Kalevankankaalle nuorisoasian keskus

Kalevankankaalle voisi perustaa nuorisoasiain keskuksen. Nyt nuo toiminnat ovat melko hajallaan ympäri pientä kaupunkia. Esimerkiksi Helsingissä tuollaisesta toiminnan keskittämisestä on saatu hyviä kokemuksia. Lasten toiminta toki täytyy olla tuollaista kaupunginosa kohtaista.

Nuorisolle n.15-20 vuotiaille on täysin luontevaa liikkua muutama kilometri tapaamaan ystäviään. Koulun tilat olisi erittäin helppo muuttaa ko. käyttöön. Bänditiloja, erilaisia urheilutiloja (näitä voisi vuokrata seuroille, kaupunki saisi tuloja tai ainakin tukirahoitus tulisi omaan taskuun takaisin). Nuorille pojille voisi olla teknisissä tiloissa edullinen paikka korjata mopoja ja jopa autoja. Nämä kaikki löytyvät vastaavista paikoista.

Nuorten olisi myös helppo tulla paikkaan, koska paikalla on jo perinteet, missä nuoret ovat vuosikymmeniä käyneet.

Paikasta löytyy hallinolle ja työntekijöille täysin valmiit ja kohtuu ajanmukaiset tilat, eikös tässä olisi nyt tilaisuus parantaa nuorisotoimintaa ja jopa säästää. Vanhat tilat vuokralla tai jopa myyntiin. Uudet tilat sitten Kalevankankaalle.

Seurakunta mukaan, nythän tuo seurakunnan toiminta on aika pienimuotoista ja pirstaleista...heh, eipä ihme ettei niissä kinkereissä kukaan käy. Tietysti se vaatisi srk. työntekijöiltä laskeutumista tavallisten nuorten joukkoon, joten saattaa vaatia voimia ja työtä...joten helpompi ehkä pitää muutama päivänavaus kuukaudessa ja pari iltaa viikossa ja jutella pikkuporukalla mukavia ja lopuksi soittaa kitaralla pari biisiä.

Oikeasti jos seurakunta haluaa porukkaa mukaan, niin sen pitää tulla sinne missä nuoretkin on. Tuonne Kalavan kankaalle yksi luokka vaan hiljentymis- ja kohtaamispaikaksi. Siellä voisi olla eri uskontokunnilla sitten oma päivystys eri iltoina.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten tuota asiaa voisi viedä eteen päin noille kaupungin päättäjille?

Äänestä
  • Ottamalla yhteyttä vaikkapa johonkin kaupunginvaltuuston ihmiseen. Tai vaikkapa nuorisovaltuustoon. Taikka esittämällä asia suoraan kaavoitusosastolle, joka sijaitsee Maaherrankadun varrella kaupungin virastotalossa. Tai sitten vaikkapa nuorisosihteeriin.

    Äänestä

Muuten kyllä todella hyvä idea, mutta mitäpä jos vaikka jätettäisiin se seurakunta kokonaan ulos tuosta. Kaikki ei kuulu kirkkoon/ole uskossa eikä sitä silloin pidä tuputtaa, varsinkaan tuollaisissa nuorisolle tarkoitetuissa paikoissa.

Äänestä

Kuka tonne asti nyt jostain toiselta puolen kaupunkia esim. talvipakkasessa tarpoo. Tyhmä idea viedä joku tollanen mesta johonki ihan syrjään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeejeejee. kirjoitti:

Kalevankankaalle voisi perustaa nuorisoasiain keskuksen. Nyt nuo toiminnat ovat melko hajallaan ympäri pientä kaupunkia. Esimerkiksi Helsingissä tuollaisesta toiminnan keskittämisestä on saatu hyviä kokemuksia. Lasten toiminta toki täytyy olla tuollaista kaupunginosa kohtaista.

Nuorisolle n.15-20 vuotiaille on täysin luontevaa liikkua muutama kilometri tapaamaan ystäviään. Koulun tilat olisi erittäin helppo muuttaa ko. käyttöön. Bänditiloja, erilaisia urheilutiloja (näitä voisi vuokrata seuroille, kaupunki saisi tuloja tai ainakin tukirahoitus tulisi omaan taskuun takaisin). Nuorille pojille voisi olla teknisissä tiloissa edullinen paikka korjata mopoja ja jopa autoja. Nämä kaikki löytyvät vastaavista paikoista.

Nuorten olisi myös helppo tulla paikkaan, koska paikalla on jo perinteet, missä nuoret ovat vuosikymmeniä käyneet.

Paikasta löytyy hallinolle ja työntekijöille täysin valmiit ja kohtuu ajanmukaiset tilat, eikös tässä olisi nyt tilaisuus parantaa nuorisotoimintaa ja jopa säästää. Vanhat tilat vuokralla tai jopa myyntiin. Uudet tilat sitten Kalevankankaalle.

Seurakunta mukaan, nythän tuo seurakunnan toiminta on aika pienimuotoista ja pirstaleista...heh, eipä ihme ettei niissä kinkereissä kukaan käy. Tietysti se vaatisi srk. työntekijöiltä laskeutumista tavallisten nuorten joukkoon, joten saattaa vaatia voimia ja työtä...joten helpompi ehkä pitää muutama päivänavaus kuukaudessa ja pari iltaa viikossa ja jutella pikkuporukalla mukavia ja lopuksi soittaa kitaralla pari biisiä.

Oikeasti jos seurakunta haluaa porukkaa mukaan, niin sen pitää tulla sinne missä nuoretkin on. Tuonne Kalavan kankaalle yksi luokka vaan hiljentymis- ja kohtaamispaikaksi. Siellä voisi olla eri uskontokunnilla sitten oma päivystys eri iltoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu