Asperger -henkilöillä on tunnettu usein vaikeuksia sosiaalisten suhteiden luomisessa, mutta miten sitten ovat nämä seurusteluasiat? Onko siis as-henkilöillä seurustelukumppanin löytyminenkin yleensä erittäin vaikeaa, ja heistä näin ollen hyvin moni tulee pysymään sinkkuna, vai löytävätkö hekin seurustelukumppaninsa kuitenkin jossain vaiheessa?
Äkkiseltään ajateltuna kumppanin löytyminenkin voi olla yhtä lailla vaikeaa, kuin muidenkin sosiaalisten suhteiden luominenkin, mutta en kuitenkaan luulisi sen olevan ihan ehdoton este. Olen tätä asiaa ajatellut, kun itsellänikin on diagnosoitu lievä aspergerin oireyhtymä, ja en ole juuri koskaan ollut pidempiaikaisemmassa suhteessa, jos ei muutamia suhteentynkiä lasketa. Myös tuolla sinkut -palstalla on usein as -miehiä mollattu kyvyttömiksi naisen iskemiseen. Nehän tietenkin saa heittää omaan arvoonsa, mutta mitä sanovat asiasta tietoiset näin yleisellä tasolla? Onko asperger -henkilöt yleensä jääneet sinkuiksi, vai ovatko hekin kuitenkin ennen pitkää seurustelukumppaninsa löytäneet?
Äkkiseltään ajateltuna kumppanin löytyminenkin voi olla yhtä lailla vaikeaa, kuin muidenkin sosiaalisten suhteiden luominenkin, mutta en kuitenkaan luulisi sen olevan ihan ehdoton este. Olen tätä asiaa ajatellut, kun itsellänikin on diagnosoitu lievä aspergerin oireyhtymä, ja en ole juuri koskaan ollut pidempiaikaisemmassa suhteessa, jos ei muutamia suhteentynkiä lasketa. Myös tuolla sinkut -palstalla on usein as -miehiä mollattu kyvyttömiksi naisen iskemiseen. Nehän tietenkin saa heittää omaan arvoonsa, mutta mitä sanovat asiasta tietoiset näin yleisellä tasolla? Onko asperger -henkilöt yleensä jääneet sinkuiksi, vai ovatko hekin kuitenkin ennen pitkää seurustelukumppaninsa löytäneet?
Vastaukset 26
Vanhimmat
asiahan ei sinulle kuulu
Joo vaikeata on. Ja olen itse as nainen. Mutta minun on jotenkin helpompi olla ja hymyillä ja yrittää antaa viestiä ihastuksen kohteelle. Mutta kun menin ihastumaan mieheen, joka ei myöskään ole neurotyypillinen, niin vaikeuksia tuli. Mies näytti vakavalta - Hymyileminen oli hänellä työn takana ja hänellä ilmeet olivat kummallisia minunkin mielestä, mutta tuijottelu, lähelläni pyöriminen ja sellaiset vinkit olivat sitten niitä merkkejä, joita antoi. Puheasteelle pääsemiseen meni yli vuosi. Mutta mitäs tällaisella as naisella on muuta kuin päämäärätietoisuutta, hah hah! Ja olen heikkona miehiin, jotka pitävät samaa takkia kymmenen vuotta, keskustelevat innostuessaan tunteja ja laittavat vahingossa kesäkengät talvella jalkaan, kun on ajatuksissa muuta tärkeämpää. En tiedä mitään ihanampaa.
Kenties antaisin vain sen neuvon asseille, että kannattaa yrittää vain osoittaa olevansa ystävällinen ja hymyillä, vaikka se olisikin joskus vaikeata. Hymy on aina se yhteinen maaperä ihmisten kesken. Itse useinkin olen kovin vakavanaamainen, mutta en kai pahan näköinen hymyillessäni kuitenkaan. Kyllä sydänystävän voi saada kun ei ole turhan nirso.
"Kenties antaisin vain sen neuvon asseille, että kannattaa yrittää vain osoittaa olevansa ystävällinen ja hymyillä, vaikka se olisikin joskus vaikeata. Hymy on aina se yhteinen maaperä ihmisten kesken. Itse useinkin olen kovin vakavanaamainen, mutta en kai pahan näköinen hymyillessäni kuitenkaan. Kyllä sydänystävän voi saada kun ei ole turhan nirso. "
Antaisin neuvon, että kannattaa olla hyvin nirso ja hymyillä vain kun hymyilyttää.
Aspergereista on liikkeellä mitä kummallisimpia kategorisointeja. Yhteistä niille on aspergerilaisten määritteleminen tunnevammaisiksi. Näitä levittävät lähinnä ei-aspergerilaiset tahot mutta joskus myös henkilöt, jotka katsovat olevansa aspergereja/ heillä on AS-diagnoosi kerjätäkseen itselleen säälipisteitä eli sosiaalista hyväksyntää tai aspergerilaiset, joilla on jostain syystä itsetuntopuutteita. Onko silloin kyseessä masentunut mieliala ja/tai jokin traumaattinen tekijä historiasta- sitä voisi pohtia. Jokin oppimiskokemus on saattanut vääristää käsitystä omasta arvosta.
Aspergerilainen henkilö ilman jotain itseään heikentävää tekijää ei koe näin.
Jokainen vastaa itse puolisovalinnastaan- ei puoliso vastaa kumppaninsa valinnasta.
Sekä aspergerilaisen että ei-aspergerilaisen kannattaa tuntea itsensä ja arvostaa itseään ja tältä pohjalta valita itselleen sopiva puolisokanditaatti.
Jos aspergeri lähtee valitsemaan kenet tahansa, koska ei osaa luottaa itseensä, vastaa hän itse omasta tyytymättömyydestään eikä syntipukiksi käy aspergerilaisuus sinänsä.
Jos aspegerilainen henkilö suostuu parisuhdekuvioon, jossa hän ei koe arvostusta, hän vastaa itse koetusta onnettomuudestaan eikä siitä vastaa käsite AS missään muodossa.
Sen, että ei-aspergerilaiset suoranaisesti syyttävät puolisonsa aspergerilaisuutta tai AS liittonsa onnettomuudessa on kultturellista säälivampirismia, joka kannattaa ohittaa.
Parisuhdekuvio, johon sisältyy ajatus siitä, että aspergerilainen voidaan "parantaa" joko jollain kuntoutuksella, terapialla tai vain ei-aspergerilaisen puolison ohjannalla on jo lähtökohtaisesti mielestäni sairas ja sellaiseen suostuva aspergeri vastaa itse masokistisesta valinnastaan ja totisesti silloin on vain oikeudenmukaista, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Jaa, Daria kiitos näkökannastasi, mutta tarkoitin nirsoudella sitä, että moni IHMINEN ( siis yleensäkin ihminen) asettaa toiveensa aika korkealle ja odotetaan sitten jotakin unelmien prinssiä tai prinsessaa.
Minä uskon, että toisinaan sisäisesti hyvin kaunis ihminen saattaa olla vaatimattoman näköinen ulkoisesti, tai duunarihommissa esimerkiksi. Tarkoitan siis, että pitää osata tutkia asioita sydämellään. Mutta taisit ymmärtää minut perinpohjaisesti väärin muutenkin!
Ja toisekseen, tottakai aspergeri voi löytää kumppanin, onhan moni meistä naimisissakin.. On vain osattava katsoa asioita sydämellä, eikä järjellä. Ja on osattava kuunnella toista ihmistä ja katsoa heidän sisimpäänsä. Kyllä se onnistuu!
Itse kyllä pyrin (parhaani mukaan) näkemään maailman mahdollisimman neurotyypillisesti. Vaikka se ei ole minulla synnynnäinen lahja, niin haluan kyllä ymmärtää nenttejä ja haluan hymyillä ja olla ystävällinen. Vaikka joskus näytän varmaan huonona päivänä persiiseen ammutulta karhulta, heh!
Mitään ohjailevaa puolisoa en kehoita ketään hankkimaan! Jos Daria vinkkini niin ymmärsi, niin hän ymmärsi täysin väärin! Kehotan vain, että hymyilkää, antakaa ystävällinen kuva ihastuksellenne. Niin, että saatte sellaisen yhteisen maaperän, siitä sitten näkee, onko yhteisymmärrys saavutettavissa ja onko se toinen ihminen vilpitön.. Toki me aspergerit rakastumme kuten kuka tahansa ja ehkä joskus voimakkaamminkin (tunteiden tasolla). Pitää vain unohtaa ajatukset ja kuunnella toista ihmistä.
Ja hei, kyllä me as ihmiset tunnistamme ihan varmasti, onko toinen vilpitön. Itse ainakin uskon tunnistavani vilpillisen ihmisen. Ja inhoan vilpillisyyttä ja manipuloivia ihmisiä. Niin, että emme me assit mitenkään siinä vammaisia ole, varmasti tunnistamme hyvinkin mitä haluamme, usein vain rohkeus puuttuu !
Itse käytin aikanaan kehonkielioppaita ymmärtääkseni paremmin, miten ihmiset flirttailevat. Kyllä sitä jo alkoikin paljastua kaikenlaisia salaisuuksia. Flirtti on neurotyypillisten ihmisten tapa kommunikoida toisilleen pitävänsä toisistaan. Itse ainakin olen aina välttänyt katsekontaktia.
Ei sitä pidä itseään tyrkylle laittaa ja toki pitää olla varovainen, koska hyväksikäyttäjiä on maailmassa paljon!!! Varmasti assinaisiakin saatetaan yrittää käyttää hyväksi!
¨
..Mutta sitten joskus voi löytyäkin joku kiva, itsekin yksinäinen ja ystävää kaipaava sydänystävä, joka on aito, vilpitön ja järkevä ihminen ja joka oikeasti hyväksyy sinut sellaisena, kuin olet ja sinä hyväksyt hänet.
En tiedä, miten assit tulevat toimeen puolisoina yhdessä pitkän päälle. Oman kokemuksen mukaan ainakin se ns. "flirtti" menee mukavammin assin kanssa. Aikaa voi vierähtää vuosikin, mutta toisaalta saavutettu ystävyys on sitten lujaa tekoa. Jotenkin assimiehen kanssa olen enemmän samalla taajuudella ja toinen jotenkin ymmärtää paremmin. Ehkä siinä tapauksessa se flirttikin menee vähän toisella tasolla, eikä missään vaiheessa tule sellainen olo, että olisi joku objekti tai hyväksikäytön kohde. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää assien suhteista toisiinsa.
as-princess=assivanhus=eräsassi=emppitoimikunnan kätyri
En todellakaan ole! Kummallista harhaluuloisuutta! Minua ei kiinnosta yhtään emppitoimikunta, eikä mikään muukaan draama! On aika kummallista, miten joku leimataan pelkästään siksi, että esittää mielipiteensä. Taisi olla viimeinen kerta, kun tänne kirjoitan!
Ihan vain halusin ilmaista vapaasti mielipiteeni assina. Aika ikävää (MINULLE), että leimataan siksi, että kirjoitan vaan omana itsenänii!!
Pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia! Me olemme kaikki vaan ihmisiä, neurologisista eroista huolimatta. Minua ei kiinnosta pätkääkään korostaa assiuttani, enkä myöskään yritä olla nentti. Olen vain ihminen omine puutteineni!
Olkaa hyvä, miinustakaa ihmeessä tekstini. Ja uskottele sinäkin "9", että olen emppitoimikunnan kätyri, mikäli siten maailmankuvasi pysyy turvallisena!
Eli osu ja uppos
Ei uponnut, muuta kuin sinun unissasi!
"Olisi kyllä mielenkiintoista tietää assien suhteista toisiinsa. "
En usko, että aspergerit lähtevät moisia kertoilemaan, yksityisyyden suojasyistä ja ennen kaikkea siitä syystä, että kun aspergerit ovat yhdessä he eivät ole yhdessä aspergereina vaan kumpikin vain omana itsenään.
Tästä tulee esiin se mielenkiintoinen seikka, että ei ole olemassa mitään aspergerilaista parisuhdetta muuten kuin asiaa ulkopuolelta kuvattaessa.
Aspergerilaisuus ei ole assalle mikään ulkokohtainen ominaisuus vaan muodostaa identiteetin ytimen joten se ei nouse minään itsessään olevaisena esille.
Ehkäpä tästä löytyy sinulle kiertoteitse vastaus kysymykseesi:
Jos valitset itsellesi kumppanin, joka on kanssasi riittävästi samalla aaltopituudella, sinulle ei synny tarvetta objektivisoida itseäsi hänen seurassaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että voit unohtaa moiset aatoksesi, jossa joudut objektivisoimaan itsesi "AS-syndroomaiseksi" ollessasi suhteessa vastapuoleen ja olla vaan ja möllöttää ilman stressiä milloin siitä, milloin tästä.
Kirjoituksestasi syntyy negatiivinen vaikutelma, jonka mukaan halussasi olla ei-aspergerilainen joudut ikäänkuin hakemaan perusteita sille, että heikkonakin puolisokandina sinulla on mahdollisuuksia, jos riittävästi yrität sopeutua. Toisaalta taas jokaisella on oikeus valita oma linjansa.
Uskoisin, että jos nainen ei luota itseensä, hän kertoo samalla kumppanilleen, että häntä voi sorsia ja hyväksikäytön mahdollisuus todella kasvaa.
Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä aspergerin kanssa vaan kyseessä on yleinen itsearvostukseen liittyvä seikka. Minusta uhriksi heittäytyvä kantaa itse vastuun valinnastaan. Kun hän tajuaa tämän hän tajuaa samalla, että hän voi valita toisin.
Taitaapa olla niin, että vaikka katsoisit nenttiä sydämelläsi ja katsoisit nentin kanssa parisuhdetta tunteella, avoimesti ja lempeästi, halulla ymmärtää ja halulla sitoutua, et siitä huolimatta voisi nenttiä ymmärtää, sillä aspergin ja ei-aspergerin kokemusmaailman välillä on aito ristiriita. Ristiriita on siis todellisuudessa eikä se ole kuilu, jonka yli sillan voi rakentaa käyttämällä omaa ideologista ennakkoluulottomuuttaan sinnikkäästi.
Tämä ajatus siitä, että jos olemme riittävän avomielisiä eli suvaitsevia, voimme ikään kuin ohittaa todellisuuden luonteen kuuluu kulttuuriimme, joten sitä kautta ajatuksesi, joka kirjoituksestasi minulle välittyi, on ymmärrettävä, joskaan ei kovin omaperäinen.
Sanoisin, että jokaisella on vastuu olla oma itsensä pikemminkin kuin vastuu olla "hyvä ihminen" eli kaiken ymmärtäjä, hyväksyjä, ikuinen yrittäjä ja potentiaalinen häviäjä- perimmältään itsessään arvoton.
Daria, hyvä ystävä, sinä väännät sanomani niin pahasti solmuun ja kekoon, että en enää tiedä, mitä sanoa. On kuin yrittäisin sanoa jotakin ja sinä vain et hoksaa asiani ydintä ja väännät sanani niin että viestini alkaa kuulostaa täysin toiselta, kuin olen tarkoittanut, epäinhimilliseltä.. Voihan vika tosin olla minun sekavuudessani. Tai sitten et vain ymmärrä.
As-as suhdekokemuksilla tarkoitin lähinnä NIMENOMAAN kokemuksia, en mitään yksityistä tai intiimiä. Tyyliin: "joo olen onnellisesti naimisissa as miehen kanssa ja hyvin menee. Toinen meistä on kamalan puhelias ja toinen haluaa aina rauhaa ja yksinäisyyttä, mutta olemme löytäneet ratkaisun ja rakastamme toisiamme.".. En millään tavalla aseta as-as suhdetta muita suhteita ylemmälle tasolle ja toki as ihmiset ovat erilaisia persoonina. Me kaikki ihmiset olemme erilaisia.
Itse en todellakaan ole leimautunut pelkästään assiksi, enkä yritä olla "normaalikaan". Joten ehdotan, että et ala analysoimaan minua tai psyykettäni näin online, et tunne minua yhtään! Olen ihminen, hieman poikkeavalla neurologialla, ensisijaisesti ihminen, nainen. Me kaikki olemme erilaisia. Eiköhän se ole niin, että meitä on yli 6 miljardia ihmistä maailmassa, joista jokainen on erilainen ja kukaan meistä ei koskaan täysin voi ymmärtää toista ihmistä. Neurodiversiteetti voi olla jopa hyvinkin positiivinen asia! Olen tappiin asti kyllästynyt siihen, että ihmiset jaotellaan mustavalkoisesti nenteiksi ja asseiksi. On sokeaa tehdä niin.
Ja mitä ihmissuhteisiin tulee, niin uskon, että tärkeintä on yhteinen päämäärä, halu olla hyvä toiselle ja halu kuunnella ja jakaa, kuin myös ottaa vastaan. Näissä asioissa on itselläni nimenomaan assina ollut ongelmia, siinä as on tullut esille todenteolla, mutta olen oppinut ja siitä iloinen.
Sanoin, että olisi kiva kuulla muiden kokemuksista noin yleisesti as-as suhteesta. Niissä on omat ongelmansa ja omat vahvuutensa uskoisin. Siinä missä me kaikki ihmiset olemme erilaisia, niin kuitenkin as yhdistää as ihmisiä ja kokemusten jakaminen on mielenkiintoista. Ainakin minusta, en tiedä sinusta sitten.
Mutta what ever, I rest my case.
"As-as suhdekokemuksilla tarkoitin lähinnä NIMENOMAAN kokemuksia, en mitään yksityistä tai intiimiä. Tyyliin: "joo olen onnellisesti naimisissa as miehen kanssa ja hyvin menee. Toinen meistä on kamalan puhelias ja toinen haluaa aina rauhaa ja yksinäisyyttä, mutta olemme löytäneet ratkaisun ja rakastamme toisiamme.""
"Siinä missä me kaikki ihmiset olemme erilaisia, niin kuitenkin as yhdistää as ihmisiä ja kokemusten jakaminen on mielenkiintoista."
Eikö kokemukset ole intiimejä ihmistyypille, joka ei määritelmällisestikään ole orientuitunut sosiaalisuuteen ja eikö kokemusten jakamistarve ole juurikin tyypillistä, tuttua ja turvallista tyypille, joka orientoituu sosiaaliseen kenttään?
Tästä johtuen se, että jonkin lähtee jakamaan vaatii ylimääräistä buusteria, itsessään tuosta kokemusten jakamisesta ei synny palkintoa.
Suomeksi: jakamiseen pitää olla painava syy.
Tämän lisäksi se, että lähtee kertomaan partneristaan jotain julkisesti, on arvelluttavaa, sosiaalipornoa.
"Suomeksi: jakamiseen pitää olla painava syy"
Voisitko tarkentaa mitä tällaiset erityisen painavat syyt mahdollisesti voisivat olla?
"Voisitko tarkentaa mitä tällaiset erityisen painavat syyt mahdollisesti voisivat olla?"
Kun keskustellaan asiasta, jota kokemuksen kertominen voi selventää, konkretisoida tai jollain muotoa todistaa, voi olla mielekästä kertoa omakohtaista aineistoa.
Eiköhän tässä päde tuo ikivanha totuus: aspergerilainen mielenlaatu keskittyy mielummin asioihin- ei sosiaalisuuteen itsessään.
"Eikö kokemukset ole intiimejä ihmistyypille, joka ei määritelmällisestikään ole orientuitunut sosiaalisuuteen"
"Kun keskustellaan asiasta, jota kokemuksen kertominen voi selventää, konkretisoida tai jollain muotoa todistaa, voi olla mielekästä kertoa omakohtaista aineistoa."
Mielestäni nuo kaksi väittämää kumoavat toisensa, korjatkaa jos olen väärässä.
Olet aivan oikeassa tuossa. Ensimmäinen väittämä antaa ymmärtää, ettei aspergerilainen yleensä tahdo kertoa omakohtaisita kokemuksistaan anti-sosiaalisuutensa vuoksi kun taas toisessa väittämässä kehtoitetaan siihen väärinkäsitysten välttämiseksi.
Ei ihminen kai voi oikeasti koskaan täysin ymmärtää toista ihmistä. Kuilu ja ristiriita on olemassa ihmisten välillä aina ja aivan neurostatuksesta rippumatta. Rakkautta on kuitenkin pyrki etsimään yhteistä säveltä eroavaisuuksista huolimatta ja se on mahdollista kenen tahansa välillä. Ihminen joka näkee toisen ihmisen itseisarvon ja pyrkii ymmärtämään muitakin kuin kaltaisiaaan on vahva eikä heikko. Heikkoja ja pikkusieluisia ovat sellaiset ihmiset jotka pyrkivät nurkkakuntaisesti alleviivaamaan omaa erinomaisuuttaan ja erilaisuuttaan suhteessa muihin ja heidän osanaan on jäädä yksin ja vaille rakkautta, koska he eivät osaa sitä muillekaan antaa.
Piti vain sanoa sinulle Bufo B. Että vastauksesi on todella hieno ja syvällinen! Olen lukenut sitä moneen kertaan, kun se niin hyvin summaa asioden ytimen.
Kyllä, rakkas on aina mahdollista, onpa kyseessä nentti, assi, essi tai ilmari :) yhteisymmärrys on aina mahdollista rakkaudessa. Emme me assit sentään toiselta planeetalta ole :) Ja toisaalta jokaikisessä ihmisessä on jotakin hyvin erikoista!
"Heikkoja ja pikkusieluisia ovat sellaiset ihmiset jotka pyrkivät nurkkakuntaisesti alleviivaamaan omaa erinomaisuuttaan ja erilaisuuttaan suhteessa muihin"
Voisiko noilla ihmisillä jotka noin tekevät olla mahdollisesti jonkin näköisiä itsetunto-ongelmia erilaisuudestaan johtuen, minkä vuoksi heitä on mahdollisesti kaltoinkohdeltu koko ikänsä? Onko se heidän syytään?
"ja heidän osanaan on jäädä yksin ja vaille rakkautta, koska he eivät osaa sitä muillekaan antaa."
Törkeästi ja putkinäköisesti tuossa ilmaiset asiasi.
minkä vuoksi=koska
Googletin ja päädyin vuoden myöhässä tähän keskusteluun.
Minulla on parikymppinen autistisia piirteitä omaava poika. Hän on yksinäinen ja kaipaisi ystäviä, eikä tyttöystäväkään olisi pahitteeksi. Hän ei käy baareissa eikä työpaikallakaan ole naispuolisia alle 50-vuotiaita vapaita neitokaisia.
Liikuntaharrastuksen parista tai yksikseen elokuvissa käyden ei tyttöjä löydy. Vanhoista opiskelukavereista samalla paikkakunnalla asuvat viihtyvät olutkuppiloissa ja heidän elämänsä on menossa siihen suuntaan.
Mistä etsiä ystäviä ja vaikka se sydänystävä?
Netistä voi löytää sielunkumppanin. Suhde on ihan hyvä aloitaa ensin kirjoittelemalla ja jos jutut käyvät yksiin, voi tavata ja katsoa, toimiiko kumppanuus livetilanteessakin. Jos toimii, niin siitä voi hyvinkin muodostua parisuhde. Näin minulle on käynyt parikin kertaa mutta suhteet eivät valitettavasti ole kestäneet montaa vuotta. Parempi sekin kuin ei mitään.
Mitä tarkoitat "jos jutut käyvät yksiin"?
On ollut pari seurusteluyritystä. Jotenkin maailmat ei kuitenkaan kohtaa sillä tavalla kun täytyisi.
Jos totta puhutaan, en ymmärrä ns. tavisten tarkoitusperiä ollenkaan. Suurin osa vaikuttaa täysin epäloogisilta, itsekeskeisiltä ja typeriltä toiminnassaan. Yirtän ymmärtää ja tulla toimeen aina kun mahdollista. Tosin, nykyisin en voi tietyissä tilanteissa enää pidätellä totuutta vaan sanoa töksäytän suorat sanat, josta monet ovat mielensä pahoittaneet. Ei voi mitään.
Sosiaaliset tilanteet ovat kiusallisia etenkin vieraiden ihmisten kanssa. Toivoisin voivani rentoutua, mutta en pysty rentoutumaan normaalisti. Katsekontakti enempi ahdistaa kuin rentouttaa. En pysty katselemaan toisen naamavärkkiä ja keskittymään itse asiasisältöön samanaikaisesti. Pystyn paljon paremmin kun pelkästään kuuntelen... ja muuten kuulen sitten kaikki äänivivahteet pirun tarkasti, joka paljastaa ihmisistä monenlaisia asioita >;)
Alkoholi puuduttaa hermoston "normaaliin" tilaan jossa aistini turtuu tarpeeksi, jolloin sosialisointikin sujuu helpommin, ja sen huomaa. Olen kovakin puhua pulputtamaan. Ja nimenomaan haluan sitä ajatustenvaihtoa, en niinkään hengailua!!!
En voi sietää kaupunkien ääniärsykkeitä. Hajut haistan turhan tarkasti. Jos joku normaali olisi hetken aikaa nahoissani, ymmärtäisi arjen sietämättömyyden näkökulmastani!!!!! Aistiherkkyyksistä on joskus haittaa!
Kaikkea"muutakin kivaa" minulla on joka estää "normaalin elämän", että paskanmarjat vaan kaikille!
"En pysty katselemaan toisen naamavärkkiä ja keskittymään itse asiasisältöön samanaikaisesti. Pystyn paljon paremmin kun pelkästään kuuntelen... ja muuten kuulen sitten kaikki äänivivahteet pirun tarkasti, joka paljastaa ihmisistä monenlaisia asioita"
:)
;)