Historioitsija pitää Bobrikov-vertausta hyvin räikeänä

Historiantutkija Vesa Vares pitää perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin Bobrikov-vertausta poikkeuksellisen räikeänä.

- Se on aika rankka vertaus, kun ajatellaan, että Bobrikov tuli poliittisen murhan uhriksi. Soini ei ole varmaankaan tarkoittanut, että jonkun pitäisi ruveta Eugen Schaumaniksi.

Eugen Schauman ampui venäläistäjänä tunnetun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin nykyisessä valtioneuvoston linnassa 1904 ja surmasi sen jälkeen itsensä. Soini tokaisi keskiviikon Ylen A-Studiossa, että "Mikkelin miehestä", EU-komissaari Olli Rehnistä on tullut "Brysselin Bobrikov".

Vareksen mukaan logiikka ontuu Soinin vertauksessa.

- Jos näkee menneen ajan imperiumit ja Euroopan unionin samanlaisina ylikansallisina peikkoina, silloin pystyy jonkun tuollaisen analogian omassa mielessään kehittelemään. Minulle se on aika keinotekoinen päätelmä, Turun yliopistossa työskentelevä Vares sanoo.

- Bobrikovilla oli selvä poliittinen ohjelma, jota hänet laitettiin toteuttamaan Suomen itsemääräämisoikeuden murentamiseksi ja Suomen muuttamiseksi venäläiseksi maakunnaksi. Rehnillä ei taatusti ole Brysselistä sellaista mandaattia. Hän on virkamies, joka hoitaa talousasian saattamista kuntoon, Vares sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022315244131_uu.shtml
31100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Soini on lukenut mies, ja älykäs. Hän tuntee varmasti Bobrikovin tapauksen.
Oli todella ajattelematonta verrata Rehnin tasoista henkilöä venäläissortajaan.
Politiikassa loanheitto on tavallista, ja siihen täytyy leikkiin mukaan lähteneiden
tottua.
Luulen että Rehn halusi muistuttaa Soinia siitä miten puolueen johtajan tulisi
mediassa käyttäytyä.
Soini oli selvästi A-studion lähetyksessä altavastaajana, eikä pystynyt muuta kuin
pyörittämään samaa vanhaa levyä Kreikan kaatumisesta. Hermo paloi, ja sammakko tuli suusta.
Pisteitä Soini saisi pyytämällä anteeksi.

Äänestä
  • Aikaahan tässä on jo mennyt niin paljon, että enemmän huomio alkaakin kiinnittyä juuri Soinin typeryyteen. Hän ei näe edes omaa etuaan, mies on niin ahdistunut ja tohkeissaan siitä, että tulee vain tipoittain eikä yhtään edes lirise!

    Peli on jo menetetty eikä Soini mysty enää parantamaan mainettaan. Anteeksi pitää silti pyytää, sillä ei kai persussuomalainen puoluekaan halua Suomen muuttuvan maaksi, jossa ei ole mitään käytöstapoja jäljellä?

    Äänestä

  • Peli on jo menetetty kirjoitti:

    Aikaahan tässä on jo mennyt niin paljon, että enemmän huomio alkaakin kiinnittyä juuri Soinin typeryyteen. Hän ei näe edes omaa etuaan, mies on niin ahdistunut ja tohkeissaan siitä, että tulee vain tipoittain eikä yhtään edes lirise!

    Voi vitterlöö! Mikä on EU? Sovitaan kasvu- ja vakaussopimus. Sopimusta rikotaan. Sovitaan, ett jokainen EU-maa vastaa omista veloistaan. Rikotaan tätäkin sopimusta. Tähän on tultu! Nyt sitten kierrellään ja kaarrellaan avustuspakettien kansa. Vaikka oikea menettely olisi ollut päästää Kreikka velkasaneerukseen. Jokainen maa voi tarvittaessa tukea omia pankkejaan.

