Valasratsastaja

Muutoksen suolaisen kirpeät, mutta lämpimät, tuulet puhaltelevat Tyyneltä Valtamereltä Niki Caron ohjaamassa Uusi-Seelantilaisen kirjailijan Sir Witi Ihimaeran romaaniin perustuvassa elokuvassa ”Te kaieke tohora” - Valasratsastaja (2002).
   Vanhan maoriheimon perinteet ovat katkeamassa, kun odotettu uusi johtaja kuolee synnytyksessä jättäen ainoaksi perilliseksi kaksossisarensa. Perheen pää, Isoisä Koro, henkeen ja vereen vanhakantainen maori, ei hyväksy häntä johtamaan kauan sitten myyttisen valasratsastajan, Paikean aloittamaa traditiota. Koron mielipiteistä välittämättä Isä nimeää kuitenkin tyttärensä tuon tarunhohtoisen esi-isän mukaan ja laittaa (ehkä tietämättään) alulle prosessin, jota ei voi enää pysäyttää.
   Uuden-Seelannin rehevän vihreät maisemat ja arkiselta vaikuttava luonnonläheisyys, sekä salaperäiseltä tuntuva maori-kulttuuri antavat olennaisen lisän elokuvaan ja tekevät siitä mielenkiintoisen raikkaan kehitys/kasvukuvauksen. Paikea on ei-haluttu lapsi, ja linkki kahden jo huolestuttavan kauas toisistaan etääntyneen sukupolven välissä. Hänen on vaikeaa miellyttää isoisäänsä, mutta varmasti yhtä vaikeaa isoisän on katsella oman kulttuurinsa tuhoutuvan nuorten rappioituessa ja muuttaessa hiljalleen pois pienestä kotikylästä.
   Sekoitus yhteiskunnallista näkökulmaa ja vanhaa perinnettä ovat erittäin toimiva yhdistelmä. Uskonnolliseksikin elokuvaa voi sanoa (jos haluaa ulottaa sanan myös ei-kristilliselle alueelle), sillä perimmältään siinä on kyse moraalista ja arvoista, joita aletaan todella miettiä vasta sitten kun uskonto ei suoraan anna vastausta. Verkkaisesti elokuva etenee kohti ratkaisua, kuten vanha kulttuuri lähestyy muutosta. Jossakin vaiheessa se on kohdattava…mutta miten?

-----
Katsottuani elokuvan huomasin, että ennen kaikkea Valasratsastaja on erinomainen perhe-elokuva. Mielestäni tällainen kehityssuunta olisi omiaan puhdistamaan ko. genren pelottavaa Lassie yms. elokuvien sille antamaa hömppäleimaa.
-----
0228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tonyb kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu