Vasemmiston tavoitteet

Kuten historiasta olemme oppineet, vasemmiston tavoite on tasapäistää kaikki
yhteiskunnassa ja lopulta jokainen yksilökin.
Lopulta päädytään siihen että kaikilla on samanlaiset harmaat ryysyt vaatteinakin
kuin neuvostoliitossa. Kaikki seisovat samassa leipäjonossa ja kyttäävät toisiaan
etteivät vaan saa mitään extraa tai kapitalistista hapatusta länsimaisilta turisteilta.
Ja joka ei tähän alistu, on luokkavihollinen ja ansaitsee kuulan kalloonsa.
Tämä on vasemmistolainen päämäärä.
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tasa-arvoistaminen on täysin eri asia kuin tasapaäistäminen. Vasemmisto on aina kunnioittanut kulttuurista rikkautta ja yksilöllisyyttä. Nythän meille syötetään valmiiksi, kuinka meidän täytyy pukeutua, syödä ja ajatella. Markkinataloudessa ihmisen arvo mitataan sillä, kuinka hyvin hän pystyy hankkimaan kaikki muotituotteet.

Äänestä
  • Tasa-arvo on lähtöisin länsimaista. Tasapäistäminen itäeuroopasta.
    Minusta esim. neuvostoliitosta 1939 Viroon puna-armeijan toimesta tuotu
    vasemmistolaisuus ei paljoakaan kunnioittanut Viron omaa kulttuurista rikkautta ja yksilöllisyyttä,vaan se alistettiin neuvostoliitosta tuodulla venäläistämispolitiikalla.
    Sama koski muitakin itäeuroopan pieniä valtioita joiden kulttuuriperinteet alistettiin
    kommunistiselle vasemmistolaisuudelle voimakeinoin. Itäeurooppa tasapäistettiin
    Moskovan rautaisten ohjeiden mukaisesti ja kansalliset kulttuurit heitettiin kommunistisen
    vasemmiston toimesta romukoppaan.
    Yksilöitä ei enää ollut. Oli vain neuvostokansalaisia, homo sovietuksia.

    Äänestä

  • Hyvin tuntuvat sopivan selkärangattomat vasemmistolaiset globaalia markkinataloutta ihailevan Kokoomuksen hallitukseen. Kyllä ainakin liikenneministerillä on klassiset kommunistin totalitääriset ratkaisut, vaikka ne on muualla todettu tehottomiksi ja hyödyttömiksi, mutta eihän se kunnon kommunistia hätkäytä, toimivuus on toverien kanssa päätetty - viis tosiasioista.

    Äänestä

  • Ihminen 100% kirjoitti:

    Tasa-arvo on lähtöisin länsimaista. Tasapäistäminen itäeuroopasta.
    Minusta esim. neuvostoliitosta 1939 Viroon puna-armeijan toimesta tuotu
    vasemmistolaisuus ei paljoakaan kunnioittanut Viron omaa kulttuurista rikkautta ja yksilöllisyyttä,vaan se alistettiin neuvostoliitosta tuodulla venäläistämispolitiikalla.
    Sama koski muitakin itäeuroopan pieniä valtioita joiden kulttuuriperinteet alistettiin
    kommunistiselle vasemmistolaisuudelle voimakeinoin. Itäeurooppa tasapäistettiin
    Moskovan rautaisten ohjeiden mukaisesti ja kansalliset kulttuurit heitettiin kommunistisen
    vasemmiston toimesta romukoppaan.
    Yksilöitä ei enää ollut. Oli vain neuvostokansalaisia, homo sovietuksia.

    Venäjällä kulttuurit olivat arvossaan, jopa eestiläisyys. Toista on nykypäivän markkina-Venäjällä, kulttuurit on hävitetty ja harvinaiset kielet katoamassa.

    Neuvostoliitossa toki pyrittiin kitkemään epäterve eriarvoistava nationalismi.

    Äänestä

  • Ihminen 100% kirjoitti:

    Tasa-arvo on lähtöisin länsimaista. Tasapäistäminen itäeuroopasta.
    Minusta esim. neuvostoliitosta 1939 Viroon puna-armeijan toimesta tuotu
    vasemmistolaisuus ei paljoakaan kunnioittanut Viron omaa kulttuurista rikkautta ja yksilöllisyyttä,vaan se alistettiin neuvostoliitosta tuodulla venäläistämispolitiikalla.
    Sama koski muitakin itäeuroopan pieniä valtioita joiden kulttuuriperinteet alistettiin
    kommunistiselle vasemmistolaisuudelle voimakeinoin. Itäeurooppa tasapäistettiin
    Moskovan rautaisten ohjeiden mukaisesti ja kansalliset kulttuurit heitettiin kommunistisen
    vasemmiston toimesta romukoppaan.
    Yksilöitä ei enää ollut. Oli vain neuvostokansalaisia, homo sovietuksia.

    Neekeriorjuus on hyvä esimerkki tästä länsimaisesta tasa-arvosta.

    Äänestä

Kuten olemme oppineet.Kun oma historia on noin hakusessa on tulkinnat muiden historiasta jätettävä viisaammille.
Tasa-arvo ei ole länsimainen hyve se on globaali.Uskonnot ovat muokanneet yhteiskunnat epätasa-arvoisiksi ja korostaneet erityisesti miestä!
Liikenneministeri on minusta hieno ja rohkea nainen!! Luu kurkkuun rattijuopoille!!

Äänestä
  • Miksiköhän uskontoja on ollut jo kymneniä tuhansia vuosia maapallolla mutta
    kommunismia kokeiltiin vain 60 vuotta käytännössä kunnes se todettiin toimimattomaksi järjen vastaisena.

    CocaColakin on tuotemerkkinä vanhempi kuin kommunismi. Se on varmasti
    tuottanut iloa ihmiskunnalle enemmän kuin itkua ja surua tuottanut kommunismi.
    Cokis voi edelleen hyvin mutta kommunismin rauniot savuaa enää hetken
    jossain pohjois koreassa.

    Äänestä

  • Ihminen 100% kirjoitti:

    Miksiköhän uskontoja on ollut jo kymneniä tuhansia vuosia maapallolla mutta

    Kokoomuksen presidenttiehdokaskin myönsi, että peruskoulu on hyvä juttu.

    Äänestä

  • Me tasapäät kirjoitti:

    Kokoomuksen presidenttiehdokaskin myönsi, että peruskoulu on hyvä juttu.

    Vasemmiston äänestäjätkin totesi että Niinistöä kannattaa äänestää.

    Äänestä

  • Ne lattapäät kirjoitti:

    Vasemmiston äänestäjätkin totesi että Niinistöä kannattaa äänestää.

    Lähes kaikki suomalaiset ovat sosialisteja, toiset tiedostaen ja toiset tiedostamattaan.

    Äänestä

  • Ihminen 100% kirjoitti:

    Miksiköhän uskontoja on ollut jo kymneniä tuhansia vuosia maapallolla mutta
    kommunismia kokeiltiin vain 60 vuotta käytännössä kunnes se todettiin toimimattomaksi järjen vastaisena.

    CocaColakin on tuotemerkkinä vanhempi kuin kommunismi. Se on varmasti
    tuottanut iloa ihmiskunnalle enemmän kuin itkua ja surua tuottanut kommunismi.
    Cokis voi edelleen hyvin mutta kommunismin rauniot savuaa enää hetken
    jossain pohjois koreassa.

    Vai ollut komminismia 60 vuotta??Mitä sitten ja sinulla on historia hukassa.
    Kommunismi nyt ei taida liittyä tähän mitenkään?Cokiksen historia pituuden myös ammuit täysin ohi!Mitä sitten vertaukseen markkinajärjestelmän ja virvoituspullon menestyksestä ja onnesta..Ihan sama kyllä minulle.En ole kommunisti mutta en myös juurikaan juo virvoitusjuomia.Hyvin on mennyt ilman kumpaakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihminen100% kirjoitti:

Kuten historiasta olemme oppineet, vasemmiston tavoite on tasapäistää kaikki
yhteiskunnassa ja lopulta jokainen yksilökin.
Lopulta päädytään siihen että kaikilla on samanlaiset harmaat ryysyt vaatteinakin
kuin neuvostoliitossa. Kaikki seisovat samassa leipäjonossa ja kyttäävät toisiaan
etteivät vaan saa mitään extraa tai kapitalistista hapatusta länsimaisilta turisteilta.
Ja joka ei tähän alistu, on luokkavihollinen ja ansaitsee kuulan kalloonsa.
Tämä on vasemmistolainen päämäärä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu