NIINISTÖSTÄ HALOSTA HEIKOMPI PRESIDENTTI?

Näin voi hyvällä syyllä sanoa, sillä uuden presidentin myötä myös valtaoikeuksien kavennukset astuvat voimaan eikä presidentillä enää juuri virkaa ole.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030115270532_uu.shtml

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Jos presidentti ja valtioneuvosto ovat päätöksestä eri mieltä, asian ratkaisee valtioneuvoston kanta. Presidentin nimitysvallan käy myös kalpaten, ministeriöiden kansliapäälliköt nimittää nyt valtioneuvosto.

EU:n huippukokouksissa Suomea edustaa pääministeri. Presidentti vahvistaa sentään edelleen lait, tosin silläkään ei ole kuin näennäinen, symbolinen merkitys. Lait kun tulevat voimaan ilman presidentin allekirjoitustakin. Jos laki ei presidenttiä miellytä, hän voi palauttaa sen kerran uudelleen harkittavaksi, mutta hallituksella ei ole velvollisuutta muuttaa sitä. Viikon jälkeen laki hyväksytään, miellyttää se presidettiä tai ei. Presidentti ei myöskään enää anna hallituksen esityksiä eduskunnalle, vaan tämän tekee valtioneuvosto.

Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa.
500587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 500

Vanhimmat

Mihin h-vettiin tuo korotus perustuu?

Äänestä
  • Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps.) mielestä Venäjän asevoimien komentajan Nikolai Makarovin puheet osoittavat, että Suomen hallitus on lähtenyt hakoteille säästämällä puolustusmenoista ja lähentymällä Natoa.

    Makarov arvosteli Suomen-vierailullaan jyrkästi Suomea Nato-yhteyksistä ja puuttui jopa sotaharjoitusten pitämiseen Itä-Suomessa.

    Äänestä

  • Sale järjestää palkankorotuksen itselleen, kun taas Salen kaverit EK:ssa haluavat alentaa kansalaisten palkkoja. Ja Salen ystävä Jyrki kannattaa.

    Äänestä

Aina mennään parempaan päin kun punikki saadaan pois vallankäytöstä :-)))!

Äänestä
  • Idioottimaista nimitellä ihmisiä punikiksi, se on vuoden 1918 termi ja ne punikit ovat kuolleet ajat sitten. Yhtä moukkamaista olisi nimitellä Niinistöä natsiski tai fasistiksi.

    Äänestä

  • Mietipäs tätä kirjoitti:

    Idioottimaista nimitellä ihmisiä punikiksi, se on vuoden 1918 termi ja ne punikit ovat kuolleet ajat sitten. Yhtä moukkamaista olisi nimitellä Niinistöä natsiski tai fasistiksi.

    Eivät taida kaikki edes tietää mitä hokevat?

    Äänestä

  • Veikkaanpa että... kirjoitti:

    Tasavallan presidentin tehtävät jättänyt Tarja Halonen epäilee, että tuloerojen kasvua Suomessa ei joko haluttu tunnistaa tai sitä ei kyetty tunnistamaan riittävästi.

    Halonen sanoi jäähyväissanoissaan eduskunnalle, että tuloerojen kasvu näkyi Suomessa jo vuosituhannen vaihteessa. Halonen astui virkaansa 12 vuotta sitten vuonna 2000.

    Halonen arvioi, että tuloerojen kasvu on ollut suurta ja siitä tulee kantaa huolta. Hänen mielestään sen aiheuttama eriarvoisuus on levinnyt laajasti muillekin elämänalueille.

    Äänestä

  • Tuloeroista sananen kirjoitti:

    Eduskunnan entinen puhemies, presidentinvaalien toiselta kierrokselta pudonnut Paavo Lipponen (sd) ei osallistunut Sauli Niinistön virkaanastujaisiin eduskunnassa.

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

    Haloska nyt selittelee taas, aikaa oli tehdä ja puuttua.

    Äänestä

  • ereert kirjoitti:

    Haloska nyt selittelee taas, aikaa oli tehdä ja puuttua.

    Jos presidentinvaaleihin asetetaan vain yksi ehdokas, uusi presidentti aloittaa tammikuun alussa. Jos joku ehdokkaista saa enemmistön jo ensimmäisellä kierroksella, toimikausi alkaa helmikuun alussa. Jos järjestetään kaksi kierrosta, toimikausi alkaa maaliskuun alussa.

    Arajärven mielestä nykyinen järjestelmä on huono. Hän ehdottaa, että tasavallan presidentin uusi toimikausi alkaisi aina helmikuun 15. päivänä. Tämän päivän Arajärvi on löytänyt historiasta. Takavuosina presidentin valitsijamiehet kokoontuivat valitsemaan presidentin 15. helmikuuta.

    Äänestä

  • Arajärven ajatuksia kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen armahti viime vuosina asevelvollisia useita kertoja vastoin korkeimman oikeuden kantaa.

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa näissä tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset.

    Äänestä

  • ...natsi, niinkö?

    Äänestä

  • näi o kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisoineen tekee ensimmäisen valtiovierailunsa Ruotsiin. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa on kutsunut Niinistön vierailulle 17.-18. huhtikuuta.

    Kuningasparin lisäksi presidentti tapaa Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin sekä parlamentin puhemiehen Per Westerbergin.

    Äänestä

  • näi o kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen armahti viime vuosina asevelvollisia useita kertoja vastoin korkeimman oikeuden kantaa.

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa näissä tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset.

    Naapurimaan vaaleista presidentti löysi yllättäen paljon positiivisia puolia.

    Niinistö sanoi myös onnittelevansa Venäjän pääministeri Vladimir Putinia, vaikka vaaleissa esiintynyt vilppi ei olekaan "hyvä asia".

    - Onnittelen Putinia. Tulos on ilmeisen kiistaton, vaikka olen myös nähnyt raportin, jonka mukaan vaalivilppiä on esiintynyt. Venäjällä demokratia-keskustelu jatkuu, hän vastasi.

    Niinistön mukaan duuman vaaleissa otettiin kaksi askelta eteenpäin ja vain yksi taaksepäin. Hän sanoi, että monet ovat asiasta eri mieltä.

    - Tarkoitan tällä sitä, että vaalivilpistä huolimatta äänestäjien halu näyttää protestia tuli näkyviin. Toisaalta taas valtiojohto näytti reagoivan protestiin. Ne olivat pieniä askeleita eteenpäin. Taka-askel oli vaalivilppiä, Niinistö selosti näkemystään.

    Presidentti kaivoi myös toisen positiivisen asian Venäjän vaaleista. Hänen mielestään myönteistä vaalien aikaan oli paikallisten osallistuminen vaalivalvojaisiin.

    Äänestä

  • Naapurimaan vaaleist kirjoitti:

  • Presidentti kaivoi m kirjoitti:

    Presidentti kaivoi myös toisen positiivisen asian Venäjän vaaleista. Hänen mielestään myönteistä vaalien aikaan oli paikallisten osallistuminen vaalivalvojaisiin.

    Espanja yllätti muut jäsenmaat ilmoittamalla viime viikolla, ettei se saavutakaan luvattua alijäämän supistusta tänä vuonna.

    Kovan leikkausohjelman, mielenosoitusten ja 24 prosenttia lähestyvän suurtyöttömyyden kanssa painiva Espanjan hallitus ilmoitti pitävänsä alijäämänsä hoitoa suvereenina päätöksenä.

    "Kaikilla pitää olla samat säännöt. [--] Espanja joutuu selvittämään komissiolle tarkkaan, missä mennään",

    Äänestä

  • Tilalle aito kirjoitti:

    ...natsi, niinkö?

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Äänestä

  • Espanja yllätti muut kirjoitti:

    Espanja yllätti muut jäsenmaat ilmoittamalla viime viikolla, ettei se saavutakaan luvattua alijäämän supistusta tänä vuonna.

    Kovan leikkausohjelman, mielenosoitusten ja 24 prosenttia lähestyvän suurtyöttömyyden kanssa painiva Espanjan hallitus ilmoitti pitävänsä alijäämänsä hoitoa suvereenina päätöksenä.

    "Kaikilla pitää olla samat säännöt. [--] Espanja joutuu selvittämään komissiolle tarkkaan, missä mennään",

    Presidentti Tarja Halosen mukaan Timo Räty -tapaus pilaa koko ay-liikkeen mainetta.

    "Pilaa, eikä edes vähän, vaan oikein kunnolla", Halonen sanoi torstai-iltana MTV3:n Hjalliksen kanssa -ohjelmassa.

    Halosen mukaan ongelmana on se, että järjestötoiminnassa ihmiset ovat mukana aatteen ja vakaumuksen vuoksi ja tällaisissa tilanteissa on totuttu kestämään paljon.

    "Juttu on kuitenkin niin, että ihmisiä pitää kohdella järjestöissä ihan yhtä hyvin kuin muillakin työpaikoilla",

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Äänestä

  • Lipponen kommentoi S kirjoitti:

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan EU:n jäsenmaiden sitoutuminen yhteiseen ulkopolitiikkaan on heikentynyt.

    "Me emme vastaa omien kansalaistemme odotuksiin emmekä edes EU:n ulkopuolisten maiden odotuksiin, jotka haluaisivat nähdä EU:n pelaavan suurempaa ja vahvempaa roolia", Tuomioja sanoi saapuessaan unionin ulkoministereiden epäviralliseen kokoukseen Kööpenhaminassa.

    Äänestä

  • Miksiköhän? kirjoitti:

    Eduskunnan entinen puhemies, presidentinvaalien toiselta kierrokselta pudonnut Paavo Lipponen (sd) ei osallistunut Sauli Niinistön virkaanastujaisiin eduskunnassa.

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

    Hänvarmaankin pelkäsi joskävisi ,kuin Kataiselle vaalienjuhlinnassa
    silmämustana ja toisensilmänpäällä laastari !!
    Vaioliko ulkoiluttamassa Mäyräkoiriaan !?

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistö aloitti perjantaina virallisesti työnsä valtioneuvoston kanssa, kun ensimmäinen presidentin esittely pidettiin valtioneuvoston linnassa.

    Ainutlaatuisesta tilanteesta huolimatta tilaisuus noudatteli tuttua kaavaa. Ainoana poikkeuksena rutiineihin oli, että kuvaajat pääsivät ikuistamaan esittelytilaisuuden alun. Kuvaajilla oli aikaa vain hetki, sillä Niinistö halusi aloittaa työt nopeasti.

    Äänestä

  • Ulkoministeri Erkki kirjoitti:

    Halonen ennakoi työttömyyden kasvavan tänä vuonna. Presidentti arvioi työttömyysasteen nousevan hieman yli kahdeksaan prosenttiin ennen kuin kasvanut talous ja ulkomainen kysyntä alkavat korjata tilannetta.

    Äänestä

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

    HALOSKA SAASTUTTI SUOMEN ILMAPIIRIN.
    MITÄTÖI KOKO PRESIDENTTI-INSTITUUTION.
    SETAN AKKA LOPPUUN SAAKKA.
    SUOMEN HÄPEÄPILKKU NUMERO 1.
    Suomen kansa sai hävetä 12 vuotta silmät päästänsä tuon lesbon touhujen vuoksi.
    KAUANKO MENEE AIKAA PAIKATA TILANNE?

    Äänestä

  • Lipponen kommentoi S kirjoitti:

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Äänestä

  • Niinpä presidentin t kirjoitti:

  • HALOSKA SAASTUTTI SU kirjoitti:

    HALOSKA SAASTUTTI SUOMEN ILMAPIIRIN.
    MITÄTÖI KOKO PRESIDENTTI-INSTITUUTION.
    SETAN AKKA LOPPUUN SAAKKA.
    SUOMEN HÄPEÄPILKKU NUMERO 1.
    Suomen kansa sai hävetä 12 vuotta silmät päästänsä tuon lesbon touhujen vuoksi.
    KAUANKO MENEE AIKAA PAIKATA TILANNE?

    12 vuotta Suomella töissä, suomalaisten puolesta ja hyväksi.
    Miten sitä itse osaa ollakaan. Onneksi täällä näkyy olevan kova huoli ja ikävä jatkamisestani.

    Äänestä

  • 12 vuotta Suomella t kirjoitti:

    12 vuotta Suomella töissä, suomalaisten puolesta ja hyväksi.
    Miten sitä itse osaa ollakaan. Onneksi täällä näkyy olevan kova huoli ja ikävä jatkamisestani.

    Suomen kanssa sai hävetä silmät päästänsä tuon hahmovaimon vuoksi.

    Äänestä

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

    Kreikkalaiset eivät siis tukipakettiemme rahoja ole nähneet. Rahat ovat menneet pankeille ja sijoittajille, jotka aikanaan ottivat riskit ja niistä tulleet voitot. Paljonko voittoja kaikkiaan on saatu, sitä ei tietäne kukaan. Suuntaa saamme laskemalla, että jos kuvitteellisella valtiolla X on 300 miljardia velkaa vaikkapa 4 % korolla, niin vuodessa korkotuloja lainaajille tulee 12 miljardia, 5 % korolla 15 miljardia jne. Laskiessamme yhteen näitä summia vuosi vuodelta uudestaan, pääsemme melko nopeasti sadan miljardin tuolle puolen.

    Äänestä

  • Kreikkalaiset eivät kirjoitti:

    Voitot on jaettu, mutta nyt kun näistä ulkomaisten pankkien riskeistä on seurannut tappioita, Suomen hallitus on päättänyt laittaa ne sinun piikkiisi. Urpilaisen hankkimat nollavakuudet eivät asiaa käytännössä miksikään muuta, ne ovat ylpeyden aihe ehkä Suomen hallitukselle, mutta muut Euroopan hallitukset olivat mieluummin kokonaan ilman näin epäselviä “vakuuksia”. Ja kuten edellä on esitetty, melkoisella varauksella täytyy valitettavasti suhtautua Urpilaisen vaalilupauksiin siitäkin, että yksityissektori laitetaan osallistumaan Kreikka-talkoisiin.

    Äänestä

  • Voitot on jaettu, mu kirjoitti:

    Suurin osa Niinistön kannattajista päätyi äänestämään ensisijaisesti Niinistöä, sillä he kokivat hänet kyvykkääksi hoitamaan Suomen asioita.

    Äänestä

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

    Presidentti Tarja Halonen ryhtyy YK:n väestökysymyksiin keskittyvän korkean tason työryhmän rinnakkaispuheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistö aloitti perjantaina virallisesti työnsä valtioneuvoston kanssa, kun ensimmäinen presidentin esittely pidettiin valtioneuvoston linnassa.

    Ainutlaatuisesta tilanteesta huolimatta tilaisuus noudatteli tuttua kaavaa. Ainoana poikkeuksena rutiineihin oli, että kuvaajat pääsivät ikuistamaan esittelytilaisuuden alun. Kuvaajilla oli aikaa vain hetki, sillä Niinistö halusi aloittaa työt nopeasti.

    Presidentti Tarja Halonen ryhtyy YK:n väestökysymyksiin keskittyvän korkean tason työryhmän rinnakkaispuheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Saulipappa. kirjoitti:

    Suomen kanssa sai hävetä silmät päästänsä tuon hahmovaimon vuoksi.

    homovaimo? lesbovaimo!

    Äänestä

  • Keskustan presidentt kirjoitti:

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Halonen piti erityisesti Finnairin johdon toimia sikamaisina. Presidentti muistutti, että yhtiön johto nosti suuria lisäpalkkioita samalla, kun työntekijät tekivät jopa talkootöitä ja matkalaukkujen käsittelijät potkittiin vuokratyöfirmaan.

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Haavistoa äänestäneet tukivat häntä pääosin Haaviston persoonan takia. Etenkin nuoret korostivat Haaviston luonteenpiirteitä tärkeimpänä äänestysperusteena. Runsas neljännes Haavistoa äänestäneistä valitsi Haaviston siksi, ettei voisi äänestää kokoomuksen ehdokasta.

    Äänestä

  • Kreikkalaiset eivät kirjoitti:

    Kreikkalaiset eivät siis tukipakettiemme rahoja ole nähneet. Rahat ovat menneet pankeille ja sijoittajille, jotka aikanaan ottivat riskit ja niistä tulleet voitot. Paljonko voittoja kaikkiaan on saatu, sitä ei tietäne kukaan. Suuntaa saamme laskemalla, että jos kuvitteellisella valtiolla X on 300 miljardia velkaa vaikkapa 4 % korolla, niin vuodessa korkotuloja lainaajille tulee 12 miljardia, 5 % korolla 15 miljardia jne. Laskiessamme yhteen näitä summia vuosi vuodelta uudestaan, pääsemme melko nopeasti sadan miljardin tuolle puolen.

    Haavistoa äänestäneet tukivat häntä pääosin Haaviston persoonan takia. Etenkin nuoret korostivat Haaviston luonteenpiirteitä tärkeimpänä äänestysperusteena. Runsas neljännes Haavistoa äänestäneistä valitsi Haaviston siksi, ettei voisi äänestää kokoomuksen ehdokasta.

    Äänestä

  • Keskustan presidentt kirjoitti:

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
    "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

    Äänestä

  • Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

    Missähän se kiltteys muumimammalla todellisuudessa.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen ryhtyy YK:n väestökysymyksiin keskittyvän korkean tason työryhmän rinnakkaispuheenjohtajaksi.

    Presidentti Halonen on vuosien varrella myöntänyt kymmeniä, ellei satoja palkintoja. Niitä hän on antanut yksityisille, yrityksille ja ryhmille. Palkinnot päättää yleensä joko raati tai työryhmä, joka on perehtynyt palkittavien edesottamuksiin, presidentti ei yleensä palkittavaa päätä vaikka kunnioittaa tilaisuutta luovuttamalla palkinnon.

    Siksi on asiatonta vihjailla "Halosen sparraamista yrityksistä", jotka "järjestään kaatuvat Halosen kosketuksesta", kun moista sparraamista tai liiketoimintaan sekaantumista ei ole tosiasiassa tapahtunut. Avauksen linkin alussa mainitaan Kansainvälistymispalkinto ja sen antaja Halonen, muuten koko 90% jutusta on muslimisivuston toimintaa ja tapahtunutta kuvaava. Koko jutun kun lukee, ei voi tehdä otsikon mukaista päätelmää "Halosen kosketuksesta" kuin tarkoitushakuisesti ilkeilemällä. Asiaton avaus.

    Äänestä

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Äänestä

  • Missähän se kiltteys kirjoitti:

    Missähän se kiltteys muumimammalla todellisuudessa.

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Äänestä

  • Halonen piti erityis kirjoitti:

    Halonen piti erityisesti Finnairin johdon toimia sikamaisina. Presidentti muistutti, että yhtiön johto nosti suuria lisäpalkkioita samalla, kun työntekijät tekivät jopa talkootöitä ja matkalaukkujen käsittelijät potkittiin vuokratyöfirmaan.

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Presidentti Sauli Niinistön mielestä Dragsvikin varuskunnan kohtalo on auki vuoden 2015 jälkeen. Niinistö sanoi Salossa, että ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa tehdyt ratkaisut Puolustusvoimien rakenneuudistuksesta koskevat tätä hallituskautta.

    "Ymmärtääkseni tässä on päätetty tehdä kaikki se, mitä Puolustusvoimat esittää vuoteen 2015 mennessä tehtäväksi. Siitä eteenpäin kysymys on jätetty avoimeksi."

    Äänestä

  • Keskustan presidentt kirjoitti:

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on parhaillaan virkakautensa ensimmäisellä kotimaanmatkalla. Presidentti vieraili aamupäivällä Salossa Halikko Worksin tehtaalla, jossa hän on ollut kesätöissä 1960-luvulla. Niinistö työskenteli tehtaalla levynleikkaajana ja nosturimiehenä.

    Halikosta presidentti jatkoi matkaansa Nokian Salon-tehtaalle.

    Äänestä

  • Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

    Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
    "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Äänestä

  • Keskustan presidentt kirjoitti:

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Hallitus aikoo nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä, kertovat HS:n haastattelemat hallituslähteet. Tämä tarkoittaa yleistä arvonlisäveroa, ruuan alv:ia sekä muun muassa matkalippujen ja lääkkeiden alv:ia. Tämä lisää valtion verotuloja noin 700 miljoonalla eurolla.

    Alv:ia peritään lähes kaikista tavaroista ja palveluista.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Hallitus aikoo nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä, kertovat HS:n haastattelemat hallituslähteet. Tämä tarkoittaa yleistä arvonlisäveroa, ruuan alv:ia sekä muun muassa matkalippujen ja lääkkeiden alv:ia. Tämä lisää valtion verotuloja noin 700 miljoonalla eurolla.

    Alv:ia peritään lähes kaikista tavaroista ja palveluista.

    Äänestä

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

    Hallitus aikoo nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä, kertovat HS:n haastattelemat hallituslähteet. Tämä tarkoittaa yleistä arvonlisäveroa, ruuan alv:ia sekä muun muassa matkalippujen ja lääkkeiden alv:ia. Tämä lisää valtion verotuloja noin 700 miljoonalla eurolla.

    Alv:ia peritään lähes kaikista tavaroista ja palveluista.

    Äänestä

  • Haavistoa äänestänee kirjoitti:

    Haavistoa äänestäneet tukivat häntä pääosin Haaviston persoonan takia. Etenkin nuoret korostivat Haaviston luonteenpiirteitä tärkeimpänä äänestysperusteena. Runsas neljännes Haavistoa äänestäneistä valitsi Haaviston siksi, ettei voisi äänestää kokoomuksen ehdokasta.

    Arvatenkin parturointi tehdään siksi vasta nyt, että pankkien antamista veloista riittävän suuri osa on ehtinyt vanhentua ja ne on siis jo maksettu täysimääräisinä takaisin ennen saneerausta

    Äänestä

  • Jenniko kirjoitti:

    homovaimo? lesbovaimo!

    Ulkoministeriö julkaisi perjantaina yhteenvedon Suomen lähetystöjen keräämistä vuoden 2011 lehdistökatsauksista maailmalta.

    Suurin muutos aiempaan oli änkyröinnin ohella ulkomaisen median laaja raportointi eduskuntavaaleista.

    Perussuomalaisten vaalimenestys liitettiin osaksi äärikansallisten voimien nousua koko Euroopassa, mutta vaalitulosta tulkittiin myös mallioppilaan kyllästymiseksi maksumiehen rooliin.

    Yrityksistä eniten mediassa näkyi Nokia, mutta sävy ei ollut enää ylistävä vaan pikemminkin skeptinen yhtiön tulevaisuuden suhteen.

    Äänestä

  • Haavistoa äänestänee kirjoitti:

    Haavistoa äänestäneet tukivat häntä pääosin Haaviston persoonan takia. Etenkin nuoret korostivat Haaviston luonteenpiirteitä tärkeimpänä äänestysperusteena. Runsas neljännes Haavistoa äänestäneistä valitsi Haaviston siksi, ettei voisi äänestää kokoomuksen ehdokasta.

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Äänestä

  • Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

    Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
    "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Äänestä

  • Halonen piti erityis kirjoitti:

    Halonen piti erityisesti Finnairin johdon toimia sikamaisina. Presidentti muistutti, että yhtiön johto nosti suuria lisäpalkkioita samalla, kun työntekijät tekivät jopa talkootöitä ja matkalaukkujen käsittelijät potkittiin vuokratyöfirmaan.

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Äänestä

  • Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

    Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
    "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Äänestä

  • Uuden tasavallan pre kirjoitti:

    Presidentin nimitysvallan käy myös kalpaten, ministeriöiden kansliapäälliköt nimittää nyt valtioneuvosto.

    Äänestä

  • Uuden tasavallan pre kirjoitti:

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Niinistö osallistuu kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen Soulissa Etelä-Koreassa.

    Kokouksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä ydinmateriaalien turvaamiseksi sekä ydinterrorismin estämiseksi.

    Äänestä

  • Hallitus aikoo nosta kirjoitti:

    Hallitus aikoo nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä, kertovat HS:n haastattelemat hallituslähteet. Tämä tarkoittaa yleistä arvonlisäveroa, ruuan alv:ia sekä muun muassa matkalippujen ja lääkkeiden alv:ia. Tämä lisää valtion verotuloja noin 700 miljoonalla eurolla.

    Alv:ia peritään lähes kaikista tavaroista ja palveluista.

    Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on parhaillaan virkakautensa ensimmäisellä kotimaanmatkalla. Presidentti vieraili aamupäivällä Salossa Halikko Worksin tehtaalla, jossa hän on ollut kesätöissä 1960-luvulla. Niinistö työskenteli tehtaalla levynleikkaajana ja nosturimiehenä.

    Halikosta presidentti jatkoi matkaansa Nokian Salon-tehtaalle.

    Presidentti Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    "En lähde ennakoiman tulosta, mutta on hyvä, että asiaa käsitellään", Niinistö Sanoi myöhään lauantaina lennolla Helsingistä Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin.

    Äänestä

  • Jenniko kirjoitti:

    homovaimo? lesbovaimo!

    mies!

