Voiko kieltä opiskella YO:ssa, jos on puhevika?

Minulla on puhevika. Ässät vuotavat eivätkä ärrätkään täysin sujuvasti ulos livahda. Lisäksi puheessani on paljon hälyä.

Voinko silti opiskella kieltä yliopistossa? Ovatko kaikki kieltenopiskelijat suustaan sujuvia? Opin kieliä helposti, mutta puhe on mitä on, eikä se siitä loputtomiin parane, vaikka kuinka harjoittelisin. Eihän se suju suomeksikaan virheittä.
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kielten opiskelusta mulla ei ole kokemusta paitsi lukiosta, mutta itellä on lievät puhevika ja ihan hyvin olen yliopistolla pärjännyt. Monilla muillakin on jonkin asteinen puhevika, on änkytystä, ärrävikaa ym. mutta kellekään niistä ei ole näyttänyt olevan haittaa :) Ehkä sun pitäis kysyä suoraan yliopistolta?

Äänestä

Aivan ihanaa. Kun ihmisellä on jokin vika, häneen suhtautuu heti paljon sympaattisemmin. Mikään ei ole niin pelottavaa kuin täydellinen ihminen, eli sellainen, jonka viat ja virheet eivät näy päällepäin.
Ja minäkin olen asianosainen, opiskelin vaikka puheeni ei ole virheetöntä. Aika paljon auttoi lievä lääkitys puhetilanteissa, niin pystyi keskittymään asiaan itseensä eikä vain jännittämiseen.
Tsemppiä, hae rohkeasti.

Äänestä

Kielen opiskelu sujuu kyllä puheviasta huolimatta. Toki kielten opinnoissa joutuu sitä vierasta kieltä sitten käyttämään myös puhuttuna, mutta jos et ikään kuin häpeile puhevikaasi, niin ei se opintojen kannalta sinänsä ongelma ole. Ja vastaus toiseen kysymykseesi: ei, kaikki kielten opiskelijat eivät ole suustaan sujuvia, joukossa on esim. paljon ns. "hiljaisia hissukoita".

Asiaa kannattaa ehkä hahmottaa hieman myös työn kannalta. Eli valtaosa kielten opiskelijoistahan päätyy opettajaksi. Itseluottamus, kyky esiintyä ja kyky pitää opetustilanne hallinnassa ovat kunkin yksilöllisiä ominaisuuksia, mutta tärkeitä opettajana toimimisen kannalta. Opettajalle puhuminen on luonnollisesti väline, olipa sitten kielten opettaja tai joku muu opettaja. Tämä siis kannattanee ottaa huomioon, mikäli on puhevika.

Toisaalta moni kielten opiskelija päätyy kääntäjäksi. Tällöin ei puhuttua kieltä pahemmin tarvitse käyttää - toki asiakaskontakteissa sitä saattaa tarvita, mutta eu varsinaisesti itse työssä. Tulkin ammatti sitten on luonnollisesti homma, jossa puhuminen ja selkeä puheen tuottaminen ovat aivan keskeisessä asemassa.

Eli, kielten opiskelu varmasti onnistuu puheviasta huolimatta, mutta kannattaa myös miettiä tulevia työkuvioita ainakin jossain määrin. Tosin olen sitä mieltä, että mahdollisen työllistymisen ei kannata liikaa omiin opiskeluvalintoihin vaikuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oona Onneton kirjoitti:

Minulla on puhevika. Ässät vuotavat eivätkä ärrätkään täysin sujuvasti ulos livahda. Lisäksi puheessani on paljon hälyä.

Voinko silti opiskella kieltä yliopistossa? Ovatko kaikki kieltenopiskelijat suustaan sujuvia? Opin kieliä helposti, mutta puhe on mitä on, eikä se siitä loputtomiin parane, vaikka kuinka harjoittelisin. Eihän se suju suomeksikaan virheittä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu