Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Roolileikkiä

Uusi kokemus asuissa…
Meillä homma lähti käyntiin seuraavasti: Olimme vaimoni kanssa viihteessä eräänä lauantaina. Otimme jo kotona vähän pohjia ja olimme tosi iloisella tuulella saapuessamme tanssiravintolaan. Koska olimme siellä jo hyvissä ajoin, saimme myös hyvän pöydän, läheltä tanssilattiaa. Emme ruokailleet, mutta pientä purtavaa tilasimme kuohuviinin kera. Pian ravintola alkoi täyttyä viimeistä paikka myöten ja baarikin oli tupaten täynnä. Tanssimme ahkerasti ja varvasimme tanssin välissä hyvillä juomilla seuratessamme muiden tanssia. Sitten vaimoni pyysi minua katsomaan viereiseen pieneen pöytään. -Hei kato, tuo nainen on takuuvarmasti mies. Käänsin päätäni ja katsoin varoen, ettei näyttäisi liian röyhkeältä. Jokainenhan sai mielestäni olla kuten haluaa, kunhan ei muita loukkaa. Siirsin katseeni takaisin vaimoni iloisiin silmiin ja nyökkösin. Muuten ihan suht’ koht’ mukiinmenevän näköisellä 'naisella' näkyi selvästi tumma parransänki puuterin läpi. Yllätyksekseni häntä kävi kuitenkin aika moni mies hakemassa tanssiin. Illan venyessä olimme jo aika maistissa molemmat ja kun tulimme taas takaisin pöytäämme erään tanssin jälkeen, vaimoni otti minua kädestä ja sanoi:
- Haeppas kuule kulta sinäkin tuota tyttöpoikaa tanssiin!!! Minä katsoin silmät pyöreänä...
- Että mitä? –
- No hae, hae. Kysele siltä miten se noin esiintyy, jotenkin silleen. Olimmehan jo vaihtaneet muutaman kerran katseita illan aikana ja vaimo oli näyttänyt hymyäänkin hänelle.
- Oootko ihan tosissas? kysyin vielä.
- Olen, olen. Mene nyt vaan. Kurrkuani jotenkin kuivasi, mutta halusin tehdä vaimolle mieliksi ja nousin lopulta ylös. Vaimoni katsoi minua ja naapuria iloisesti hymyillen ja itse otin muutaman, hieman huojuvan askeleen naapurin pöytään ja nyökkäsin. 'Nainen' hymyili kauniisti ja nousi ylös. Sitten hän otti olkapäästäni ja sanoi:
- Tiedätkö, että olen mies?...
- Olemme kyllä arvanneet sen, mutta vaimoni halusi, että tanssin kanssasi, jos se vaan sopii. Hän ei vastannut, otti vaan kädestäni kiinni ja veti minut perässään tanssilattialle.
Normaali tilanne normaalisti, mutta nyt minulle ihan jotain uutta. aloin kyselemään hänestä ja hän kertoi pukeutuneensa naisten asuihin jo pienestä pitäen ja olevansa usein ulkona naisena. Vilkaisin välillä vaimoani, joka teki halausliikkeen tarkoittaen, että tanssisin lähempänä tanssikaveriani. Niinpä otin häntä tiukemmin vyötäröltä ja hän painautui rintaani vasten. Minulla oli outo olo, mutta myös eräs asia, mitä en koskaan olisi kuvitellutkaan... Tunsin että minulla alkoi seisomaan. Peittääkseni sen, vedin tyttöpoikaani entistä tiukempaan itseäni vasten, sillä seurauksella, että seisokkini koveni entisestään.
Hän hymyili ja sanoi:
-Älä välitä. Se tapahtuu lähes jokaiselle. Tanssin kaksi peliä hänen kanssaan ja vein hänet lopulta takaisin pöytäänsä. Sen jälkeen iskimme silmää silloin tällöin ja lopulta hänkin kävi hakemassa minua tassiin. Ilta oli ihan kiva ja erikoinen. Vaimoni nautti siitä tavattomasti. Sitten uusi ystävämme teki lähtöä, mutta kävi sitä ennen antamassa vaimolleni käyntikorttinsa siltä varalta, jos joskus halusimme ottaa häneen yhteyttä.
Kotiin saavuttuamme yöllä, vaimoni alkoi tenttaamaan minua, jos olin nauttinut illan tapahtumista. Minun oli lopulta myönnettävä, että näin oli totuus. Vaimo pudotti silloin leninkinsä lattialle paljastaen upeat mustat alusasunsa liiveineen ja sukkanauhoineen. Itse olin jo kalsarisillani. Hän painautui minua vasten ja kuiskasi:
-Haluaisitko sinäkin kokeilla, miltä tuntuu olla nainen?...
-Eeeh, en oikein tiedä...sammaltelin, mutta vaimo veti minua jo makuuhuoneeseen, missä hän nopeasti loihti toiset alusasut minulle ja auttoi ne ylleni. Vielä vähän huulipunaa ja meikkiä. Niin olin täydessä latingissa. Kun katsoin itseäni makuhuoneemme suuresta peilistä, on myönnettävä, että kiihotuin valtavasti näystä ja aseeni sojotti lujana, sinisenä ja sykkivänä ylös napaani kohden. Sinä yönä rakastelimme rajummin kuin koskaan ennen. Vaimoni leikki dildonsa kanssa, jota hyvin rasvattuna lopulta sain suoleenikin. Kaiken huipuksi saimme samanaikaisen järisyttävän orgasmin, eikä minua kaduttanut lainkaan leikit, mihin vaimoni sai minut houkuteltua mukaansa. Sen illan jälkeen olen vaimoni pyynnöstä ollut hyvin usein vapaa-ajallani tyttönä. Usein hän haluaa, että pukeudun hepeniin heti, kun tulemme töistä ja olen niin sitten koko illan, mikä taas huipentuu ihanaan sänkyhommaan. Hän on hankkinut hiukan sopivampia asuja minulle ja kaiken kaikkiaan olo on mahtavaa. Kerran kutsuimme myös tanssiystävämme kylään, mutta se onkin jo toinen juttu ja siitä voisi taas kirjoittaa ihan oman tarinansa.
0251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hyvin ohjattu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu