Olin täysin oikeassa

Tapahtumat ovat todistaneet, ettei Kataisessa ole ensimmäistäkään hyvän johtajan ominaisuutta, kuten jo kauan sitten totesin.
Ei minulle tarvitse rautalangasta mallia vääntää perusasioissa.
Totesin taas olevani aika veikko johtajien hahmottamisessa.
560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tämän päiväinen esiintyminenkään milläänlailla luottamusta herättänyt, näin aikuisen silmin katsottuna ja korvin kuunneltuna.

Ei johtaja ainesta alkuunkaan

Äänestä

Luulenpa, että syksyn kunnallisvaaleissa kansa tulee muistamaan kaikki Kataisen ja Kokoomuksen typeryydet.

Kalliiksi on kansalle tullut jo nyt toista kertaa porvarivetoinen hallitus.

Tuskin osaavat edes hävetä riistopolitiikkaansa?

Äänestä

Kataisen ja kokoomuksen typeryyksille vetää vertoja vain temarien-urpiaisen tekemiset

Äänestä

Suomi on paska maa jonka kokoomus on luonnut.

Äänestä

Valtaosa suomalaisista on kanssasi samaa mieltä. Katainen on liian isoissa kengissä ja EU-poliitikkojen vietävissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kapt evp H K kirjoitti:

Tapahtumat ovat todistaneet, ettei Kataisessa ole ensimmäistäkään hyvän johtajan ominaisuutta, kuten jo kauan sitten totesin.
Ei minulle tarvitse rautalangasta mallia vääntää perusasioissa.
Totesin taas olevani aika veikko johtajien hahmottamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu