Ensin on tyttö, joka on yksi luokan suosituimmista.
Mennään vuosi eteenpäin.
Tytöllä on oma, hieman pienempi tiivis kaveriporukka.
Ei enään niin isoa, koska he kiusaavat tyttöä, mutta ei pahasti.
Välillä vain kuulee "ruma!!", "läski!!!" ja muuta tuommoista.
Tyttö kuitenkin oli kuvan ulkokuorensa alla herkkä.
Ja kun haukkumisesta sanotaan opettajalle, tyttö alkaa itkeä puhuttelussa, kun miettii sanoja, mitkä hänen sydäntä on satuttanut.
Näin tyttö kuulee ensimmäistä kertaa lauseen "Itket koska olet itse syyllinen", vaikka tyttö on herkkä.
Pian vierähtää toinen ja kolmas vuosi.
Tyttö on melkein yksin.
Hänellä on vain kaksi luotettavaa ystävää.
He tietävät kaiken.
Tyttö aloittaa viiltelemisen.
Ensin se on vain pientä ihon naarmuttelua pienestä kohdasta.
Pian naarmut muuttuvat verisiksi haavoiksi ja leviävät koko käden alueelle.
Vuosi on 2012.
Tytön käsivarsi on täynnä arpia ja verta vuotavia haavoja.
Tytön vasen käsi on täynnä näitä.
Tyttö lupaa lopettaa tämän.
Viikon aikana tyttö pettää lupauksensa - kolmesti.
Tyttö saa kuulla koulussa joka päivä "Kuolleena olisit kauniinpi!", "Rakastan sinua!! Heti kun olet kuollut!" huutoja.
Tyttö masentuu lisää, ja yrittää itsemurhaa - taas.
Tyttö puhuu jatkuvasti itsemurhasta, ja siitä, kuinka haluiaisi tehdä sen.
Vuodesta 2009 tyttö on esittänyt iloista, vaikka hän ei sitä ole.
Vuonna 2009 tytöllä alkoi ensimmäisen kerran ajatella itsetuhoisia ajatuksia.
Itsemurha kävi usein mielessä.
Pian alkoi sen yrittäminen.
Tyttö ei kuitenkaan ei onnistunut siitä, vaikka yrityksiä on ollut kymmeniä.
Nyt tämä tyttö on kertonut siskopuolelleen, ja hänen tuellaan vanhemmille.
Vanhemmat eivät ymmärrä, ja eivät kunnolla tiedä, mitä tehdä.
Tyttö ei halua kertoa vanhemmilleen kiusaamisesta.
Tytön vanhemmat etsivät tälläkin hetkellä tälle tytölle psykologia, jolle tämä puhuisi.
Tämän tarinan tyttö olen minä.
Minä ja kipu:
Kipu on rakkaani.
Kipu on ystäväni.
Kipu on kaikkeni.
Kipu. Kipu. Kipu.
Mennään vuosi eteenpäin.
Tytöllä on oma, hieman pienempi tiivis kaveriporukka.
Ei enään niin isoa, koska he kiusaavat tyttöä, mutta ei pahasti.
Välillä vain kuulee "ruma!!", "läski!!!" ja muuta tuommoista.
Tyttö kuitenkin oli kuvan ulkokuorensa alla herkkä.
Ja kun haukkumisesta sanotaan opettajalle, tyttö alkaa itkeä puhuttelussa, kun miettii sanoja, mitkä hänen sydäntä on satuttanut.
Näin tyttö kuulee ensimmäistä kertaa lauseen "Itket koska olet itse syyllinen", vaikka tyttö on herkkä.
Pian vierähtää toinen ja kolmas vuosi.
Tyttö on melkein yksin.
Hänellä on vain kaksi luotettavaa ystävää.
He tietävät kaiken.
Tyttö aloittaa viiltelemisen.
Ensin se on vain pientä ihon naarmuttelua pienestä kohdasta.
Pian naarmut muuttuvat verisiksi haavoiksi ja leviävät koko käden alueelle.
Vuosi on 2012.
Tytön käsivarsi on täynnä arpia ja verta vuotavia haavoja.
Tytön vasen käsi on täynnä näitä.
Tyttö lupaa lopettaa tämän.
Viikon aikana tyttö pettää lupauksensa - kolmesti.
Tyttö saa kuulla koulussa joka päivä "Kuolleena olisit kauniinpi!", "Rakastan sinua!! Heti kun olet kuollut!" huutoja.
Tyttö masentuu lisää, ja yrittää itsemurhaa - taas.
Tyttö puhuu jatkuvasti itsemurhasta, ja siitä, kuinka haluiaisi tehdä sen.
Vuodesta 2009 tyttö on esittänyt iloista, vaikka hän ei sitä ole.
Vuonna 2009 tytöllä alkoi ensimmäisen kerran ajatella itsetuhoisia ajatuksia.
Itsemurha kävi usein mielessä.
Pian alkoi sen yrittäminen.
Tyttö ei kuitenkaan ei onnistunut siitä, vaikka yrityksiä on ollut kymmeniä.
Nyt tämä tyttö on kertonut siskopuolelleen, ja hänen tuellaan vanhemmille.
Vanhemmat eivät ymmärrä, ja eivät kunnolla tiedä, mitä tehdä.
Tyttö ei halua kertoa vanhemmilleen kiusaamisesta.
Tytön vanhemmat etsivät tälläkin hetkellä tälle tytölle psykologia, jolle tämä puhuisi.
Tämän tarinan tyttö olen minä.
Minä ja kipu:
Kipu on rakkaani.
Kipu on ystäväni.
Kipu on kaikkeni.
Kipu. Kipu. Kipu.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minun nuoruudessani oli koulukiusaamista mutta silloin ei viillelty. Mitenhän silloin purettiin sisimmän tuska? Itsekkin oli kiusattu?
Puhumien kannattaa ja toivottavasti saat hyvän terapeutin. Jos on mahdollista niin puhumien läheisten ja ystävien kanssa auttaa myös.
Niit parii kamuu ei kiinnosta, valittaa ku oon kokoajan masentunu. Ei ne tajuu, ku niil o täydellinen elämä.
Ja toinen hyvä ystävä on alkanut levittää mutta täyttä paskaa, menetin senki.
Koht oon iha yksin, tai itseasiassa kivun ja veitsieni kanssa kahdestaan.
Et ole pettänyt lupauksen lopettaa. Viiltelyn lopettaminen on vaikeaa, eikä yleensä tapahdu pelkästään lupaamalla. Varsinkin kun syyt, joiden takia aloitit touhun, ovat vieläkin tallella. On vaikeaa luopua asioista, joita olet tottunut tekemään päivittäin.
Yritä ensiksi vähentää viiltelyhaavojen määrää ja syvyyttä ja harventaa viiltelykertoja.
Minä yritän löytää sanoja, vaikka ne pakoilevat, en tiedä, mistä ne on löydettävissä. Eli olen sanaton. Kirjoituksesi on kovin tuttua, sillä olen tutustunut samojen ongelmien kanssa tuskailevaan nuoreen.
Kirjoituksestasi ei ilmene esim. ikäsi, mutta koulua käyt kuitenkin. Oletko itse keskustellut suoraan esim. kouluterveydenhoitajan kanssa? Menisin sinuna hänen vastaanotolleen, kertoisin ongelmat ja näyttäisin viillot käsivarressa. Se näky kyllä herättää hänetkin totuuteen, myös vanhempasi. Vanhemmat helpolla tyrmäävät tiedon, koska se on eräänlainen pelastusmekanismi, kiellolla sulkee todellisuuden, mutta viiltojen jäljet todistaa olotilasi vakavuuden.
Minusta on niin järkyttävää ulkonäköpainotteinen kiusaus, se on niin tyhmää ja järjetöntä, että sitä menetelmää voi käyttää vain pahoinvoiva henkilö. Eli hiljaisena bumerangina voisit yrittää ajatella, että hänellä vasta on paha olo, jota hän purkaa toiseen.
Teit viisaasti, kun kirjoitat tälle palstalle. Tämä on avunpyyntö menetelmä, jossa voit olla anonyymina. Kertoisitko itsestäsi enemmän, onko sinulla harrastuksia, ja mistä olet saanut mielihyvää. Sillä mielihyvää voi saada myös harrastamalla, lukemalla, itsensä toteuttamalla.
Itsemurhayritys on myös eräänlainen avunhuuto, sillä en usko yhdenkään nuoren todellisuudessa tahtovan kuolla. On vain oivallettava tapa, miten herättää uteliaisuus, mielenkiinto elämää kohtaan, jotta näkee perspektiiviä tulevaisuuteen, mitä sillä on annettavaa, ja mitä itse voi antaa elämälleen. Olet elämäsi alkumetreillä, ja sen annin voit tietää vain elämällä ja kokemalla sen.
Onko sinulla isovanhempia, joille voisit puhua tai kirjoittaa avoimesti omasta tilastasi? Monet isovanhemmat voivat olla aarrearkku nuorelle, heillä on jakamatonta rakkautta, välittämistä jäljellä runsaasti, sen heistä hyvin monet haluavat antaa omille lasten lapsilleen. Rakkaus on voimavara, joka ei lopu, se lisääntyy luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa, jossa rakkauden jano on suurin, se on myös tyydytettävissä.
Kertoisit itsestäsi vielä lisää. Yritän miettiä, miten sinun tilanne helpottuisi. Apua tarvitset ja mielesi vahvistusta vaikka näin virtuaalisestikin.
Tahdon viestittää sinulle, että vaikka saatat kokea olevasi yksin, sinä et ole yksin. Mielessäni olen sinun tukenasi, enkä ole ainoa. Kerro rohkeasti myös läheisillesi, se myös helpottaa.
Toivon sinulle rohkeutta, avoimuutta, myös hyvä löytää luoksesi, mieleesi!
Rakkaudella Santra
Olen 12, kesällä tulee 13.
Harrastus on (vpk), mutta en sinne aina jaksa mennä.
Oon jo miettinyt kaikki läpi: sukulaiset, ei, ei niille voi sanoa, ne on vaan vähä semmosii.
Koulupsykologi lässytää mielestäni ja saa minut ärtyisisäksi (oon käyny siel 3v sitten.).
Kuraattoriin ei voi luottaa ja terkkari on mikä on.
Haluan jotain uutta, uuden ihmisen jolle voi puhua.
Kysy vaan, jos haluat tietää jotain.
Voi rakas pikkunen, lopeta se viiltely. Olet tosi nuori.
Sinun on puhuttava jollekin aikuiselle. Vanhempasi varmasti rakastavat sinua. Ja lähipiirissäsi on ihan varmasti joku aikuinen joka ymmärtää sinua.
Sinunkin vanhempasi ovat eläneet teini-iän ja tietävät että se voi olla vaikeaa aikaa.
Ethän enää satuta itseäsi rakas lapsi. Kaikki asiat ovat selvitettävissä :)
Hei!
Vieraan niinkuin läheisenkin on vaikea löytää yhtä toimivaa ratkaisua, mutta pienistä asioista voi saada ainakin helpotusta.
Jospa aloittaisit oman olotilasi kohentaen. Luontaistuotekaupoista, myös apteekista voi ostaa E-epa 500 -kapseleita, ne on sopivia mielialan kohennukseen, masennukseen. Samoin D-vitamiinia kannattaa myös ryhtyä syömään, saa samoista paikoista. Näihin paneuduin tarkemmin aivan oman mielialani vuoksikin. Vaikutukset alkavat tuntua n. 2 kk:n kuluttua. E-epa on kalaöljyä, mutta tehokkaampaa, mitä Omega3. Pyydä vanhempiasi ostamaan! Huom! jos et saa hyvin nukuttua, nämä myös auttavat siihen.
Sitten viiltelystä. Ymmärrän, siirrät mielen "kivun" fyysiseksi kivuksi, se helpottaa, mutta vain lyhyeksi ajaksi, jäljelle jää arvet ja ehkä omantunnon tuska. Mutta saatat viillelläkin niin, että sinulle jää siitä elinikäinen jopa vamma, esim. joku hermo vioittuu.
Oletko ajatellut, jos ryhtyisit kirjoittamaan omaa blogia, johon kirjoitat aina tuntemuksesi. Olithan kirjoittanut aika mukavasti myös tämän "Erään tytön tarinan". Sinulla on kirjallisia lahjakkuuksia, olen sitä mieltä. Siten voit myös purkaa ja käsitellä omaa tilaasi.
Entä pidätkö esim. maalaamisesta tai piirtämisestä. Sekin on hyvä harrastus, eikä kaipaa seuraa. Sitten aivan fyysinen harrastaminen. Nyt on talvi parhaimmillaan, jos sinulla on hiihtovälineitä, lähdepä hiihtämään. Hiihdin tänään 12 km, sillä minähän suoranaisesti rakastan hiihtämistä. Mieli ja keho nauttii liikunnasta raittiissa ilmassa.
Suosittelen myös puhumaan vanhempiesi kanssa. Mutta jos se tuntuu vaikealta, niin kirjoita tuntemuksesi. Näytä heille viiltelyn jäljet, sillä he eivät ehkä siitä tiedä mitään. Vanhemmillasi on sinusta vastuu, mutta heidän on helpompi sitä kantaa ja toimia, kun he tietävät, että voit pahoin.
Pyydä e-epa -kapselit ja D-vitamiini-tabletit, sillä vitamiineilla on huomattava merkitys myös mielen hyvinvointiin, ja siihenhän sinä tarvitset kohennusta.
Nuorille on myös puhelimitse saatavana keskusteluapua, sekä netissä muutenkin. Haluatko sellaisia yhteystietoja?
Kirjoittele, miten asiasi etenee!
Olet nuori, joka on elämässään ottamassa vasta ensi askeleita aikuisuutta kohden. Elämällä on tarkoitus kannatella sinua ja se kannattelee, luota siihen. Esim. linnun poikasetkin luottavat siipiensä voimaan, alkuun se lento voi olla vähän räpiköintiäkin, mutta siitä yritysten ja koettelemusten kautta siivet kantaa ja elämä voittaa.
En haluu näyttää mun jälkii, ja blogi on ollut pysytssä melkeen vuoden ;)
http://mebe2.blogspot.com
ensviikolla oon lappiin menossa, mummi 70v.
Ja eilen kävin perheterapias, vanhemmat mukana, mä istuin rappukäytäväs.
En ees haluu nähä niit, jos vanhemmat mukana, koska tommosis tilanteis ne on niin idoottimaisia ja pitää mua 1 vuotiiana joka ei osaa ite sanoa tai muutenkaan ilmaista tunteitaan.
Hei!
Sinulla on sitten vaihtelua tiedossa, kun lähdet mummon syntymäpäiville Lappiin. Minäkin lähden Lappiin 16.3. hiihtämään viikoksi.
Ei murrosikää kestä koko elämää, joten tämä sinun aikuistumisvaiheesi on tilapäistä, joskaan ei mene ohitse lyhyessä ajassa. Se on niin vanhempien sopeutumista siihen, että sinä aikuistut ja itsenäistyt, ja samaa uuden minän kasvamista myös sinulle. Siis murrosaika sanan täydellisessä merkityksessä.
Perhetapaamiset on varmaankin vaikeita, koska sinä aikuisuutta kohden varttuva nuori et oikein jaksa ymmärtää sitä, että vanhempasi saattavat pitää sinua vielä lapsena, joka ei osaa tiedostaa olotilaansa, ehkä ovat siinä oikeassakin. Toisaalta vanhempien asennetta vielä voi säädellä sekin, että he eivät ole tavallaan valmiita luovuttamaan sinusta sitä pientä lasta, jota vasta vielä olit heille. Tilanne on teille kaikille uusi ja se tuottaa yhteenottojakin, ja toistenne ymmärtämättömyyttä, kaikki muuttuu.
Jospa sinä saisit nyt terapeutin jolle voit puhua avoimesti olotilastasi.
Kuulumisiin ja positiivisia ajatuksia sinulle toivoen
Santra
Mulla on ongelmana että syksyllä olin todella vittuuntunut kaikkeen ja kaikki oli perseestä. Silloin koitin ensimmäistä kertaa "viiltelyä" siis raaputin mattopuukolla pieniä naarmuja käsiin jotka katosivat viikossa tai parissa. Hitaasti ne alkoivat syventyä niin että kädessäö on nyt kaksi vaaleata arpea. Nyt olen ollut täysin tyytyväinen elämääni jo joulusta asti ja olen onnellinen ja kaikkea, mutta silti olen vielä "viillellyt". Helmikuun puolessa välissä olen tehnyt viimeksi uusia jälkiä. En ole tehnyt uusia jälkiä sen jälkeen, mutta lähes joka kolmas ilta revin kolme helmikuussa tehtyä jälkeä auki niin että ne eivät ehdi parantua. Haluaisin lopettaa koska en enää edes tiedä miksi revin haavat auki, mutta en vain voi lopettaa...
Ensiksi sanon, että lainausmerkit voit jättää pois, suurin osa viiltelijöistä on aloittanut pienillä naarmuilla. Käsite "viiltely" muutenkin laajentunut viittaamaan kaikennäköiseen tahalliseen itsensä satuttamiseen.
Koska olet päättänyt lopettaa viiltelyn, kannattaa hankkiutua eroon kaikista viiltelyyn käytetyistä välineistä. Jos on kiusausta repiä vanhat haavat auki, niin peitä ne laastarilla tai siteellä. Muista kuitenkin vaihtaa siteen päivittäin, jos haava märkii. Ja laastari pitää vaihtaa joka tapauksessa ja jos haava ei märki, niin olisi hyvä jättää yöksi pois.
Mieti mitä tunnet ja ajattelet, kun revit haavat auki. Kyseessä voi olla jokin ongelma, tai sitten tunnet tylsyyttä tai rupi jotekin ärsyttää. Oletko hyvinä aikoina repinyt haavoja auki?
