hei, olen pian 19 vuotias nuori nainen. Olen vastikään muuttanut omaan asuntoon (n viikko sitten). Sen ajan mulla on ollu joka yö oikeestaan kaveria käymässä ja seuraa. Kyllä mä normaalistikkin tiesin tän tulevan..
nyt istun yksin kämpillä, yritän kattoo elokuvia, kääntää ajatusta muualle. MUTTA mä pelkään. en tiiä oikeen mitä. Pelkään vaan olla yksin itseni kanssa kotona. Sairastan masennusta ja syömishäiriötä, osittain paniikkihäiriötä joka on lievittynyt. Koti-tilanteeni äityi niin pahaksi joten jouduin hakemaan omaa asuntoa :(
tiedän etten mitenkään ole valmis asumaan yksin, mutta en voi muutakaan. Käyn terapiassa ja psykologilla. Muttei se helpota. On lääkitys ketipinoria, ataraxia ja seronil.
ONKO MUITA SAMASSA TILANTEESSA? Miten olo helpottuu? Pahin itselläni silloin kun täytyy sammuttaa valot ja mennä nukkumaan, pelkään etten nukahda tai etten enää heräis..
täytyyhän mun oppia jo tässä iässä olemaan yksin?! Miksen siis tunne olooni hyväksi :( nyt se eka yö tulee..
nyt istun yksin kämpillä, yritän kattoo elokuvia, kääntää ajatusta muualle. MUTTA mä pelkään. en tiiä oikeen mitä. Pelkään vaan olla yksin itseni kanssa kotona. Sairastan masennusta ja syömishäiriötä, osittain paniikkihäiriötä joka on lievittynyt. Koti-tilanteeni äityi niin pahaksi joten jouduin hakemaan omaa asuntoa :(
tiedän etten mitenkään ole valmis asumaan yksin, mutta en voi muutakaan. Käyn terapiassa ja psykologilla. Muttei se helpota. On lääkitys ketipinoria, ataraxia ja seronil.
ONKO MUITA SAMASSA TILANTEESSA? Miten olo helpottuu? Pahin itselläni silloin kun täytyy sammuttaa valot ja mennä nukkumaan, pelkään etten nukahda tai etten enää heräis..
täytyyhän mun oppia jo tässä iässä olemaan yksin?! Miksen siis tunne olooni hyväksi :( nyt se eka yö tulee..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muistan kun itse olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Eka yö ekassa omassa kämpässä. Vähänpä nukuin sinä yönä! Mietin lähinnä sitä, että tuliko nyt kuitenkin tehtyä virhe. Mulla myös taustalla sos.fobiaa, masennusta yms. Itkeskelin monesti kämpällä ja yritin pitää siellä mahd. paljon kavereita, ettei olis tarvinnut ahdistella yksin. Pikku hiljaa tilanne helpottui, mutta en koskaan oppinut nauttimaan yksin olemisesta. Vasta kun muutin poikakaverin kanssa yhteen, tialnteeni helpottui siltä osin. En oikeastaan osaa antaa mitään neuvoa tilanteeseesi. Ehkä on vaan kohdattava se asia, mikä sen ahdistuksen ja pelon takana on. Puhu siitä paljon muille tai kirjoita päiväkirjaan. Kaikki me ollaan täällä loppujen lopuksi aika yksin. Anna itsellesi aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Se olis haastava kenelle tahansa. Voimia ja kauniita unia!
Voi kiitos sinä ihana viestistäs