moi!
Olen 14v. tyttö. Olen ollut lievästi masentunut jo monta vuotta ja tuntuu että se pahenee aina vaan. Olen käynyt psykologilla, joka auttoi vähän. Vähän aikaa elämä näytti hymyilevän, jonka jälkeen masennuin taas. Olen ollut koulu kiusaatu koko kouluelämäni ajan :( välillä tuntuu että en jaksa enää elää tätä kärsimystä. En osaa elää tai ajatella asioista enää positiivisesti, olen aina vaan negatiivinen. Olen usein ajtellut itsemurhaa ja kuinka elämä olisi parempaa muille kun minä en olisi enää tässä maailmassa. Kukaan ei välittäisi. Minulla ei ole hirveästi kavereita, en tule sukulaisteni kanssa kunnolla toimeen ja vanhempani eivät aina tajua kuinka pahalta minusta tuntuu... Äiti luulee tietävänsä miltä minusta tuntuu ja isäni ei enää tunnista minua omaksi lapsekseen, koska olen "muuttunut".
Olen 14v. tyttö. Olen ollut lievästi masentunut jo monta vuotta ja tuntuu että se pahenee aina vaan. Olen käynyt psykologilla, joka auttoi vähän. Vähän aikaa elämä näytti hymyilevän, jonka jälkeen masennuin taas. Olen ollut koulu kiusaatu koko kouluelämäni ajan :( välillä tuntuu että en jaksa enää elää tätä kärsimystä. En osaa elää tai ajatella asioista enää positiivisesti, olen aina vaan negatiivinen. Olen usein ajtellut itsemurhaa ja kuinka elämä olisi parempaa muille kun minä en olisi enää tässä maailmassa. Kukaan ei välittäisi. Minulla ei ole hirveästi kavereita, en tule sukulaisteni kanssa kunnolla toimeen ja vanhempani eivät aina tajua kuinka pahalta minusta tuntuu... Äiti luulee tietävänsä miltä minusta tuntuu ja isäni ei enää tunnista minua omaksi lapsekseen, koska olen "muuttunut".
Vastaukset 52
Vanhimmat
Toivottavasti sinulla on yhä kontakti psykoloogillesi?
Sinun tulisi päästä juttelemaan jonkun kanssa.
Lääkärillekin sinun olisi hyvä päästä. Ei tuollainen ajattelu ole normaalia, missään iässä. Voitko ottaa yhteyttä psykoloogiisi?
en ole käynyt psykologillani kahteen vuoteen :( pitäisi kai mennä käymään uudestaan...
Otappa häneen uudelleen yhteyttä! Tai parhaiten se varmaan onnistuu koulun terveydenhoitajan kautta. Tiedän miltä tuntuu olla koulukiusattu. Minua kiusattiin aika rankasti koko peruskoulun ajan ja kaksi ekaa vuotta ammattikoulussakin. Minun olisi pitänyt kanssa silloin mennä terkalle puhumaan asioistani mutta enpä mennyt. Älä tee samaa virhettä kuin minä, mene heti huomenna juttelemaan terkalle. Näin saat keskusteluapua ja mahdollisesti lääkityksen masennukseesi. Tsemppiä!
juuu minäpä menen :) ja hei on ihanaa ku ihmiset ovat kilttejä ja auttavat... Aina ei ole koulussakaan kivaa kun kaverit eivät tajua pahaa oloani koska eivät ole itse kokeneet samaa=( enkä halua että kokevat, tämä on ihan v**** rankkaa
minä itken kerran päivässä ainakin :'( usein itken itseni uneen... Joskus nauran, mutta suurimman osan ajasta itken oikeasti tai mielessäni. Usein koulussakin nauran teeskennellen, koska en halua näyttää pahaa oloani. Olen sisäänpäin suuntautunut ihminen, joka on rasittavaa välillä. Kun sillon aikasemmin kävin psykologilla en avautunut hänelle asioista niin paljon kuin olisi pitänyt. En saanut sanottua kaikkea öitä olisi varmaan pitänyt sanoa :'(
korjaus: kaikkea mitä olisi olisi pitänyt kertoa
kulta rakas, sinä voit vielä kaiken. ihan kaiken. puhu ihmisille asioistasi. olen ihan varma että tulet parantumaan!
kiitos tuestasi :)
Menitkö sinne terkalle?
enn käyny, kun alkoi loma eilen... Niin en ehtinyt :(( mutta heti loman jälkeen menen.
nyt menen käymään, siellä terveydenhoitajalla
"isäni ei enää tunnista minua omaksi lapsekseen, koska olen "muuttunut"."
Hei! Satuin lukemaan tekstisi. Hyvin monen nuoren ikäisesi tilanne on sama, joskaan kaikki eivät ole koulukiusattuja ja masentuneita. Kun kirjoitit, että isä ei enää tunnista sinua lapsekseen, koska olet muuttunut, se on käsitykseni mukaan aika yleistä. Sinähän luonnollisesti muutut, koska aikuistut. Monesti vanhemmat voivat olla myös eksyksissä oman vanhemmuutensakin kanssa, koska heillä ei ole myöskään valmiutta siihen muutosvaiheeseen. Isä ei tahdo irrottaa otettaan tyttärestään ja on jopa eksyksissä. Äiti vakuuttelee, että hän kyllä tietää, mutta ei hän todellisuudessa voi tietää sinun tunteitesi syvyyttä, masentuneisuutta, ailehtelevuutta, tilannehan on uusi sinullekin.
Teet oikein hyvin, kun menet kouluterveydenhoitajalle keskustelemaan. Koulukiusaamiseen pitää puuttua, mutta sitä on kaikesta päätellen vaikea täysin kitkeä pois. Ikäisenäsi nuori on hyvin herkkä ja haavoittuvainen. Moni kiusaaja saattaa itse voida tuntuvasti pahemmin, ja purkaa omaa huonoa oloaan toiselle, mutta ei hänen olotilansa siitä parane, pahenee itselläänkin. Kiusaaja on raakile henkisesti, ja tarvitsisi hoitoa itsekin, ainakin perusteellista asian käsittelyä, miksi hän kiusaa.
Sitten itse suosittelisin sinulle E-epa 500 -kalaöljykapseleita ja D-vitamiinia. Monesti näilläkin on oma helpottava vaikutuksensa, vaikka ne eivät oireettomaksi tilannettasi tekisi. Vaikutus alkaa n. 2 kk:n kuluttua. Vitamiinien merkitystä ei riittävästi korosteta.
Kirjoitit, että et tule sukulaistesi kanssa hyvin toimeen, mutta kuuluvatko isovanhempasi heihin myös? Monesti mummi ja/tai ukki voi olla hyväkin kuulija ymmärtäjä, myös kannustaja, neuvoja ja tukija.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kärsivällisyyttä, elämäsi on vasta aluillaan! Sinun elämälle on tarkoitus, ja voit olla aivan varma, että sinulle on paikka täällä, läheisillesi olet rakas, vaikka niin harvoin me vanhemmat ymmärrämme sen ilmaista. Olisiko sinulle vaikea ajatella, että halaat äitiä ja isää, sanot, että sinä tarvitset heidän läheisyyttä ja rakkautta. Voit kirjoittaa viestisi, jos sinun on vaikea sitä sanoa.
Lähetän oman halaukseni sinulle!
Rakkaudella Santra
kiitos santra neuvoista ja halauksesta :) ulkopuolisten ja tuntemattomien tuki lämmittää sydäntä... Isovanhempani eniten mummoni on juuri ne joidenka kanssa en tule toimeen. Ja minua ei onneksi koulukiusata enää, mutta näen koulukiusaajiani joka päivä koulussa :'( ja taas elämäni on menossa alaspäin, tuntuu että mikään ei onnistu kaikki vaan pahenee. Äitini kanssa riitelen nykyään joka asiasta, joka päättyy siihen kun alan itkemään ja lähden ovet paukkuen omaan huoneeseeni. Alan itkemään niin herkästä ja joskus ihan syystä. Olen herkkä ihminen tai niin monet sanovat. Masennukseni tai miksikä sitä nyt sanotaan voi osittain myös johtua siitä että olen menettänyt myös monia tärkeitä ihmisiä, ja menettämisellä tarkoitan että he ovat jatkaneet elämäänsä taivaassa :'( halaan äitiäni melkein joka päivä, mutta se ei auta huonoon olooni. Äitini vaan sanoo että nuo sinun "masennusoireet" johtuvat vaan alhaisesta verensokerista ja väsymyksestä. Minä olen erimieltä. Ja isäni meinasi sillä muuttumisella sitä että en ole enää samanlainen ku käyn psykologilla ja tarvitsen apua, ku ennen olin iloinen ja kaikki oli hyvin... Mutta kiitos santra vielä neuvoista:)
Kirjoitat, että äidin kanssa riitelet vähän jokaisesta asiasta. Kyseessa on yksi osa aikuistumista, sinulla on omat mielipiteet, tahto, ja tahdot kuunnella ja toteuttaa itseäsi. Se on hyvin luonnollista ikäisilläsi, eli ei siten mitenkään huolestuttavaa, vaikka ei ole mitenkään mukavaakaan. Kun ymmärrät ja hyväksyt sen osana aikuistumista, sinun on helpompi olla. Ikäisenäsi tunteet kuohuu, itku on herkässä, joka sinänsä on hyvä, tunteet purkautuu.
Mietin päivällä, miten itse koin ikäisenäsi elämäni. Olin sulkeutunut, en riidellyt äitini kanssa, mutta en myöskään puhunut. Siihen aikaan ei asioista puhuttu, tosin ei ollut internettiä, eikä oikeastaan tietoakaan, tai sitä vaihetta nuoren elämässä ei nuoren itsensä näkökulmasta mainittavasti käsitelty. Minun mielestä on hyvä, että voit halata äitiä, eikä äiti sinua tyrmää, tunne ja välittäminen pysyy, vaikka asiat riitelisivät. Herkkyys on hyve, vaikka se voi tuntua kiusalliselta, masentavaltakin, mutta siten tunteet purkautuu, eivätkä patoonnu.
No, sitä en usko, että masennus, tai mielen alavire olisi seuraus alhaisesta verensokerista, vaikka ravinnolla on jopa huomattava merkitys mielen tasapainoon. Väsymys kyllä vaikuttaa mielen alavireisyyteen, mutta onko väsymykselle syynä liian vähäinen uni, vai jokin muu, esim. vitamiinien puutostila, alhainen hemoklobiini.
Minun mielestä on hyvä, että voit käydä psykologilla, ja että keskustelutarve tiedostetaan ja siten nuoria autetaan vaikean elämän murrosvaiheen ylitse. Vanhemmilla saattaa olla jotain ongelmaa myös sitä hyväksyä, ehkä isä jotenkin reakoi sitten siihen. Kuitenkin tuo kaikki on sinun parhaaksi.
Voin kertoa, että oma tyttäreni on sairastunut aikanaan anoreksiaan, ja minua äitinä se kosketti ja herätti myös siihen, että nuoret voivat pahoin, ovat erilaisille ulkoisille vaikutteille alttiita ja haavoittuvaisia, ja jos sitä ei havaitse ajoissa, voi mieli sairastua myös noin. Toivon, että sinun, kuten muidenkin nuorten ongelmat ratkeavat keskustelemalla, esim. terapiassa, eivätkä johda pahempiin seuraamuksiin.
Otan blogisi osoitteen ylös, ja pyrin lukemaan sitä. Kello on paljon, joten nyt käyn nukkumaan. Toivon sinulle hyvää mieltä ja luottamusta elämään, se kannattelee, kun siihen jaksaa uskoa. Elämässä on välillä toivottomia aikoja, mutta hyvät ajat aikanaan ovat sitäkin parempia ja valoisampia, kun niiden aika on tulla elämääsi.
Rakkaudella Santra
kiitos taas vinkeistäsi santra :)) ja olen pahoillani tyttärenne puolesta :(( on ollut varmaan hankalaa aikaa.... Ja kirjoittelen blogiini aina ku on kirjoitettavaa, ja silloin kun masentaaa....
Käykää ihmeessä myös lukemassa blogiani, kirjoitan sinne ainakun jaksan:))
ainiin blogini osoite on: lifesucks4ev.blogspot.com
elämäni menee taas kerran huonosti. Nyt mulla menee niiden vähäisienkin ystävien kanssa riitaisasti. Mä en kestä että pilaan kavereideni päivän tai muuten. Nytkin suututin kaverini enkä edes tajunnut että tein väärin. Sanoin sille jotain minkä se ymmärsi väärin. Mutta ei muuta tällä kertaa... Elämä haiseeee! Mä haluun pois
Hei!
Olen ollut reissussa ja jopa unohtanut tämän palstan. Nyt olen maalla mökillä ja muistin sinut, eli tulin lukemaan, mitä tänne kuuluu.
Voisitko kirjoittaa kaverillesi vaikka tekstiviestillä, että olet pahoillasi ja pyytäisit anteeksi, menettelit väärin ajattelematta tarkemmin tai jotain vastaavaa. Mikään asia ei ole korjaamattomissa.
Katsoin nyt illalla Inhimillisen tekijän, jossa 16-vuotias nuori kertoi sairastumisestaan syöpään, sen hoidoista, myös siitä, miten hänestä tuli itseään nuoremman myös syöpää sairastaneen läheinen ystävä, joka sittemmin menehtyi. Ohjelma kosketti minua, itkemme mieheni kanssa täällä ohjelmaa katsottaessa. Monen turhasta suuttuvan, pienistä nipottavan nuoren ja aikuisen myös olisi hyvä välillä katsoa ja todeta, mitä elämässä pienillä asioilla on merkitystä, kun kyse on sairaudesta, joka voi viedä elämän.
Tuossa e.m. ohjelmassa oli kaksi äitiä, joiden lapsi oli kuollut syöpään, siis nuoria ja aivan lapsi, alaikäinen. He kumpikaan eivät hyväksyneet lapsensa kuolemaa, se on raskasta, lähes kestämätöntä jokaiselle vanhemmalle. Ajattelen vaan, että kuinka elämällesi löytyisi sisältö, joka kantaisi mielesi tasapainoa, tuottaisi iloa ja elämälle tarkoitusta.
Entä jos katsot YLE:n areenasta tuon ohjelman, ehkä se jotenkin avaisi jotain lukkoja, jotka ovat nyt salpautuneet kiinni.
Toivon sinulle hyvää pääsiäistä! Kävin viime sunnuntaina kirkossa, siellä oli pääsiäisaiheinen näytelmä, se puhutteli ja herkisti, siinä oli kaunis sanoma hyvästä ja rakkaudesta, mikä voittaa aina pahan, kun hyvään jaksaa uskoa ja luoda sille edellytyksiä. Aikaamme sisältyy liikaa pinnallista, meidän jokaisen sisimmässä asustava hyvä, rakkaus on tukahtuneena, mutta ei kuolleena. Se pitäisi saada virkoamaan tavalla tai toisella. Siinä on haastetta, kuinka sen elvyttää!
Olet ollut mielessä, vaikka kommenttien puute ei sitä ilmaisekaan. Kaikkea hyvää sinulle toivoen Santra
Kiitos vinkistä, vois kattoo sen ohjelman :)
Lähetin kaverilleni viestillä anteeksipyynnön ja sitten vielä naamatusten juteltiin, mutta minusta tuntuu että on vielä jotain hampaankolossa.
Ei se mitään vaikka et ole kommentoinut. Sinäkin olet ollut mielessäni, koska sinulla on neuvoja tilanteeseen kuin tilanteeseen :D
Hei!
Kävin katsomassa blogiasi, mutta et ole kirjoittanut sinne.
Toivottavasti sinulla menisi nyt edes vähän paremmin, valoisammin, lämpimämmin. Kesäloma on pian edessä, jos sillä olisi positiivinen vaikutus, sulattaisi pahan mielen mielestäsi, ja toisi tilalle valoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Kaikkea hyvää sinulle!
Rakkaudella Santra
juu en ole ehtinyt/jaksanut käynyt blogissani, mut se on johtunut vaan siitä että en ole jaksanut tehdä mitään... Minullla ei mene mitenkään paremmin päinvastoin:((( olen menettämässä yhden kaverini, koska hän on muuttunut ;( ja muutenki hän on erilainen kun ennen... En jaksa olla hänen kanssaan. Perheeni kanssa minulla ei ole mitkään parhaimmat välit, hyvät välit ne oli joskus kauan sitten.
Mutta kirjoittelen sinne blogiini huomenna :)
Täällä pohjois-suomessa on saman tapainen poika,masentunut käynyt psykologilla,ei auta,olen 13v,Tuntuu pahalta kun minuakin kiusataan,mikään ei auta,mutta minä turvaudun ainakin internet ystäviini,he osaavat jotenki olla niin kuuntelevaisia ja näin.oikeassa elämässä minulla ei ole paljoakaan ystäviä,turvaudun aina internettiin.Ja nytkin tässä palstalla kirjotan,annan neuvon sinulle,älä välitä kiusaajista,jatka eteenpäin,tulevaisuudessa saat varmasti jonkillaisen miehen itsellesi ja ihanan sellaisen ja varmasti silloin kaikki menee hyvin, Jos haluat puhua kanssani vaikka jossai täällä niin kerro toki,facebook,twitter,skype. Mutta Muista se että elämä jatkuu,ja varmasti monet olisivat surullisia jos sinulle kävisi jotain kamalaa.
Voi sinua ;(
Minä turvaudun peräti kahteen kaveriini, enenpää niitä ei ole... Ja perheen kanssa nyt menee miten menee... En pysty olemaan välittämättä, ne ottaa vaan niin paljon hermoon. Minä taas olen sitä mieltä että kukaan ei rakasta minua eikä tule koskaan rakastamaankaan ;((
Minä voin jutella kanssasi täällä, joten en jaksa antaa facee tai mtn :))
Ja minun elämäni ei jatku. Tekisi niin mieli tappaa itseni, silloin ei olisi kipuja kun en tuntisi mitään. Mutta taas toisaalta kun miettii se on sitten niin lopullista. Olen kyllä sitä mieltä että kukaan ei jäisi kaipaamaan minua jos kuolisin.
Kiitos viestistäsi Pohjosenpoika ja jutellaan taaas :D
Juu tsemppiä elämään :) Koita vaan jaksaa,älä välitä kiusaajista! ja nuorillahan
mieliala vaihtelee vähänväliä.
Mulla se kyllä vaihtelee muttta eniten oon masis ja angst :((((
Ja yritän olla välittämättä, mut se ei oo helppoo!
tiedän tunteen mutta älä välitä niistä!ne saattavat myös olla kateellisia jollekkin asialle,kun minä menin 3 luokalle,minua alettiin haukkua xbox maniksi koska minulla oli sellainen lippis ja ajattelin että nämähän ovat varmaan kateellisia minun xboxsista,jos lähetän sulle privaatil vaikka facebook tunnuksen voidaan siellä toki keskustella lisää :)
Ei tarvitse laittaa... Mutta jos vaatimalla haluat, niin voit. Mutta haittaako jos en anna omaani koska en haluaisi antaa tuntemattomille omaa faceani. Voi sinua kun sinua haukuttiin, minä tiedän tunteen minuakin haukutaan päivittäin ja osa ihmisistä luulee että en kuule :(((
Terve, minäkin olen koulukiusattu ja aikoinaan pääsin pois suosta menemällä "itsepuolustus" kurssille (karate). Meneminen oli aivan mielettömän vaikeaa koska oman arvon tunne oli nolla. Mutta se auttoi minua, koska tämän jälkeen minua ei pelottanut sosiaaliset tilanteet niin paljoa, koska tunsin että osaan puolustautua ja tämä tieto meni myös kiusaajilleni. Samalla elämäni parani koska en ollut pelokkaan ja helpon uhrin oloinen, ja sain hieman itseluottamustani takaisin. Tsemppiä!! Älkää antako periksi! Nykymaailmassa on paljon mahdollisuuksia, kokeilkaa ja käyttäkää niitä. On vain tämä elämä!
Voisin itsekkin kokeilla mutta olen niin heikko ruumiinrakenteeltani että ei kannata, olisi heti kaikki luut murtunut. Minunki oman arvon tunne on nollassa samoin itsetuntoni ja kaikki.
Kiitos tsempistä:D
Minusta tuntuu että olen jo antanut periksi... minun elämän valopilkut ovat vaan ne kaksi ihanaa kaveriani. Niiden takia en tee itsemurhaa.
Onnea sinulle siitä kun pääsit ylös sieltä suosta. Olen vähän kateellinen, koska minä tiedän että en koskaan pääse sieltä suosta pois. Kohta kuitenkin hukutan elämäni päihteillä koska muutakaan elämää ei enää ole, eikä elämälläni ole mitään tarkoitusta.
Kun aloittaja oli kirjoittanut viestin, ni tuntui, kuin olisin lukenut itseäni muutaman vuoden takaa.
Itse olen kohta 17 vuotias, ja myöskin mua on kiusattu koko kouluajan ala-asteelta lähtien, se on ollu henkistä ja fyysistä kiusaamista.
Itse sairastuin ensimmäisen kerran lievään skitsofreniaan kun olin 4 tai 5 luokalla, sittemmin sairastuin vaikeaan masennukseen 7 luokan keväällä. Olen käynyt psykologilla, kuraattorilla, terkkarilla ja lääkärillä juttelemassa, tai enimmäkseen olemassa hiljaa, oon ollut 2 viikon kriisijaksolla Pitkäniemessä, joka ei auttanut yhtään, mulle on pakolla määrätty erilaisia lääkkeitä, joita en syönyt, oon yrittänyt itsemurhaa mutta tässä sitä vielä ollaan, oon viillellyt käden ei niin näteille arville jne.
Nykyään mulla on lievää masennusta, mut täs keväällä se menee vähän vaikeemmaks, mutta mulla on muutama valopilkku elämässä, jotka jaksaa auttaa mua elämään täällä, poikaystävä ja muutama kaveri.
Oot kuitenki vasta 14 vuotias, et saa lopettaa elämää masennuksen tai muun vastaavan takia. Sulla on vielä paljon edessä. Mene vaan rohkeesti jutteleen psykologille, tai edes terkkarille. Ne voi oikeesti auttaa sua, jos vaan haluut apua.
Mua ei enää pysty auttaan kukaan, koska en suostu puhuun kenellekkään mun henk. kohtasista asioista. Oon menettäny luottamuksen kaikkiin lääkäreihin, terveydenhoitajiin jne. Mut älä sä vaan tee samaa ku mä!
Sun on pakko kertoo jollekkin kuinka paha olo sulla on. Älä pura sitä ittees, älä millään tavalla, koska se voi auttaa vaan hetkellisesti ja sen jälkeen sulla on entistä pahempi paha olo.
Mä toivon, että meet jutteleen psykologille, jotta saat apua.
Tsemppiä
Niin sinulle kuin epätietoisellekin.
Minä olen eläkeikäinen, ja uskokaa tai älkää, niin teidän ikäisenäni näin elämäni tulevaisuuden täysin blankona, jolla ei ollut mitään tarjottavaa itselleni. Siihen aikaan ei ollut edes tietokoneita, saati tällaista tiedon välitystä lehdissäkään, saati muuten. Oli tyydyttävä elämään päivä kerrallaan ilman kodissa, jossa ei liiemmin puhuttu, saati sitten psyykkisistä ongelmista, ne ns. lakaistiin maton alle.
Nyt jälkikäteen ajatellen se on ollut kuitenkin suojattua, myös turvallista aikaa, tieto ei lisännyt tuskaa, sitä tietoa ei ollut. Vaikka luottoystäviä ei ollut sitäkään, mitä teillä, niin elämäksi riitti jokainen hetki, mitä silloin eli, tulevaisuus oli se blanko, tyhjä lomake, johon ei itsekään maalannut mitään, ei edes haaveita.
Edelleen jälkikäteen ajatellen se elämä kannatti elää. Elämä kuitenkin tarjosi paljon, uskon, että tarjoaa edelleen. Se toi tullessaan paljon nautintoja, joskin myös pahaa mieltä, ja ikävyyksiä, mutta nekin kuuluu elämään. Tämän ikäisenä eletty elämä kulkee myös filminä silmissä. Se on ollut elämisen arvoinen, mutta ehkä myös siksi, että en siltä mitään odottanut. Sen muistin koko ajan, että tee parhaasi ja tyydy siihen.
Muistan omalta kouluajalta, myös silloin oli koulukiusaamista, mutta siihen ei opettajat puuttuneet, kaikki oli kestettävä. Ehkä se asenne, että tätä ei ole loppuelämän ajan, ihminen oppii hallitsemaan myös tunteitaan. Ei voi nauttia ilosta, jos ei ole suruja. Elämä on oppimista, sopeutumista, saavutuksia. Haaveita ja unelmia on aina lupa pitää mielessä, se ei vahingoita ketään, ne kantavat aina elämässä, kunhan ne ovat kohtuullisia, eivätkä kaiken lisäksi maksa mitään. Elämä siten mielikuvituksessa voi olla rikas, värikäs, antoisa, sekin on luvallista. Silmät kiinni ja mielikuvituksen siivin voi hemmotella itseään mitä moninaisemmilla asioilla.
Tässä tämän illan mietteitä. Toivon niin sydämestäni teille kaikille nuorille, kuin vanhemmillekin, että saisitte uskoa ja luottamusta elämäänne, löytäisitte elämän tarkoituksen säikeitä, sillä jokaiselle elämälle on merkitys, tarkoitus.
Kaikkea hyvää teille! Rakkaudella Santra
Minuakaan ei psykologilla käyminen auttanut yhtään:(( se harmitti, koska haluaisin saada asiaan jotain apua... Minä en ole viillellyt, koska tiedän että se ei auta. :(( Minullakin on ne harvat kaverit pari kappaletta joiden takia jaksan elää. En tiedä sitä oisko mulla mitään edessä ja masennus tuntuu vetävän voiton tähän minun elämääni. ;( Minun kouluni menee päin vi****, kaverisuhteet nyt menee miten menee, perheen kanssa ei ole hyvät välit... -.- Minäkään en pysty luottamaan kehenkään, kaverini ja muut ovat niin monta kertaa pettänyt luottamukseni ja silleen... joten en myöskään puhu henk. kohtasista asioistani pahemmin kun niille harvoille kavereilleni. Kiitos tsempistä ja jutellaan taas :)))
_Pätevä_ terapeutti, jonka kanssa tulet toimeen voi auttaa.
Mitään SSRI tai vastaavaa psykiatrista vahvaa lääkitystä ei pidä lähteä kokeilemaan. Itselläni oli tuossa iässä myös jonkinasteista masentumista tai tarkemmin määrittelemätöntä huonoa oloa, joka meni ohi kun vanhennuin (> 18v).
Mikä voi auttaa:
- sosiaaliset kontaktit/ystävät joiden kanssa keskustella
- harrastukset
- hieronta
- liikunta
- musiikin kuuntelu
Koulukiusaaminen on paljon monimutkaisempi ongelma:
- kiusaamisen käsittely ja stressin kesto- ja käsittelytavat, sanavalmiuden parantaminen
- opettajien/koulun tuen hakeminen
En haluaisikaan mitää lääkitystä.... Jos söisin lääkkeitä, tuntuisi että olisin, en oikeen tiiä, mut en haluis syyä.
mulla on pari ystävää, joille voin jutella kaikesta, harrastuksii ei oo, hieroja on liian kallis ja äiti ei suostu koskaan hieromaan :(((, liikuntaa harrastan välillä ja musiikkia kuuntelen 24/7 :) jos ei olisi musaa elämäni olisi kurjempaa kuin nyt, ja se ei olisi mukavaa;(
Rakas ystävä, minä olen yli 50v. Itä-Suomesta, Minulla on ollut eri sairauksia ja on 3v saakka. Jos käsitin oikein sinä olet muuten terve, mutta masentunut. Sama diagnoosi on yksi minun sairauksistani, ollut yli 20 vuotta. Nyt lainaan suoraan AA- ryhmän kokouksissa luetusta kirjasta lauseen: " Luonto ja Jumala inhoavat itsemurhaa" Olen ns. raitis alkoholisti. Toivon että tällä olisi sinulle merkitystä, en tunne sinua, mutta minä välitän sinusta, ja toivon, että elämäsi kääntyy onnelliseksi. Ei ihmistä ole luotu tänne kärsimään. Ole vaikka siitä kiitollinen, että olet fyysisesti terve.
Minäkin välitän teistä, jotka vastaatte ja autatte minua:) on kiva avautua johonkin... psykologeista kun en tykkää....niiille on vaikea puhua.
Olen kiitollinen siitä, että en ole enää sairas! Olin pari vuotta sitten.... MInulla oli helico-bakteeri... Se ei ollut kivaa, kävin joka viikko verikokeissa tai muuten lääkärissä. Olin joka viikko pois koulusta. Söin varmaa seittemää eri lääkettä kesälomien ajan. Ja sitä jatkui pari vuotta. Nyt olen terve, mutta aina on se riski että se uusiutuu :((( Jos se olisi jatkunut pitkään olisin voinut saada jonkun syövän tai sen mahahaavan. Minulle lääkäri sanoi, että jos oon stressaantunu nii se voi uusiutua nopeammin, ja minähän stressaan kokoajan. En halua sitä samaa helvettiä enää!
Mullakin on ollut yläkoulu ja lukio tosi vaikeaa aikaa. On kiusattu, ei ole ollut edes kavereita ja pahinta kaikesta on se, että vanhemmat eivät välitä yhtään, vaikka ne tietää, että mulla on paha olla. Äiti vaan haukkuu aina ja valittaa omista asiostaan, niin kuin ei tajuais, että mulla on jo tarpeeksi huolia muutenkin. Sen tiedän, että kyllä minäkin jotenkin masentunut olen, mutta siihen se jääkin. Kukaan ei ymmärrä ja silti pitäisi jaksaa opiskella. Tuntuu tosi pahalta ja voimat on ihan loppu. Äidin pitäis välittää musta ja kuunnella mun huolia. En tiedä tulevaisuudesta mitään, kai se jatkuu samana siihen asti kun kohtaan joitakin mukavia ihmisiä, jotka välittävät. Liian paljon on minun tielleni sattunut niitä kamalia ihmisiä. Täytyy vaan yrittää jaksaa, enkä todellakaan valita turhasta, liian rankkaa on ollut.
Voimia sinulle! Mitään neuvoja en osaa antaa, mutta täytyy jotenkin vaan uskoa, että joskus tulevaisuudessa helpottaa. Ja muista, että olet ainutlaatuinen ihminen, et saa luovuttaa. Halaus sinulle
Kuullostaa tutulta. Hyvä, että edes joku tietää miltä minusta tuntuu kun perhe ei siihen pysty. Minullakin on liikaa huonoja ihmissuhteita takana ;( ja niin vähän niitä hyviä.
Omasta mielestä minä en valita turhasta, mutta jotkut kaverit sanoo aina että mun on turha valittaaa... ne ei ainakaan tietääkseni ole itse minun tilanteeessani.
Kiitos yritän pärjätä :) Neuvoja ei tarvitse antaa, pelkkä kommentoiminen ilahduttaa, minusta on hienoa miten ihmiset auttavat toisiaan :) En nyt tiedä ainutlaatuisestani, omasta mielestä olen ihan kauhea ihminen. Yritän olla luovuttamatta :)
Halaus sinullekkin
Hei!
Minulle tuli mieleen, että voitko jossakin tutustua kirjaan "Maailman ihanin tyttö". Se kirja on niin ihana, ja vielä tytöstä, joka voisit olla vaikka sinä. Se kirja on tavallaan psykologinen, voimauttava valokuvaukseen perustuva kirja, jos nyt oikein muistan. Katsopa googlella, mitä siitä sanotaan, siellä on myös linkkejä kirjaan liittyen. Ostin sen kirjan tyttärelleni ja kun olin kuulemassa Minna Savolaista, joka on k.o. kirjan takana, itkin, hänen puhe ja kirjan sisältö kosketti minua niin syvästi.
Niin, ja nyt kun tämän muistin, oivalsin myös, että annan k.o. kirjan lahjaksi kummityttärelleni. Kirja on aika kallis, mutta se on niin kaunis kaikin puolin, että silti sen haluan ostaa.
Käynpä katsomassa, oletko mahdollisesti kirjoittanut blogiasi.
Kaikkea hyvää sinulle! Anna kyynelten tulla, ne puhdistavat pahoin voivaa mieltäsi.
Rakkaudella Santra
kiitos vinkistä Santra, voisin kyllä lukea kirjan... Vaikka kirjaston kautta... Ja uskon että itken, jos se on koskettava, olen nimittäin aika tunteellinen ihminen.
Ja kirjoitin blogiini pari päivää sitten ja päätin, että alan kirjoittaa sinne nyt joka päivä:)
Hei!
Mainitsemastani kirjasta, se on samalla taidekirja, eli siinä on paljon kauniita ja puhuttelevia valokuvia. Itse en ole sitä kirjaa lukenut juuri nimeksikään, koska ostin sen tyttärelleni lahjaksi. Kuvat itsessään oli niin kauniita ja herkkiä, että ne sykähdyttivät minun sisintä. Vaikka siitä itku helpolla tuleekin, ei se ole pahasta, päinvastoin se kertoo herkkyydestäsi, ei kovuudesta.
Luin blogisi. En puolustele kaverisi selän takana puhumista, sitäkään vähää, jos hän on valehdellut, se on röyhkeää, mutta ehkä samalla ajattelematonta ja oman pahan olon purkausta. Sanotaan, että myös niin, että tarkoitus ei ole ollut niin paha, mitä teko. Itse ajattelen, että jos tahtoo tieten tahtoen loukata toista, niin se kertoo tämän puhujan omasta pahasta olosta, jota sisimmässään varmasti katuu, mutta kova pinta ei anna periksi katua, saati pyytää anteeksi. Jos ei kadu edes sisimmässään, hän ei ymmärrä tekoaan, voi niin äärettömän pahoin, että ei erota hyvää ja pahaa, tai sitten hän on luonteeltaan sairas. Iän karttuessa asiat muuttuvat, toivottavasti.
Muuten tilasin netistä tuon mainitsemani "Maailman ihanin tyttö" -kirjan rippilahjaksi kummitytölleni. Sen hinta oli pudonnut jo ihan kohtuulliseksi.
Sinulla on blogisi mukaan muutto edessä, jos se toisi jotain uutta ja iloista elämääsi.
Onko sinulla harrastuksia? Luonto on muuten yksi parhaista terapiapaikoista, mitä ihminen voi saada mielelleen. Nyt kesän tullessa linnut laulaa, luonnon heräämisen voi lähes kuulla, kaikki kasvillisuus on niin innoissaan valoa kohti pyrkiessään. Luonnossa liikkuessa voi mieli tasapainottua, sitä suosittelen.
Edelleen toivon sinulle kaikkea hyvää, salli hyvän mielen tulla mieleesi, jos se kolkuttelee mielesi porstuvassa!
Rakkaudella Santra
Juu, mä huomasin, kun yritin etsiä sitä että se on jonkinmoinen taidekirja... Hyvä ettet puolusta entistä kaveriani ;( pistin kaikki välit poikki, ei olla enää edes puhe väleissä. Toisaalta ehkä parempi näin. En jaksa kuunnella sitä, kuinka se syyttää minua kaikesta. Minun vika että sen elämä menee miten menee ja minun vika kun me riidellään ja minun vika on niinkun kaikki ;( se on epäreilua. Se ei kanna vastuuta sen teoista, eikä pyydä anteeksi, joten en aio edes puhua sille. Mulla ei ole minkäänlaista halua edes sopia hänen kanssaan. Hänen tarkoitus oli myös haukkua minua se ei ollut vain tunteiden purkausta. Se jopa puhuu meistä siis minusta ja parista kaverista pahaa silleen että me kuullaan.
Juu minä muutan :) ehkä se auttaa, kun voin aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta se vie vaan osan minun huonosta olosta pois. Minusta tuntuu, että masennukseni ei lähde koskaan pois.
Minulla ei ole tällä hetkellä harrastuksia, koska en jaksa tehdä mitään. Minua kiinnostaa eniten ehkä musiikki ja jalkapallo. Käyn aina välillä kävelemässä metsässä ja siellä on ihanan rauhallista :) voisi käydä ehkä useammin.
Kiitos, minäkin toivon sinulle kaikkea hyvää ja kiitosta että käytät omaa aikaasi minua auttaen... Sinulla olisi varmaan muutankin tekemistä :)
Hei!
Tiedän, että kun välit menee johonkin, siitä tulee pahalle tuulelle, eikä sitä "tuulta" hetkessä tyynnytetä, mutta ajan kanssa sen vaikutus kuitenkin vähenee, ja mielen valtaa muut asiat.
Masennuksesta kyllä voi toipua, ja kun olet nuori, sitä suuremmalla syyllä on edellytys toipua. Nyt viikolla juttelin erään rouvan kanssa, olettaisin, että hän oli jotain 50 - 55 vuotias, kun hän oli ollut niin masentunut, että joutui 9 kk:ksi sairaalaan. Tuosta ajasta on kulunut vuosia, ja hän on hyvin tasapainoinen. Hän sanoikin, että hän luottaa siihen, että se sairaus parani, ja että hän ei enää usko sairastuvansa. Tämä tuli heti mieleen, kun luin kirjoituksesi.
Tuli mieleen, että kun kiinnostuksen kohteesi on musiikki ja jalkapallo, saattaisi olla mielenkiintoista harrastaa tansseja, johon tarvitaan rytmitajua ja hyvää fyysistä kuntoa, ja sehän kohoaa harrastuksen mukana. Suosittelen, tyttäreni löysi omaan mielen sairauteensa tanssista (nykytanssi ja baletti) terapian itselleen, ja hän on täysin hurahtanut siihen. Minäkin tanssin rivitansseja ja latino -tansseja opettelen, pidän niistä, vaikka en ole kovin pahasti hurahtanut:)
Nythän sinulla alkoi koulusta kesäloma, voit laskea ajatukset vapaalle. Toivotaan, että kesä on lämmin, vaikka tämä kesän alku oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Teillä on muuttokin edessä, ehkä nämä yhdessä tuovat jotain mieltä vapauttavaa ja virkistävää.
Kirjoittelehan! Käyn aina välillä lukemassa. Nyt poden flunssaa, joten tällainen paikallaan olo pötkötellen on ollut vähän outoa, mutta ehkä huomenna olo on jo pirteämpi.
Kaunista kesää, sen suven suloisuutta toivon sinulle!
Rakkaudella Santra
Hei
Minä olen itse käynyt läpi juuri sen minkä sinäkin olet. Vaikka et ehkä halua uskoa tätä, mutta kyllä tuo olotila helpottaa, kunhan kasvat aikuiseksi. Käyt vielä lävitse nuoruusvaihetta, kasvamassa aikuiseksi, kehosi muuttuu ja niin myös mielialasi.
En sano että masennuksesi ei olisi aitoa,koska se varmasti on, mutta älä heitä pyyhettä kehään kun kuitenkin on vielä niin paljon elämää edessäpäin ja paljon PAREMPAA elämää.
Ole fiksu ja hae apua jo nuorena. Taistele masennusta vastaan, älä anna sen ottaa sinusta otetta vaikka kuinka rauhoittavalta se tuntuisikaan.
toivottavasti se helpottaa, en jaksa enää. En tiedä jaksanko taistella vastaan, tuntuu etttä masennus kontrolloi elämääni, tuntuu että se vie vallan.
Ja jos joskus saan voimaa taistella sitä vastaan, toivon, että tulevaisuus on valoisa etten ole käyttänyt voimiani turhaan.
toivottavasti se helpottaa, en jaksa enää. En tiedä jaksanko taistella vastaan, tuntuu etttä masennus kontrolloi elämääni, tuntuu että se vie vallan.
Ja jos joskus saan voimaa taistella sitä vastaan, toivon, että tulevaisuus on valoisa etten ole käyttänyt voimiani turhaan.
Hei!
Miten sinun kesäloma on käynnistynyt ja oletteko jo muuttaneet? Toivon, että ajatuksiisi olisi tullut uusia myönteisiä ajatuksia ja toivoa tulevasta. Elämää emme voi tietää eteenpäin juuri hetkeä pidemmällä, siksikin haaveita ja unelmia on hyvä olla, koskaan ei voi tietää, vaikka joku tai useampi niistä toteutuu, aikanaan.
Aurinkoista kesää sinulle, kirjoitellaan!
Rakkaudella Santra
kesäloma on alkanut ihan ok.... Juu muutetttiii kesäkuu alussa :) täällä on ihan kivaa! Rippikoulus on ihan kivoja ihmisiä ja oon saanu pari hyvää kaveria ja yritän olla näyttämättä pahaa oloani ja yritän olla iloinen enkä mikään angsti :( myönteisistä ajatuksista en tiedä... Mutta rippijuhlia odotellessa :) jos sais paljon lahjoi ja näkis sukulaisii.
Kiitos kesäntoivotuksista ja hyvää kesää myöss sinulle :D
Tiiäkkö ymmärrän sun tilanteen täysin.
"ja yritän olla näyttämättä pahaa oloani ja yritän olla iloinen enkä mikään angsti :( "
Tällä keinolla kohtalainen masennukseni muuttui vaikeaksi. Vaikka olisin tiennyt, en olisi siltikään kertonut kavereilleni tai kellekään, eli ymmärrän jos et itsekään halua.
Mutta jos mitenkään vaan pystyt läheisillesi kertoa, sinun on helpompi. Usko pois, kulissien ylläpito pitemmän päälle on tossi tosi raskasta :/
parhaat ystäväni tietävät tilanteeestani ja tukevat minua
mutta mitenkäs teillä muilla menee? olette aina kuunnelleet minua :) ja nyt olisi kiva kuunnella teidän kuulumisia!