Outo yhteensattuma, yliluonnollinen selitys?

Terve, yliluonnollisia asioita on tapahtunut elamassani viime aikoina aika paljon, olen mm. kokenut kummituksia siela sun taala.

Viime yona tapahtui taas jotain outoa.

Minulla on viimeiset muutama vuosi ollut jonkinlainen hyvin outo pinttyma (muuten en ole taikauskoinen) kahteen numeropariin, jos ne ovat yhdessa. Tuo numeropari tulee syntyma-ajastani: esim. (tama nyt ei ole se mutta) 13.01 jos olisin syntynyt niin huomioin sen aina kellonajasta esim. 13:01 tai esim. 10:13. Tama on ihan typeraa, tiedan sen. Se on vahan kuin 00:00, niin silloin on jannaa kattoa kelloa.

Viime aikoina satun hammastyttavan usein katsomaan kelloa juuri niine minuutteineen, vaikka en kelloa ihan kauheasti tuijottelekaan. No, sille nyt voi loytya mika syy tahansa.

Viime yona kuitenkin tapahtui siis jotain outoa, ja tasta se outous alkaa. Puhelimeni alkoi herattaa klo 01:13 (jos tama olisi se "aika"). Se on outoa koska en mina heratyskelloa laita paalle tuohon aikaan. Puhelimeni oli latauksessa, ja siksi toisella puolen huonetta. Okei, nousin sangystani pimeydessa ylos, ja sammutin sen painamalla "sulje" -nappia (en torkuta -nappia). Katsoin asetuksista, ja siella heratyskellon ajaksi oli kylla valittu aamu kello (esim.) 10.00. Ei siis pitaisi olla mahdollista etta se alkaa herattelemaan ihan muuhun aikaan.
Puhelin jatkoi torkuttamista, eli viiden minuutin kuluttua se parisi uudelleen. Ja uudelleen. Sammutin puhelimen, otin siita akun pois irti, ja kaynnistin uudelleen, ja sijoitin sen tyynyni alle -en enaa toiselle puolen huonetta lataukseen.

Tiedan, skeptikot sanoisivat etta se nyt oli puhelimessa jokin haikka mutta en ole kiinnostunut siita selityksesta nyt koska tiedan etta asialla voi olla jotain muutakin. Olisiko teidan mielesta kyseessa olla kummitus, ja miksi jokin noin minulle haluaisi tehda? Kykenisiko esim. kummitus tuommoiseen? Haluaisiko se ottaa yhteytta, vai kiusata vai tah? Joudun pimeydessa vaeltamaan huoneessa puhelintani hapuillen, ja vielapa juuri siihen aikaan, mihin taika-uskoisesti "uskon" (mika on typeraa, myonnan.)

Niin, aikaisemmin puhelimeni ei ole reistaillut.


Niin, ja toinen kysymys, miksi silloin kun tunnen kummitusten olevan huoneessa lasna, saan paahani sahkoiskuja? Eivat ne kipeaa ota, mutta jonkinlaisia sahkoisia varahdyksia aivoissani mita lie. Joskus naen niiden yhteydessa nakyjakin, mitka eivat ole kylla kertoneet miunlle oikein mistaan, eilen nayssa oli jonkinlainen musta lamppu josta lahti sinkoava kirkas valo ulospain.
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enpä itse usko noihin jummituksiin..

Äänestä

lisäyksenä...

tänä aamuna heräsin siihen kuin joku miehen ääni (oon ite nainen) olisi kuiskannut korvaani nimeäni... ja kummallista on se, että heräsin juuri oikeaan aikaan -itse olin laittanut herätyskellon laiskuuksissani tuntia myöhemmäksi mutta nyt heräsin juuri siihen aikaan milloin minun olisi pitänytkin herätä tänä päivänä (tapahtui kivoja asioita).
että voiko olla että henki, hyvä sellainen ilmeisesti, olisi minut herättänyt ja tuo henki olisi miespuolinen?

en tiedä enää mihin uskoa. en voi puhua kenellekään näistä, koska passittaisivat varmaan psykiatrille.

kysymys kuulunee, onko mahdollista että joku henki haluaisi auttaa minua vai mitkähän on näppylät? uskotteko "suojelusenkeleihin"?
vai olikohan tämä kuiskaava henki (jos olettaa että se on totta) vain joku kummituksen tapainen henki joka vain päätti kuiskata korvaani.

haluaisin kuulla teorioita :) oleellista ei mielestäni ole se, kuvittelinko vai en koska jos ainaki olettaa että kyseinen OLIS MAHDOLLISTA tapahtua, niin homma käy mielenkiintoseks

Äänestä

hmm.. tulee mieleen ainakin se että kerran heräsin itsekseni viikon ajan tasan klo 7.00.. ja arvaa mitä pelottavaa äsken kun piti kirjoittaa tasan kirjoitin eka vahingossa satans O_o. nojoo en tiä.
niin tuolloin mun ihastus oli yhellä leirillä juuri tuon viikon ja siellä pitää herätä aikaisin en nyt tiä mihin aikaan...
en tiedä kyllä yhtään mikä sun tapauksessa vois olla.

Äänestä
  • niin ja kerran joku paha käväisi mussa, oli aika pelottavaa. tunsin sen silmissä, vajosin eka jonnekin syvemmälle/alemmas synkkyyteen ja silloin se tuntui häivähtävän mun silmissä, mut meni nopeasti ohi.
    myöhemmin juttelin kaverin kanssa ja se kertoi et hänessä on monta kertaa käynyt joku paha henki tms ja hän kertoi et kokemuksesta mullakin kai se joko halusi selata mut läpikotaisin läpi tai nähdä maailman mun silmin.
    pelottaa noi pahat henget/demonit...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ronksulitta kirjoitti:

Terve, yliluonnollisia asioita on tapahtunut elamassani viime aikoina aika paljon, olen mm. kokenut kummituksia siela sun taala.

Viime yona tapahtui taas jotain outoa.

Minulla on viimeiset muutama vuosi ollut jonkinlainen hyvin outo pinttyma (muuten en ole taikauskoinen) kahteen numeropariin, jos ne ovat yhdessa. Tuo numeropari tulee syntyma-ajastani: esim. (tama nyt ei ole se mutta) 13.01 jos olisin syntynyt niin huomioin sen aina kellonajasta esim. 13:01 tai esim. 10:13. Tama on ihan typeraa, tiedan sen. Se on vahan kuin 00:00, niin silloin on jannaa kattoa kelloa.

Viime aikoina satun hammastyttavan usein katsomaan kelloa juuri niine minuutteineen, vaikka en kelloa ihan kauheasti tuijottelekaan. No, sille nyt voi loytya mika syy tahansa.

Viime yona kuitenkin tapahtui siis jotain outoa, ja tasta se outous alkaa. Puhelimeni alkoi herattaa klo 01:13 (jos tama olisi se "aika"). Se on outoa koska en mina heratyskelloa laita paalle tuohon aikaan. Puhelimeni oli latauksessa, ja siksi toisella puolen huonetta. Okei, nousin sangystani pimeydessa ylos, ja sammutin sen painamalla "sulje" -nappia (en torkuta -nappia). Katsoin asetuksista, ja siella heratyskellon ajaksi oli kylla valittu aamu kello (esim.) 10.00. Ei siis pitaisi olla mahdollista etta se alkaa herattelemaan ihan muuhun aikaan.
Puhelin jatkoi torkuttamista, eli viiden minuutin kuluttua se parisi uudelleen. Ja uudelleen. Sammutin puhelimen, otin siita akun pois irti, ja kaynnistin uudelleen, ja sijoitin sen tyynyni alle -en enaa toiselle puolen huonetta lataukseen.

Tiedan, skeptikot sanoisivat etta se nyt oli puhelimessa jokin haikka mutta en ole kiinnostunut siita selityksesta nyt koska tiedan etta asialla voi olla jotain muutakin. Olisiko teidan mielesta kyseessa olla kummitus, ja miksi jokin noin minulle haluaisi tehda? Kykenisiko esim. kummitus tuommoiseen? Haluaisiko se ottaa yhteytta, vai kiusata vai tah? Joudun pimeydessa vaeltamaan huoneessa puhelintani hapuillen, ja vielapa juuri siihen aikaan, mihin taika-uskoisesti "uskon" (mika on typeraa, myonnan.)

Niin, aikaisemmin puhelimeni ei ole reistaillut.


Niin, ja toinen kysymys, miksi silloin kun tunnen kummitusten olevan huoneessa lasna, saan paahani sahkoiskuja? Eivat ne kipeaa ota, mutta jonkinlaisia sahkoisia varahdyksia aivoissani mita lie. Joskus naen niiden yhteydessa nakyjakin, mitka eivat ole kylla kertoneet miunlle oikein mistaan, eilen nayssa oli jonkinlainen musta lamppu josta lahti sinkoava kirkas valo ulospain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu