Munasolujen luovutus, punktiosta kokemuksia?

En tiedä kuuluuko tälle palstalle, mutta aihealue ainakin on oikea.

Eli olen luovuttamassa munasolujani, piikitysvaihe juuri nyt päällä. Vähän jännittää tuo punktio, varsinkin kun operaatio suoritetaan hereillä ollessa. Haluaisinkin kuulla muiden luovuttajien kokemuksia (sattuiko, oliko kipuja muuten sen jälkeen jne.) Ja vielä jatkokysymyksenä: saako luovuttaja tietää, alkoiko vastaanottajalla raskaus? Ihan vaan, koska omien munasolujen laatu kiinnostaa, että luovuttaako niitä jatkossakin :)

Muitakin juttuja voi kertoilla :)
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

Kävin tänään luovuttamassa ensimmäistä kertaa. Punktio oli ERITTÄIN kivulias minun kohdallani, mutta siinä on runsaasti vaihtelua, miten ihmiset reagoi. Minulla luovutusprosessi tehtiin pitkän kaavan mukaan käyttäen jarrulääkettä ja sitten puregonilla alettiin kasvattaa munarakkuloita. Koin niin vaihdevuosioireita kuin vatsan turpoamista (etenkin viimeiset kaksi päivää ennen punktiota ja edelleen turvonnut). Kipulääkettä en voinut enempää saada, paineet meni kuitenkin jo niin matalaksi.

Jokainen tyhjennys koski aivan helvetisti, en tiedä miksi. Yleensä en ole kovinkaan kipuherkkä mielestäni. Suosittelen kuitenkin.

Äänestä
  • Hei, ihanaa että olet lähtenyt munasoluja luovuttamaan. Itse olen punktiossa ollut kaksi kertaa (omaan käyttöön) ja molemmat kerrat olivat mielestäni suht kivuttomia. Toki tunsin nipistelyä ym. mutta en kovaa kipua. Toisella kerralla punktion jälkeen tuli kovat kivut mutta sekin helpotti buranalla. Ilmeisesti tuntemukset vaihtelevat todella paljon. Ja olen miettinyt, että jos nyt saamme lapsen niin voisin itsekkin vielä soluja lahjoittaa.

    Äänestä

Hei,

Etsimme munasolun luovuttajaa (vaaleaa ja sinisilmäistä). Yritystä takana jo neljä vuotta ja pelkkiä epäonnistuneita hoitoja kolmen vuoden ajan. Munasolun luovutus tehtäisiin Helsingin Väestöliiton klinikalla. Olemme liikunnallisia ja todella lapsirakkaita. Löytyykö täältä kiinnostuneita?

Äänestä

Joo, kävin luovuttamassa ja eihän se punktio miltään tuntunut. Nopeasti oli ohi ja kivutonta. Uudestaan vain :)

Olen siis aloittaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaa-a kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tälle palstalle, mutta aihealue ainakin on oikea.

Eli olen luovuttamassa munasolujani, piikitysvaihe juuri nyt päällä. Vähän jännittää tuo punktio, varsinkin kun operaatio suoritetaan hereillä ollessa. Haluaisinkin kuulla muiden luovuttajien kokemuksia (sattuiko, oliko kipuja muuten sen jälkeen jne.) Ja vielä jatkokysymyksenä: saako luovuttaja tietää, alkoiko vastaanottajalla raskaus? Ihan vaan, koska omien munasolujen laatu kiinnostaa, että luovuttaako niitä jatkossakin :)

Muitakin juttuja voi kertoilla :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu