Nyt se on tutkittu, rikkaat on kusipäitä

I hate rich elite

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/tutkimus-rikkaat-alttiimpia-huijauksia-ja-valheisiin/737679

valtioiden on lopetettava rikkaiden tukeminen ja hyysääminen koska rikas paskasakki kykenee pitämään huolen itsestään muutenkin. Valtioiden on tuettava niitä ketkä sitä tarvitsevat, köyhempiä jotka nykyisellään joutuvat kärsimään ei vain rikkaan eliitin tempauksista vaan myös valtion toimista rikkaan eliitin nuoleskelijana! Valtion on pikemminkin kiristettävä asennettaan rikkaita kohtaan, tutkimuksessahan selvisi että rikkaat pyrkivät huijaamaan ja ahnehtimaan itselleen etuja muiden kustannuksella välittämättä paskaakaan muusta kuin oman perseensä hyvinvoinnista!

34

3384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hui hai köyhät

      Köyhä on niin laiska, ettei se välitä edes omasta perseestään. Avustuskassi pitää tuoda sohvan viereen ja mielellään viedä roskat ulos samalla. Jos rupusakki haluaa rikastua kannattaa raahautua työtä kohti.

      • I hate rich

        ei työnteolla rikastu, siitä pitää rikas eliitti huolen, yhdessä poliittisten päättäjien kanssa ovat liittoutuneet keskenään ja järjestäneet asiat niin että poliitikoilla ja sikarikkailla kermaperseillä on asiat hyvin köyhempien kustannuksella.
        Hintoja vaan nostellaan kaikenlaisilla naurettavilla tekosyillä mutta palkkoja ei nosteta jolloin työnteko kannattaa entistäkin vähemmän.
        Eihän rikas eliittikään töitä tee, sijoittaja rohmuaa itselleen toisten työllä aikaansaamat voitot osinkojen, pörssipelien ja irtisanomisten avulla.

        Olen itse työnteon kurimuksessa ja voin kertoa kokemuksesta ettei työnteolla rikastu, paljon turhaa vaivaa ei mitään muuta.

        Ahne rikas paskaeliitti vie karkit lapsilta ja vaikka paskaiset haalaritkin jalasta. Tällaiselle ahneudelle pitäisi laittaa rajat, rikkaan eliitin itselleen ahnehtimat asiat ovat pois toisilta kipeämmin tarvitsevilta!

      • I hate rich bastards
        I hate rich kirjoitti:

        rikkaat paskapäät miinustelee heitä arvostelevia kirjoituksia...

      • näin on taas

        karkit pitää viedäkin niin pysyy hampaat ehjinä ja köyhä säästyy hammaslääkärilaskuilta.../yhteiskunta nekin maksaa kuitenkin...

      • kss1

        Olet siis ilmeisesti köyhä, mutta niiiiin ihanan sympaattinen ja miellyttävä. Suorastaan miellyttävä ja mukava. Et ollenkaan mikään kakkipää!

      • I hate rich elite
        näin on taas kirjoitti:

        karkit pitää viedäkin niin pysyy hampaat ehjinä ja köyhä säästyy hammaslääkärilaskuilta.../yhteiskunta nekin maksaa kuitenkin...

        Pörssikin pitäisi lopettaa kun firmojen tappiot joutuu yhteiskunta maksamaan kuitenkin!

    • luckyshot

      Kai sinäkin miinustelisit jos köyhiä arvostellaan........ Rikkaillakin on tunteet.

    • tyytyväinen tavis

      miksi ihmeessä työnteolla pitäisikään rikastua. Riittää että selviää, eli on rahaa ostaa omistusasunto, pitää suht'uutta autoa, mökki, veneet, muut elämän tykötarpeet ja riittävä rahasumma pankkitilillä, enkä tarkoita mitään miljoonia vaan ihan muutamaa kymppitonnia... mitä sitä ihminen muuta tarvii.... ei siinä miljoonilla mitään tee.

    • Mallu+Misa

      Samaa mieltä 'tyytyväinen tavis' kanssa, ei meikä ainakaan enempiä tatvitse , on sen verran että pärjätään, eikä tarvi joka asiaan velkaa tehdä, se riittää.

    • Hatullinen hatutus

      En minäkään haluaisi, kun 100€ palkkaa eläkkeeni päälle, koska vuokrani nousi 70€ kk yhdessä vuodessa ja muukin on kallistunut.. Siispä työtä hakemaa. Olisin saanut työpaikan, 4h viikossa kuukausipalkka 160€,MUTTA, asumistukeni tipahtaa heti sen 60€, verottaja vie 20% 5% tellivellihellijapellimaksuja..sitten pitäisi sinne töihinkin päästä,bussikortti vie melkein loput palkasta.. En minä paljon tarvitse,mutta miksi se 100€ käteen tienaaminen on niin hiton hankalaa laillisesti? Rikkailla on, en ole kade. Haluaisin joskus ostaa , vaikka uudet kengät tai punalaputtamattomia elintarvikkeita.

    • 951159

      ei ole kuspäitä, itse oot kun et tajuu että 'rikkaat' luovat työpaikkoja, jonne voisit itsekin mennä töihin jos haluja vaan olisi.

      • I hate rich elite

        olen töissä käyvä senkin rikas paskapää. Rikas eliitti luo nykyään työpaikkoja vain kiinalaisten hyväksi, ei suomalaisten. Jäljellä olevien suomityöpaikkojen palkat ovat kurjia verrattuna hurjiin, rikkaan eliitin aikaansaamiin hinnankorotuksiin prkele!!

    • tyytyväinen tavis

      mikä v.tun eliitti, sellaista Suomessa ole,on varakkaampia ja melko rikkaita, ja sitten tavis sakki joka töissä käy ja työssä käymättömät.Ne joilla on rahaa ollut perustaa tehtaita ym. on niitä rikkaampia ja työtä tekemällä heidän omistamissaan työpaikoissa on jokaisella mahdollisuus vaurastua hiljalleen ja saada parempi elintaso.Enkä tarkoita mitään monikansallisia pörssiyhtiöitä vaan kunkin paikkakunnan pieniä/keskisuuria työllistäjiä.Omalle paikkakunnalle jää niin verotulot kuin palkkana maksetut rahatkin.Mikä sen parempi tilanne voisi olla.Jos siinä ohessa se työnantajakin saa jotain itselleen niin enpä sitä kadehtimaan pysty, päinvastoin, toivotan paljon vaan menestystä, siitä se on leipä kiinni monenkin kullakin paikkakunnalla.

      • I hate rich elite

        puhunkin nimenomaan sijoittajista jotka pelaavat pörssipelejä ja omistavat osakkeita joiden takia omistajan elkein vaativat yrityksiä tekemään sellaisia päätöksiä joiden vuoksi työpaikat lähtevät suomesta ja työntekijöitä laitetaan kortistoon jne.
        On KUVOTTAVAA että pörssikurssit nousevat aina kun on ilmoitettu irtisanomisista!!
        Saatanan jumalaa tai itseasiassa juurikin saatanaa leikkivät paskapääsijoittajat pitäisi vangita tai lukita yhteiskunnan ulkopuolelle enempiä vahinkoja tekemästä, heidän takiaan on moni tavisduunari varmasti menettänyt jopa henkensä menetettyään kaiken, asunnon, omaisuutensa, jne. turhanpäiväisen irtisanomisen takia vain jotta sijoittaja saisi entistäkin enemmän maksimoitua voittoja itselleen!!
        Sijoittajan voitto on duunarin tappio!!

    • lindginwpiwligwrsd

      Täytyy olla täysi idiootti, jos haukkuu rikkaita. Haluat kuitenkin itse olla sitä, mitä haukut. köyhien kommareiden panettelua. t. "köyhä" opiskelija.

      • I hate rich elite

        Rehellisellä työllä ei rikastu, vain kaikenlaisella moraalittomalla ketkuilulla, härskiydellä, itsekkyydellä, ahneudella, suoranaisella vääryydellä niin tottakai sellaiset rikkaat eivät ansaitse mitään muuta kuin haukkuja!

      • pohdinta
        I hate rich elite kirjoitti:

        Rehellisellä työllä ei rikastu, vain kaikenlaisella moraalittomalla ketkuilulla, härskiydellä, itsekkyydellä, ahneudella, suoranaisella vääryydellä niin tottakai sellaiset rikkaat eivät ansaitse mitään muuta kuin haukkuja!

        Otetaan yhdeksi esimerkiksi lääkärin ammatti. Jos siis pidät lääkärin työtä rehellisenä, niin sillä ei selvästi mielestäsi voi rikastua. Rikkaus tosin on subjektiivinen käsite eikä mitään yksittäistä rajaa sille voi määritellä, mutta omasta mielestäni lääkäreillä, varsinkin yksityisellä, mutta myös julkisella sektorilla, on ihan kohtuulliset mahdollisuudet rikastua.

        Asiasta toiseen, haluaisin tietää miten mielestäsi Suomessa valtio tukee rikkaita? Muuhun maailmaan verrattuna tuloveron progressio on Suomessa hyvinkin jyrkkä, ja siis tosiaan ihan siihen loogiseen suuntaan, että enemmän tienaavat maksavat suhteessa enemmän veroja. Suomen bkt:sta lähes puolet kuluu sosiaaliturvaan. Jokainen voi itse päätellä ovatko "rikkaat" vai "köyhät" sosiaaliturvan suurimpia kuluttajia. Itse näkisin asian kärjistetysti, että rikkailta kerätään suurimmat verot ja nämä verot menevät köyhien kulutettavaksi. Mielestäni järjestelmä on hyvä enkä tosiaan yritä sitä kritisoida, mutta ihmettelen vaan, että kuinka Suomi näitä "rikkaita" tukee?

      • I hate rich elite
        pohdinta kirjoitti:

        Mm. nalle walhroos nostelee maataloustukia vaikka varmasti on erittäin hyvin toimeentuleva ilmankin niitä.
        Rikkaillekin maksetaan lapsilisiä jotka on tarkoitettu lasten menojen kustantamiseen. Rikkaat pystyvät kustantamaan muutenkin pennuilleen merkkivaatteet, pelit ja vempeleet ja lapsilisät menevät korkeakorkoisille tileille, rahastoihin, tms. korkoa kasvamaan 18 vuodeksi josta kyllä muodostuu huomattava summa mällättäväksi kermaperseiden kersoille veronmaksajien kustantamana. Sitten nuo kusipääpennut vielä kyykyttävät, halveksivat ja nöyryyttävät köyhempiä lapsia joiden vanhemmilla ei ole varaa kalliisiin vermeisiin ja lapsilisät menneet vaatteisiin tms. joten köyhällä lapsella ei ole varaa ostaa uutta autoa 18 vuotiaana kuten "trust fund" kermapersepennuilla.

        Rikkaiden verotus on keveää, palkkatulothan voi muuttaa kepeästi verotetuksi osinkotuloksi kuten mainitsemasi lääkärit yleisesti tekevät.
        Jos suosittaisiin köyhempien vaurastumista, ei tarvittaisi niin paljon sosiaalimenojakaan mikä ilmeisesti olisi rikkaidenkin etu mutta ei, jostain syystä nimenomaan rikas eliitti haluaa pitää köyhät kyykyssä ja sossun luukulla eikä missään nimessä heitä saa päästää vaurastumaan vaan se vähäkin raha on jotenkin kieroiltava pois köyhältä rikkaiden taskuun.
        Eliitti ennen maksaa vaikka vähän korkeampia veroja "oikeuttaakseen" köyhien kyykyttämisen, he luulevat ikäänkuin omistavansa köyhät kun maksavat niin paljon veroja. Sairasta porukkaa juma1auta!

    • mitä seon

      no miksi sitä pitäisi 'rikastua'... ja kuinka paljon on rikas... ne on niin suhteellisia käsitteitä... jollekulle täysin pa olevalle on rikkautta jos on jonkinlainen vuokraluukku ja ruokaa senverran ettei nälkä ole.... sitten taas jollekulle vuokralla asuvalle on rikkautta kun kaverilla on oma yksiö.... ja tälle taas on rikkautta kolmion omistaminen .... tälle taas ok-talollinen on rikas...jne...

      • Leuku

        Rikkaita on kaikki, joilla on enemmän kuin minulla. Ne, joilla on mua vähemmän, on taas surkeita luusereita, jotka ei kuulukaan mitään saada, sosiaalipummeja..

        Näinhän se menee, eikö ?

    • mitä seon

      niinhän se pääpiirteittäin on... monenkin mielestä.

    • KöyhäksiHaluava

      Mitä sä rikkaita vihaat. Et kai säkään menis torille rahoja jakelemaan jos sulla sitä olisi.

      Se miten tässä maassa voi rikastua ei ole rikkaiden määräämä juttu vaan hallituksen aikaansaannoksia. Ne on ne lait säätäneet joissa rikastua voi vain siten, ettei se hyödytä yhteiskuntaa vaan huijareita. Tarkemmin sanottua oikeistopolitiikka sen on määrittänyt.

      Tietysti jos on rikas ja antaa tukensa tällaiselle politiikalle niin KUSIPÄÄHÄN sellainen on. Se nyt tietysti on selvä asia !!! En silti menisi kaikkia rikkaita haukkumaan !

      • I.still.hate

        Rikas talouseliitti ja poliitikot ovat liittoutuneet keskenään tavallisia kansalaisia vastaan, varmistaen rikkaan eliitin edut ja köyhien kyykyttämisen!

    • AasianRikasLapsi

      ''valtion pitää lopetta rikkaiden tukeminen''. ihan vain tiedoiksi että suomen 11% maksaa 50% veroista että siinä rikkaiden tukemista :)

    • Bananainkärper

      Tunnen päijät-hämeen rikkaimman miehen lapsen. Mukava heppu tekee omat rahansa eikä saa kaikkea miljonääri isältään.

      Mutta kyllähän se on totta, että pitää olla suuri ego, jos haluaa rikastua.

    • Anonyymi

      Joo mut siis ku mä puhun rikkaudesta nii tyypit sanoo koulussa ettei oo totta mutta ku voi olla rikas ilmanki tyhmää rahaa jos vaan elämä menee hyvin se on rikkautta vaikka tää kommenti ei tähän kauheesti ja yks tyyppi meidän koulus on sillee haha mepä ollaa voitettu lotossa 3 ja leuhkii sillä että niiden perheellä on miljoona euroa joku tyhmö henmoteltu kakara ja sanoo opellekki että koska oon rikas saan täydet pisteet

      • Anonyymi

        Ehkä se on lottovoittajalle tyypillistä käytöstä.

        Ne, kenellä on ns. vanhaa rahaa, on hyvinkin vaatimattomia ja he ymmärtää käyttää rahaa myös yhteiseksi hyväksi.

    • Anonyymi

      Tuota kusipäisyyttähän ei tiedetty muutoin!

      Mutta riippuu tietenkin siitä millä joku on rikastunut! Osa heistä osaa väistää puheensa. EIkä heille tarvitse olla kateellisia, kyllä elämä on joskus itse tehty sellaiseksi kuin se on!

    • Anonyymi

      Kyllä niitä itsekeskeisiä omanedun-tavoittelijoita on joka yhteiskuntaluokassa. Ihan alkaen sieltä alimmasta työttömästä sakista. Ei se riipu tuloista, tai omaisuudesta.

      Köyhyys nähdään hyveenä ja voimavarana, "kyllä me ollaan hyviä ihmisiä, kun me ei olla ahneita". Kuitenkin, näille köyhille pitäisi maksaa olemattomasta työpanoksesta sama, kuin työssäkäyvälle.

      Suomessa onkin sama elintaso työttömällä ja siivoustyötä tekevällä. Näin sen ei pitäisi olla.

      Niinkuin aiemmin on sanottu, suomessa syntyvä/asuva ihminen saa yhteiskunnalta n. 500 tonnin palvelut ja koulutuksen, ennenkuin siirtyy sille itse tienatulle eläkkeelle. Suomalaisista ihmisistä n. 60% ei pysty maksamaan veroillaan tuota saamaansa palvelua takaisin yhteiskunnalle.

    • Anonyymi

      Aivan totta,jotkut pääsee vaan suhteillakin parempiin asemiin joillakin työpaikoillakin

    • Anonyymi

      Köyhissäkin on ahneita oman edun tavoittelijoita. Se ei riipu varallisuudesta.

      Kommunismia ja sosiaalidemokratiaa mainostetaan yhteisenä hyvänä. Aika harvasta olisi tänä päivänä kommunistiksi.

    • Anonyymi

      Hienoa lukea kuinka työttömät peräkammarin pojat puolustavat ärhäkkäästi sortajiaan. Pakko nostaa hattua Mestarille.

    • Anonyymi

      Mä olen itse persaukinen ja olen päättänyt pärjätä ja päästä eroon KELA kytköstä. Ne on typeriä jotka ei itse tee mitään oman asemansa eteen vaan haluavat selittää jokaisen euron tai sen puutteen Kelalle.

      Mutta meneppä sanomaan tämä ääneen julkisella paikalla niin saat penaltia.

      Itselläni on käsitys omasta tavotteestani.

    • Anonyymi

      Kovin on helppo säätä politiikkojen,tehtaiden ja firmojen suurituloisten johtajien vähempisaavien palkkoja ja etuuksia kun ei vaan itseltä oteta mitään pois. Eduskunnassa ja ja hallituksen ja firmojen johtajat nostavat palkkansa joka syksy tuhansilla euroilla ja sen lisäksi kaikenlaiset optiot... MENI FIRMALLA HYVIN TAIKKA HUONOSTI . Lisänä puhelin, matkustus ja autoedut esimerkiksi monet sähköautot tankataan työpaikan piikkin ja kyllä ne useimmiten on hyväpalkkaisten omistamia. Kaikenlaisia lounas ja päivällisiä sekä illanistujaisia ilmaisena. SEN LISÄKSI HYÖDYNTÄVÄT ETUJA OMIIN TARKOITUKSIINSA EIKÄ KUKAAN TILINTARKASTAJAT TARTU NÄIHIN PAITSI JOSKUS JOKU POIKKEUS.
      EI IHME ETTÄ JULKISET MENOT KARKAAVAT KÄSISTÄ.
      Aikoinaan kun työelämässä olin niin huvitti kun julkisella puolella tuli kuukauspalkkaan 1% KOROTUS VUODEN NEUVOTTELUJEN JÄLKEEN.

      NYT KANNATTAISI PAREMPIOSAISTEN KATSOA PEILIIN AHNEUKSIEN VUOKS I JA ANTAA VÄHENTÄÄ OMIA PALKKOJAAN YHTEISKUNNAN HYVÄKSI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1791
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      124
      1488
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      173
      1320
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      160
      1290
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1265
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      63
      1078
    Aihe