Elikkäs taidan sitte olla masentunut. Oon 17 ja tuntuu jo nyt että mun elämä oli tässä, en jaksa enää. Mulla oli mun ''unelma-elämä'' mut sitte se otetiin pois ja nykyään on enää alamäkeä. Kaikki vaa hajos niin lyhyessä ajassa. Nykyään en enää jaksa tehä mtn oon aina vaan kotona ja makaan sängyllä, sillä siitä nouseminen olis liian raskasta. Mä en yksinkertasesti jaksa tehä mitään ja jos mä jotain teen, vaikka jotain kivaa (joka oli ennen kivaa) nii ei se enää tunnu miltään. Kaikki on vaa paskaa.. Mä oon koko ajan nii hirveen vihanen ja ärtyny ja pura sitä vieläpä muihin nii varmaa mulla ei oo kohta enää ystäviäkään, kun ei ne jaksa enää kuunnella mun valitusta. Kaikki on vaa nii paskaa ja mä vihaan itteäni ja mun elämää ja kaikkea. Ainut asia mikä tuntus hyvältä on itsarin, mutta olisko sillä mtn merkitystä..nonii kun kaverit ei enää jaksa kuunnella mua nii oli hyvä että sain tänne purkaa mun pahaa oloa.. Tähän loppuun vielä lisäisin, että elämä on paskaa.
Mikään ei enää tunnu miltään..
elämäänkyllästyny
2211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo "mikään ei tunnu miltään" on tuttua myös mulle. Nykyään en enää pysty nauttimaan asioista niin kuin ennen. Tuntuu, että naurukin on jotenkin pakotettua ja teknistä - ryhmässä esim. nauran mukana jollekin jutulle, mutta sisimmässäni en ole iloinen. Ja tuo ärtyneisyys on myös mulla ihan päivittäistä. Pienistä asioista kilahdan ja raivoan enkä kestä kulkea ihmisten ilmoilla, koska inhottaa jo se, että he katsovat päälle tai kulkevat läheltä. Olen koko ajan jotenkin sähköinen ja levoton, mutta toisaalta sitten kamalan väsynyt ja apaattinen. Itsemurha-ajatukset pyörii usein mielessä ihan pakonomaisesti, vaikken ole ikinä onneksi itsemurhaa yrittänyt.
Mikään ei oikein huvita, kaikki tuntuu vain pakolta (pitäisi tehdä sitä, pitäisi tehdä tätä) ja olen suurimman osan ajasta kotona. Vaikka tosiaan väsyttää ja alakulo vallitsee niin nukkuminen on vähän niin ja näin. En saa mennyksi illalla ajoissa nukkumaan, koska ei vaan tule uni ja kun aamulla herään niin olo on todella tukkoinen ja herään hitaasti. Ennen olin aamuvirkku ja virkosin unesta ihan hetkessä.
Sitten yksi asia, mikä vaikuttaa fyysisesti on seksihalujen tyrehtyminen. Mieheni huomasi tuon ennen minua ja ihmettelinkin sitä, koska ennen olin todella aktiivinen. Nyt ei vois vähempää kiinnostaa ja kaikki seksiin liittyvä lähinnä inhottaa. Miehestä ei ole kyse - haluaisin kyllä muuten, mutta ei vaan herää mitään sisällä.
Olen nyt 25-vuotias ja kärsinyt elämäni aikana myös syömishäiriöstä. Taustalla kiusaamista, jota sain kestää monta vuotta. Mutta tämä masennus on jotenkin pahentunut tässä viime vuoden aikana. Aina mulla on ollu vähän tähän viittaavia oireita, mutta nyt olo on kokonaisvaltaisesti masentunut ja vaikuttaa ihan päivittäiseen olemiseen ja tekemiseen.
Jaksan vielä opiskella ja sen takia varasinkin ajan psykiatrille ennen kuin on liian myöhäistä. Puhuminenkin sinänsä auttaa paljon ja jos lääkkeitä tarvitaan niin alan niitä sitten syömään. Pääasia, että pääsen tästä elämänvaiheesta yli.
Neuvon myös sinua, alkuperäinen kirjoittaja, hakeutumaan hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä. Ammattilaisten tehtävä on auttaa ottamaan ne askeleet kohti parempaa elämää.
Kiitos tästä viestistä, on kiva huomata etten oo yksin:) Ehkä koitan nyt jaksaa hakea apua, vaikka olis nin helppo vaan luovuttaa ja kuolla pois..