Isat lasten asialla ry perustettu!

Mielestäni on kaksi ydinaluetta, joita pitää kehittää; huoltokiusaamiseen puuttuminen ja parempi osaaminen punnita lapsen tunnesidettä vanhempiin ja vanhemman kykyä vanhemmuuteen.

Hyvä termi tuo huoltokiusaaminen. Toivottavasti huoltokiusaamisen märitelmää ei katsota liian suppeasti ja rajata pelkästään perusteettomaan vieraannuttamiseen. Huoltokiusaamista esiintyy taatusti monessa eri muodossa, eikä se rajoitu lähivanhempaan. Myös etävanhempi voi harrastaa huoltokiusaamista lukuisissa eri muodoissa. Huoltokiusaaminen tulisi tunnistaa ja löytää keinot sen eliminointiin, oli sitten kyse lähivanhemman tai etävanhemman huoltokiusaamisesta.

Sopisiko huoltokiusaamisen määritelmään siis perusteettoman vieraannuttamisen lisäksi myös esimerkiksi:
-tapaamisoikeuksien hakeminen, joita ei todellisuudessa toteuta, tapaamisten ilman perusteltua syytä peruuttaminen tai lasten hakematta jättäminen,
-lasten koulun vaihtamisen tai paikkakunnan vaihtamisen kieltäminen yhteishuollossa lähivanhemman ja lasten arjen hankaloittamiseksi,
-lasten tavaroiden panttaaminen ja tahallinen hävittäminen?

Huoltoriidoissa ja sosiaalitoimessa tulisi tarkemmin punnita lapsen tunnesidettä vanhempiin ja kykyä vanhemmuuteen, sukupuolesta riippumatta. Asumiseen ja tapaamisjärkestelyihin tulisi lisätä enemmään yksilöllisiä eroja. Nyt lähes kaikille eroperheille lykätään sama malli, riippumatta siitä miten vastuu lapsista on jakautunut yhteiselon aikana ja millainen suhde lapsella on vanhempiin. Moni lapsistaan vastuuta kantanut ja läheinen etävänhempi voisi osallistua enemmän lapsen arkeen ja vastaavasti kaikissa lapsi-vanhempi-suhteissa luonapito ei ole lapselle hyvä vaihtoehto. Tuntuu että sosiaalitoimi ja oikeuslaitos laittavat nyt kaikki samaan muottiin.

Toivoisin Mikael Jämsäsen vielä tarkentammaan yhdistyksen ajamaa kantaa. Puheenvuorossaan hän toteaa että " [m]olemmat vanhemmat ovat lapsen näkökulmasta yhtä tärkeitä, yhtä rakkaita ja molemmille vanhemmille tulee taata oikeus olla omalla panoksellaan vaikuttamassa lapsen kasvatukseen ja kehitykseen, sekä läsnäoloon lapsen elämässä ja luonnollisesti myös lapsen olla läsnä vanhemman elämässä." (http://mikaeljamsanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/71310-tasavertainen-vanhemmuus-tukee-lapsen-oikeuksia).

Jämsäsen mielipide pitää kyllä varmaan paikkansa ja molempien vanhempien aktiivinen osallistuminen lapsen hoitoon alusta asti on varmaan yleensä lapselle paras vaihtoehto ja tukee ehdottomasti sukupuolten välisen tasa-arvon kehitystä yhteiskunnallisella tasolla, mutta miten on asia lapsen näkökulmasta niissä tapauksissa joissa isä ei ole osllistunut aktiivisesti lapsen hoitoon alusta saakka? Biologiset eroavaisuudet sukupuolten välillä (raskaus ja imetys) lujittaa äidin ja lapsen välistä tunnesidettä ja johtaa siihen että tuossa vaiheessa lapsen tunneside äitiin on korvaamaton. Jos ei isä tällöin ole aktiivisesti ottanut vanhemman roolia muodostaakseen sidettä lapseen j kantanut vastuuta lapsen arjesta, en usko että väittämäsi että molemmat vanhemmat ovat lapsen näkökulmasta yhtä tärkeitä. Eikö tämä lapsen näkökulma pitäisi tutkia tapauskohtaisesti? Tuskin on olemassa yhtä väittämää, joka on yleistettävissä kaikkiin lapsiin.

Mietin myös Jämsäsen näkökulmaa, jonka mukaan "molemmille vanhemmille tulee taata oikeus olla omalla panoksellaan vaikuttamassa lapsen kasvatukseen ja kehitykseen, sekä läsnäoloon lapsen elämässä ja luonnollisesti myös lapsen olla läsnä vanhemman elämässä". Tässä puhutaan nyt vanhempien oikeuksista. Ollanko nyt ajamassa vanhemman oikeutta lapseen, vai päinvastoin? Tämän päivän kirjoituksissa lapsen yksilöllinen ja todellinen etu tuppaa jäämään tasa-arvokeskustelun jalkoihin. Miten esimerkiksi erotilanteessa mitataan kumpi vanhempi, vaiko molemmat, ovat lapselle tärkeitä. Yhtä ja samaa lapsen näkökulmaa huomioivaa matemaattista kaavaa tuohon ei kyllä ole.