Täällä ollaan.
Oon toi sama, joka on alottanut tän keskustelun.
Täl hetkel on mielialalääkitys, diadnoosina F50.1, ja käyn säännöllisest terapias.
Ja oon päälle 2 kk olla yhen tyypin kanssa yhessä :)
Viiltelyy en oo kyennyt lopettamaan, mutta parempaan päin...
Onnistuin lähettää ton keskeneräsenä.
Tää jäi pois:
Koulussakaa ei enää kiusata, ja kaks vuotta vanhempi bestis löytyy, jolle voi puhuu kaikesta.
Kuinka aikuisia samaa kokeneita kohdellaan yhteiskunnassamme jotka ovat kärsineet samoista oireista, viillelleet, joutuneet lääkekokeilujen uhreiksi vuosiksi, kärsivät yhä yli 40 vuotiaina syömishäiriöistä, lääkitysten sivuvaikutuksista, ovat sairastunet fyysisiin sairauksiin psykiatrien mielivallan johdosta. Kuinka heitä kohdellaan joilla eivät enää vanhemmat ole elossa tai jotka eivät koskaan ole osanneet lapsiaan kuulla vaikka nämä olisivat oireilleet vuosikausia?? Tätä tapahtuu myös nk. "hyvien perheiden lapsille" koska näiden vanhemmat ovat VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ MATERIALISTISMINSA vuoksi joka on heille tärkeämpää kuin jälkikasvunsa hyvinvointi!
Hei pikkune, sulla tuntuu olevan asiat aika radallaan. Okei, masennus löytyy. Eti jostai kelle puhuu, jos sä haluut apuu. Käske vanhempias pyytää aika lääkärille, psykiatrian polilla sua kuunnellaa ja voit puhuu yksinäs siel.
Mulla vaikee masennus, 3 vuotta vanhat arvet löytyy. Traumoja kasapäin, tuskin tuun tästä selviimään. Osastolla kolmesti, vapaaehtosena menny. Tosissaa pää hajoo. Sä et halua tietää enempää musta, se on varma :)
Mun elämäntarina,ja tiedän sitä ei pyydetty mutta on tarpeeksi paha olla jo nyt ja olen 13v poika :|
Mua kiusattiin jo 1lk asti,syrjittiin,tönittiin ,haukuttiin. Sitten esitettiin kaveria,minä en silloin tajunnut asiasta mitään vielä ja nautin vain elämisestä.Silloin se oli helppoa,2lk sama juttu mutta 2lk kesällä muutimme pois toiselle paikkakunnalle,siellä vasta kiusaaminen alkoikin,minua haukuttiin joka päivä ja haukutaan vielläkin,ja syrjitään,ja kaikkea....tätä jatkui samaa 3-7lk asti :| (nyt olen lomalla koulusta ja tulen taas näkemään ne 3vk vapaata niin onneissani) Ja en vain tiedä mitä tehdä,minäkin viiltelin mutta en enään,lupasin vanhemmilleni ,mutta en halua kertoa vanhemmilleni koska on paha olla ja eivät
He kuitenkaan voisi auttaa minua. Olen saanut myös kestää jokapäiväistä kiusausta ja pahaa oloa,koulukin menee huonosti,viime vuonna keskiarvoni oli 6.81 mutta nyt se on 6.0,En pärjää missään hyvin,on paha olla eikä mikään auta,en kestä,masennuin jo pelkästään keskiarvostakin. On vaikea käydä koulua kun on jo tuhoutunut henkisesti ja romahtanut kokonaan,kiitos jos jaksoitte lukea tämän. :(
Mulla sama. Oon pahasti masentunut. Mutta oon suakin nuorempi. Mä kuvittelen asioita. Kuulen asioita ja näen asioita. Joskus epäilen että mulla on skitsofrenia. Mulla on rankka lapsuus. Laitoksissa ollaa oltu. Kaikkeen auttaa ystävät. Ne on sellasia että ne haukkuu, puolustaa. Mutta ne haukkuu ihan läpällä vaan. Mutta yks päivä itkin yhden tärkeen ihmisen takia. Sit mun yks ystävä tuli mun veljen kaa ja istu mun rinnalla ja sano että mä selviän. Eli ystävät on niitä jotka seisovat sun vierelläs vaikka kallion reunalla. Ymmärrän sua tosi hyvin. Oon kyl parantumassa. Mutta koska oon ison perheen pienin mä suutun aika helposti pikkuasiasta. Haluun vaa et asiat menee niinkun mä sanon. Kyl sä jaksat jos sulla on ystäviä.