hitaasti tullut ja rauhallisesti se voi myös lähteä.. Toki on mukavaa jos tuloksia tulee nopeastikin mutta ei se pakollista ole. :) Tosiaan lueskelin myös tuosta Cambridge kuurista josta joku mainitsi ja olen sitäkin kyllä harkinnut. Uskon että on aika hyvä juttu kyllä... :)
Paras keino päästä eroon makeanhimosta on sitkeästi olla viikko - 2 ostamatta mitään hyvää. Kun ne pari viikkoa jaksaa, sitten huomaa, ettei oikeastaan enää teekään mieli.
Kuulostaa helpolta, mutta kun itseään jaksaa sen verran ottaa niskasta kiinni, niin tämä toimii. Testattu on.
Minä olen pian 45-vuotias nainen. Painoa pahimmillaan oli 177 kg. Olen vähän saanut pois, painan nyt 151 kg. Minäkin olen aina ollut lihava, mutta en lapsena ja nuorena kylläkään läheskään näin lihava. Minua kiusattiin kovasti koulussa. Siihen aikaan lapsissa ja nuorissa ei ollut paljoa lihavia. Psyykelääkitys on myös usein yksi syy lihomiseen. Minulla ne lääkkeet tekevät lisää ruokahalua sekä makeanhimoa. Minun on pakko kuitenkin käyttää niitä lääkkeitä. Olen kuitenkin päättänyt, että en enää laita kaikkea lääkkeiden syyksi ja yritän tosissaan...ja onhan se paino lähtenyt putoamaan. Vaikka olen kovasti lihava ja aikanaan koulukiusattu, niin olen erittäin sosiaalinen ja tykkään liikkua sielä missä on ihmisiä. Minulla on rakas aviomies tukena ja olen onnellinen myös upeista ystävistäni joidenka kanssa voin jutella kaikesta sekä käydä lenkillä ja uimassa. Lähinnä olen hulissani terveydestäni..ja muutkin ovat. Minulla on lapset aikuisuuden kynnyksellä. Se on mahtava tunne kun se vaaka näyttää aina vaan vähän vähemmän! Käyn ravitsemusteraupeutin luona punnituksessa ja juttelemassa. Se on erittäin kannustava juttu. Kaikille "isoille ihmisille" terveiset. Olemme arvokkaita jokainen!
Hei vaan
Eipä ole kehumista painonpudotuksen suhteen. Pudottanut olin n.4kg. Olen kuitenkin kasannut kaiken takaisin kun lakkasin vahtimasta koko ajan mitä syön??! En ole sen kummemmin herkutellut enkä syönyt isoja määriä. Jostain sitä painoa vaan heti tulee. Varmasti tuo on kuitenkin nestettä eikä muuta mutta miten sitäkin voi heti tulla niin paljon takaisin.
Periksi en kuitenkaan anna. En anna painon nousta ainakaan siitä mitä oli. Jotenkin typerä olo etten pysty mihinkään. Kuitenkin olisi tätä massaa pois saatava.
Ajattelin tulla kuitenkin tähän ketjuun tunnustamaan että olen mennyt takapakkia asian suhteen mutta en ole valmis lyömään hanskoja tiskiin. Kyllä se tästä vielä. Ihan varmasti :) Toivottavasti muut pudottajat ovat edistyneet. Tsemppiä kaikille!
Moikka!
Älä lannistu. Tuo on niin tuttua että heti kun ei jaksa tai muista vahtia jokaista suupalaa niin paino karkaa takaisin.
Joskus vain ei ole oikea hetki aloittaa laihdutusta. Ei ole voimia tai motivaatio ei ole tarpeiksi vahva. Ei saa aikaiseksi.
Minä olen lillunut tässä tahdottomuuden tilassa myös liian kauan! En vain saa aikaiseksi.
Se tuntuu niin typerältä että vaikka syö ihan normaalisti eikä mitään mässyjä eikä ylimääräisiä niin paino nousee kun ei jaksa ajatella koko ajan sitä syömistä.
Tsemppiä sinulle! kohta on ihana kesä taas :)
Moikka! Itse oon 173 senttinen ja tän hetken paino 89 kiloa. 10 kuukautta sitten painoin 115 kiloa.. :/ Itse koittanut vaikka vallan mitä, siis lenkkeilyä, kaalikeittodiettiä, kasvisruokaa, kevyttuotteita, paastoja KAIKKEA! No sitten aloin karsimaan pastaa, perunaa jne pois, paino tippui ihan hitusen. Sitten kuulin tästä karppaamisesta, ennenkaikkea atkinssista.
Parin viikon ketokuurin jälkeen paino tuli rytinällä alas, puolessa vuodessa 20 kiloa! Viimeisen 4 kk aikana 6 kiloa vielä lähtenyt. Tavoitteena olisi tuo 65-70 kiloon päästä, vielä olisi pitkä matka.
Oma laihdutus ei ole tapahtunut "sääntökirjojen" mukaan. En laske syömisiäni, kaupassa katson tuotteista paljon niissä on hiilaria, jos liikaa jätän sinne. Toki välillä herkuttelin karkeilla tai sipseillä, nykyisin en enää, koska niistä menee maha sekaisin ja tulee tosi paha olo. Alan nyt vasta tajuta, etten enää nauti samoista herkuista kuin ennen, välillä vähän väkisin tuli ostettua sipsejä, söin ne vähän pakottaen ja podin pahaa oloa sen jälkeen. Kuvittelin jotenkin, että se on palkkio minulle, siitä pitää nauttia :D Se on parasta tässä atkinssissa, ainakin minulla, näin pitkän ajan jälkeen, että karkit maistuvat pahalta; teennäiseltä. Sipsit tunkkaisilta ja mitäänsanomattomilta, pizzakin on pahaa. Ei tee mieli! Herkuttelen nykyään tuotteilla, jotka ennen oli ihan plääh-kamaa, siis sellasta mitä syö välipalaksi sen suuremmin nauttimatta. Niinkun marjat ja rahka.
Nälkää ei ole ollut ollenkaan. Kaloreita en laske. Ruokavalio on monipuolistunut, olen tutustunut mahtaviin ruokiin joita en ennen edes ajatellut kokeilevani. Alkuun oli vähän vaikeaa keksiä ruokaa, pitää olla luova, jottei edes huomaa että jotain "puuttuu". Ekat puoli vuotta olin syömättä mitään leipää, mutta sitten ajattelin että karppileipää voisi koittaa, ja nyt en tarkoita näitä kaupan huuhaakarppileipiä, vaan omatekemiä (muna, kerma, soija- ja mantelijauho) ja miehenikin (jonka ei tarvitsisi syödä karppileipääni) rakastaa kyseistä leipää, sanoo että on paljon maukkaampaa kuin tavallinen leipä. Ruualla perunat ja pastat korvaan kasvisgratiinilla, salaatilla, keitetyillä kaaleilla, raaoilla kaaleilla, kukkakaalimuussilla jne.. Nyt on oikeastaan ollut viimeiset 3 kk tuo menun luominen "valmis" sillä saralla, ettei enää tarvitse miettiä päätään puhki mitä söisi ja miten korvaisi..
Nyt kun paino on tippunut noin paljon, olen alkanut liikkumaan enemmän. Kerran viikossa käyn salilla ja nyt kelien salliessa olen alkanut lenkkeilemään. Joten siis kaikki aiempi painonputoaminen on ollut ruokavaliosta, ei liikunnan lisäämisestä. Ja vaikken ole liikkunut, olen kiinteytynyt: selluliitti on häviämässä hyvää vauhtia kokonaan, reidet ja käsivarret kiinteytynyt jne.. Outoa!
Enkä tuputa ruokavaliotani teille, halusin vain jakaa tätä omaa ihmetystäni tästä ruokavaliosta. Kaikki on vaan ollut niin helppoa, että tuntuu että huijaisi tässä laihiksessa jotenkin. Ja sitten on morkkis ku ei aloittanut aiemmin..
Peilikuva huijaa edelleen. Sama nainen sieltä edelleen kurkistaa, minusta ei näytä että olisin laihtunut ollenkaan, vaikka vaatekoko on pienennyt 48:sta 42:seen. Vaatekaupassa ostan liian isoja vaatteita, vaikka sovitan niitä, en uskalla ostaa sopivia vaatteita, jostain syystä..
Mutta tsemppia sinulle koitokseen, jään seuraamaan tätä ketjua!