Olen 20-vuotias mies ja tarvitsen apua. Kävin ravintola puolen ammattikoulussa.
Oireet alkoivat ensimmäisen kerran n. 2-3 vuotta
sitten ammattikoulussa kun piti pitää tiivistetty esitelmä päättötyöstä luokan edessä.
Puhe takkusi ja kädet tärisi aivan tolkuttomasti kun yritin lukea tiivistelmää ääneen.
Seuraavan kerran ongelma esiintyi juomatietouden tunnilla jossa opetellaan tekemään
erilaisia drinkkejä. Kaikkien piti tehdä drinkkejä ja kun minun vuoroni tuli
kädet vapisi ja tärisi enkä pystynyt tekemään juomaa loppuun.
Näitä tunteja oli kerran viikossa reilun kuukauden ajan.
Ensimmäisen tunnin jälkeen pelkäsin mennä tunneille
ja välttelin niitä. Itse tunti ei välttämättä edes ollut niin paha ongelma
verrattuna siihen miten pelkäsin niitä tunteja ja mietin miten voisin luistaa
seuraavan viikon tunnit. Pelkäsin vaan mielessäni miten seuraava juomatietouden tunti
menisi ja toivoin että en joutuisi tekemään drinkkejä.
Pelko oli jokapäiväistä ja ahdisti todella paljon. Vasta toisiksi viimeisellä tunnilla
kehtasin sanoa opettajalle että voisinko olla tekemättä drinkkejä koska kädet tärisivät¨
niin paljon. Ammattikoulun aikana tuli juotua melkein joka viikonloppu.
Joka johtui myös siitä että kun olen humalassa, estot häviävät ja tuntui että alkoholin avulla
muutuin normaaliksi ihmiseksi.
No ammattikoulusta kuitenkin selvisin ja valmistuin. Tämän jälkeen olin töissä
n. puoli vuotta ja siellä ei oikeastaan ollut ongelmia asian suhteen koska en ollut
koskaan huomion keskipisteenä. Sitten lähdin armeijaan josta luulin selviäväni puolella
vuodella. Mutta toisin kävi pakottivat johtajakoulutukseen ja jouduin jäämään vuodeksi.
Eniten tässä haittasi se että jouduin johtajakoulutukseen koska en todellakaan kykenisi
käskyttämään muita tai johtaa ketään. Tämän jälkeen oli pakko saada apua joten kävin
armeijassa lääkärin puheilla. Hän määräsi minulle beetasalpaajaa propralia joka toimikin
alussa ja selvisin niillä jonkun aikaa. Lääkäri kuitenkin suositteli vaihtamaan
johonkin lääkkeeseen jonka vaikutus olisi pidempiaikaisempi. Söin n. 4 kuukautta
masennuslääkettä jonka luulin aluksi tehoavan mutta tulin loppujen lopuksi siihen
tulokseen että huijaan vain itseäni ja pyysin hieman ennen palveluksen loppua josko
voisin vaihtaa takaisin beetasalpaajaan. Sain kuitenkin joten kuten suoritettua armeijan
loppuun. Tällä hetkellä olen taas entisessä työpaikassani johon menemistä pelkäsin
ja olin ahdistunut monia viikkoja. Pystyn kuitenkin propralin avulla käymään töissä.
Haluaisin kuitenkin eroon tästä helvetin taudista koska nykyään en pysty edes olemaan omien
kavereitteni kanssa ilman alkoholia että ei jännittäisi ja ahdistaisi.
Ainainen ahdistus ja pelkotila päällä melkein 24/7. Jos olen kavereitteni kanssa
en voi olla normaali koska yritän olla normaalisti ja kaikki ajatukseni keskittyvät
vain siihen mitä teen, mistä puhun. Itsetuntoni on aina ollut melko matalalla ja välillä
tuntuu että olen olemassa vain miellyttääkseni kaikkia muita.
Mieli tekisi tavata kavereita ja
hengailla mutta ilman alkoholia en pysty siihen.. Tai pystyn mutta se on niin
ahdistavaa kun ei keksi mitään mistä puhua kun kiinnittää koko ajan huomiota itseensä ja käyttää
kaiken energian siihen. Olen tullut siihen tulokseen että mietin aivan liikaa asioita,
menneitä tapahtumia ja tulevaisuutta. Ajattelin hakea kouluun mutta tuskin siitä
tulee mitään koska mietin jo nyt niitä tilanteita koulussa että pitäisi puhua ääneen tai
pitää joitakin esitelmiä. Ahdistaa vaan. Itsemurha ajatuksiakin on putkahtanut mieleen, mutta siihen ratkaisuun en sorru.
Haluan vain elämäni takaisin..
Oireet alkoivat ensimmäisen kerran n. 2-3 vuotta
sitten ammattikoulussa kun piti pitää tiivistetty esitelmä päättötyöstä luokan edessä.
Puhe takkusi ja kädet tärisi aivan tolkuttomasti kun yritin lukea tiivistelmää ääneen.
Seuraavan kerran ongelma esiintyi juomatietouden tunnilla jossa opetellaan tekemään
erilaisia drinkkejä. Kaikkien piti tehdä drinkkejä ja kun minun vuoroni tuli
kädet vapisi ja tärisi enkä pystynyt tekemään juomaa loppuun.
Näitä tunteja oli kerran viikossa reilun kuukauden ajan.
Ensimmäisen tunnin jälkeen pelkäsin mennä tunneille
ja välttelin niitä. Itse tunti ei välttämättä edes ollut niin paha ongelma
verrattuna siihen miten pelkäsin niitä tunteja ja mietin miten voisin luistaa
seuraavan viikon tunnit. Pelkäsin vaan mielessäni miten seuraava juomatietouden tunti
menisi ja toivoin että en joutuisi tekemään drinkkejä.
Pelko oli jokapäiväistä ja ahdisti todella paljon. Vasta toisiksi viimeisellä tunnilla
kehtasin sanoa opettajalle että voisinko olla tekemättä drinkkejä koska kädet tärisivät¨
niin paljon. Ammattikoulun aikana tuli juotua melkein joka viikonloppu.
Joka johtui myös siitä että kun olen humalassa, estot häviävät ja tuntui että alkoholin avulla
muutuin normaaliksi ihmiseksi.
No ammattikoulusta kuitenkin selvisin ja valmistuin. Tämän jälkeen olin töissä
n. puoli vuotta ja siellä ei oikeastaan ollut ongelmia asian suhteen koska en ollut
koskaan huomion keskipisteenä. Sitten lähdin armeijaan josta luulin selviäväni puolella
vuodella. Mutta toisin kävi pakottivat johtajakoulutukseen ja jouduin jäämään vuodeksi.
Eniten tässä haittasi se että jouduin johtajakoulutukseen koska en todellakaan kykenisi
käskyttämään muita tai johtaa ketään. Tämän jälkeen oli pakko saada apua joten kävin
armeijassa lääkärin puheilla. Hän määräsi minulle beetasalpaajaa propralia joka toimikin
alussa ja selvisin niillä jonkun aikaa. Lääkäri kuitenkin suositteli vaihtamaan
johonkin lääkkeeseen jonka vaikutus olisi pidempiaikaisempi. Söin n. 4 kuukautta
masennuslääkettä jonka luulin aluksi tehoavan mutta tulin loppujen lopuksi siihen
tulokseen että huijaan vain itseäni ja pyysin hieman ennen palveluksen loppua josko
voisin vaihtaa takaisin beetasalpaajaan. Sain kuitenkin joten kuten suoritettua armeijan
loppuun. Tällä hetkellä olen taas entisessä työpaikassani johon menemistä pelkäsin
ja olin ahdistunut monia viikkoja. Pystyn kuitenkin propralin avulla käymään töissä.
Haluaisin kuitenkin eroon tästä helvetin taudista koska nykyään en pysty edes olemaan omien
kavereitteni kanssa ilman alkoholia että ei jännittäisi ja ahdistaisi.
Ainainen ahdistus ja pelkotila päällä melkein 24/7. Jos olen kavereitteni kanssa
en voi olla normaali koska yritän olla normaalisti ja kaikki ajatukseni keskittyvät
vain siihen mitä teen, mistä puhun. Itsetuntoni on aina ollut melko matalalla ja välillä
tuntuu että olen olemassa vain miellyttääkseni kaikkia muita.
Mieli tekisi tavata kavereita ja
hengailla mutta ilman alkoholia en pysty siihen.. Tai pystyn mutta se on niin
ahdistavaa kun ei keksi mitään mistä puhua kun kiinnittää koko ajan huomiota itseensä ja käyttää
kaiken energian siihen. Olen tullut siihen tulokseen että mietin aivan liikaa asioita,
menneitä tapahtumia ja tulevaisuutta. Ajattelin hakea kouluun mutta tuskin siitä
tulee mitään koska mietin jo nyt niitä tilanteita koulussa että pitäisi puhua ääneen tai
pitää joitakin esitelmiä. Ahdistaa vaan. Itsemurha ajatuksiakin on putkahtanut mieleen, mutta siihen ratkaisuun en sorru.
Haluan vain elämäni takaisin..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielestäni sinulla ei ole varsinaista paniikkihäiriötä vaan sinulla on yksinkertasesti niin heikko itsetunto että jännität sosiaalisia tilanteita erittäin paljon. Paniikki kohtaukseen kuuluu kyllä käsien tärinää ja ehkä hikoiluakin mutta todellisessa paniikkikohtauksessa alkaisit hyperventiloimaan (alat haukkoa happea yli tarpeen ja sinua alkaa pyörryttämään) ja sinulla on valtava kuoleman pelko (aivoissa jyskyttää "mä kuolen tähän! Mä kuolen tähän!"). Noitten vaivojen perusteella ehdottaisin kumminkin että kävisit puhumassa jonku lääkärin kanssa jotta saisit apua vaivoihisi. Tsemppiä!
Kiitos avustasti. :)
Paniikkikohtaus saattaa kyllä ilmetä eritavalla eri ihmisillä. Eikä siihe aina välttämätä liity hyperventilaatiota, josta mainitsit.. Itsellä oli paniikkihäiriö vuoden (joka ei kovinkaan pitkä aika paniikkihäiriöiselle) . Apua sain, kun tiesin mitä tehdä, jotta oireet poistuisivat. suosittelen tutustumaan sivustoon www.paniikkihairio.com
mnijkkö
Ensimmäisenä kannattaa tuo alkoholi jättää pois, sillä se on pitemmän päälle tosi pahasta. Paniikkihäiriön kanssa joutuu tekemään paljon työtä, varsinkin alussa pitää keksiä luonnollinen tie parantumiseen, mikään lääke ei auta jos ei ole sinulle oikeaa tapaa hoitaa.
Uskoisin että sinun tapauksessa voisi auttaa se, että et ole ankara itsellesi vaan tyydyt tilanteeseen ja jos kavereidenkin näkeminen tuntuu mahdottomalta niin aloita helpoimmasta esim. olet jossain ihmisten ilmoilla mutta hyvin vähän kerrallaan.
Tuon historiikin perusteella sinulla ei ole säännöllistä lääkitystä.
Kannattaisi vaan suosiolla mennä sinne lääkäriin, jos tilanteesi on noin sekava. Ahdistusoireesi ovat nähtävästi edenneet niin pitkälle, että tuosta voi olla vaikea päästä mihinkään omin neuvoin. Säännöllinen lääkitys tasaa oloa pidemmällä aikavälillä ja pääset realistisesti työstämään asioita.