Maanviljelijän ja hänen työmiehensä edut olivat ennen vanhaan paljon suuremmassa määrässä yhteiset, kuin nykyaikana. Ei ainoastaan siinä suhteessa, että jokainen renkimies silloin tunsi olevansa vain väliaikaisesti toisen palveluksessa, tiesi että hänelläkin on tilaisuus myöhemmin päästä jonkinlaiseksi maanviljelijäksi, ainakin torpan haltijaksi. Myöskin suoranaisesti saattoi isännän menestyminen olla osittain rengillekin eduksi. Kun tuli hyvä vuosi, niin tavallisesti parani talossa "väenkin" ruoka; jos tuli huono, saattoi se käydä huonommaksi.
Hyvänä vuonna ei särvintäkään surkeiltu; kun voita ja maitoa ei yleensä myyty, niin riitti sitä rengillekin. Yhteisiä kestitsimistilaisuuksiakin oli hyvinä satovuosina runsaammin kuin huonoina. Sillä kun isäntä oli saanut "tarpeeksi", toisin sanoen aittansa täyteen, saattoi hän olla antelias väelleen, kuten vieraillekin.
Nykyaikanahan on asia aivan toisin. Maanomistajan aitta ei tule koskaan tarpeeksi täyteen, sillä hän myö jos mahdollista suuremman osan vuodentuloaan. Rahaa ei hän mielestään saa koskaan tarpeeksi. Ahneudelta on raja-aidat kaatuneet.
Renkimiehen elämää ei nyt hyvä vuodentulo paranna. Yhtä huono ravinto hänelle jää, sillä yhtä tarkkaan häneltä joka vuosi särvin myydään. Raha palkka on käynyt hänen palkkansa tärkeimmäksi osaksi, siksi ainoaksi osaksi, josta hänellä näyttää hyötyä tai iloa olevan. Ja vaikka se on aikojen kuluessa vähän kohonnut, niin ovat myös ne lävet suurenneet, joihin se on työnnettävä. Tuloksena on ollut se, että rahapalkan pienuus tuntuu yhä ahdistavammalta; ei tahdo sillä useinkaan edes siivoissa vaatteissa pysyä.
Mutta porvarit sanovat: rahapalkkahan riippuu juuri vuodentulosta. Hyvänä vuonna se muka kohoaa, koska isännän kannattaa silloin maksaa enemmän. Niin, kyllä kait isännän silloin kannattaisi maksaa enemmän, mutta maksaako hän? Ei maksa, jos vain ei ole pakko, jos vain suinkin saa työmiehen yhtä halvalla kuin siihen asti. Voihan niinkin sattua, että joskus hyvänä vuonna rengin palkka kohoaa. Mutta se tapahtuu silloin muista syistä. Sillä jonain toisena hyvänä vuonna voi ehkä tapahtua aivan päinvastoin. Ja huononakin satovuonna voi palkka kohota, jos sitä ennen on esim. kaupunkeihin tai muihin maihin muuttanut paljon maatyöväkeä paikkakunnalta. Isännän luonteesta ei asia sanottavasti riipu, vaan nykyajan talouselämän luonteesta, joka jo valtaa maanviljelyksenkin. Pienviljelijän konnulla voi asia vielä olla toisissa suhteissa vähän "vanhanaikaisella" kannalla. Sellainen pienviljelijä, joka säännöllisesti itse tekee työtä renkinsä rinnalla, voi kyllä hänkin rasittaa työ miestään liian pitkillä työpäivillä, moniaissa tapauksissa ehkä pitemmilläkin kuin suurissa kartanoissa rasitetaan. Mutta hänen rinnallaan on sentään rengilläkin vielä ihmisarvoa; hän on jonkinlaisena isännän apulaisena, joka kärsii samat vaivat kuin tämä, mutta saa myös yleensä osakseen lähimain tasa-arvoisen kohtelun ja yhtäläisen ruuan.
Sitävastoin suurmaanviljelijästä, jota useimmiten keskikokoisenkin talon pitäjästä, on jo tullut tai par'aikaa tulossa liikemies, jonkinlainen kauppias ja tehtailija yht'aikaa. Hän myy ainakin maan, karjan ja metsän tuotteita, ja ostaa työkaluja ja koneita ja työvoimaa, osaksi myös siementä, apulantoja ym. Hän harjottaa liikettä, kuten muutkin liike- miehet, kasatakseen voittoa. Työmies on hänelle vain sitä varten tarpeellinen välikappale, samoin kuin niittokone, hevonen tai lehmä. Työmiestä hän ei sentään voi kerralla ostaa ihan omakseen, ainoastaan vuokrata säännöllisesti palkkaa maksamalla. Mutta eduksi se tapa onkin maanomistajalle. Sillä ei hänen sitten myöskään tarvitse säästää eikä erityisemmin hoitaa tätä välikappaletta. Koneita on hänen säästettävä ja hoidettava. Elukoitaan samoin. Maanviljelysseurain viisaat agronoomit kulkevat vartavasten neuvomassa ja näyttämässä, miten niitä on parhaiten hoidettava, paranneltava ja jalostettava. Kukapa virkaherra kulkisi neuvomassa, miten maanviljelijän rengin elämästä ja terveydestä olisi huolta pidettävä? Jopa sellainen ajatuskin taitaisi panna monen manttaalimiehen nauramaan leveää pilkallista hörönaurua.
Maanviljelijäin palkollisten olisi paljoa yleisemmin kuin tähän asti liityttävä työväen järjestöihin, turvatakseen itseään ja kohottaakseen asemaansa. Maanomistajain voittoetu vaatii, että työväen ruoka pysyisi huonona, palkka riittämättömänä, työ ylen rasittavana ja työpäivä pitkänä. Maatyöntekijäin etujen ristiriitaan ei ole sosialismi syypää eikä työväki, vaikka porvarit koettavat usein sellaiseksi vääntää selvän asian. Siihen on syypää kapitalismi.
Hyvänä vuonna ei särvintäkään surkeiltu; kun voita ja maitoa ei yleensä myyty, niin riitti sitä rengillekin. Yhteisiä kestitsimistilaisuuksiakin oli hyvinä satovuosina runsaammin kuin huonoina. Sillä kun isäntä oli saanut "tarpeeksi", toisin sanoen aittansa täyteen, saattoi hän olla antelias väelleen, kuten vieraillekin.
Nykyaikanahan on asia aivan toisin. Maanomistajan aitta ei tule koskaan tarpeeksi täyteen, sillä hän myö jos mahdollista suuremman osan vuodentuloaan. Rahaa ei hän mielestään saa koskaan tarpeeksi. Ahneudelta on raja-aidat kaatuneet.
Renkimiehen elämää ei nyt hyvä vuodentulo paranna. Yhtä huono ravinto hänelle jää, sillä yhtä tarkkaan häneltä joka vuosi särvin myydään. Raha palkka on käynyt hänen palkkansa tärkeimmäksi osaksi, siksi ainoaksi osaksi, josta hänellä näyttää hyötyä tai iloa olevan. Ja vaikka se on aikojen kuluessa vähän kohonnut, niin ovat myös ne lävet suurenneet, joihin se on työnnettävä. Tuloksena on ollut se, että rahapalkan pienuus tuntuu yhä ahdistavammalta; ei tahdo sillä useinkaan edes siivoissa vaatteissa pysyä.
Mutta porvarit sanovat: rahapalkkahan riippuu juuri vuodentulosta. Hyvänä vuonna se muka kohoaa, koska isännän kannattaa silloin maksaa enemmän. Niin, kyllä kait isännän silloin kannattaisi maksaa enemmän, mutta maksaako hän? Ei maksa, jos vain ei ole pakko, jos vain suinkin saa työmiehen yhtä halvalla kuin siihen asti. Voihan niinkin sattua, että joskus hyvänä vuonna rengin palkka kohoaa. Mutta se tapahtuu silloin muista syistä. Sillä jonain toisena hyvänä vuonna voi ehkä tapahtua aivan päinvastoin. Ja huononakin satovuonna voi palkka kohota, jos sitä ennen on esim. kaupunkeihin tai muihin maihin muuttanut paljon maatyöväkeä paikkakunnalta. Isännän luonteesta ei asia sanottavasti riipu, vaan nykyajan talouselämän luonteesta, joka jo valtaa maanviljelyksenkin. Pienviljelijän konnulla voi asia vielä olla toisissa suhteissa vähän "vanhanaikaisella" kannalla. Sellainen pienviljelijä, joka säännöllisesti itse tekee työtä renkinsä rinnalla, voi kyllä hänkin rasittaa työ miestään liian pitkillä työpäivillä, moniaissa tapauksissa ehkä pitemmilläkin kuin suurissa kartanoissa rasitetaan. Mutta hänen rinnallaan on sentään rengilläkin vielä ihmisarvoa; hän on jonkinlaisena isännän apulaisena, joka kärsii samat vaivat kuin tämä, mutta saa myös yleensä osakseen lähimain tasa-arvoisen kohtelun ja yhtäläisen ruuan.
Sitävastoin suurmaanviljelijästä, jota useimmiten keskikokoisenkin talon pitäjästä, on jo tullut tai par'aikaa tulossa liikemies, jonkinlainen kauppias ja tehtailija yht'aikaa. Hän myy ainakin maan, karjan ja metsän tuotteita, ja ostaa työkaluja ja koneita ja työvoimaa, osaksi myös siementä, apulantoja ym. Hän harjottaa liikettä, kuten muutkin liike- miehet, kasatakseen voittoa. Työmies on hänelle vain sitä varten tarpeellinen välikappale, samoin kuin niittokone, hevonen tai lehmä. Työmiestä hän ei sentään voi kerralla ostaa ihan omakseen, ainoastaan vuokrata säännöllisesti palkkaa maksamalla. Mutta eduksi se tapa onkin maanomistajalle. Sillä ei hänen sitten myöskään tarvitse säästää eikä erityisemmin hoitaa tätä välikappaletta. Koneita on hänen säästettävä ja hoidettava. Elukoitaan samoin. Maanviljelysseurain viisaat agronoomit kulkevat vartavasten neuvomassa ja näyttämässä, miten niitä on parhaiten hoidettava, paranneltava ja jalostettava. Kukapa virkaherra kulkisi neuvomassa, miten maanviljelijän rengin elämästä ja terveydestä olisi huolta pidettävä? Jopa sellainen ajatuskin taitaisi panna monen manttaalimiehen nauramaan leveää pilkallista hörönaurua.
Maanviljelijäin palkollisten olisi paljoa yleisemmin kuin tähän asti liityttävä työväen järjestöihin, turvatakseen itseään ja kohottaakseen asemaansa. Maanomistajain voittoetu vaatii, että työväen ruoka pysyisi huonona, palkka riittämättömänä, työ ylen rasittavana ja työpäivä pitkänä. Maatyöntekijäin etujen ristiriitaan ei ole sosialismi syypää eikä työväki, vaikka porvarit koettavat usein sellaiseksi vääntää selvän asian. Siihen on syypää kapitalismi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minunkin mielestä rengille kuuluisi lämmin ateria kuusi kertaa päivässä, kolmen tunnin ruokatunnit joka aterialle, saunottaminen joka ilta selänpesijöineen ja viiden kuukauden kesäloma.