.
Koska Väyrynen tulee ulos kepu-kaapista
ja tunnustaa olleensä Perussuomalainen
jo ennen TP-vaalien kähinöitä?
___________________________________
Keskustan TP-ehdokas Paavo Väyrynen on jo noin kaksikymmentä vuotta edustanut aatemaailmaltaan ja käytännön toiminnaltaan lähes 1:1 Timo Soinin ajamaa linjaa.
Väitän suorin sanoin:
_________________
Todellisuudessa Paavo Väyrynen on Perussuomalaisuuden politiikan, käytännön asioitten, toiminnallisten tavoitteiden selkeä kannattaja;
Vain yksi seikka tässä mättää:
_________________________
Miten Väyrynen voi olla Keskustassa suosittu, kun häntä on puolueessa potkittu päähän, halveksittu ja syrjitty jo Ahon puheenjohtajuuden ajoista?
Olen varma että Väyrysen aikaansaannos, vuonna 1980 puheenjohtajaksi valintansa jälkeen hän kokosi ns. tohtoreitten sodan jäljiltä jo kahtia hajonneen puoleen, yhdisti sen voimat ja jätti sitten vastiiketta Esko Aholle, joka avasi tien tuholle, muillekin kuin itSelleen ja silloiselle Keskustalle, joka on viime vuodet saanut maistaa Ahon tuhon tien amok-juoksua.
Osin Ahon, jos sitten Kokoomuksen ja erityisesti SDP:n ylimysten vallan ja rahan ahneus aiheutti yhtieskunnan laajassa pohjassa ennen näkemättömän rekyylin, valtaisan kansanliikkeen Timo Soinin jättimäisen jytkyn muodossa.
Syksyn jätti-jytkyä valmsitellaan
______________________________
Soinin ja PS:n kasvu jatkuu, - siitä ei vallitse epätietoisuutta. Missä muodossa, kuin suurella liikkeella PS:n riveihin siirtyy Keskustalaisia, ratkaistaan osittan Keskustan ensi kesän puoluekokouksessa Rovaniemellä.
Ohessa arvioi - ehkä lähelle totuutta osuva skenaario ensi kesän ROY-tapahtumista.
**
Mielenkiitoista on seurata miten ristiriita Keskustan ytimessä kehittyy;
- Kiviniemen ryhmittymässä ei anneta periksi.
- Väyrynen kiertää maakuntia kuin viitamäen susi, täyttää saleja jo uskoo itsekin olevansa todella suuri, - ehkä jo maakunnan kokoinen teutoni.
Väyrysen takana on osa KOL:n vetureista, osa Kurvisen Antin vetämistä nuorista.
Kuitenkin lienee niin että Väyrynen jakaa pakan; Verinen vääntö Rovaniemellä päättyy huikeaan ristiriitaan jonka tuloksena
todennäköisimmin
1. Pekkarinen johtaa, Väyrnen jää toiseksi jolloin seuraa ulosmarssi.
isompi ehkä on tälle mahdollista;
2. Mari valitaan uudestaan, jolloin Pekkarinen vetää herneen nenään..
3. epävarminta on Väyrysen valinta johtoon; Silloin marilaiset marssisivat ulos!
Molemmissa todennäköisessä tapauksissa , 1 tai 2, Väyrysen suunnitelmat uuden puolueen perustamisesta ovat vakavana vaihtoehtona ilmassa.
Järki kuitenkin voittaa, koska uusi puolue tarkottaista kahta kepua, joilla kummallakin on selvästi alle 10 % kannatus.
Koska osa KOL -ja muistakin nuorista on ja haistanut tuulta, seuraa siltä suunnalta joka tapauksessa kohtuullista aaltoliikettä kohti Perussuomalaisia.
YHTEENSÄ: Riitelevä Kepu - paitsioon jäävä Väyrynen on varmin skenaario.
___________________________________________________________
Laajempi siirtymä PS:n suuntaan on ilmeistä, joskin sen määrän ratkaisee Väyrynen, joka kaataa Marin tai kenen vaan kupin lopullisesti jos / kun hän siirtyy PS:n riveihin..
Milloin Väyrynen PS:n jäsenenä?
______________________________
Aatteellisesti asia olisi selkeä ja perusteltavissa oleva ratkaisu.
PS:n malli on identtisesti sitä mistä Väyrynen on puhunut jo parikymmentä vuotta, ja tullee puhumaan edelleen. Väyrynen on ollut suureen ääneen, suurin elein mitä selvimmin Perussuomalaisen puolueen asian ajaja!
Maakunnista lähtöisin olevien virkamiesten puolueeksi kaventunut nykyinen Keskusta ei tällaisenaan kanna päällään, ei oikeastaan mitään, kuin muutaman vuoden paikkoja eduskunnassa tunnetuille edustajille..
Siirtymiä esiintyy varmasti ulospäin Keskustan ryhmästä jo ennen vaaleja..
Sitten on vielä isona - kasvavana mahdollisuutena uuden ennen aikaiset vaalit.
Seppo Hietanen

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä tätäkään eihetta liikoja kommentoida. Pitäis olla mamusaastaa ja kädetöntä kähmyä, niin jopa kiinnostaisi.
Soinin kannatus nousee todennäköisesti jo selvin harppauksin kohti ykkössijaa. Korkean tason tukiryhmä löytyy oikeulaitoksesta. Valtakunnansyyttäjäviraston ylilyövä linja "kiihotusta kansanryhmää kohtaan" ym. on jo kansalaisia suututtavaa soopaa joka toimii tehokkaasti Perussuomalaisten menekinedistäjänä. Kovasanainen kannailmaisu herättää tietenkin huomiota, ja liika on aina liikaa, mutta:
Syytekynnys on vedetty niin lähelle jokapäiväisen elämän puhekielen tasoa. Se on omiaan herättämään ihmetystä laajemmalla, ketä itse asiassa suojellaan? Kun eliitti vetää yhdellä nuotilla PS:n tekemisiä esiin vaikka väkisin, käytännössä tekaistuilla syytteille, kun se puuhaa salaillen tekojaan, on herkkää hipiältään, loukkaantuu ja kiukuttelee kuten viimeksi komisaari Olli Rehn, toimii julkisuus lähes kaikilla tasoille soinilaisten nostajana.