Koko nuoruusaikani, 8-vuotiaasta nyt 18 -vuotiaaseen olen ollut ahdistunut ulkonäöstäni ja ollut siitä stressaantunut. Syinä kenties mm. kiusaaminen alakoulussa ja median luoma paine...
Päivärutiiniini kuuluu vähintään kaksi kertaa vaa'alla käynti sekä kerran vyötärön-rinnan- ja lantionympäryksen mittaaminen. Kun paino muuttuu ylöspäin vaikkapa vain 500g - ahdistun. Ahdistun ja joskus jopa itken. Nesteistähän se usein vain johtuu. "Naurettavaa talläinen painon vahtaaminen" -ajattelen joskus. Silti...
Syön mittausteni perusteella päivässä korkeintaan keskimäärin 1000 kcal. En ymmärrä miten voisin syödä enemmän - ei minulla ole nälkä ja jos on, syön sen verran että tunne nälästä menee ohitse. Tällä hetkellä karppaan perheeni kanssa. Paino on pudonnut päälle 2kg mikä sinäänsä tuntuu todella mukavalta, mutta toisaalta tuo kamalan ahdistuksen mahdollisesta painon palaamisesta.
En liiku mitenkään erityisen paljon. Kaksi kertaa viikossa käyn jumpassa, sekä ulkoilen koirani kanssa. (vain noin 3krt 10min pätkiä sillä koirani on jo iäkäs)
En haluaisi myöntää omaavani syömishäiriöön liittyvää ajattelutapaa ja kenties syömishäiriötä(?). Olen normaalipainoinen ja poikaystäväni pitää minusta juuri talläisenä kuin olen. Silti tunnen olevani epäonnistunut ja huono ulkonäköni suhteen. Tietenkin tätä lukevan on hieman vaikea arvioida koska ei näe minua.
Painon vahtaaminen, oman ulkonäköni ajoittainen vihaaminen ja ympärysmittojen mittaaminen kahlitsevat ajatuksiani...
Toivottavasti saisin asiallisia kommentteja ja neuvoja. Kiitos..
Päivärutiiniini kuuluu vähintään kaksi kertaa vaa'alla käynti sekä kerran vyötärön-rinnan- ja lantionympäryksen mittaaminen. Kun paino muuttuu ylöspäin vaikkapa vain 500g - ahdistun. Ahdistun ja joskus jopa itken. Nesteistähän se usein vain johtuu. "Naurettavaa talläinen painon vahtaaminen" -ajattelen joskus. Silti...
Syön mittausteni perusteella päivässä korkeintaan keskimäärin 1000 kcal. En ymmärrä miten voisin syödä enemmän - ei minulla ole nälkä ja jos on, syön sen verran että tunne nälästä menee ohitse. Tällä hetkellä karppaan perheeni kanssa. Paino on pudonnut päälle 2kg mikä sinäänsä tuntuu todella mukavalta, mutta toisaalta tuo kamalan ahdistuksen mahdollisesta painon palaamisesta.
En liiku mitenkään erityisen paljon. Kaksi kertaa viikossa käyn jumpassa, sekä ulkoilen koirani kanssa. (vain noin 3krt 10min pätkiä sillä koirani on jo iäkäs)
En haluaisi myöntää omaavani syömishäiriöön liittyvää ajattelutapaa ja kenties syömishäiriötä(?). Olen normaalipainoinen ja poikaystäväni pitää minusta juuri talläisenä kuin olen. Silti tunnen olevani epäonnistunut ja huono ulkonäköni suhteen. Tietenkin tätä lukevan on hieman vaikea arvioida koska ei näe minua.
Painon vahtaaminen, oman ulkonäköni ajoittainen vihaaminen ja ympärysmittojen mittaaminen kahlitsevat ajatuksiani...
Toivottavasti saisin asiallisia kommentteja ja neuvoja. Kiitos..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.