    Äänestä

  • vetelää paskaa kirjoitti:

    Niin - Kuinka suosittu EU ja komissio on Kreikan kansan keskuudessa? Voi olla, että osa kansasta pitäisi velkasaneerausta parempana - silloin kai ulkomaiset velat pyyhkäistäisiin pois ja kansa lähtisi rakentamaan tulevaisuutta suvereenisti?

    Äänestä

  • mellakoita on kirjoitti:

    Niin - Kuinka suosittu EU ja komissio on Kreikan kansan keskuudessa? Voi olla, että osa kansasta pitäisi velkasaneerausta parempana - silloin kai ulkomaiset velat pyyhkäistäisiin pois ja kansa lähtisi rakentamaan tulevaisuutta suvereenisti?

    Meinaatko, että Soini varoitti Rehniä tällaisen mahdollisuuden olemassaolosta?

    Äänestä

  • Minusta ei a-studio antanut tätä kuvaa...katsokaa yle areenasta uudestaan

    Rehn puhui koko ajan samaa euroliturgiaa......

    Soinilla ei suinkaan hermo palanut vaikka toimittaja sitä agressiivisesti yritti

    Rehn vain osoitti kommenteillaan herkkänahkaisuutensa

    Äänestä

  • Peli on jo menetetty kirjoitti:

    Aikaahan tässä on jo mennyt niin paljon, että enemmän huomio alkaakin kiinnittyä juuri Soinin typeryyteen. Hän ei näe edes omaa etuaan, mies on niin ahdistunut ja tohkeissaan siitä, että tulee vain tipoittain eikä yhtään edes lirise!

    Peli on jo menetetty eikä Soini mysty enää parantamaan mainettaan. Anteeksi pitää silti pyytää, sillä ei kai persussuomalainen puoluekaan halua Suomen muuttuvan maaksi, jossa ei ole mitään käytöstapoja jäljellä?

    JOS HAUKUT TÄÄLLÄ TOISTA IHMISTÄ TYPERÄKSI OSOITTAA SE JUURI OMAT KÄYTÖSTAPASI

    Äänestä

  • Peli on jo menetetty kirjoitti:

    Aikaahan tässä on jo mennyt niin paljon, että enemmän huomio alkaakin kiinnittyä juuri Soinin typeryyteen. Hän ei näe edes omaa etuaan, mies on niin ahdistunut ja tohkeissaan siitä, että tulee vain tipoittain eikä yhtään edes lirise!

    Peli on jo menetetty eikä Soini mysty enää parantamaan mainettaan. Anteeksi pitää silti pyytää, sillä ei kai persussuomalainen puoluekaan halua Suomen muuttuvan maaksi, jossa ei ole mitään käytöstapoja jäljellä?

    voi mitä kielenkäyttöä !!!

    ----typeryyteen, ahdistunut, tohkeissaan,,,peli menetetty

    HENKILÖ PUHUU KÄYTÖSTAVOISTA JA ITSE PARJAA SEN MINKÄ EHTII

    Äänestä

  • HÖPÖ HÖPÖ..NÄIN A STUDION ,,EIKÄ OLE MITÄÄN ANTEEKSIPYYDETTÄVÄÄ

    JOS HRA REHN EI KESTÄ SUORAA PUHETTA MENKÖÖT KOTIIN ITKEMÄÄN

    Äänestä

Soinin jankutus EU.sta alkaa kulostamaan enemmän ja enemmän 1970-luvun suomettuneelta neuvostonostalgialta ja vitsailut Bobrikovista ei vähennä sitä punalipputunnelmaa.

Sori vaan persut, Soinin sooloilut meni kiville taas.

Äänestä
  • EIPÄS MENNYTKÄÄN..HYVIN PURI JÄLLEEN

    Äänestä

Soini sanoi oikein Rehnistä aivan oikein. Ei Rehn puhu muusta kuin EU:n hyvin voinnista
. Siksi näin myötämielinen EU:ta kohtaa oleva komisaari on Brysselin mieleen.
Suomessa on monta muutakin Bobrikovilaista eikä ainoastaa Reheen.

Olen miettinyt ja ihmetellyt Rehenin tilanetta, että miksi suomalainen on talouskomisaari ja nyt se selvisi . Siellä ollaan myymässä maatamme.

Äänestä
  • En ota kantaa Rehnin puolesta enkä vastaan. Kyse on suuren puolueen johtajan
    käyttäytymisestä julkisessa mediassa.
    Mitä olisi tapahtunut jos esim. Kiviniemi olisi kutsunut Soinia vastaavassa tilan-
    teessa vaikkapa "pikkuhitleriksi"?

    Äänestä

  • Eräs123 kirjoitti:

    En ota kantaa Rehnin puolesta enkä vastaan. Kyse on suuren puolueen johtajan
    käyttäytymisestä julkisessa mediassa.
    Mitä olisi tapahtunut jos esim. Kiviniemi olisi kutsunut Soinia vastaavassa tilan-
    teessa vaikkapa "pikkuhitleriksi"?

    Miksi puhutaan Isä Timosta? Halutaanko häntä verrata Isä Aurinkoiseen eli Staliniin?

    Äänestä

  • löytyä lissää kirjoitti:

    Miksi puhutaan Isä Timosta? Halutaanko häntä verrata Isä Aurinkoiseen eli Staliniin?

    "Isä" viittaa Timo Soinin katolilaiseen uskontoon, heillähän papit ovat isiä.
    Eikä sitä nimitystä ole käyttänyt kukaan julkisessa tv-lähetyksessä, näillä
    törkypalstoilla ehkä.

    Äänestä

  • Eräs123 kirjoitti:

    "Isä" viittaa Timo Soinin katolilaiseen uskontoon, heillähän papit ovat isiä.
    Eikä sitä nimitystä ole käyttänyt kukaan julkisessa tv-lähetyksessä, näillä
    törkypalstoilla ehkä.

    Eikö tämä Isämme oikeammin kaitse meitä hänen oppiaan seuraavia hengellisiä lapsiaan. Mehän hänen armoaan anelemme ja ylistämme hänen nimeensä. Siksi emme koskaan kritisoikaan Isämme sanaa, sillä meidän uskomme perustuu juuri siihen sanaan, joka hänen suustaan vain ulos annetaan meidän pelastamiseksemme. Kyllä persu-usko kaikki muut uskonnot voittaa ja onhan toki myös messiaamme koko ajan läsnä meidän keskuudessamme!

    Äänestä

  • Eräs123 kirjoitti:

    En ota kantaa Rehnin puolesta enkä vastaan. Kyse on suuren puolueen johtajan
    käyttäytymisestä julkisessa mediassa.
    Mitä olisi tapahtunut jos esim. Kiviniemi olisi kutsunut Soinia vastaavassa tilan-
    teessa vaikkapa "pikkuhitleriksi"?

    Miten tässä tilanteessa voisi olla, ja miksi olla "kohtelias" ? Kokoajan selvempää ja selvempää että koko EU ajaa kiville, nimenomaan näiden "sokeiden" EU-virkamiesten töppien ja osaamattomuuden vuoksi. Siinä ei yksi maatansa myyvä komissari ole mitenkään "suojattu" arvostelulta. Osoittakoon sitten vääräksi tuon vertauksen, mutta kyllä tosiasia on, että EU on ollut olemassa vain noita EU-virkamiehiä varten.

    Äänestä

  • MyösEräs kirjoitti:

    EUROELIITTIÄ EI SAA ARVOSTELLA

    Äänestä

  • OLEMME YLÄLUOKKAA kirjoitti:

    EUROELIITTIÄ EI SAA ARVOSTELLA

    Totta kai saa arvostella. Henkilökohtaisuuksiin meno on eri juttu. Ei Soinikaan
    pitäisi siitä että häntä sanottaisiin julkisesti pikkuhitleriksi. Hänen politiikassa
    tekemiensä asioiden kritisointi on taas eri asia. Sikäli kun hän on yleensä mitään
    tehnyt.

    Yksinkertaisemmilta menee yleensä parhaat jutut ohi, kuten lienee käynyt tässäkin tapauksessa - Nimenomaan kyseisen komissaarin toiminnan arvostelustahan siinä kyse oli - mutta kuten todettu, se on vaikeaa kaikkien ymmärtää, eikä se kyllä ole tarpeenkaan.

    On eri asia sanoa "sinäoletpaska" kuin "sinäteetpaskaapolitiikkaa"

    Äänestä

"Soini sanoi oikein Rehnistä aivan oikein. Ei Rehn puhu muusta kuin EU:n hyvin voinnista"

Onpa taas erikoinen kommentti! Taidamme olla ITSE myös osa EU:ta ja kyse on nimenomaan OMASTA hyvinvoinnistamme. Tätäkin taustaa vasten Soinin kommentti on rasistien johtajallekkin sopimaton.

Äänestä
  • Sehän se suomalaisen "EU-politiikan" ongelma on ollut ja on, mennään muut edellä tyyliin ja unohdetaan, että EU;n etu ei todellakaan ole lähestkään sama kuin Suomen etu. Kuitenkin Suomen hallitus ja eduskunta väittävät olevansa demokraattisesti valittu, suomen etua ajava "laitos". Tosin valtaosasta tuota sakkia tulee mieleen nilviäiset ja loiset, sen lisäksi ovat tuhonneet ja jatkavat touhuaan suomen tuhoamiseksi.
    Olisi mielenkiintoista tietää mistä ovat näiden "suvaitsevaisten" yleistävät rasisti heitot Persuista lähtöisin. Eikös sellaiset ole niitä "kamalia vihapuheita" kansanosaa vastaan.
    Suuressa "suvaitsevaisuudessanne" sallinette kuitenkin Persujen laskemiseen kansaan ?
    Näiden lähes sairaiden ja paikkaansa pitämättömien hyökkäysten vuoksi, tulee Persut olemaan luultavasti vahvempia kuin koskaan. Kohteliasta paskanjauhantaa kun on kuunneltu vuosikymmenet, eikä mikään ole muuttunut paremmaksi.

    Äänestä

Soini haluaa, että puolue jäisi ihan yksin.
Se olisi hyvä syy siihen, ettei puolue saa
mitään aikaan. (Kun ei nuo muut.)
Jokatapauksessa syöksylasku on alkanut!

Äänestä

Soinin kohdalla maisterikoulutus ei ole tuonut mukanaan ainakaan mitään hyvän käytöksen tapoja. Tai sitten Soini on joko syntymähumalassa tai muuten vaan umpi v...tumainen heppu?

Äänestä

HERRA VARES ON KOKOOMUKSEN HOVIRUNOILIJA

TUTKIKAA NETTIÄ....

Äänestä

Tuskin kokoomus on käskenyt Soinia käyttäytymään sikamaisesti?

Äänestä
  • Kyllähän Kokoomuksen toiminta, jos jokin on sikamaista.
    Sen sijaan on pelleilyä tehdä hirveä numero, sinäänsä varsin osuvasta vertauksesta - sillä kyllähän tuo komissaarin isänmaallisuus tuntuu olevan samaa tasoa Kokoomuksen kanssa, "kaikki myytävänä jos mulla on kivaa ja edut paranee".
    Kyllähän kiistaton tosiasia on, että Kokoomus on taas kerran ajanut suomen tuhoon, ja siinä hyvänä apuna on ollut tuo EU-hulluus ja komissaari hokemiensa kanssa.
    Nyt aletaan olla perseauki kuin tuuranputki, ja nyt Kokoomus viimeistelee suomen hyvinvointivaltion tuhon, sekoittamalla kunnatkin. Yliopistot ja oppilaitoksethan tuo samainen "isänmaan toivo" ajoi jo yritysmaailman hallitaan - ja sehän tiedetään muiden kokemuksesta kuinka siinä käy, taso putoaa, mutta mitäs siitä jos Kokoomuksen vaalirahoitus paranee.
    Keskusta oli viime hallituskaudella täysillä mukana tuhoamassa suomea, ja nyt ovat vankasti tekemiään päätöksiään vastaan. Sellaista Komissaarimaista luotettavaa Kepulaisuutta. Mutta tuleeko suomen kansa saamaan edes anteeksipyyntöä siitä ,että se on ajettu tuhoon Nykyhallituksen, Keskustan ja EU-komissaarin avustuksella . . . . tuskinpa vain, pelkkä lasku odottaa.

    Äänestä

Kansa oli kaukaa viisas, kun jätti Soinin selkeästi rannalle presidentinvaaleissa. Eihän tällaisella ymmärryksellä varustetun henkilön pitäisi olla missään julkisessa virassa. Poliittisen vastustajan vertaaminen murhattuun sortovallan edustajaan on sellainen teko, joka vaatii vähintään anteeksipyynnön. Herää myös kysymys, onko Soini oikea henkilö eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Viljelemällä diplomaattipiireissä tällaista "huumoria" voidaan saada aikaan korjaamatonta vahinkoa Suomelle.

Äänestä
  • Suomen seremoniamestarin, eli vallattoman Presidentin hommaan nyt käy kuka tahansa (esim. Halonen ja Niinistö).
    Sortovaltahan EU;sta on tullut, vaikka alunperin sen piti olla aivan jotain muuta. Komissaari on tuon sortovallan edustaja ja ilmentymä, eikä todellakaan varsinkaan tuollaisella toiminnalla jota kyseisellä yksilöllä on ollut ja on, mitenkään suojassa kovaltakaan kritiikiltä. Jokainen luonnollisesti tekee päätelmänsä itse, mutta aika kaukaa ja tarkoitushakuisesti on haettu tuo "salamurha" pääosaan - mutta jokainen tyylillään ja tarpeeseensa, mutta kyllä nämä "tulkinnat" kertovat enemmän "tulkitsijoiden" sairaasta ajatusmaailmasta. Eikä siis mitenkään edellytä Soinin anteeksipyyntöä keneltäkään.
    Korjaamatonta vahinkoa suomelle ovat tehneet ja tekevät aivan muut kuin Soini, eikä vähäisimpänä siellä ole lainkaan tämä kyseinen herkkähipiäinen komissaari, jonka toiminta on kyllä todella kaukana isänmaallisuudesta.

    Äänestä

Johannes Vares (kirjailijanimeltään Barbarus, myös Johannes Vares-Barbarus, 12. tammikuuta 1890 – 29. marraskuuta 1946) oli virolainen lääkäri, josta tuli Viron sosialistisen neuvostotasavallan ensimmäinen pääministeri 21.6.1940 alkaen Jüri Uluotsin jälkeen sekä virkaatekevä presidentti Konstantin Pätsin 17.6.1940 tapahtuneen eroamisen vuoksi vuoden 1938 perustuslain mukaisesti.

Johannes Vares suoritti ylioppilastutkinnon Pärnun lukiossa ja muutti Kiovaan, Ukrainaan opiskellakseen lääketiedettä. Hän palveli sotilaslääkärinä ensimmäisessä maailmansodassa ja vuosina 1918 -1920 kotimaansa Viron vapaussodassa. Hänelle tarjottiin ansioistaan Vapauden ristiä, mutta hän kuitenkin kieltäytyi ottamasta kunniamerkkiä vastaan.

Rauhan palattua vuonna 1920 Vares asettui asumaan Pärnuun, missä työskenteli lääkärinä. Hänet tunnettiin myös radikaaleista sosialistisista ajatuksistaan ja runoilijana. Runoilijana hän käytti taiteilijanimeä Johannes Barbarus. Ensimmäinen runokokoelma "Fata Morgana " ilmestyi vuonna 1918 ja viimeinen vuonna 1936. Kaikkiaan runokokoelmia ilmestyi kymmenen.

Kun Neuvostoliitto kesällä 1940 miehitti Viron, asetti Andrei Ždanov Vareksen uuden kansanhallituksen pääministeriksi. Tämä oli yllätys, sillä Vares ei ollut aiemmin mukana puoluepolitiikassa. Hallituksen ministeriehdokkaat olivat Ždanovin nimittämiä, mutta yhden nimen oli Vares pystynyt lisäämään listaan. Varapääministeriehdokkaaksi Vares nimesi Tarton yliopiston historianprofessorin Hans Kruusin. Kruusin kohtaloksi tuli vuonna 1950 pidätys ja kiduttaminen "porvarillisena nationalistina". [1]

Uusi hallitus, johdossaan Vares aloitti toimintansa 21. kesäkuuta 1940. Yhtään avoimesti kommunistista henkilöä hallituksessa ei ollut. Vareksen hallitus, vastoin sen jäsenten enemmistön toiveita ei ollut tilanteen herra. Se joutui kaikessa noudattamaan miehitysvallan johtajan, Ždanovin tahtoa. Uudet vaalit määrättiin vaalilakia rikkoen toimitettaviksi 14.-15. heinäkuuta 1940. Tätä ennen oli entinen riigikogu lähetetty kotiin. Pidetyissä vaaleissa oli äänestysprosentti 84 ja kaikista äänistä tuli 93 prosenttia "Työkansan liitolle", sillä muiden puolueiden ehdokkaat ja ohjelmat oli julistettu "kansan vastaisiksi ja taantumuksellisiksi". 21. heinäkuuta Viro julistettiin neuvostotasavallaksi ja Neuvostoliiton korkein neuvosto vahvisti tapahtuneen 6. elokuuta 1940. [2]

Johannes Varesista tuli Viron Neuvostoliittoon yhdistymisen vuoksi 25.8.1940 Viron sosialistisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli kansanedustuslaitoksen puhemies, joka neuvostojärjestelmässä merkitsi muodollisesti korkeinta valtiollista asemaa. Käytännössä kunkin neuvostotasavallan keskuskomitean pääsihteeri oli tärkein päättävä henkilö.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 siirtyi Vares yhdessä vetäytyvän puna-armeijan kanssa syvemmälle Neuvostolliitton. Hän palasi Viroon vuonna 1945.

Viron sosialistista neuvostotasavaltaa johtanut Johannes Vares teki itsemurhan 29.8.1946 sen jälkeen, kun neuvostoliittolaiset olivat kuulustelleet häntä hänen Viron vapaussodan aikaisesta toiminnastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soinin sammakot kirjoitti:

Historiantutkija Vesa Vares pitää perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin Bobrikov-vertausta poikkeuksellisen räikeänä.

- Se on aika rankka vertaus, kun ajatellaan, että Bobrikov tuli poliittisen murhan uhriksi. Soini ei ole varmaankaan tarkoittanut, että jonkun pitäisi ruveta Eugen Schaumaniksi.

Eugen Schauman ampui venäläistäjänä tunnetun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin nykyisessä valtioneuvoston linnassa 1904 ja surmasi sen jälkeen itsensä. Soini tokaisi keskiviikon Ylen A-Studiossa, että "Mikkelin miehestä", EU-komissaari Olli Rehnistä on tullut "Brysselin Bobrikov".

Vareksen mukaan logiikka ontuu Soinin vertauksessa.

- Jos näkee menneen ajan imperiumit ja Euroopan unionin samanlaisina ylikansallisina peikkoina, silloin pystyy jonkun tuollaisen analogian omassa mielessään kehittelemään. Minulle se on aika keinotekoinen päätelmä, Turun yliopistossa työskentelevä Vares sanoo.

- Bobrikovilla oli selvä poliittinen ohjelma, jota hänet laitettiin toteuttamaan Suomen itsemääräämisoikeuden murentamiseksi ja Suomen muuttamiseksi venäläiseksi maakunnaksi. Rehnillä ei taatusti ole Brysselistä sellaista mandaattia. Hän on virkamies, joka hoitaa talousasian saattamista kuntoon, Vares sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022315244131_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu