Kylläpä tämä nyt hassuksi meni

Olosuhteiden uhrina on haastavaa olla. Olisi mukavaa tietää kuinka koet asiat nyt.
Etsit, etsit, etsit, keräät ystäviä melkeinpä epätoivoisesti mistä vaan. Aina petyt kun ojennettuun käteesi ei tartu mitään pysyvää, ruokkivaa. Mitä oikein haet, mitä paikkaat?
Käteni on matkan varrella ollut ojennettuna, vieläkin. Jos haluat, tiedät mitä tehdä.
Minun ikäväni on vienyt minua eteenpäin, päädyin ja päätin oman seurani kautta löytämään minulle tärkeitä asioita. Sydämeni ei ole enää epätoivoinen mutta se edelleenkin kaipaa sitä joka sinne kuuluu. Se valo on niin iso valo etten edes halua
täyttää sitä millään muulla. Se itsessään loistaa ja loistaa siksi että tiedän.
Kunpa joskus vielä kohtaisimme.
28327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kauniisti kirjoitat. En tiedä kuka olet, mutta vastaan kuin olisit rakkauteni kohde, minun valoni. Sydämessäni olet, kaikki päivät. On selvitettävää, tilanne haastava, neuvoa tarvitsisin. Kurkistan tänä iltana ovellesi. Tarvitsen juuri nyt valoasi.
Lämmöllä ajattelen.

Äänestä
  • Rakkauteni kohde saa aina tulla luokseni myös.

    Äänestä

Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa

Äänestä

Ei sovi minulle... ystävyys ei ole epätoivoista, ystävyys on ilahtumista. Ilahduttavat ihmiset jäävät ystäviksi. En tyrkytä kättäni kenellekään, eivätkä kätensä tyrkyttäjät jää tuttavikseni, koska en halua sellaisia lähelleni. Kuulun sille, jolle tahdon kuulua. Sitä ei kukaan ulkopuolinen voi päättää niin, että olisin onnellinen.

Äänestä

Tunnen tällähetkellä olevani suurella casinolla, olen laittanut pelimerkkejä pitkin pöytää.Pelinhoitaja pistää renkaan pyörimään, ottaa pelin pääesiintyjä, minut,laittaa pyörimään vastakkaiseen suuntaan, pyörin, pyörin, ja odotan että pysähtyisin jonkun numeron kohdalle.Tämä pyöriminen pistää minut aivan sekaisin, en voi tietää minkä numeron kohdalle pysähdyn, vauhti alkaa hidastumaan, viimein törmään ensimmäisen numeron reunukseen, ja pompin ja sekoan vielä enemmän, ja taas uuden numeron reunukseen.itse haluaisin jo pysähtyä, ja viipyä hieman pidemmän ajan mieleisen numeron kohdalla, sen numeron johon olin laittanut suurimman panoksen, mutta aina tähän samaan numeroon törmään, mutta pomppaan pois, pistän silmät kiinni ja toivon että neiti fortuna ei olisi minua kokonaan hylännyt.

Äänestä
  • Juu. Tuollaista tämä oravanpyörä on.
    Kuluttavaa, raastavaa ja kun tunteet on mukana, ekspotentiaalinen vaikutus moninkertainen.
    Toivon, että pystyisit pysähtymään elämässäni, edes hetkeksi. Sitä nyt tarvitsisit enemmän kun mitään muuta.
    Vaikka lähde itseksi matkalle viikoksi miettimään asioita... Köydet poikki kaikkeen vanhaan... hetkeksi edes ja uusia ajatuksia...kenties...

    Äänestä

  • Vatipää... kirjoitti:

    Juu. Tuollaista tämä oravanpyörä on.
    Kuluttavaa, raastavaa ja kun tunteet on mukana, ekspotentiaalinen vaikutus moninkertainen.
    Toivon, että pystyisit pysähtymään elämässäni, edes hetkeksi. Sitä nyt tarvitsisit enemmän kun mitään muuta.
    Vaikka lähde itseksi matkalle viikoksi miettimään asioita... Köydet poikki kaikkeen vanhaan... hetkeksi edes ja uusia ajatuksia...kenties...

    Tässä jo viikko "lomailtu" ja ehkä seuraavakin samoissa merkeissä.Mutta tämänhetkinen terveys ei salli oikeanlaista lomailua, siihen en juuri nyt kykene.Ehken hieman tilanne helpottais, että näkis edes vähän eteensä törmäämättä seiniin.

    Äänestä

  • Näin sen koen kirjoitti:

    Henkiparantaja mikä sinua vaivaa?

    Äänestä

  • Näin sen koen kirjoitti:

    Tässä jo viikko "lomailtu" ja ehkä seuraavakin samoissa merkeissä.Mutta tämänhetkinen terveys ei salli oikeanlaista lomailua, siihen en juuri nyt kykene.Ehken hieman tilanne helpottais, että näkis edes vähän eteensä törmäämättä seiniin.

    Ymmärrän.... voi itku sentään... :(
    Yritä jaksaa... toivon sinulle voimia selviytymiseen... siellä, täällä ja tuolla.
    En sano sinulle kuten minulle aina sanotaan, että tiedän miltä sinusta tuntuu... ja paska, kukaan toinen ihminen ei voi tietää miltä tuntuu...

    Otan sinun kädestä virtuaalisesti kiinni, suukotan ja halaan...
    Tyyniä ja lämpöisiä tuulia luoksesi ystäväni sinulle.

    Se halaaminen on ihmeitä tekevä voima, kumpa ihmiset halais toisiaan enemmän.Siinä on jotain en tiedä mitä, mutta se tuntuu aina yhtä hyvältä.Kiitos tuosta.En oo koskaan ollut näin rikki, kuin nyt olen, kun monta asiaa tulee yhtäaikaa, niin niitä ei enää yksin jaksa selvittää vaan lamaantuu. Ja toivoo että joku veisi edes pieneksi hetkeksi nää tuntemukset pois, ja sais jotain palasia liimailtua takaisin.Maanantaina ehkä hieman helpottaa, sitä toivon.Tää palstailu on vähän semmonen kakspiippunen juttu...toisaalta tänne voi karistaa enimpiä tuskia pois, ja se kyllä helpottaa, mutta vain sen hetken.Kiitos ystävä,vielä kerran.

    Äänestä

  • Oletko sinä peluri?
    Minä en pelaa millään.

    En huvikseni, en rahasta, en ilman rahaa.
    Varsinkaan en pelaa I H M I S S U H T E I L L A NI
    enkä E L Ä M Ä L L Ä N I.

    Äänestä

En ole epätoivoinen, minulla on muutakin elämässä, joten en etsi muita. Kyrpäni ei kiinnostu muista, enkä etsi hänestäkään muuta kuin rakastajaa, koska hän on se, jota rakastan ja haluan. Aidosti ja ehdoitta.

Mutta en tiedä, hän kai suodattaa kaiken minkä teen ja yritän omien pelkojensa ja epävarmuuksiensa mukaan - ja siinä on oma koukkunsa, jonka tarttumista omaan ihoon on vaikea välttää.

Niin paljon hyvää jää toteutumatta, niin paljon tukahtuu, hukkuu aikaan. Epätoivon sijasta tunnen lähinnä harmia tästä.

Äänestä
  • Tietääkö hän tunteesi? Hänkin voi olla turhautunut hukkuneeseen aikaan, aika ruokkii epävarmuutta. Varsinkin, jos olet joskus antanut ymmärtää ettet ole kiinnostunut tai sanonut jotain mistä saman johtopäätöksen voi vetää.

    Jos tiedät mitä tunnet, eikö olisi aika kertoa se irl tai tehdä edes pieni aloite, josta hän voisi olla varma.

    Äänestä

  • NiinMäkinSua(salaa) kirjoitti:

    Tietääkö hän tunteesi? Hänkin voi olla turhautunut hukkuneeseen aikaan, aika ruokkii epävarmuutta. Varsinkin, jos olet joskus antanut ymmärtää ettet ole kiinnostunut tai sanonut jotain mistä saman johtopäätöksen voi vetää.

    Jos tiedät mitä tunnet, eikö olisi aika kertoa se irl tai tehdä edes pieni aloite, josta hän voisi olla varma.

    Heh, tietää, olen kertonut, tehnyt pieniä ja suuria aloitteita.

    Äänestä

  • ....(m) kirjoitti:

    Heh, tietää, olen kertonut, tehnyt pieniä ja suuria aloitteita.

    Uusi yritys! Tämä menee m:lle

    Äänestä

  • ....(m) kirjoitti:

    Heh, tietää, olen kertonut, tehnyt pieniä ja suuria aloitteita.

    Jos olet kertonut ja tehnyt aloitteen, olet tehnyt sen mitä voit. On hänen vuoronsa uskaltaa.

    Äänestä

Pitää ottaa kaikki vastaan mitä annetaan,en haluaa kieltäytyä kavereistani ja hyvät ystävät on ihan asia erikseen,ne on ja pysyy. En ole mikään"opiskelija" kuitenkaan,
vaan elämää jo nähdyt ja kokenut . Jotenkin tulee tunne ,että itse pelkäät sitä VALOA. Viestisi on hieman ristiriitainen . Jos haluaa toiselle pelkää hyvää ,ei pitäisi olla varjossa mietiskelemässä ,vaan rohkeasti pystyä puhumaan omista tunteista.

Äänestä
  • Jos olet jo elämää nähnyt ja kokenut niin luulisi ettet arvuuttelisi olemattomia vaan näkisit syvemmälle.

    Äänestä

  • ei liipannut läheltä kirjoitti:

    Jos olet jo elämää nähnyt ja kokenut niin luulisi ettet arvuuttelisi olemattomia vaan näkisit syvemmälle.

    Miksi syyttää aina omista virheistä toisia ,sitä en vain jaksa ymmärtää
    Ollaan hyökkäävä ja manipuloidaan ,tehdään itsestä martyyri.
    Kirjoitetaan että en ole epätoivoinen ja juuri sellaiseen ap on sortunut.

    Äänestä

  • niin näenkin kirjoitti:

    Miksi syyttää aina omista virheistä toisia ,sitä en vain jaksa ymmärtää
    Ollaan hyökkäävä ja manipuloidaan ,tehdään itsestä martyyri.
    Kirjoitetaan että en ole epätoivoinen ja juuri sellaiseen ap on sortunut.

    Täällä ei taida hyökätä ja manipuloida kukaan muu kuin kirjoituksesi.
    Kolahtiko arkaan paikkaan kuin noin suututtaa?

    Äänestä

  • nii kirjoitti:

    Täällä ei taida hyökätä ja manipuloida kukaan muu kuin kirjoituksesi.
    Kolahtiko arkaan paikkaan kuin noin suututtaa?

    minustakin aloitus on manipuloiva ja osoitteleva.

    Äänestä

  • toinenlukija kirjoitti:

    minustakin aloitus on manipuloiva ja osoitteleva.

    Oho, mitenkäs tästä nyt sanomista tuli. Hetken mietittyä tajusin että niinpä tiestysti, ihmiset ovat peilejä toisilleen. Elekää hermostuko. Vain oikea kohde voi ymmärtää mistä on kyse. Kaikille muille kirjoitus on vain heijastusta.

    Äänestä

Narsistiset ihmiset saattavat torjua oman tarvitsevuutensa ja ovat siten tyytymättömiä...

Äänestä

Jos internet-keskustelu sivuaa hyvän- ja pahanlaatuista pariutumista, mainitaan narsismi kolmen tunnin sisällä.

Äänestä

"Etsit, etsit, etsit, keräät ystäviä melkeinpä epätoivoisesti mistä vaan."

Toisen käden tieto voi olla hieman värittynyttä, enemmän tai vähemmän.

Pettymykset ovat olleet jossain muussa päässä kuin minun päässä, koska olen ollut se, joka on sanonut "kiitos ja näkemiin". Paitsi sulle, mutta sinuahan ei tähän lasketa, oot jossain vakaammassa osassa mua kuin tässä sekoilussa.

Ainoastaan pettymystä ihmisiin ja ihmisluonteisiin yleensä on saattanut tulla niistä "ystävyyksistä". Menevät kaikki samaan kategoriaan eli hyvin kauas siitä vakaasta osasta, jossa sinä olet.

En pitänyt niitä alkujaankaan sellaisena, ystävyytenä. Olosuhteiden tietoinen "uhri" voi olla joskus itsekin. Asioilla on monia syitä ja harvoin ystävien etsiminen on ainut. Jotain on ehkä huonolla menestyksellä pitänyt paikata. Liikaa katsos lovia olemassa.

Asiat on olleet jo vähän liian hassusti ja aina kun yritän korjata niitä, niin ne menee vielä pahemmaksi. Siitä tää nykyinen hassuus. Koita kestää sen kanssa, anteeksi.

Jos haluat, tiedät mitä tehdä. Yhtä vaikea lause minunkin sanomana?

Äänestä

Kun uhrina olemisen kääntää voitoksi, tulee siitä voimavara. Ikävää se ei välttämättä poista eikä mahdolliset selvittämättömät asiat ratkea heti. Kiitos näkemiin voi joskus olla hyvä, toisinaan se voi jättää toisen pitkäksikin aikaa heikoksi. Raukkamaistahan se on. Jos sitä sitten yrittää jotenkin purkaa käyvät korppikotkat heti kimppuun.
Sehän tekee ikävöivälle sydämelle hyvää. Itse olen löytänyt keinon selviytyä asioista yksin ja luovuudella. Se ei tarkoita yksinäisyyttä, ei manipulaatiota eikä narsismia.
Pettymykset kuuluvat elämään ja mitä pidemmälle elää sitä selkeämpää on olla reilu toisia kohtaan.

Äänestä

Hienosti kuvattu.

Kotisatamaa tässä itse etsin. Tai mitä sitä ihmiset etsivät. Rakkautta? Turvaa? Lohtua? En usko, että tekstisi on minulle, mutta sikäli allekirjoitan epätoivoisen etsimisen, koska se on osa minua. Tämä on ihan hyvää itsetutkiskelua. :)

Sä silloin autoit mua. Olen kiitollinen siitä.

En osaa enää ajatella mitään järkevää. Lähden nyt näkemään hyviä unia. Huomenna taas odottaa kaikenmaailman menemiset ja tekemiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

: ) kirjoitti:

Olosuhteiden uhrina on haastavaa olla. Olisi mukavaa tietää kuinka koet asiat nyt.
Etsit, etsit, etsit, keräät ystäviä melkeinpä epätoivoisesti mistä vaan. Aina petyt kun ojennettuun käteesi ei tartu mitään pysyvää, ruokkivaa. Mitä oikein haet, mitä paikkaat?
Käteni on matkan varrella ollut ojennettuna, vieläkin. Jos haluat, tiedät mitä tehdä.
Minun ikäväni on vienyt minua eteenpäin, päädyin ja päätin oman seurani kautta löytämään minulle tärkeitä asioita. Sydämeni ei ole enää epätoivoinen mutta se edelleenkin kaipaa sitä joka sinne kuuluu. Se valo on niin iso valo etten edes halua
täyttää sitä millään muulla. Se itsessään loistaa ja loistaa siksi että tiedän.
Kunpa joskus vielä kohtaisimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu