Eiköhän tämä autoilun ja polttoaineiden veron kiristykset jo riitä täällä kehä kolmosen ulkopuolella on kulkeminen vähän toista ja etenkin itä- ja pohjoissuomessa.
Ei se tunnu nyt oikealta että ihmisiltä menee lähes kaikki rahat autojen yllpitoon (kalliit huollot ja korjaukset vakuutusmaksut) kovan ostohinnan lisäksi)
Sillä nykyinen yhteiskunta on rakennettu niin että ilman omaa autoa ei työssäkäyvä ihminen pärjää suurimmassa osassa maata.
Samoin eläkeläiset jotka ovat pitkan työrupeaman tehneet rakentaneet tämän "hyvinvointi yhteiskunnan" niin kyetessään voisivat liikkua eikä olla vain neljän seinän sisällä, eikä menisi suuriosa eläkkeestä kuitenkin lähes välttämättömän auton ylläpitoon.
Nämä korotus esitykset vain siksi että valtion velkaantuminen pysähtyisi kun se taas johtuu Euron tuomista velvoitteista johon meidät vietiin.Sillä kotimaan työllisyystilanne ei ole ollut näin hyvä aikoihin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuten olet huomannut tämä ei riitä,sillä valtio on korviaan myöten veloissa.Tottakai valtion menot ja tulot saataisiin tasapainoon muillakin keinoilla,mutta tämä on helpoin keino ja samalla saadaan kasvihuonepäästölupauksetkin paremmalle tolalle.Ei meillä ole yksikään puolue ajatellut mitä korotukset vaikuttavat kansalaisten päivittäiseen elämiseen,se on toisarvoista.Näillä opeilla on menty vuosikymmeniä,eikä loppua ole näköpiirissä.
Ei riitä kokoomus on roistopuolue, ensin luvataan, ja jostain muualta pois.
Teollisuus myyty ulkomaille ja muut hommat ulkoistettu.
Työttömyys ilmoitetaan prosentteina, että näyttää hyvältä.
ym. ym.