tämän lauseen suustani. En voi sitä ääneen sinulle suoraan sanoa, täällä voin: MINÄ RAKASTAN SINUA!!!! Enemmän, kuin ketään koskaan.
En voi vaatia sinua odottamaan niin kauaa, että voin sen sinulle oikeasti sanoa.
En voi vaatia sinua odottamaan niin kauaa, että voin sen sinulle oikeasti sanoa.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Oikeastaan en jaksakaan, eikä siinä enää olisi sitä hohtoakaan, vähän laimeelta ja kuluneelta tuo jo kuulostaa.
Voi kun tuo olisi minulle... varmasti nyt kohta joukko ihmisiä on tuon omimassa itselleen... :)
Meneekö m>n vai toisinpäin
Oih, voin odottaa vielä vaikka 50 vuotta, jos pakko on!
Oletko niin pitkään hengissä??
Mä en haluaisi kuulla tuota lausetta, enhän sanoisi sitä itsekään. Paljon paremmin olisi : Olen kaivannut sinua, olet mulle tosi tärkeä ihminen.
Tuon olen sanonut eräälle erityiselle ihmiselle, eräänä viileänä myöhäissyksyn iltana eräällä taksiasemalle ja sen jälkeen antanut hellimmään ja pisimmän poskisuukon hänelle mitä ikinä kenellekään aiemmin.
Olen siïtä niin iloinen, muistan tuon hetken elämäni viimeiseen hengenvetoon saakka. Siihen hetkeen oli ladattu niin paljon tunnetta, kaipausta, rakkautta mukaan, että ei voi edes sanoin kuvata....
Tiedät sanomattakin, mitä sinua kohtaan todella tunnen. Vain ne kolme, kaikki padot murtavaa sanaa on sanomatta. Taistelen vastaan, vielä olen voitolla.
Sinulla on avaimet sisimpääni, ehkä tietämättäsi. Jos sen oivallat, käytä harkintaa, voit avata Pandoran lippaan...
voi mitä sontaa, täyttä bullshittiä.
Tiedän, olen sen vaistonnut.... Edetään baby stepein, eikä ryssitä tätä ihanaa mitä meidän välille on syntynyt.
Et tiedä, miten nykyään päivisin kihelmöi... eri tavalla kun koskaan aiemmin...
Olet niin rakas ja tärkeä minulle. Tämä asia ei ole mitenkään järjellä selvitettävissä ja järkeiltävissä... :)
Miksi pitäisi odottaa? Mitä sinulla on kesken?
Lyhyesti: Nykyinen elämä. Hyvää yötä. Olen "puhunut".
Vaan miten on tekojen laita? Mitä varten sä "taistelet"? Meinaan et jos tunteet on kuitenkin jo tolla tasolla.
Mä tiedän...
Ei sun tarvi sitä sanoakaan.....
Mä nään kaiken sun silmistä joka kerta, kun me nähdään...
Mä rakastan sua ikuisesti.....
Ehkä en odota, mut älä siitä välitä. Odotan sua, vaikka olisin varattu...mä olen sitten sun, kun se sulle sopii.....sitten ei ole enää muita, kuin sinä ja minä...
Julmaa ehkä jollekin, mutta mä oikeasti jättäisin kenet vaan sun takia.....
Kauniisti kirjoitat... olet täydellinen taiteilija ja äärettömän lahjakas siinä.
Nöyrin kiitokseni...
Jään odottamaan "paluutasi" elämääni...:)
Vaatii paljon itsekuria ajatella noin. Surullista myös.
Kuka on noin itserakas ja julma että kirjoittaa tuollaista.
Toivottavasti se kiusaamasi ihminen pääsee mahdollisimman kauaksi sinusta.
vai että oikein tiedät hänen odottavan sinulta ja sinua.
Toivottavasti kaltaisellesi pelurille käy huonosti ja saat viettää yksinäisen vanhuuden.
Tuon viestin jälkeen kukaan ei odota sinulta mitään tässä elämässä.
En minäkään jaksaisi mutta ymmärrän ja yritän jaksaa odottaa sinua.Minustakin tuntuu että rakastan sinua suunnattomasti.
Toivottavasti en vastannut naiselle.
Mistä tiedät sen? Eikö vaihtoehtoinen lause voisi kuulua: katsellaan ja pidetään hauskaa? Etkö ole tullut ajatelleeksi, että hän ajattelee, ettet ehkä kestäisi (pelkkää) hauskaa kaiken sen jälkeen, mitä olitte yhdessä kokeneet?
Tämä rakkaalle miehelle, josta tuossa ylempänä jo kirjoitin.
Kyllä juuri näin. Katsellaan ja pidätään hauskaa. Se minulle sopii hyvin jariittää.
Pidetään tämä kirjoittelu meidän välisenä pikku salaisuutena... kiva on töissäkin sinulle muutama rivi silloin tällöin kirjoitella... olethan niin sanallisesti taitava mies...
Se piristää päivää ja saa hymyn huulille, vaikka sitä hymä on välillä pirun vaikea peitellä... siihen tarvitaan niitä pokerinpelaajan taitoja.... :)
Minä en ymmärrä, mikä tässä on kannaltasi katsoen varsinainen ongelma? Oletko tullut ajatelleksi, että hän on jokseenkin punavihersokea eikä siten millään saata erottaa, vaikka ihan vierestä sitä vihreätä valoasi hänelle välillä vilauttelisitkin? Hän ei voi ottaa sitä riskiä, että luottaisi omiin johtopäätöksiinsä valon väristä. Tuota johtopäätelmää tukee sekin, että annoit ymmärtää, ettei hän ole lähipiireistäsi lopullisesti häippäissyt. Eikö olisi helpompaa kertoa sen valosi kulloisestakin väristä hänelle?
Vihreä on niin kaunis värikin. Etenkin keväällä, se vaaleanvihreä ja heleä sävy, joka antaa aina uskoa, että kyllä se kesä ja lämpö sieltä vielä uudelleen tulee :)
T. Naapurin Martta
Kyllä se sinunkin rakas Martta pitäisi paremmin kuin hyvin ymmärtää, ettei kunnon miehelle missään nimessä pidä naisenkaan lähteä puhumaan metaforin: jos sinä kysyt häneltä, että tahtooko se mies maistaa lempesi maljasta, sitä alkaa miestä välittömästi hirveästi janottaa ja se lähtee jonkun hataran tekosyynsä varjolla - kuten esimerkiksi roskapussin viennin - viikkokausiksi kiertelemään lähi- ja sitä kauempiakin anniskeluravitsemusliikkeitä kuvitellen kaiken kukkuraksi saaneensa sinulta siunauksen pikku retkeensä.
"Pirun vaikea peitellä..."
Tuon sanonnan tunnen. R:si sorahtaa niin kauniisti, Nina.
Onpas tämä sinulta jalomielistä. Kiitos. :)
Mutta mun on kyllä nyt mentävä. Aion tulla vahvemmaksi ja kauniimmaksi, tuoda koko säkenöivän sisimpäni edemmäs estradille, jotta tulet vielä kaksi kertaa harkitsemaan miksi päästitkään minut käsistäsi. ;)
Aito rakkaus odottaa. Mutta, jotta voisi odottaa pitää olla toivoa ja mielummin myös tietoa toivon lisäksi.
Annan esimerkin. Toinen osapuoli on parisuhteessa, jossa kiikutaan rajalla ollako vai eikö olla. Ongelmia tai tyhjä suhde. Toinen taas vapaa. Kummankin tunteet on aitoja ja eivätkä ole hävinneet, vaikka kumpikin yrittää niitä padota ja estää, eikä mitään ilmeitä ja flirttiä enempää ole koskaan tapahtunut. Kumpikin on ihastunut/rakastunut.
Padotut tunteet eivät ole terveellisiä. Minusta oikea ratkaisu tilanteessa olisi kertoa tunteista (voi lieventää tykkään sinusta muotoon ja olisin kiinnostunut jos olisin vapaa). Samalla voi sanoa, että haluaa yrittää vielä kumppaninsa kanssa, haluaa toimia moraalisesti oiekein ja ettei oleta toisen jäämään odottamaan "varalle". Joskus tekee hyvää, olla rehellinen ja avoin. Toinen saattaa odottaa ihan omasta halustaan, vaikkei ole mitään takeita miten tulee käymään. Toisella voi vaikka olla elämäntilanne, johon odottaminen sopii. Koskaan ei voi tietää etukäteen.
Nimenomaan juuri näin. Ja ainoastaan näin.
Ei stressaannuta mistään, nautitaan, kirjoitellaan, flirttaillaan...
Ollaan jos ollaan, menään jos mennään... tapahtukoon mitä tapahtuu jos tapahtuu.
Olen itse vapaa menemään, tiedän sen hyvin. Olen sosiaalinen ja tiedän jos haluan saan seuraa kapakoista ja baareista.
En vaan ole sen tyyppinen että hyppelen kukasta kukkaan.
Arvostan ihmisessä tiettyjä piirteitä ja niitä ei kaikista löyty.. siksi en tyydy "keneen vaan jolla kikkeli housuissa pilkottaa". Ihmisessä pitää olla "sitä jotakin". Jos se puuttuu ei ole perustaa mihinkään muuhunkaan.
Tunnen erään miehen johon silmittömästi rakastuin. En tiedä miksi.
Tiedätkö ystäväni, kun näen että hän on joskus väsynyt tai stressaatunut, minäkin kärsin... Meidän oudot välit on niin erikoiset, että en ole koskaan kokenut sellaisia kenenkään muun kanssa.
Tiedän ja arvostan, että mies tekee kaikkensa parisuhteensa pelastamiseksi. Niin kuuluukin. Se on hyvän ihmisen merkki.
Jos/kun minun osani on vierestä katsella, siitten se on niin, elämässä menee asiat niin kun menee. Ei sitä suuntaa voi pakolla muuttaa.
Kukaan muu ei siltä voi tunteitani minulta pois viedä. Ne on minun yksityisomaisuutta. Onneksi .
Odottaminen ei sovi. Sori vaan.
Aika tarkalleen näin, kuka lienetkin? Ajattelet asioista samoin, kuin oletan "hänen" ajattelevan. Arvostan sitä, että vaikka hän tietää todelliset tunteeni, ei niitä ole koskaan pakottanut kertomaan. Kertoisin, jos pyytäisi="Pandoran lipas".
Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan joskus olevani S24- palstalla, täällä kuitenkin nyt...
Poden syyllisyyttä petetylle menneisyydelleni, ja ikävöin menetettyä tulevaisuuttani.
Miksi et kerro pyytämättä? Mitä siinä menetät? Mahdollisuutesi hurskastella täällä meidän keskellämme?
Ehkä hän ei ole pakottanut, koska ei ole täysin varma. Olet jättänyt hänet epätietoisuuteen ja niin pidät suljettuna tuohon Pandoran lippaaseesi toivoa, etkä vitsauksia. Onpas kovin jaloa...
....Ja jäljelle jäi, vain toivoa...kaikki muu oli kadonnut...elämä poskelle vierineessä kyyneleessä...
Ymmärsitkö saagan idean? Jos jäljelle jää vain toivoa, riittääkö se rakentamaan uutta tulevaisuutta? Raivaako rakkaus kaikki esteet, eikö arki koskaan tulekaan?
Ei ole tosiaankaan siitä kiinni, etteikö kumpikin ymmärtäisi tunteiden määrää. Suhteemme on niin omalaatuinen, että kaikesta voidaan puhua, ja on puhuttu, myös rakkaudesta. Sitä vain ei ole tunnustettu, ikäänkuin suoraan. Molemmat tiedämme, mitä tunnemme, mutta myös sen, mitä siitä pahimmillaan seuraa, "Sitä, mitä ei sano, ei ole".
Tuossa ylempänä nic. "Vadillinen päitä" kuvaili aika hyvin meidänkin tilannetta, varsinaista suhdetta ei edes ole, mutta kuitenkin on, tai, no en tiedä, ehkä, jos...
Olen myös samankaltaisessa tilanteessa. Tiedän että hän välittää musta, muussa tapauksessa olisin päätynyt paikkailemaan hänen entisiä sydänsuruja ja pahimmassa tapauksessa minun tietämättä edes siitä. Niin, mun on pakko kunnioittaa hänen tahtoaan ja olen suorastaan ylpeä. Että voikin olla niin viisas ihminen. Itsellä meni pitkään oivaltaa tiettyjä asioita, häneen se on sisäänrakennettu.
Ovi on hänelle auki. Kukaan muu ei siihen kajoa, odotan vain sitä päivää kun hän sen avaa ja voin ojentaa avaimeni hänelle. Mä vain tiedän.
Mun kädet alkoi tärisemään yhtäkkiä.
Onko toivoa...
Onko halua...
Onko rakkautta..
Kestääkö rakkaus...
Kuinka kauan kestää...
Mitä muut ajattelevat...
Onko suhde soveliasta ....sen kanssa...
Oletteko moraalittomia...
Saako omasta korista syödä...
Entä jos toinen ei rakastakaan riittävästi...
Laimeeneeko rakkaus yhtä nopeasti kun alkoikin...
Teenkö suuren virheen...
Mitähän kaveritkin ajattelee...
Kahlitseeko se toinen...
Saanko olla oma itseni... sellaisena kun olen
Elämä on riskinottoa ja -hallintaa.... Sormen heristelijöitä ja besserwissereitä aina riittää..
Pitää itse miettiä mikä on tärkeintä tässä ainutkertaisessa elämässä..
Sen päätöksen mukaan sitten mennään.
Eipä tuohon ole enää juuri mitään lisättävää, mielenkiintoista.
Tunnisteita? EI KIITOS! Jos olisitkin täällä, tiedät, ettei tällainenkaan"kolmannessa, S24-persoonassa" puhuminen ole meille mitenkään epänormaalia, on harrastettu ennenkin?
Olet, tai et, kaikki on ennallaan. Älä kysy. En sano. Annetaan ajan kulua, mennään vaistojen varassa, hetki kerrallaan. Tämä on tässä, ja nyt. Tulevaisuus näyttää, miten historia meni, "Saivatko he lopulta toisensa".................................................
Sitku elämää harrastava . Mutta ehkä ensi elämässä sit . Tulevaisuus luodaan pitkälti itse. Historiaa on takana yhteistä ei varmaan enää mitään yhteistä edessäpäin ne arvot ratkaisee .Aika kuluu tulee uusia suhteita jäit sinne historiaan unholaan. Elämä on tässä nyt odottele vaan jos siltä tuntuu turhaan
Ja se oma elämä jää elämättä, jos toimii vain muiden odotusten mukaan, eikä uskalla uhmata tai rikkoa rajoja. Jos rakastan, niin rakastan, enkä siinä silloin kysele lupaa kavereiltani, suvulta tai keneltäkään toiselta kuin tältä rakkauden kohteelta.
Osaan olla kärsivällinen.
toivon että tämä minulle olisi mutta haaveissa elelen enkä vastakaikua ikinä häneltä tule saamaan
Sen voi aina sanoa.
Jos toista rakastaa -ymmärtää myös, et joskus on elettävä valintojen mukaan. Haluaisin itse ainakin kuulla -jos joku rakastaa...
Ymmärsin sen. Se oli valinta.
-" Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata, ja hetken tie, on kevyt kahden kulkea"-
Pandoran lipas: Tiedätkö, mitä se sisältää, uskallatko avata? Otatko riskin?
Se voi olla "Heaven, or Hell"
Minäkään en tiedä, otetaanko selvää?
Sen ainakin tiedän, että: RAKASTAN SINUA!
Love you back!
Uskallan ottaa riskin, otetaan selvää!
Mä niin toivoisin et asiat olis näin: Tuntisit samoin kuin Ap...tai olisit Ap...
...Mut et oo koskaan sanonut mitä ajattelet / tunnet. Ollaan vaan kavereita -vaikka välillä voisin ymmärtää et ollaan enemmän, toisena päivänä taas vähemmän.
Pitäis kertoa ja sanoa jos tykkää / rakastaa. Vaikka ei mitään ratkaisuja tekiskään.
Onni on joskus vaan -se pieni tieto, et jossain on joku joka rakastaa tai välittää.
-" Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata, ja hetken tie, on kevyt kahden kulkea"- Niin kaunis laulu!
Miksei sano rakastavansa, siihen voi olla oikea syy. Itselläni menneisyydessä ainakin pari sellaista tapausta. Tiesin kyllä toisen tunteista ja muulla tavoin tuli selväksi, muttei sitä minä rakastan sinua- teesiä tullut. Enkä kaivannutkaan, oli elämänkatsomuksessa sen verran eroja, ettemme voineet jatkaa yhtä matkaa.
ketjua ja miettinyt, että itse en voisi odottaa. En kysyisi sitä toiselta, enkä itse tekisi sitä. Jos mietin edes hetken kaikkea sitä kuvittelua joskus ajat sitten,
ja miten olin selvästi luullut jotakin, mitä ei koskaan ollut, tiedän, etten pystyisi. Ei "varallaoloa" eikä odottamisia. Epävarmuutta tai sitä tunnetta, ettei
taas tiedä mistään mitään.
Sen ymmärtää, ettei aina käy toivotusti, mutta että en osaisi kuvitella itselleni sellaista souto- ja huopaustilannetta. Tilanteen, jossa minulla ei ole mitään tunnejuttuja ilmassa, ei kiinnostumisia eikä mitään, osasin aina kuvitella, mutta odottamaan jotakuta, joka on jo sitoutunut toiseen, ...en voisi tehdä sitä itselleni.
Lisäisin vielä sen, että kenen tahansa lukijan onneksi aloitusteksti ei millään voisi olla minulle. Sellaista, joka tuntisi minut hyvin, tietäisi taustatietoja ja olisi todella lähellä elämääni, ei ole. Kunhan keksin jostakin purkaa vähän tähän...
Jonkun vanhan ukkomiehen vuodatus. Hyi ja yök.
....Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota. Kun hetken vain sut pitää saan ja unohtaa...
En ole pyytänyt sinua sanomaan. Vaatiminen ei kuulu luonteenpiirteisiini (vaikka nyt kai pitäisikin, opettelen...). Elämä on, asioita tapahtuu, katuminen on turhaa.
Tiedän sanomattakin, tunnen sen. Elän ristiriidassa. Jos olet onnellinen tilanteessasi hyväksyn sen ja löydän uudelleen onnen omasta elämästäni. Jos haluat ottaa riskin, otan minäkin. "Heaven or Hell"
Heaven with you.
Ei voi sanoa...voi... Ite oon sanonut omalta osaltani jo riittävästi ja nyt on jonkun toisen vuoro ilmaista itteensä. Jos ei kantti riitä tai sanat ovat vastenmielisiä, silloin helvettiin norkoilemasta toisen ympäriltä!
neljä pistettä
Kun vaan ihmisen lapsi tietäisi joku jossain, mistä puhut, olet koko ajan niin abstraktilla tasolla. Tai ei, tuo Päävadillisen viesti oli hieno, olet aika syvällinen ihminen. Ettenkö minäkin olisi, en tiedä, olenko enää, ehkä olen. Ennen ainakin luin paljon runoja ja rakastin totuutta. Nyt en ole niin tarkka enää ollut, ja siksi sisälle on päässyt kertymään tunkkaisuutta Kaipaan sinua, niin että olen vihainen kaikille niille, joista ennen pidin. Hermostuin juuri papoilleni ja ne katsoivat minua ihmeissään ja hämmentyneinä. Minä olen puhunut sinulle totta, olen unohtanut syödä tänään (taas). Ajattelen sinua koko ajan, eikä se siitä miksikään muutu, oli sitten mitä vaan. Jos olet kipeä, haluan parantaa sinut ja painaa syliini. On tosi herkkä olo, itkettää eikä naurata ollenkaan.
Vaikenemisesi vie toiselta mahdollisuuden valita mitä hän tekisi ja sanoisi.
Itse haluaisin ne sanat kuulla.... odotan turhaan...
Ja tämän hetkinen elämäsi voi olla pelottava mörkö, sinulle...teet sen isommaksi kuin onkaan, et voi tietää jos et sano.
Elämä on riskinottoa ja tuloksena voi aina olla taivas tai helvetti.
Uskalla...jotain ihanaa voi tapahtua.
Minäkin olisin halunnut kuulla ne sanat häneltä.
Anna hänen itse päättää...älä päätä hänen puolestaan ...vaikenemalla!
Eihän tuohon helvettiin kukaan usko.
Niin, mielestäni jos toista rakastaa, niin pitää myös pystyä sanomaan kipeitä asioita, ja jos sinulla kumppani on, niin olisi reilua häntä kohtaan kertoa, että olet ihastunut/rakastunut toiseen. Ja jos olette kauankin olleet yhdessä? niin sitä suuremmalla syyllä. joskus joutuu luopumaan yhdestä, avatakseen uuden oven. Ja jos sinulla, vaikka on lapsiakin, niin jo heitäkin kohtaan on väärin jos et kerro että olet rakastunut... kylmä tunteeton tai kuollut suhde ei myöskään ole lasten ei kenenkään etu.
Joskus voi olla tilanne sekin, että oma pitkäaikainen suhde ei ole millään tavalla tunteeton, kuollut tai epätyydyttävä, mutta silti se ihastus tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta JA tunteet omaan kumppaniin edelleen ovat olemassa ja voimissaan. Silloin on mielestäni väärin rikkoa se, mitä jo on, ja mennä hölisemään ihastumisestaan kumppanilleen. Jos ei tällaista ole itse kokenut, sitä voi olla vaikea ymmärtää. Eikä kiitos mitään "kerranhan täällä vain eletään" -kommentteja.
Ja joskus tilanne taas on sellainen, että se ihastuksen kohde kokee myös "salamaniskun". Jos hänellä ei ole kumppania ja hän tuntee, että tämän oikeampaa rakkautta hän ei ikinä voi kokea, eikä kukaan toinen voi tuottaa samanlaista tunnetta,hän tietää, että loppuelämä tulee olemaan yksinäistä, koska tämä kahta rakastava pysyy kumppanilleen uskollisena. Tilanne on yksinäiselle todella tukala ja surullinen. Toisella on se rakastettu kotona, mutta yksinäisellä ei käytännössä ketään.
Eikä kiitos mitään "meressä kaloja riittää"-kommentteja.
Kaksi edellistä, totta joka sana. Tässä se nähdään, miten katsantokanta voi olla erilainen erilaisissa ja "samanlaisissa" tilanteissa. Monesti ihmiset näkevät vain sen oman ainokaisen ainutlaatuisen tilanteesta omasta pienestä kurkistusreiästään. Täällä se on monet kerrat tullut todettua, että jos varattuja on kuvioissa mukana, niin ne, jotka itse ovat ihastuneet varattuun, yleensä toitottavat sitä tunteiden julkituomista, juuri tuolla "kerran täällä vain eletään"-asenteella, ja kuvittelevat, että varatun oma liitto on jo valmiiksi auttamattomasti pilalla, kun on edes joutunut tilanteeseen, jossa on ihastunut johonkuhun kolmanteen osapuoleen.
Totta jokaisen sana, tavallaan. Näitä kaikkia asioita olen mietiskellyt omantuntoni kanssa taistellessa, ja tullut siihen tulokseen, että vain yhtä voin rakastaa, toista kunnioittaa. En ryhdy parisuhdettani enempää puimaan, kuin että, se on pitkä, ja vuosien haalistama. Se ei tietenkään anna kenellekään syytä hakeutua uuteen rakkauteen, en sitä minäkään luullut tekeväni. Miksi sitten kuitenkin niin kävi? Miten rakkauteen ajaudutaan haluamatta, onko se edes mahdollista? Näitä mietin.
Tutustuminen, tuttavuus, kaveruus, ystävyys, rakastuminen, rakastaminen, näin se meillä meni. Tarkkaavaiset ehkä huomaavatkin, että ihastuminen puuttuu, sitä en tiedä, mihin väliin sen olisin laittanut. Missä sitten mikäkin tunnetila muuttui seuraavaksi, ei sen väliä, lopputulos on tämä: Rintaakorventava rakastaminen.
-" Se tulee valepuvussa, kaveruuden, tai ystävyyden asussa, esittää viatonta. Valitsee uhreiksi heikkoja, tai heikkoutensa hyvin peittäviä vahvaa ihmistä esittäviä. Pistää nämä kaksi onnetonta kertomaan toisilleen salaisuuksia, avaamaan toisilleen sydämmensä, "ystävyyden" myhäillessä taustalla. Kun aika on kypsä, salaisuuksia, patoutuneita tunteita tarpeeksi pelipöydässä, riisuu naamionsa, ja esittäytyy: Hyvää iltaa, arvoisat uhrini, nimeni on RAKKAUS."-
Saattoi olla monelle aukeamaton kuvaelma, näin sen kuitenkin itse koin. Tiedän tunnin tarkkuudella hetken, kun tiesin olevani rakastunut "häneen", ja kuukauden tarkkuudella hetken, kun myönsin itselleni rakastavani häntä, ja vain häntä. Näiden kahden oivalluksen välissä oli useita kuukausia, jolloin tapahtui paljon tunteiden kieltämistä, mutta myös joitain myöntämisiä.
Täällä moni on kehottanut päästämään tunteet valloilleen, valitsemaan aidon rakkauden. Vertaukseni Pandoran lippaasta alkuketjussa oli harkittu. Jos valitsen aidon rakkauden, pääsee valloilleen myös kaikki pahuus, ja vaikeudet, vain toivo jää. Miksi näin, varmaan kyselette itseksenne, ei se voi niin vaikeaa olla? Kyllä voi, ja onkin. Aiemmin tuolla ketjussa jo kerroinkin, että nic."Vadillinen päitä" luetteli jo syyt, miksi mahdollisella suhteellamme riittäisi haasteita. (Saattaisi jopa olla "hän") Itse voisin lisätä luetteloon toisen mokoman, ehkä vieläkin suurempia "esteitä", niitä sen enempiä ruotimatta.
Kaikenkaikkiaan, ei nämä mitään helppoja asioita ole, tältä palstalta varmaan löytyykin tällähetkellä suomen paras asiantuntemus näihin juttuihin, patenttiratkaisuja vaan ei ole kellään, hyvää yötä.
"Jos valitsen aidon rakkauden, pääsee valloilleen myös kaikki pahuus, ja vaikeudet, vain toivo jää. Miksi näin, varmaan kyselette itseksenne, ei se voi niin vaikeaa olla? Kyllä voi, ja onkin. Aiemmin tuolla ketjussa jo kerroinkin, että nic."Vadillinen päitä" luetteli jo syyt, miksi mahdollisella suhteellamme riittäisi haasteita."
Kauniisti sanottu.
Kuulostaa hyvin, hyvin tutulta. Toinen voittaa jossain määrin, turvallinen arki jatkuu, ja tämä toinen häviää.
Minäkin haluaisin sanoa jotain. En tiedä mitä tämä on. Pyörit mielessä aina hereillä ollessa. Ei ole tuntia etten ajattelisi sinua. Välillä on niin surullinen olo
ettei pysty keskittymään mihinkään asiaan kunnolla. Jos sinusta ei näy jälkeäkään
pelkään etten näe sinua koskaan. Täälläkin käyn etsimässä jos jotain olisi minulle tai edes lähelle osuisi. Yöllä kun en saa unta itku tulee ja tiedän,etten muuta voi kuin surra itsekseni. Rakkauttako sitä en tiedä. Kipeää kuitenkin tekee.
Tämä oli nyt sitten keino yrittää helpottaa oloa. En jaksa sitten mitään jauhamista mistään. Ja en aio ottaa häneen yhteyttä. Se ei käy. Joten vähissä on keinot.
Ei se elämä aina menen niin kuin haluaisi. Eiköhän tämä taas tältä päivältä riitäkkin. Elämä on kuitenkin ihanaa.
Rakastan sinua! Tämä tunne ei häviä mihinkään.
Tunnen sen että sinäkin tunnet samoin.
En voi olla väärässä, enhän?
Sä olet niin ihana, että voisin repiä vaatteet sun päältä heti puhumatta mitään, whoever you are this is my feeling
Ap:lle