Jos ei vl-seurakunnan kehotuksista huolimatta luovu korvakorujen pitämisestä, suljetaanko ulos ja pidetäänkö pakana ja publikaanina ?
Onko korvakorujen pito kadottava synti
Kati 13v
23374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Näin isi on kertonut.
Sun isi onkin vl ja valehtelee, hän kuuluu valehteleviin vl:n. Mun isi kuuluu rehellisiin vl:n ja sanoo ettei korvakorut vie kadotukseen vaan synti.
Mun isi sanoo taas, että SRK toimittaa Jumalan virkaa maan päällä. Jumala on väsynyt maailman luomisesta ja on ansaitsemallaan lepotauolla. Sen takia, kaikki mitä SRK sanoo on totisinta totta.
Onneksi meidän ei tarvitse itse ajatella vaikeita asioita kuten korvakoruja. Järki vangiksi ottakaa. Niin sanoo isi.
MIten isisi perusteli ?
Mun isi kuuluu rehellisiin vl:n
Missäs tuollaisia on?
Niitä on täällä meidän keskellämme, niinkuin mun isikin ja minä, he eivät salaa rikoksia vaan tuovat niitä esille, he välittävät aidosti meistä lapsista ja uhreista. Nämä kuitenkin joutuvat hoitokokouksiin kun valehtelevat vl:t ovat vielä enemmistönä ja liikkeen johto kuuluu näihin valehtelijoihin. Isi puhuu totta, sen tunnen omassatunnossani.
Minä osaan jo lukea. Osaatko sinä?
Käykö sun Olavi iskä vielä potalla ?
Osaan lukea siionin kevättä. Tai siis katsoa kuvia. Äiti lukee mulle siitä. En tiiä iskästä käykö potalla ku ovi on kiinni, ei muuten käykään ku ei meillä ole pottaa. Olen ainut lapsi meillä kun äiti on epäuskoinen eikä halua muita ku minut.
Muistathan saarnata hiekkalaatikolla että kaikki epäuskoiset siis muut kuin ME joutuvat helevettiin.
Juu, tulimereen ne joutuu, meiän äiti ei kuitenkaan ku piän kädestä kiinni :)
No mä voin säästää teijän äitin kun sä oot niin kiva.
http://ohosiioni.blogspot.com/2011/09/pelkalla-uskolla-pelastuu.html
Läheltä lliippaa. Älä laita niitä killuttimia roikalehtimaan.
Korvakorujen laittaminen on kovakorvaisuutta kultaisen vasikan ölähdyksille. Siksi se kadottaa alle aikayksikön.
Se syntilistakan on pitkä, 100 syntiä ainakin muistaakseni, yksi suurimmista on korvakorusynti, ei mikään
Taitaa olla aika tuomitseva seurakunta miten näkyy kristuksen rakkaus seurakunnan toiminnassa? Kristus itse sanoo : Tule sellaisena kun olet!
Ei ole jos eiole rakkaampi kuin jeesuksen seuraaminen,eikä sydämmesi ole siihen kiintynyt,kaunistuksen voi olla,naiselle miehele se on häpeäksi niin kuin pitkätukkakin.
Katsohan, Obelix7 on palannut palstalle!
Korut johtavat ikuiseen kadotukseen! Siihen löydät varmasti vastauksen lasettamalla osoitteeseen Profesorintie 7, Oulu ja lukemalla tämän:
KALEVA EHDOLLA SUUREN JOURNALISTIPALKINNON SAAJAKSI
Kaleva on ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi jutuistaan vanhoillislestadiolaisten piirissä paljastuneista lasten hyväksikäyttötapauksista. Kaleva on ehdolla Vuoden journalistinen teko -sarjassa.
Perustelujen mukaan Kaleva toi esiin alueellaan vaikutusvaltaisen herätysliikkeen sisällä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia, jotka eivät olleet päätyneet viranomaisten tietoon.
"Vuosikymmeniä jatkuneesta hiljaisuuden kulttuurista ja salailusta on nyt päästy uhrien suojeluun ja tekojen oikeuskäsittelyyn", perusteluissa sanotaan.
Perusteluissa todetaan, että poikkeuksellisen laajasta painostuksesta ja sadoista perutuista lehtitilauksista huolimatta Kaleva otti myös pääkirjoituksissaan johdonmukaisesti kantaa tekoja ja vaikenemista vastaan.
Kalevasta palkinnon saajiksi ehdolla ovat rikos- ja oikeustoimittaja Susanna Kemppainen ja päätoimittaja Markku Mantila.
Muut ehdokkaat palkinnon saajiksi ovat Ilkka Kulmala ja Tero Karjalainen Keskisuomalaisesta superpitkien juttujen sarjasta sekä Mari Paalosalo-Jussinmäki ja Liisa Karttunen Oma Olivia -projektista.
Myös yleisö voi valita suosikkinsa
Suuri journalistipalkinto jaetaan Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla 21. maaliskuuta.
Vuoden journalistisen teon lisäksi jaetaan Vuoden journalisti ja Vuoden juttu -palkinnot.
Tänä vuonna yleisö voi ensimmäistä kertaa valita suosikkinsa kaikkien yhdeksän ehdokkaan joukosta. Äänestys käynnistyy Facebookissa tänään.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kaleva-ehdolla-suuren-journalistipalkinnon-saajaksi/929472
Susanna Kemppainen
Markku Mantila
Kaleva
Kaleva: Jutut vanhoillislestadiolaisten piirissä paljastuneista lasten hyväksikäyttötapauksista (Susanna Kemppainen, Markku Mantila)
Kaleva toi esiin alueellaan vaikutusvaltaisen herätysliikkeen sisällä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia, jotka eivät olleet päätyneet viranomaisten tietoon. Vuosikymmeniä jatkuneesta hiljaisuuden kulttuurista ja salailusta on nyt päästy uhrien suojeluun ja tekojen oikeuskäsittelyyn. Poikkeuksellisen laajasta painostuksesta ja sadoista perutuista lehtitilauksista huolimatta Kaleva otti myös pääkirjoituksissaan johdonmukaisesti kantaa tekoja ja vaikenemista vastaan.
Tutustu tästä juttuihin:
http://www.kaleva.fi/media/bonnier1.pdf
http://www.kaleva.fi/media/bonnier2.pdf
http://www.kaleva.fi/media/bonnier3.pdf
http://www.suurijournalistipalkinto.fi/fi/etusivu/
Korvakoruihmiset ulostetaan vl-uskonnosta heti, ilman erillistä oikeudenkäyntiä -koska asiasta on puhuttu jo riittävästi, kuten tv-asiastakin. Mutta jokainen vl-lastenraiskaaja saa SRK:lta mittaamattoman armon osakseen. Sellaiset pikkusynnit saa etulahjana anteeksi.
Joo korvakorut on syntiä mutta toisten tuomitseminen ja lasten pelottelu ja aivopesu ei ole. Korvakoruista viis. Älä anna muiden aivopestä sinua enään.
Onko korvokoru synti pahempi kuin naispappeussynti srk:n syntihierarkiassa ?