    Äänestä

  • Uuden tasavallan pre kirjoitti:

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html
    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Jäämme odottamaan Jay Lenon anteeksipyyntöä.
    Ei saatu sitten tästäkään mehevää skandaalia, joka kestäisi aikaa.

    Äänestä

  • " Ihmiset haluavat o kirjoitti:

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Halonen on Wahlroosin mukaan harrastanut poliittista debattia LIIAN VÄHÄN ja sitäkin kera ympärille kerätyn kulttuurielämän ja sivistyneistön hovin, jolla taas on SUHTEETON VAIKUTUS julkiseen debattiin. Ööööö....hetkinen.....nuohan kumoavat toisensa? Toki Wahlroos taas muistaa puolustaa myös tuloeroja, pankkiiri kun on palkkansa ansainnut, työmies ei.

    Äänestä

  • Jenniko kirjoitti:

    homovaimo? lesbovaimo!

    ??

    Äänestä

  • Jenniko kirjoitti:

    homovaimo? lesbovaimo!

    Valevaimo!

    Äänestä

  • Uuden tasavallan pre kirjoitti:

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Niinistö saa samanlaisen työrauhan kuin Halonen viimeisellä kaudellaan.
    Ja puhun nyt itsestäni. Kehujat tuntuvat olevan palstalla ennestään vähissä.

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on parhaillaan virkakautensa ensimmäisellä kotimaanmatkalla. Presidentti vieraili aamupäivällä Salossa Halikko Worksin tehtaalla, jossa hän on ollut kesätöissä 1960-luvulla. Niinistö työskenteli tehtaalla levynleikkaajana ja nosturimiehenä.

    Halikosta presidentti jatkoi matkaansa Nokian Salon-tehtaalle.

    Obama lausui Niinistölle amerikkalaiseen tyyliin kohteliasuuksia:
    " Ou no, your head is not that big. Maybe ít´s that haircut."
    Dressmanin liian isoon tarjouspukuun sukeltanut Niinistö jäi mielessään tavailemaan, että kettuiliko se nyt vai ei?

    Äänestä

  • Keskustan presidentt kirjoitti:

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Äänestä

  • Toinen Känä kirjoitti:

    Hänvarmaankin pelkäsi joskävisi ,kuin Kataiselle vaalienjuhlinnassa
    silmämustana ja toisensilmänpäällä laastari !!
    Vaioliko ulkoiluttamassa Mäyräkoiriaan !?

    Jos pannaan tankoon rautaa oikein kunnolla, kyllä Tarja häviää

    Äänestä

  • Missähän se kiltteys kirjoitti:

    Missähän se kiltteys muumimammalla todellisuudessa.

    Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Äänestä

  • Jenni on kirjoitti:

    mies!

    %

    Äänestä

  • Arvatenkin parturoin kirjoitti:

    Arvatenkin parturointi tehdään siksi vasta nyt, että pankkien antamista veloista riittävän suuri osa on ehtinyt vanhentua ja ne on siis jo maksettu täysimääräisinä takaisin ennen saneerausta

    NIINISTÖ ON VAAN KUSlSEN HUONO.

    Äänestä

  • Niinistö on suora Ha kirjoitti:

    Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Paavo Väyrynen langettaa päävastuun puolueen tappiosta viime eduskuntavaaleissa puheenjohtaja Mari Kiviniemelle.

    Väyrynen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Kiviniemi pääsi johtamaan puoluetta hyvässä tilanteessa, ja sitten tuli puolueen historian suurin vaalitappio.

    Väyrynen pyrkii jälleen keskustan puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Toinen päähallituspuolue Sdp korostaa, ettei 3,5–5 miljardin tasoa lyöty vielä tiistain strategianeuvotteluissa. Demarien hallituslähteestä kerrotaan kuitenkin, että sopeutussumma on joka tapauksessa merkittävä.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Presidentti vieraili aamupäivällä Salossa Halikko Worksin tehtaalla, jossa hän on ollut kesätöissä 1960-luvulla. Niinistö työskenteli tehtaalla levynleikkaajana ja nosturimiehenä.

    Äänestä

  • Niinistö saa samanla kirjoitti:

    Niinistö saa samanlaisen työrauhan kuin Halonen viimeisellä kaudellaan.
    Ja puhun nyt itsestäni. Kehujat tuntuvat olevan palstalla ennestään vähissä.

    Eläkkeet pienenevät ja säästöjen merkitys loppuelämän turvaamiseksi kasvaa. Kurjistuminen koskee myös koululaitosta ja koulujen eriarvoisuus ajaa samaan kuin Amerikassakin; koulun voi läpäistä oppimatta lukemaan tai kirjoittamaan. Hyvinvointiyhteiskunta puretaan pala palalta ja kurjistuminen räjäyttää rikollisuuden nousuun. Huumerikollisuus ja prostituutio tulevat Suomessakin olemaan joillekin ainoa tapa kurotella parempaa toimeentuloa.

    Äänestä

  • Niinpä presidentin t kirjoitti:

    Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    "Olen erittäin huolissani puolueen tilasta", keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoi maanantaina.

    Kiviniemi ilmoitti eilen yllättäen, ettei hän tavoittele kesäkuun puoluekokouksessa jatkoa keskustan puheenjohtajapestilleen. Tämän aamun tiedotustilaisuudessa hän perusteli lähtöpäätöstään.

    Kiviniemi korosti tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen, että hänen väistymisensä syy on puolueen epäyhtenäisyys.

    "Puolue tarvitsee puheenjohtajan, jolla on puolueen vankka tuki."

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    Äänestä

  • Mietipäs tätä kirjoitti:

    Idioottimaista nimitellä ihmisiä punikiksi, se on vuoden 1918 termi ja ne punikit ovat kuolleet ajat sitten. Yhtä moukkamaista olisi nimitellä Niinistöä natsiski tai fasistiksi.

    harjoittelija !

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html
    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Jäämme odottamaan Jay Lenon anteeksipyyntöä.
    Ei saatu sitten tästäkään mehevää skandaalia, joka kestäisi aikaa.

    Niinistön ensimmäinen vierailupäivä sisältää myös tapaamisen parlamentin puhemiehen Per Westerbergin sekä pääministeri
    Fredrik Reinfeldtin kanssa.

    Aviomiehen keskustellessa poliitikkojen kanssa Haukio tutustuu Ruotsin modernin taiteen museoon ja vierailee Hyper Island -nimisessä digitaalisen median oppilaitoksessa. Ensimmäinen vierailupäivä huipentuu juhlaillallisiin Kuninkaanlinnassa.

    Äänestä

  • Veikkaanpa että... kirjoitti:

    Eivät taida kaikki edes tietää mitä hokevat?

    Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

    Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

    Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

    Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

    Äänestä

  • "Olen erittäin huoli kirjoitti:

    "Olen erittäin huolissani puolueen tilasta", keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoi maanantaina.

    Kiviniemi ilmoitti eilen yllättäen, ettei hän tavoittele kesäkuun puoluekokouksessa jatkoa keskustan puheenjohtajapestilleen. Tämän aamun tiedotustilaisuudessa hän perusteli lähtöpäätöstään.

    Kiviniemi korosti tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen, että hänen väistymisensä syy on puolueen epäyhtenäisyys.

    "Puolue tarvitsee puheenjohtajan, jolla on puolueen vankka tuki."

    Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

    Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

    Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

    Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

    Äänestä

  • Niinistö osallistuu kirjoitti:

    Niinistö osallistuu kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen Soulissa Etelä-Koreassa.

    Kokouksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä ydinmateriaalien turvaamiseksi sekä ydinterrorismin estämiseksi.

    Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

    Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

    Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

    Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

    Äänestä

  • Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

    Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
    "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

    Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) perehdyttiin jo keskiviikkona Åbo Akademin säätiön toimintaan, kun Stefan Wallinin (r) asuntokaupat nousivat julkisuuteen, kertoo yhdistys- ja säätiörekisteripäällikkö Juha Viertola.

    Viertolan mukaan säätiöiden toimintaa valvova PRH seuraa asiaa aktiivisesti, mutta pääpaino on nyt Varsinais-Suomen poliisin selvityksissä.

    "Tässä tilanteessa poliisilla on parhaat tutkintamahdollisuudet", Viertola sanoo.

    Äänestä

  • Eläkkeet pienenevät kirjoitti:

    Eläkkeet pienenevät ja säästöjen merkitys loppuelämän turvaamiseksi kasvaa. Kurjistuminen koskee myös koululaitosta ja koulujen eriarvoisuus ajaa samaan kuin Amerikassakin; koulun voi läpäistä oppimatta lukemaan tai kirjoittamaan. Hyvinvointiyhteiskunta puretaan pala palalta ja kurjistuminen räjäyttää rikollisuuden nousuun. Huumerikollisuus ja prostituutio tulevat Suomessakin olemaan joillekin ainoa tapa kurotella parempaa toimeentuloa.

    Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) perehdyttiin jo keskiviikkona Åbo Akademin säätiön toimintaan, kun Stefan Wallinin (r) asuntokaupat nousivat julkisuuteen, kertoo yhdistys- ja säätiörekisteripäällikkö Juha Viertola.

    Viertolan mukaan säätiöiden toimintaa valvova PRH seuraa asiaa aktiivisesti, mutta pääpaino on nyt Varsinais-Suomen poliisin selvityksissä.

    "Tässä tilanteessa poliisilla on parhaat tutkintamahdollisuudet", Viertola sanoo.

    Äänestä

  • Haavistoa äänestänee kirjoitti:

    Haavistoa äänestäneet tukivat häntä pääosin Haaviston persoonan takia. Etenkin nuoret korostivat Haaviston luonteenpiirteitä tärkeimpänä äänestysperusteena. Runsas neljännes Haavistoa äänestäneistä valitsi Haaviston siksi, ettei voisi äänestää kokoomuksen ehdokasta.

    Paavo ja Vuokko -mukit olivat talven presidentinvaalien hittituote. Niitä myytiin yli 400 000 eurolla.

    Poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäiltiin, ettei keskusta maksanut mukimyynnin tuotoista veroja.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html
    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Jäämme odottamaan Jay Lenon anteeksipyyntöä.
    Ei saatu sitten tästäkään mehevää skandaalia, joka kestäisi aikaa.

    Paavo ja Vuokko -mukit olivat talven presidentinvaalien hittituote. Niitä myytiin yli 400 000 eurolla.

    Poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäiltiin, ettei keskusta maksanut mukimyynnin tuotoista veroja.

    Äänestä

  • Maanantaina käynnist kirjoitti:

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

    Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki

    Äänestä

  • Paavo Väyrynen lange kirjoitti:

    Paavo Väyrynen langettaa päävastuun puolueen tappiosta viime eduskuntavaaleissa puheenjohtaja Mari Kiviniemelle.

    Väyrynen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Kiviniemi pääsi johtamaan puoluetta hyvässä tilanteessa, ja sitten tuli puolueen historian suurin vaalitappio.

    Väyrynen pyrkii jälleen keskustan puheenjohtajaksi.

    Jos urheilullinen menestys olikin pelaajista kiinni, valmennuksen kanssa jahkailtiin.
    Niinistö ei saanut tehtyä erottamispäätöstä ja joukkue sukelsi Euroopan pohjamutiin. Huolestuttavampaa on, että talousihme Niinistön aikana liiton talouskin meni kuralle. Miten tämä oli mahdollista?

    Nyt Niinistö Suomi-neidon käsipuolessa, anteeksi vain, pelottaa.

    Äänestä

  • Sauli Niinistön miel kirjoitti:

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    Niinistöltä jäi perinnöksi nuhjaantunut liitto.
    Palloliiton lippulaiva eli miesten A-maajoukkue ehti sukeltaa parissa vuodessa syvälle. Samoin kävi liiton taloudelle

    Äänestä

  • Presidentti vieraili kirjoitti:

    Presidentti vieraili aamupäivällä Salossa Halikko Worksin tehtaalla, jossa hän on ollut kesätöissä 1960-luvulla. Niinistö työskenteli tehtaalla levynleikkaajana ja nosturimiehenä.

    Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Äänestä

  • Uuden tasavallan pre kirjoitti:

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Äänestä

  • Paavo ja Vuokko -muk kirjoitti:

    Paavo ja Vuokko -mukit olivat talven presidentinvaalien hittituote. Niitä myytiin yli 400 000 eurolla.

    Poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäiltiin, ettei keskusta maksanut mukimyynnin tuotoista veroja.

    Palloliitossa oltiin onnesta soikeina, kun Sauli Niinistö ilmoitti pyrkivänsä Pekka Hämäläisen seuraajaksi. Niinistön odotettiin ratkaisevan kaikki ongelmat tuosta vaan. "

    Lopputulos:
    " Niinistöltä jäi perinnöksi nuhjaantunut liitto.
    Palloliiton lippulaiva eli miesten A-maajoukkue ehti sukeltaa parissa vuodessa syvälle. Samoin kävi liiton taloudelle."

    Äänestä

  • Niinistön ensimmäine kirjoitti:

    Niinistön ensimmäinen vierailupäivä sisältää myös tapaamisen parlamentin puhemiehen Per Westerbergin sekä pääministeri
    Fredrik Reinfeldtin kanssa.

    Aviomiehen keskustellessa poliitikkojen kanssa Haukio tutustuu Ruotsin modernin taiteen museoon ja vierailee Hyper Island -nimisessä digitaalisen median oppilaitoksessa. Ensimmäinen vierailupäivä huipentuu juhlaillallisiin Kuninkaanlinnassa.

    Matka Tukholmaan taittuu Ilmavoimien kuljetuskoneella.

    Samanlaista konetta on aikoinaan käyttänyt myös presidentti
    Tarja Halonen miehensä, tohtori Pentti Arajärven kanssa.

    Äänestä

  • Keskustan presidentt kirjoitti:

    Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen vaalikampanjan mukeista on tehty tutkintapyyntö poliisille, kertoo Iltalehti. Keski-Suomen poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäillään, ettei puolue olisi maksanut veroja mukimyynnin tuotoista.

    Rikoskomisario Ismo Yijälän mukaan poliisi ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, aloitetaanko esitutkinta.

    Iltalehden mukaan 30 euron hintaisia mukeja myytiin noin 14 000 kappaletta. Keskusta sai noin puolet tuotoista, parisataatuhatta euroa, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

    Laaninen vakuutti Iltalehdelle, että puolue on toiminut lain puitteissa. Laanisen mukaan puolueen ei ole tarvinnut maksaa arvonlisäveroa mukien myynnistä saadusta osuudesta.

    "Pidimme tarkkaan huolta siitä, että julkinen markkinointi lopetettiin kampanja-ajan päättyessä, kaksi viikkoa toisen vaalikierroksen jälkeen", Laaninen sanoi.

    Rusinkaan motiivi käräjöidä ei ole totuus, vaan raha. Mieshän olisi sopinut vuosi sitten rahalla, mutta ei saanut pyytämäänsä. Millainen mies sopii KUNNIANSA rahalla? Rusihan on oppinut mies ja kunnian luulisi merkitsevän? Puolta miljoonaa Rusin on turha odottaa, sillä Supon epäilylle oli perusteet, jotka sitten eivät osoittaneet varsinaista "vakoilua", yhteistoimintaa kylläkin. Suurempi ongelmahan tässä oli tiedon vuotaminen lehtiin ja Rusin leimautuminen agentiksi?

    Äänestä

  • Hallitus aikoo nosta kirjoitti:

    Hallitus aikoo nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä, kertovat HS:n haastattelemat hallituslähteet. Tämä tarkoittaa yleistä arvonlisäveroa, ruuan alv:ia sekä muun muassa matkalippujen ja lääkkeiden alv:ia. Tämä lisää valtion verotuloja noin 700 miljoonalla eurolla.

    Alv:ia peritään lähes kaikista tavaroista ja palveluista.

    Kyösti Kakkosellaerittäin hämärä ja kyseenalainen menneisyys.
    Hän ei ole oikea mies Halosta arvostelemaan.

    Kumma, että Niinistö tuolle tittelin halusi.

    Äänestä

  • Anne-Liisa Palmu ver kirjoitti:

    Anne-Liisa Palmu vertaa globaalia yritystä maapalloa kiertävään avaruusalukseen.
    "- Alus zoomailee yläilmoista paikkaa, johon olisi järkevä laskeutua toviksi. Sitten kun alus laskeutuu, se pudottaa imuriputket alas, ja aikansa ravintoa imettyään se lähtee taas jatkamaan matkaa.

    Väyrynen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Kiviniemi pääsi johtamaan puoluetta hyvässä tilanteessa, ja sitten tuli puolueen historian suurin vaalitappio.

    Äänestä

  • Patentti- ja rekiste kirjoitti:

    Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) perehdyttiin jo keskiviikkona Åbo Akademin säätiön toimintaan, kun Stefan Wallinin (r) asuntokaupat nousivat julkisuuteen, kertoo yhdistys- ja säätiörekisteripäällikkö Juha Viertola.

    Viertolan mukaan säätiöiden toimintaa valvova PRH seuraa asiaa aktiivisesti, mutta pääpaino on nyt Varsinais-Suomen poliisin selvityksissä.

    "Tässä tilanteessa poliisilla on parhaat tutkintamahdollisuudet", Viertola sanoo.

    Palstan halosvastainen pieni reppanajoukko juoksee sitten lähinnä muita kirjoittajia haukkumassa kun Seta/ DDR-komitea/konklaavi-jutut alkaa kyllästyttää ilmeisesti itseäänkin. Palstan Haloskritiikki on heikointa trollausta kaikista politiikan palstoista ja jäbä( kenties pari muuta?) vie Teitä niin, että melkein hävettää puolestanne.

    Äänestä

  • Niinistö on suora Ha kirjoitti:

    Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Lopputulos:
    " Niinistöltä jäi perinnöksi nuhjaantunut liitto.
    Palloliiton lippulaiva eli miesten A-maajoukkue ehti sukeltaa parissa vuodessa syvälle. Samoin kävi liiton taloudelle."

    Äänestä

  • Presidentti vieraili kirjoitti:

    Presidentti vieraili aamupäivällä Salossa Halikko Worksin tehtaalla, jossa hän on ollut kesätöissä 1960-luvulla. Niinistö työskenteli tehtaalla levynleikkaajana ja nosturimiehenä.

    Vuonna 2006 Niinistön nousu jatkui vaalipäivään asti, jolloin hän voitti niukasti Halosen, mutta ennakkoäänestyksessä Halonen oli ollut suositumpi. Ero oli 100 000 ääntä.

    Äänestä

  • Palstan halosvastain kirjoitti:

    Palstan halosvastainen pieni reppanajoukko juoksee sitten lähinnä muita kirjoittajia haukkumassa kun Seta/ DDR-komitea/konklaavi-jutut alkaa kyllästyttää ilmeisesti itseäänkin. Palstan Haloskritiikki on heikointa trollausta kaikista politiikan palstoista ja jäbä( kenties pari muuta?) vie Teitä niin, että melkein hävettää puolestanne.

    Miten ihan tuntuukin, että monia risoo uusi presidentti, vaikka tätä äänestettyä tulikin?
    Oliko suosio sittenkin harhaa?

    Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
    Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.
    Missä ovat puolustajat? Ei Halosen haukkuminen ole Niinistön puolustamista, ymmärrättehän sen?

    Näyttää vahvasti siltä, että Niinistöä äänestettiin kun ei homoa haluttu ja mieluisampi olisi ollut Väyrynen tai Soini.

    Äänestä

  • Matka Tukholmaan tai kirjoitti:

    Matka Tukholmaan taittuu Ilmavoimien kuljetuskoneella.

    Samanlaista konetta on aikoinaan käyttänyt myös presidentti
    Tarja Halonen miehensä, tohtori Pentti Arajärven kanssa.

    Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
    Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.

    Äänestä

  • Palstan halosvastain kirjoitti:

    Palstan halosvastainen pieni reppanajoukko juoksee sitten lähinnä muita kirjoittajia haukkumassa kun Seta/ DDR-komitea/konklaavi-jutut alkaa kyllästyttää ilmeisesti itseäänkin. Palstan Haloskritiikki on heikointa trollausta kaikista politiikan palstoista ja jäbä( kenties pari muuta?) vie Teitä niin, että melkein hävettää puolestanne.

    Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
    Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.

    Äänestä

  • "Olen erittäin huoli kirjoitti:

    "Olen erittäin huolissani puolueen tilasta", keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoi maanantaina.

    Kiviniemi ilmoitti eilen yllättäen, ettei hän tavoittele kesäkuun puoluekokouksessa jatkoa keskustan puheenjohtajapestilleen. Tämän aamun tiedotustilaisuudessa hän perusteli lähtöpäätöstään.

    Kiviniemi korosti tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen, että hänen väistymisensä syy on puolueen epäyhtenäisyys.

    "Puolue tarvitsee puheenjohtajan, jolla on puolueen vankka tuki."

    Kokoomus teki Sauli Niinistön presidenttikampanjan viime metreillä yli puolen miljoonan euron lisäpanostukset Niinistön kampanjabudjettiin.

    Ennakkoilmoituksessa Niinistön vaalikampanjan arvioitiin maksavan runsaat miljoona euroa, josta 640 000 euroa tulisi yksityishenkilöiltä ja runsaat 310 000 euroa yrityksiltä. Puolueen tuesta ei ennakkoilmoituksessa ole mitään mainintaa.

    Äänestä

  • Keskustan kunniapuhe kirjoitti:

    Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen arvioi, että oppositio pystyy torjumaan kuntien mahdolliset pakkoliitokset. Väyrynen esittää Keskisuomalaisessa, että pakkoliitoksia ei voida tehdä ilman perustuslain muuttamista. Tämän taas oppositio voisi Väyrysen mukaan estää.

    Väyrynen arvelee, ettei nykyinen hallitus seiso kuntauudistushankkeen takana niin yhtenäisenä kuin ulospäin näyttää. Rintaman rakoilemisesta on jo ollut nähtävissä merkkejä.

    Väyrynen uskoo siihen, että kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraattiset valtuustoryhmät torjuvat kuntauudistusmallin. Lisäksi lähestyvät kunnallisvaalit luovat lisää paineita.

    Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

    Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

    Äänestä

  • Hallitus aikoo nosta kirjoitti:

    Hallitus aikoo nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä, kertovat HS:n haastattelemat hallituslähteet. Tämä tarkoittaa yleistä arvonlisäveroa, ruuan alv:ia sekä muun muassa matkalippujen ja lääkkeiden alv:ia. Tämä lisää valtion verotuloja noin 700 miljoonalla eurolla.

    Alv:ia peritään lähes kaikista tavaroista ja palveluista.

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

  • Lopputulos: kirjoitti:

    Lopputulos:
    " Niinistöltä jäi perinnöksi nuhjaantunut liitto.
    Palloliiton lippulaiva eli miesten A-maajoukkue ehti sukeltaa parissa vuodessa syvälle. Samoin kävi liiton taloudelle."

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html
    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Jäämme odottamaan Jay Lenon anteeksipyyntöä.
    Ei saatu sitten tästäkään mehevää skandaalia, joka kestäisi aikaa.

    Missä ovat puolustajat? Ei Halosen haukkuminen ole Niinistön puolustamista, ymmärrättehän sen?

    Näyttää vahvasti siltä, että Niinistöä äänestettiin kun ei homoa haluttu ja mieluisampi olisi ollut Väyrynen tai Soini.

    Äänestä

  • Uuden tasavallan pre kirjoitti:

    Uuden tasavallan presidentin ulkomaanmatkailu käynnistyi lauantaina, kun Sauli Niinistö lähti reittikoneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Niinistö osallistuu Soulissa ydinturvahuippukokoukseen.

    Maanantaina käynnistyvässä kokouksessa 53 maata sopii keinoista parantaa ydinpolttoaineen valvontaa maailmassa ja erityisesti tavoista estää ydinasekelpoisen polttoaineen joutuminen terroristien käsiin.

    Palstan aiheena on Suomen presidentti, entiset ja nykyinen. Niinistö uutena on välittömästi suurennuslasin alla ja odotukset ovat kovat. Niin kovat, että ne eivät täyty.
    Silloin syntyy kritiikkiä ja palstan monet Niinistö-kritiikit on taidokkaasti rakennettu asiallisiksi, perustelluiksi kysymyksiksi. Niinistön kimppuun ei käydä koulukiusaten ulkonäöstä vaan asiakysymyksin. Siihen vastapuoli ei tunnu pystyvän vieläkään.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html
    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Jäämme odottamaan Jay Lenon anteeksipyyntöä.
    Ei saatu sitten tästäkään mehevää skandaalia, joka kestäisi aikaa.

    Palstan aiheena on Suomen presidentti, entiset ja nykyinen. Niinistö uutena on välittömästi suurennuslasin alla ja odotukset ovat kovat. Niin kovat, että ne eivät täyty.
    Silloin syntyy kritiikkiä ja palstan monet Niinistö-kritiikit on taidokkaasti rakennettu asiallisiksi, perustelluiksi kysymyksiksi. Niinistön kimppuun ei käydä koulukiusaten ulkonäöstä vaan asiakysymyksin. Siihen vastapuoli ei tunnu pystyvän vieläkään.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Äänestä

  • "Olen erittäin huoli kirjoitti:

    "Olen erittäin huolissani puolueen tilasta", keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoi maanantaina.

    Kiviniemi ilmoitti eilen yllättäen, ettei hän tavoittele kesäkuun puoluekokouksessa jatkoa keskustan puheenjohtajapestilleen. Tämän aamun tiedotustilaisuudessa hän perusteli lähtöpäätöstään.

    Kiviniemi korosti tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen, että hänen väistymisensä syy on puolueen epäyhtenäisyys.

    "Puolue tarvitsee puheenjohtajan, jolla on puolueen vankka tuki."

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Presidentti Halonen on vuosien varrella myöntänyt kymmeniä, ellei satoja palkintoja. Niitä hän on antanut yksityisille, yrityksille ja ryhmille. Palkinnot päättää yleensä joko raati tai työryhmä, joka on perehtynyt palkittavien edesottamuksiin, presidentti ei yleensä palkittavaa päätä vaikka kunnioittaa tilaisuutta luovuttamalla palkinnon.

    Äänestä

  • Paavo ja Vuokko -muk kirjoitti:

    Paavo ja Vuokko -mukit olivat talven presidentinvaalien hittituote. Niitä myytiin yli 400 000 eurolla.

    Poliisille tehdyssä tutkintapyynnössä epäiltiin, ettei keskusta maksanut mukimyynnin tuotoista veroja.

    Sammon pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Björn "Nalle" Wahlroos ei näe hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta. Köyhät pyrkivät muuttamaan hyvinvointivaltioiden lihapatojen äärelle.

    Äänestä

  • Palstan aiheena on S kirjoitti:

    Palstan aiheena on Suomen presidentti, entiset ja nykyinen. Niinistö uutena on välittömästi suurennuslasin alla ja odotukset ovat kovat. Niin kovat, että ne eivät täyty.
    Silloin syntyy kritiikkiä ja palstan monet Niinistö-kritiikit on taidokkaasti rakennettu asiallisiksi, perustelluiksi kysymyksiksi. Niinistön kimppuun ei käydä koulukiusaten ulkonäöstä vaan asiakysymyksin. Siihen vastapuoli ei tunnu pystyvän vieläkään.

    Suomessa maksetaan EU:n toiseksi eniten puoluetukea äänestäjää kohti, kertoo saksalainen talouslehti Wirtschaftswoche.

    Lehden tekemän selvityksen mukaan suomalaispuolueet saivat puoluetukea 12,25 euroa äänestäjää kohden. Taakse jää muun muassa Kreikka, ja kaikkien EU-maiden keskiarvo on vain 3,73 euroa.

    Lehti ei kerro, miltä vuodelta vertailutiedot ovat.

    Listan ykkösenä komeilee Luxemburg, jossa puolueet saivat 21,05 euroa jokaisesta äänestäjästä.

    Äänestä

  • Niinistöstä ei löydy kirjoitti:

    Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
    Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.

    Rehn tähdentää, että Yhdysvallat ja myös EU ovat vahvistaneet markkinoiden sääntelyä ja valvontaa.

    "Finanssikriisissä kapitalismi jyräsi kansanvallan. Siksi on tärkeää palauttaa tasapaino kansanvallan ja markkinavoimien välille", Rehn sanoo.

    Äänestä

  • Niinistö on suora Ha kirjoitti:

    Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Rehn tähdentää, että Yhdysvallat ja myös EU ovat vahvistaneet markkinoiden sääntelyä ja valvontaa.

    "Finanssikriisissä kapitalismi jyräsi kansanvallan. Siksi on tärkeää palauttaa tasapaino kansanvallan ja markkinavoimien välille", Rehn sanoo.

    Äänestä

  • Niinistö on suora Ha kirjoitti:

    Niinistö on suora Halosen jatke, allekirjoittaa kaiken hallituksen tekemän kuten Halonenkin, toistaa papukaijamaisesti lähinnä median jo kertomia itsestäänselvyyksiä kuten Halonenkin. Presidentin koko valta pitäisi ottaa pois, se ei sitä tarvitse, vallan rajoittaminen oli yksi oikeakin ele hallitukselta. Halonen jatkoi 12v 'sateenkaarihallituksien' ministerintyötään, kansaan vaikuttamista presidenttimäisesti en kertaakaan nähnyt, Niinistön presidenttiajan väitän nyt muodostuvan täysin samanlaiseksi!!

    Rouva Jenni Haukiolle on järjestetty omaa erillisohjelmaa. Hän vierailee tänään Ruotsin modernin taiteen museossa sekä Hyper Island -nimisessä digitaalisen median oppilaitoksessa. Valtiovierailun ensimmäinen päivä päättyy kuninkaanlinnassa järjestettävään juhlaillalliseen.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Ilman Jenniä Niinistö on mitätön. Sen näkee selvästi lehdistön jutuissa, jotka ovat 99% pelkkää Jennin nuoruutta. Niinistöä ei erota harmaasta seinästä kun kaikkia lehtikuvia sentään photoshopata.
    Asian huomaa hauskasti myös presidentti-palstalla, jossa yksi Jenniä fanittava on väsännyt jo kymmenkunta Jennin ihanuutta ylistävää avausta.

    Hei kaverit, se Niinistö on myös siellä! Se ryppyinen ja harmaa vanha mies, presidenttimme. Ihan oikeat silmäpussit roikkuen ja puuskuttaen nuorten perässä.

    Pakko todeta, ilman Jenniä Niinistö on mitätön. Uutisarvo nolla.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Molemmat ruotsalaiset päivälehdet kommentoivat naureskellen Salen ja Jennin viime hetken ruotsin preppauskurssia, kun kummaltakaan ei tuo toinen kotimainen oikein suju. Euroviisumaana Aftonbladet pilkkasi Niinistön puhetta, ei tankero-englanniksi vaan tankero-ruotsiksi.
    "- Äta ny? Vad?", solkotti Niinistö kun kuningas sitten viittoili käsin tätä sitten ruokapöytään päin ja vaihtoi kielen englanniksi.

    Lehdet kommentoivat, että se edellinen puhui sentään sujuvaa ruotsia eikä vaikuttanut siltä kuin olisi BB-talosta karannut.

    Ja taas sai hävetä.

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Presidenttiparin matka Helsingistä Tukholmaan taittui ilmavoimien koneella. Arlandan lentokentällä heitä olivat vastassa Ruotsin prinssi Daniel ja ulkoministeri Carl Bildt.

    Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatarSilvia tapasivat presidentti Niinistön ja rouva Haukion kuninkaallisilla hovitalleilla puoliltapäivin. Talleilta he matkasivat yhdessä hevosvaunusaattueessa kuninkaanlinnaan, jonka pihassa järjestettiin yleisölle avoin vastaanottoseremonia, jossa kuultiin ensin Suomen ja sitten Ruotsin kansallislaulu.

    Äänestä

  • Rehn tähdentää, että kirjoitti:

    Rehn tähdentää, että Yhdysvallat ja myös EU ovat vahvistaneet markkinoiden sääntelyä ja valvontaa.

    "Finanssikriisissä kapitalismi jyräsi kansanvallan. Siksi on tärkeää palauttaa tasapaino kansanvallan ja markkinavoimien välille", Rehn sanoo.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa, rouva Jenni Haukio tekevät ensimmäisen virallisen valtiovierailun 17. huhtikuuta Ruotsiin.

    Matka Tukholmaan taittuu Ilmavoimien kuljetuskoneella.

    Samanlaista konetta on aikoinaan käyttänyt myös presidentti
    Tarja Halonen miehensä, tohtori Pentti Arajärven kanssa.

    Niinistön ja Haukion seurueeseen kuuluu ulkoministeri
    Erkki Tuomioja sekä Linnan kanslian ja Ulkoministeriön väkeä.

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan kansanedustaja Ilkka Kanervan saamasta tuomiosta voidaan tehdä johtopäätökset vasta, kun oikeusprosessi on käyty loppuun.

    Ennen oikeuden lopullista päätöstä tapauksella ei voi Kataisen mukaan olla vaikutusta Kanervan asemaan.

    "Oli kysymys vaikka poliitikosta, hänelläkin on oikeusturva. Oikeusvaltion pitää toimia kaikissa tapauksissa", Katainen sanoi

    Äänestä

  • Presidenttiparin mat kirjoitti:

    Presidenttiparin matka Helsingistä Tukholmaan taittui ilmavoimien koneella. Arlandan lentokentällä heitä olivat vastassa Ruotsin prinssi Daniel ja ulkoministeri Carl Bildt.

    Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatarSilvia tapasivat presidentti Niinistön ja rouva Haukion kuninkaallisilla hovitalleilla puoliltapäivin. Talleilta he matkasivat yhdessä hevosvaunusaattueessa kuninkaanlinnaan, jonka pihassa järjestettiin yleisölle avoin vastaanottoseremonia, jossa kuultiin ensin Suomen ja sitten Ruotsin kansallislaulu.

    Miksi Niinistöä on nuorennettu niin voimakkaasti kuvankäsittelyllä?

    "Häntä ei ole varsinaisesti pyritty meidän eikä kuvaajan toimesta nuorentamaan. Kuvalle on tehty normaali potrettikäsittely, eli sen valaistusta on jälkikäteen säädetty normaalisti."

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

    Äänestä

  • Kokoomus teki Sauli kirjoitti:

    Kokoomus teki Sauli Niinistön presidenttikampanjan viime metreillä yli puolen miljoonan euron lisäpanostukset Niinistön kampanjabudjettiin.

    Ennakkoilmoituksessa Niinistön vaalikampanjan arvioitiin maksavan runsaat miljoona euroa, josta 640 000 euroa tulisi yksityishenkilöiltä ja runsaat 310 000 euroa yrityksiltä. Puolueen tuesta ei ennakkoilmoituksessa ole mitään mainintaa.

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    Äänestä

  • Sauli Niinistön miel kirjoitti:

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    Palstan Haloskritiikki on heikointa trollausta kaikista politiikan palstoista ja jäbä( kenties pari muuta?) vie Teitä niin, että melkein hävettää puolestanne.

    Äänestä

  • Ilman Jenniä Niinist kirjoitti:

    Ilman Jenniä Niinistö on mitätön. Sen näkee selvästi lehdistön jutuissa, jotka ovat 99% pelkkää Jennin nuoruutta. Niinistöä ei erota harmaasta seinästä kun kaikkia lehtikuvia sentään photoshopata.
    Asian huomaa hauskasti myös presidentti-palstalla, jossa yksi Jenniä fanittava on väsännyt jo kymmenkunta Jennin ihanuutta ylistävää avausta.

    Hei kaverit, se Niinistö on myös siellä! Se ryppyinen ja harmaa vanha mies, presidenttimme. Ihan oikeat silmäpussit roikkuen ja puuskuttaen nuorten perässä.

    Pakko todeta, ilman Jenniä Niinistö on mitätön. Uutisarvo nolla.

    Miksi tasavallan presidentin kuvan on ottanut kokoomuksen verkkoviestinnän suunnittelija?

    "Pasi Heiskanen on kuvannut nykyistä presidenttiparia aiemminkin, ja hänellä on oma toiminimi, jonka puitteissa hän tekee valokuvausta."

    Äänestä

  • Presidentti Halonen kirjoitti:

    Presidentti Halonen on vuosien varrella myöntänyt kymmeniä, ellei satoja palkintoja. Niitä hän on antanut yksityisille, yrityksille ja ryhmille. Palkinnot päättää yleensä joko raati tai työryhmä, joka on perehtynyt palkittavien edesottamuksiin, presidentti ei yleensä palkittavaa päätä vaikka kunnioittaa tilaisuutta luovuttamalla palkinnon.

    Halosesta virallisen valokuvan otti muotokuviin erikoistunut valokuvaaja Irmeli Jung ja aiemmin muun muassa eduskunnan juhlakirjan koonnut valokuvaaja Jorma Komulainen. Aiemmin kuva on tilattu pääesikunnan ammattivalokuvaajalta. Miksi nyt käytettiin kokoomuskuvaajaa?

    "En osaa ottaa kantaa siihen, mitä on aiemmin tehty. Nyt päätettiin käyttää Pasi Heiskasta, joka on kuvannut presidenttiparia aiemminkin."

    Äänestä

  • Niinpä presidentin t kirjoitti:

    Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    Toistuvasti kohujen kohteena olleiden perussuomalaisten puoluevaltuusto kokoontuu tänään puoliltapäivin Helsingissä.

    Puoluevaltuustojen kokoukset ovat yleensä tiedotusvälineille avoimia, mutta perussuomalaisten kokous pidetään osin suljetuin ovin. Tätä perustellaan sillä, että keskeneräistä kunnallisvaaliohjelmaa ei haluta vielä julkisuuteen.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Jos presidentin puolisolta edellytetään nuoruutta ja missikauneutta, olisi predentin tietenkin valita puolisokseen kaunis nainen kuten Tanja Karpela. Ja Niinistöhän kehuikin Tanjan kauneutta Linnan juhlissa joku vuosi sitten. Mainostoimisto ei näköjään löytänyt tarpeeksi upeaa ladya, joten presidentin oli tyydyttävä kokoomuksen puoluetoimiston vaatimattomaan tiedottajaan.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html
    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Jäämme odottamaan Jay Lenon anteeksipyyntöä.
    Ei saatu sitten tästäkään mehevää skandaalia, joka kestäisi aikaa.

    Ja Niinistöhän kehuikin Tanjan kauneutta Linnan juhlissa joku vuosi sitten. Mainostoimisto ei näköjään löytänyt tarpeeksi upeaa ladya, joten presidentin oli tyydyttävä kokoomuksen puoluetoimiston vaatimattomaan tiedottajaan.

    Äänestä

  • Keskustan puheenjoht kirjoitti:

    Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on kiertänyt kampanjoimassa kaikissa 320 kunnassa Manner-Suomen alueella.

    Aikaa suoritukseen kului reilu vuosi, Väyrysen tiedotteessa kerrotaan.

    Viimeisinä vuorossa olivat tiistaina pohjanmaalaiset Korsnäs ja Karijoki.

    Väyrynen on mitä ilmeisimmin kautta aikain ensimmäinen suomalaispoliitikko, joka on vastaavaan suoritukseen yltänyt. Kuntien määräkin on tosin viime vuosina pudonnut yli sadalla.

    USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia.

    Äänestä

  • Sauli Niinistön miel kirjoitti:

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia.

    Äänestä

  • Sauli Niinistön miel kirjoitti:

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Äänestä

  • Kyösti Kakkosellaeri kirjoitti:

    Kyösti Kakkosellaerittäin hämärä ja kyseenalainen menneisyys.
    Hän ei ole oikea mies Halosta arvostelemaan.

    Kumma, että Niinistö tuolle tittelin halusi.

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Äänestä

  • Sauli Niinistön miel kirjoitti:

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Valtiovarainministeriön virkamiehet tekivät päätöksen Kreikan vakuussopimuksen salaamisesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi eduskunnassa, että virkamieskunta teki päätöksen virkavaltuuksiensa rajoissa Suomen lakeja tulkiten.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Valtiovarainministeriön virkamiehet tekivät päätöksen Kreikan vakuussopimuksen salaamisesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi eduskunnassa, että virkamieskunta teki päätöksen virkavaltuuksiensa rajoissa Suomen lakeja tulkiten.

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Kiviniemi se ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti vaan on avoimesti katkera menetetystä asemastaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042415491251_uu.shtml
    " - Emme halua sinne riidanhaastajia."
    Näin tylyllä, lyhyellä sähköpostilla Kiviniemi torppasi Väyrysen osallistumisen Keskustan Vappujuhlaan. Johan tuossa on farssin aineksia, sääliksi käy tyttöstä.

    Äänestä

  • - Presidentti Halone kirjoitti:

    Halonen on aina ollut demari, siitä pitkä matka "marxilaiseksi".
    DDR-komitea ajoi Suomessa molempien Saksojen tunnustamista valtioiksi valtioiden joukkoon. Tuo ei tee kenestäkään agenttia.
    Halonen toimi Setan puheenjohtajana vuoden 1980-81. Tuo ei tee kenestäkään lesboa.

    Äänestä

  • Kiviniemi se ei osaa kirjoitti:

    Kiviniemi se ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti vaan on avoimesti katkera menetetystä asemastaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042415491251_uu.shtml
    " - Emme halua sinne riidanhaastajia."
    Näin tylyllä, lyhyellä sähköpostilla Kiviniemi torppasi Väyrysen osallistumisen Keskustan Vappujuhlaan. Johan tuossa on farssin aineksia, sääliksi käy tyttöstä.

    On samantekevää, missä Niinistö käy, hänellä ei ole merkitystä eikä edes arvovaltaa. Mäntyniemessä oleskelu tulisi Suomen veronmaksajaparoille huomattavasti halvemmaksi.

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Kekkonen käytti aikanaan häikäilemättä hyväkseen perustuslain presidentille sallimia oikeuksia ja siksi niitä ruvettiin karsimaan tämän väistyttyä.
    " Suomen nykyinen perustuslaki on vuodelta 2000, ja presidentti Tarja Halonen muistuttaa, että lain laatijoiden tarkoituksena ei ollut nostaa pääministeriä Urho Kekkosen vertaiseksi voimahahmoksi

    Äänestä

  • Toistuvasti kohujen kirjoitti:

    Toistuvasti kohujen kohteena olleiden perussuomalaisten puoluevaltuusto kokoontuu tänään puoliltapäivin Helsingissä.

    Puoluevaltuustojen kokoukset ovat yleensä tiedotusvälineille avoimia, mutta perussuomalaisten kokous pidetään osin suljetuin ovin. Tätä perustellaan sillä, että keskeneräistä kunnallisvaaliohjelmaa ei haluta vielä julkisuuteen.

    Presidentin on myös samassa yhteydessä määrä päättää lopullisesti Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön vähentämisestä 50:llä. Pari vuotta sitten määrää nostettiin 50:llä. Sotilaat kotiutetaan kuluvan vuoden aikana.

    Sotilaiden määrän vähentäminen oli selvää jo marraskuussa, kun tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta käsittelivät asiaa. Eduskunta tuki ratkaisua hyväksymällä Afganistan-selonteon.

    Äänestä

  • - Presidentti Halone kirjoitti:

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oudoksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemystä, jonka mukaan rikoslain lahjussäännökset ovat vaikeaselkoisia ja niitä olisi syytä selkiyttää. Kalske oli aiheesta Ylen tv-uutisten haastateltavana torstaina.

    Hän piti häkellyttävänä, että kokoomus haluaa tarkistaa rikoslakia juuri nyt kun sen oma kansanedustaja eli Ilkka Kanerva on pulassa.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Halonen sanoi, että naispoliitikot ovat jatkuvan suurennuslasin alla. Kaikesta. "Olet liian nätti tai ruma. Jos sinulla on lapsia, niin olet varmasti huono äiti. Jos olet naimisissa, niin väärän miehen kanssa ja jos et ole, niin taidat olla lesbo".

    Äänestä

  • Kiviniemi se ei osaa kirjoitti:

    Kiviniemi se ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti vaan on avoimesti katkera menetetystä asemastaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042415491251_uu.shtml
    " - Emme halua sinne riidanhaastajia."
    Näin tylyllä, lyhyellä sähköpostilla Kiviniemi torppasi Väyrysen osallistumisen Keskustan Vappujuhlaan. Johan tuossa on farssin aineksia, sääliksi käy tyttöstä.

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Samaan tapaan kuin Pekkarinenkin Väyrynen on havainnut, että ehdokkaat tuntuvat saavan ohjeita ylhäältäpäin. Tämän tarkempaa hän ei asiaan puuttunut.

    Äänestä

  • Sauli Niinistön miel kirjoitti:

    Sauli Niinistön mielestä on hyvä, että ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin sijaintipaikka koskevia arvioita kuullaan vielä kerran presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa torstaina.

    Huvittavaa miten vanhoja asioita hokemalla yrität peittää Niinistön avuttomuuden, kokemattomuuden ja saamattomuuden, etenkin nyt kun Jenni ei enää olekaan näyttävä, vaan tätimäinen ja ennenaikojaan vanhennettu harmaa seinäkukkanen.

    Presidentti Halonen on tavannut istuvan USA:n presidentin kahdesti Valkoisessa Talossa. Ensin Madeleine Albrightin tapaamisen yhteydessä vuonna 2000 eli heti tultuaan valituksi presidentiksi:
    http://www2.hs.fi/english/archive/today/280400-03.html
    Sekä heti pari vuotta myöhemmin George Bushin astuttua valtaan vuonna 2002:
    http://fredfryinternational.blogspot.com/2007/07/spain-and-finland-different-beds-in.html

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Emme tule olemaan sitä Väinämöisenkään aikana. Vai pitäisikö Niinistöä kutsua oikeistolaisuutensa vuoksi natsiksi tai fasistiksi, kun olet noin viehtynyt vuoden 1918 punikeihin, että edelleenkin asiattomasti sitä hoet? Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

    Et siis OSUNUT tälläkään kertaa, UPPOSIT toki itse.

    Äänestä

  • Presidentin on myös kirjoitti:

    Presidentin on myös samassa yhteydessä määrä päättää lopullisesti Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön vähentämisestä 50:llä. Pari vuotta sitten määrää nostettiin 50:llä. Sotilaat kotiutetaan kuluvan vuoden aikana.

    Sotilaiden määrän vähentäminen oli selvää jo marraskuussa, kun tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta käsittelivät asiaa. Eduskunta tuki ratkaisua hyväksymällä Afganistan-selonteon.

    Ei saanut Niinistö kutsua valkoiseen taloon, vaikka kävi polvillaan rukoilemassa Etelä-Koreassa.

    Äänestä

  • Huvittavaa miten van kirjoitti:

    Huvittavaa miten vanhoja asioita hokemalla yrität peittää Niinistön avuttomuuden, kokemattomuuden ja saamattomuuden, etenkin nyt kun Jenni ei enää olekaan näyttävä, vaan tätimäinen ja ennenaikojaan vanhennettu harmaa seinäkukkanen.

    Presidentti Halonen on tavannut istuvan USA:n presidentin kahdesti Valkoisessa Talossa. Ensin Madeleine Albrightin tapaamisen yhteydessä vuonna 2000 eli heti tultuaan valituksi presidentiksi:
    http://www2.hs.fi/english/archive/today/280400-03.html
    Sekä heti pari vuotta myöhemmin George Bushin astuttua valtaan vuonna 2002:
    http://fredfryinternational.blogspot.com/2007/07/spain-and-finland-different-beds-in.html

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Emme tule olemaan sitä Väinämöisenkään aikana. Vai pitäisikö Niinistöä kutsua oikeistolaisuutensa vuoksi natsiksi tai fasistiksi, kun olet noin viehtynyt vuoden 1918 punikeihin, että edelleenkin asiattomasti sitä hoet? Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

    Et siis OSUNUT tälläkään kertaa, UPPOSIT toki itse.

    Halosen aika oli taantumaa - kyllä sen pitäisi olla jo tyhmemmällekin selvää.

    Äänestä

  • Kiviniemi se ei osaa kirjoitti:

    Kiviniemi se ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti vaan on avoimesti katkera menetetystä asemastaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042415491251_uu.shtml
    " - Emme halua sinne riidanhaastajia."
    Näin tylyllä, lyhyellä sähköpostilla Kiviniemi torppasi Väyrysen osallistumisen Keskustan Vappujuhlaan. Johan tuossa on farssin aineksia, sääliksi käy tyttöstä.

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Äänestä

  • Huvittavaa miten van kirjoitti:

    Huvittavaa miten vanhoja asioita hokemalla yrität peittää Niinistön avuttomuuden, kokemattomuuden ja saamattomuuden, etenkin nyt kun Jenni ei enää olekaan näyttävä, vaan tätimäinen ja ennenaikojaan vanhennettu harmaa seinäkukkanen.

    Presidentti Halonen on tavannut istuvan USA:n presidentin kahdesti Valkoisessa Talossa. Ensin Madeleine Albrightin tapaamisen yhteydessä vuonna 2000 eli heti tultuaan valituksi presidentiksi:
    http://www2.hs.fi/english/archive/today/280400-03.html
    Sekä heti pari vuotta myöhemmin George Bushin astuttua valtaan vuonna 2002:
    http://fredfryinternational.blogspot.com/2007/07/spain-and-finland-different-beds-in.html

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Emme tule olemaan sitä Väinämöisenkään aikana. Vai pitäisikö Niinistöä kutsua oikeistolaisuutensa vuoksi natsiksi tai fasistiksi, kun olet noin viehtynyt vuoden 1918 punikeihin, että edelleenkin asiattomasti sitä hoet? Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

    Et siis OSUNUT tälläkään kertaa, UPPOSIT toki itse.

    Tasavallan presidentin valtakunnalliset Innosuomi-palkinnot jaettiin tiistaina viidelle "älykkäitä järjestelmiä" kehittäville yrityksille.

    Ulvilalainen Cieltum valmistaa ohjelmistoja, joilla voi seurata laitteen elinkaarta alusta loppuun. Tamperelainen Creanex palkittiin metsä- ja kaivosalan ohjausjärjestelmien testauksesta, lappeenrantalainen MeVEA tuotekehityssimulaattorista ja oulunsalolainen Wegera vaikeamuotoisten kappaleiden cnc-koneistajasta.

    Äänestä

  • Apulaisvaltakunnansy kirjoitti:

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oudoksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemystä, jonka mukaan rikoslain lahjussäännökset ovat vaikeaselkoisia ja niitä olisi syytä selkiyttää. Kalske oli aiheesta Ylen tv-uutisten haastateltavana torstaina.

    Hän piti häkellyttävänä, että kokoomus haluaa tarkistaa rikoslakia juuri nyt kun sen oma kansanedustaja eli Ilkka Kanerva on pulassa.

    Halonen sanoi, että naispoliitikot ovat jatkuvan suurennuslasin alla. Kaikesta. "Olet liian nätti tai ruma. Jos sinulla on lapsia, niin olet varmasti huono äiti. Jos olet naimisissa, niin väärän miehen kanssa ja jos et ole, niin taidat olla lesbo".

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion vapunpäivän vietto sujui perinteisin menoin. He ottivat ensimmäistä kertaa vastaan musiikkitervehdykset aurinkoisella Linnan pihalla tiistaina aamupäivällä.

    Äänestä

  • USA:n asuntokupla, t kirjoitti:

    USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia.

    Presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion vapunpäivän vietto sujui perinteisin menoin. He ottivat ensimmäistä kertaa vastaan musiikkitervehdykset aurinkoisella Linnan pihalla tiistaina aamupäivällä.

    Äänestä

  • Halosen aika oli taa kirjoitti:

    Halosen aika oli taantumaa - kyllä sen pitäisi olla jo tyhmemmällekin selvää.

    " Suomen nykyinen perustuslaki on vuodelta 2000, ja presidentti Tarja Halonen muistuttaa, että lain laatijoiden tarkoituksena ei ollut nostaa pääministeriä Urho Kekkosen vertaiseksi voimahahmoksi

    Äänestä

  • Apulaisvaltakunnansy kirjoitti:

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oudoksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemystä, jonka mukaan rikoslain lahjussäännökset ovat vaikeaselkoisia ja niitä olisi syytä selkiyttää. Kalske oli aiheesta Ylen tv-uutisten haastateltavana torstaina.

    Hän piti häkellyttävänä, että kokoomus haluaa tarkistaa rikoslakia juuri nyt kun sen oma kansanedustaja eli Ilkka Kanerva on pulassa.

    Kovasti me yritettiin tehdä siitä virallisesta kuvasta näyttävää, mutta...niin noh, oisko joku näistä hylätyistä ollt parempi?
    http://pinterest.com/wenuitun/torkea-skandaali-mita-tekee-hallitus-11/

    Äänestä

  • - Presidentti Halone kirjoitti:

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Kovasti me yritettiin tehdä siitä virallisesta kuvasta näyttävää, mutta...niin noh, oisko joku näistä hylätyistä ollt parempi?
    http://pinterest.com/wenuitun/torkea-skandaali-mita-tekee-hallitus-11/

    Äänestä

  • Niinistön ensimmäine kirjoitti:

    Niinistön ensimmäinen vierailupäivä sisältää myös tapaamisen parlamentin puhemiehen Per Westerbergin sekä pääministeri
    Fredrik Reinfeldtin kanssa.

    Aviomiehen keskustellessa poliitikkojen kanssa Haukio tutustuu Ruotsin modernin taiteen museoon ja vierailee Hyper Island -nimisessä digitaalisen median oppilaitoksessa. Ensimmäinen vierailupäivä huipentuu juhlaillallisiin Kuninkaanlinnassa.

    Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen löi maanantaina Suomen Rahapajalla ensimmäisen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden juhlarahan. Julkistamisen yhteydessä Halonen kommentoi myös Finnairin bonuskohua.

    " Ihmiset haluavat osallistua tuloksen tekemiseen omalla työllään, mutta haluavat myös, että heitä kohdellaan ihmisinä myös työpaikan ulkopuolella. Kohtuullinen osuus tuloksesta ja vastuusta kuuluu jokaiselle", Halonen sanoo Nelosen uutisten haastattelussa.

    Ulvilalainen Cieltum valmistaa ohjelmistoja, joilla voi seurata laitteen elinkaarta alusta loppuun. Tamperelainen Creanex palkittiin metsä- ja kaivosalan ohjausjärjestelmien testauksesta, lappeenrantalainen MeVEA tuotekehityssimulaattorista ja oulunsalolainen Wegera vaikeamuotoisten kappaleiden cnc-koneistajasta.

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentin valtakunnalliset Innosuomi-palkinnot jaettiin tiistaina viidelle "älykkäitä järjestelmiä" kehittäville yrityksille.

    Ulvilalainen Cieltum valmistaa ohjelmistoja, joilla voi seurata laitteen elinkaarta alusta loppuun. Tamperelainen Creanex palkittiin metsä- ja kaivosalan ohjausjärjestelmien testauksesta, lappeenrantalainen MeVEA tuotekehityssimulaattorista ja oulunsalolainen Wegera vaikeamuotoisten kappaleiden cnc-koneistajasta.

    Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Äänestä

  • Kovasti me yritettii kirjoitti:

    Kovasti me yritettiin tehdä siitä virallisesta kuvasta näyttävää, mutta...niin noh, oisko joku näistä hylätyistä ollt parempi?
    http://pinterest.com/wenuitun/torkea-skandaali-mita-tekee-hallitus-11/

    Kohu virallisesta kuvasta vaikutti ja uusi otos teetettiin nyt ammattilaisella.
    http://pinterest.com/pin/258534834829055224/
    Nyt on niin realistinen kuva, jossa Niinistön nuorekkuus ja poikamainen charmi pääsevät kauniisti esille. Tuolle Teuvo Lomankin lämpenis ja sanois:
    "- Panisin."

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    1 200 Puolustusvoimien työntekijää on irtisanomisuhan alla armeijauudistuksen takia, kertoo Pääesikunnan päällikkö Juha Rannikko.

    Kaikkiaan vähennystarve on 2 700 henkilöä, joista sotilaita on 500. Luonnollinen poistuma vähentää irtisanomistarvetta.

    Äänestä

  • Huvittavaa miten van kirjoitti:

    Huvittavaa miten vanhoja asioita hokemalla yrität peittää Niinistön avuttomuuden, kokemattomuuden ja saamattomuuden, etenkin nyt kun Jenni ei enää olekaan näyttävä, vaan tätimäinen ja ennenaikojaan vanhennettu harmaa seinäkukkanen.

    Presidentti Halonen on tavannut istuvan USA:n presidentin kahdesti Valkoisessa Talossa. Ensin Madeleine Albrightin tapaamisen yhteydessä vuonna 2000 eli heti tultuaan valituksi presidentiksi:
    http://www2.hs.fi/english/archive/today/280400-03.html
    Sekä heti pari vuotta myöhemmin George Bushin astuttua valtaan vuonna 2002:
    http://fredfryinternational.blogspot.com/2007/07/spain-and-finland-different-beds-in.html

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Emme tule olemaan sitä Väinämöisenkään aikana. Vai pitäisikö Niinistöä kutsua oikeistolaisuutensa vuoksi natsiksi tai fasistiksi, kun olet noin viehtynyt vuoden 1918 punikeihin, että edelleenkin asiattomasti sitä hoet? Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

    Et siis OSUNUT tälläkään kertaa, UPPOSIT toki itse.

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Samaan tapaan kuin Pekkarinenkin Väyrynen on havainnut, että ehdokkaat tuntuvat saavan ohjeita ylhäältäpäin. Tämän tarkempaa hän ei asiaan puuttunut.

    Äänestä

  • Niinistö juoksentele kirjoitti:

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Koko Hartwall- arena buuasi Niinistölle ja Kummolalle. Noloa?

    http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/yleiso-buuasi-kummolalle---faselin-suomi-ihastutti/art-1288466812715.html

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Oikeusministeriö alkaa valmistella raiskausrikoksia koskevan lainsäädännön kiristämistä. Virkamiesmuistion ehdotusten mukaan nykyistä useammat seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavat teot tulisi rangaista raiskauksena.

    Äänestä

  • Kekkonen käytti aika kirjoitti:

    Kekkonen käytti aikanaan häikäilemättä hyväkseen perustuslain presidentille sallimia oikeuksia ja siksi niitä ruvettiin karsimaan tämän väistyttyä.
    " Suomen nykyinen perustuslaki on vuodelta 2000, ja presidentti Tarja Halonen muistuttaa, että lain laatijoiden tarkoituksena ei ollut nostaa pääministeriä Urho Kekkosen vertaiseksi voimahahmoksi

    Niinistökin punoitti nolona kun kansa näytti kiukkunsa ja buuasi hirmuisesti ahneutta, ylimielisyyttä ja riistokapitalismia vastaan. Niinistölläkin korvat punotti nolona jääkiekkokansan antaessa palaa Hartwall-areenalla.
    http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/yleiso-buuasi-kummolalle---faselin-suomi-ihastutti/art-1288466812715.html

    Ja miksi Niinistö ei opetellut ulkoa kisat avaavaa lausetta vaan tankkasi sitä surkeana ja puolisokeana paperista? Olispa nyt joku keksinyt käyttää edes isompaa fonttia niin olis selvinnyt ilman Jaffa-lasejaan. Kyllä taas sai hävetä.

    Äänestä

  • Veikkaanpa että... kirjoitti:

    Eivät taida kaikki edes tietää mitä hokevat?

    Ulvilalainen Cieltum valmistaa ohjelmistoja, joilla voi seurata laitteen elinkaarta alusta loppuun. Tamperelainen Creanex palkittiin metsä- ja kaivosalan ohjausjärjestelmien testauksesta, lappeenrantalainen MeVEA tuotekehityssimulaattorista ja oulunsalolainen Wegera vaikeamuotoisten kappaleiden cnc-koneistajasta.

    Äänestä

  • Kohu virallisesta ku kirjoitti:

    Kohu virallisesta kuvasta vaikutti ja uusi otos teetettiin nyt ammattilaisella.
    http://pinterest.com/pin/258534834829055224/
    Nyt on niin realistinen kuva, jossa Niinistön nuorekkuus ja poikamainen charmi pääsevät kauniisti esille. Tuolle Teuvo Lomankin lämpenis ja sanois:
    "- Panisin."

    Miksi Niinistö ei käytä lippistä? Noh, Niinistön hattumaku on erilainen, huhujen mukaan myös alusvaatteista löytyy yllätyksiä.
    http://www.flickr.com/photos/bigfatmushroomco/3794290353/

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Ranskalaiset äänestivät sunnuntaina uudeksi presidentikseen sosialistien François Hollanden.

    Alustavien kyselyennusteiden mukaan Hollande oli voittamassa vastaehdokkaansa, oikeiston istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn prosentein 51,9-48,1.

    Sarkozy myönsi tappionsa nopeasti ensimmäisen tulosennusteiden jälkeen.

    ”Olen juuri soittanut François Hollandelle toivottaakseni hänelle hyvää onnea”, Sarkozy sanoi tuhansien kannattajiensa edessä.

    Äänestä

  • Presidenttiparin mat kirjoitti:

    Presidenttiparin matka Helsingistä Tukholmaan taittui ilmavoimien koneella. Arlandan lentokentällä heitä olivat vastassa Ruotsin prinssi Daniel ja ulkoministeri Carl Bildt.

    Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatarSilvia tapasivat presidentti Niinistön ja rouva Haukion kuninkaallisilla hovitalleilla puoliltapäivin. Talleilta he matkasivat yhdessä hevosvaunusaattueessa kuninkaanlinnaan, jonka pihassa järjestettiin yleisölle avoin vastaanottoseremonia, jossa kuultiin ensin Suomen ja sitten Ruotsin kansallislaulu.

    Presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion vapunpäivän vietto sujui perinteisin menoin. He ottivat ensimmäistä kertaa vastaan musiikkitervehdykset aurinkoisella Linnan pihalla tiistaina aamupäivällä.

    Äänestä

  • Keskustan puheenjoht kirjoitti:

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Samaan tapaan kuin Pekkarinenkin Väyrynen on havainnut, että ehdokkaat tuntuvat saavan ohjeita ylhäältäpäin. Tämän tarkempaa hän ei asiaan puuttunut.

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Äänestä

  • - Presidentti Halone kirjoitti:

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?

    Äänestä

  • Veikkaanpa että... kirjoitti:

    Eivät taida kaikki edes tietää mitä hokevat?

    Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Äänestä

  • Apulaisvaltakunnansy kirjoitti:

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oudoksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemystä, jonka mukaan rikoslain lahjussäännökset ovat vaikeaselkoisia ja niitä olisi syytä selkiyttää. Kalske oli aiheesta Ylen tv-uutisten haastateltavana torstaina.

    Hän piti häkellyttävänä, että kokoomus haluaa tarkistaa rikoslakia juuri nyt kun sen oma kansanedustaja eli Ilkka Kanerva on pulassa.

    Ranskan toissapäiväisissä presidentinvaaleissa oli Niinistön mielestä kyse lähinnä henkilöstä, kun sosialistien Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeiston Nicolas Sarkozyn.
    "Ainakin ranskalaisten itsensä mielestä Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta imago oli kärsinyt", Niinistö kommentoi.

    Idioottimaista selittelyä sosialistisen presidentin voitettua.

    Äänestä

  • Kohu virallisesta ku kirjoitti:

    Kohu virallisesta kuvasta vaikutti ja uusi otos teetettiin nyt ammattilaisella.
    http://pinterest.com/pin/258534834829055224/
    Nyt on niin realistinen kuva, jossa Niinistön nuorekkuus ja poikamainen charmi pääsevät kauniisti esille. Tuolle Teuvo Lomankin lämpenis ja sanois:
    "- Panisin."

    Ranskan toissapäiväisissä presidentinvaaleissa oli Niinistön mielestä kyse lähinnä henkilöstä, kun sosialistien Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeiston Nicolas Sarkozyn.
    "Ainakin ranskalaisten itsensä mielestä Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta imago oli kärsinyt", Niinistö kommentoi.

    Idioottimaista selittelyä sosialistisen presidentin voitettua.

    Äänestä

  • Niinistöstä ei löydy kirjoitti:

    Niinistöstä ei löydy muuta hyvää sanottavaa, kuin nuori ja "edustava" vaimo.
    Kaikki muut sivun jutut näyttää olevan kritisoivia.

    Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa tänään Karjalan prikaatin Kouvolan Vekaranjärvellä.

    Presidentti tutustuu varuskunnan toimintaan ja kalustoon sekä seuraa ampumaharjoitusta. Niinistö tarkastaa ylipäällikkönä Puolustusvoimien yksikön nyt ensimmäistä kertaa.

    Äänestä

  • Valtiovarainminister kirjoitti:

    Valtiovarainministeriön virkamiehet tekivät päätöksen Kreikan vakuussopimuksen salaamisesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi eduskunnassa, että virkamieskunta teki päätöksen virkavaltuuksiensa rajoissa Suomen lakeja tulkiten.

    Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa.

    Äänestä

  • Halonen sanoi, että kirjoitti:

    Halonen sanoi, että naispoliitikot ovat jatkuvan suurennuslasin alla. Kaikesta. "Olet liian nätti tai ruma. Jos sinulla on lapsia, niin olet varmasti huono äiti. Jos olet naimisissa, niin väärän miehen kanssa ja jos et ole, niin taidat olla lesbo".

    SUPO on jo kaikkien vasemmistolaisten jäljillä, sillä ensimmäinen käsky apinamainostoimistolta on kuulunut: sensuuri ja kirjoituskielto voimaan. Ja jollei uskota, kutsutaan fasistit ja natsit paikalle. Eiköhän ala kirjoitusten sävy muuttua ja perussuomalaisten mantra kirkastua. Siinä on kokoomukselle oiva työrukkanen

    Äänestä

  • Kokoomuksen puheenjo kirjoitti:

    Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan kansanedustaja Ilkka Kanervan saamasta tuomiosta voidaan tehdä johtopäätökset vasta, kun oikeusprosessi on käyty loppuun.

    Ennen oikeuden lopullista päätöstä tapauksella ei voi Kataisen mukaan olla vaikutusta Kanervan asemaan.

    "Oli kysymys vaikka poliitikosta, hänelläkin on oikeusturva. Oikeusvaltion pitää toimia kaikissa tapauksissa", Katainen sanoi

    Niinistö on huolissaan etenkin siitä, että finanssikriisi on yhdistymässä yhteiskunnalliseksi kriisiksi. Tähän sisältyy myös ahneuden nousu. Tärkeää hänen mielestään on, että Suomessa pidetään yllä yhteiskunnallista eheyttä.

    Niinistö otti epäsuorasti kantaa myös tuleviin Ukrainan ja Puolan järjestämiin jalkapalloilun EM-kisoihin. Ukrainan tilanteen vuoksi on esillä ollut kisojen boikotoiminen.

    Niinistö kertoi hymyssä suin menevänsä mielellään katsomaan jotain peliä.

    "Yritetään löytää semmoinen – Puolasta."

    Äänestä

  • Matka Tukholmaan tai kirjoitti:

    Matka Tukholmaan taittuu Ilmavoimien kuljetuskoneella.

    Samanlaista konetta on aikoinaan käyttänyt myös presidentti
    Tarja Halonen miehensä, tohtori Pentti Arajärven kanssa.

    Mahtoi siinä oikeistolaisen resipentin sielua korventaa kun viran puolesta oli pakko onnitella kolleegaa, Ranskan uutta sosialistipresidentti Hollandea. Niinistöhän jo ehti tapahtunutta vähätellä sanoen, että varmaan ranskalaisille olisi Sarkozykin käynyt, mutta imagokysymykset söivät kannatusta.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012050915553589_uu.shtml

    Niinistö kärttää myös vierailua kun Pariisi on vielä näkemättä ja Jenni haluaa paikalliseen Disney-Worldiin.

    Äänestä

  • Koko Hartwall- arena kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Äänestä

  • Oikeusministeriö alk kirjoitti:

    Oikeusministeriö alkaa valmistella raiskausrikoksia koskevan lainsäädännön kiristämistä. Virkamiesmuistion ehdotusten mukaan nykyistä useammat seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavat teot tulisi rangaista raiskauksena.

    Miksi Niinistöä on nuorennettu niin voimakkaasti kuvankäsittelyllä?

    "Häntä ei ole varsinaisesti pyritty meidän eikä kuvaajan toimesta nuorentamaan. Kuvalle on tehty normaali potrettikäsittely, eli sen valaistusta on jälkikäteen säädetty normaalisti."

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana.

    Äänestä

  • Halonen sanoi, että kirjoitti:

    Halonen sanoi, että naispoliitikot ovat jatkuvan suurennuslasin alla. Kaikesta. "Olet liian nätti tai ruma. Jos sinulla on lapsia, niin olet varmasti huono äiti. Jos olet naimisissa, niin väärän miehen kanssa ja jos et ole, niin taidat olla lesbo".

    Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder esittää tänään perjantaina ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä varsin kovia mielipiteitä yhteiskunnan uudistamiseksi. Vuosi sitten keskusjärjestön johtoon valitun Fjäder on muun muassa sitä mieltä, ettei terveen aikuisen tulisi saada yhteiskunnalta mitään ilmaiseksi.

    Fjäderin mukaan Suomesa on nyt joukko täysin terveitä ihmisiä, jotka lähtevät siitä, että yhteiskunta pitää heistä huolta, vaikka he eivät itse osallistu millään tavalla sen pyörittämiseen.

    Äänestä

  • Koko Hartwall- arena kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Äänestä

  • Miksi Niinistöä on n kirjoitti:

    Miksi Niinistöä on nuorennettu niin voimakkaasti kuvankäsittelyllä?

    "Häntä ei ole varsinaisesti pyritty meidän eikä kuvaajan toimesta nuorentamaan. Kuvalle on tehty normaali potrettikäsittely, eli sen valaistusta on jälkikäteen säädetty normaalisti."

    Porvarien keksimä kikka, Niinistön siunaus? Nuorisojärjestöjen rekistereissä on tekaistuja jäseniä ja tämä on vaikuttanut verorahoista maksettavaan tukeen.
    Opetusministeriö haluaa nyt tarkistaa jäsenluettelot.
    Ainakaan osa järjestöistä ei halua luovuttaa salaisina pitämiään tietoja.

    Äänestä

  • Kohu virallisesta ku kirjoitti:

    Kohu virallisesta kuvasta vaikutti ja uusi otos teetettiin nyt ammattilaisella.
    http://pinterest.com/pin/258534834829055224/
    Nyt on niin realistinen kuva, jossa Niinistön nuorekkuus ja poikamainen charmi pääsevät kauniisti esille. Tuolle Teuvo Lomankin lämpenis ja sanois:
    "- Panisin."

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Äänestä

  • SUPO on jo kaikkien kirjoitti:

    SUPO on jo kaikkien vasemmistolaisten jäljillä, sillä ensimmäinen käsky apinamainostoimistolta on kuulunut: sensuuri ja kirjoituskielto voimaan. Ja jollei uskota, kutsutaan fasistit ja natsit paikalle. Eiköhän ala kirjoitusten sävy muuttua ja perussuomalaisten mantra kirkastua. Siinä on kokoomukselle oiva työrukkanen

    Niinistöt jakoivat mitallit äideille!
    http://yle.fi/uutiset/tanaan_on_aitienpaiva_-_33_aitia_palkittiin_kasvatustyostaan/6092254

    Äänestä

  • Kylmä totuus on, ett kirjoitti:

    Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Täältä on tosiaankin väki vähentynyt ja se jäljelle jäänyt on etupäässä Halosen "klaania". Satunnaiset kävijät hirvittelevät Niinistö-herjoja ja pakenevat muille sivustoille. Muutama uskollinen Niinistön kannattaja laittaa hanttiin noille vihapuheiden lietsojille, joita heitäkään, herjaajia, ei taida olla kovin montaa.
    Eri nimimerkillä voi kirjoittaa vaikka koko päivän yksi henkilö, jolloin näyttä siltä kuin olisi paljonkin Niinistövastaisia.

    Äänestä

  • Kylmä totuus on, ett kirjoitti:

    Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Äänestä

  • Miksi Niinistö ei kä kirjoitti:

    Miksi Niinistö ei käytä lippistä? Noh, Niinistön hattumaku on erilainen, huhujen mukaan myös alusvaatteista löytyy yllätyksiä.
    http://www.flickr.com/photos/bigfatmushroomco/3794290353/

    Vapautuksen huuma ja myönteiset näkymät jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Suomen sisäpoliittinen tilanne heikkeni, ja maaliskuussa alkanut yhteiskunnan hajoaminen eteni kiihtyvällä vauhdilla. Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    USA:n asuntokupla, tiettyjen EU-maiden leväperäinen taloudenhoito ja globalisaation haasteet pienelle maallemme ovat moninaiset. On kahdenlaista kapitalismia: työpaikkoja luovaa teollisuuskapitalismia ja työpaikkoja tuhoavaa finanssikapitalismia. Miten Suomi menestyy, riippuu siitä, kumpaa kapitalismia maassamme arvostetaan ja tuetaan. Tuloerojen kasvuun ei saada muutosta ellei puhuta myös etiikasta ja moraalista. Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty.

    Äänestä

  • Miksi Niinistö ei kä kirjoitti:

    Miksi Niinistö ei käytä lippistä? Noh, Niinistön hattumaku on erilainen, huhujen mukaan myös alusvaatteista löytyy yllätyksiä.
    http://www.flickr.com/photos/bigfatmushroomco/3794290353/

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Äänestä

  • Kokoomuksen puheenjo kirjoitti:

    Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan kansanedustaja Ilkka Kanervan saamasta tuomiosta voidaan tehdä johtopäätökset vasta, kun oikeusprosessi on käyty loppuun.

    Ennen oikeuden lopullista päätöstä tapauksella ei voi Kataisen mukaan olla vaikutusta Kanervan asemaan.

    "Oli kysymys vaikka poliitikosta, hänelläkin on oikeusturva. Oikeusvaltion pitää toimia kaikissa tapauksissa", Katainen sanoi

    Presidentti Sauli Niinistö isännöi ensimmäistä kertaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa perinteisiä diplomaattipäivällisiä Presidentinlinnassa torstaina.

    Haukio oli mukana sairastettuaan vatsataudin, joka esti häntä osallistumasta muun muassa Viron-vierailuun.

    Tasavallan presidentti Niinistö osallistuu 20-21. toukokuuta Chicagossa pidettävään Nato-kokoukseen. Vielä jokin hetki sitten oli epävarmaa, ehtiikö Niinistö lainkaan osallistua Ruotsin prinsessa Estellen ristiäisiin vaimonsa Jenni Haukion kanssa.
    Nyt presidentin matkasuunnitelma on lyöty lukkoon ja hän saapuu Tukholmaan suoraan Chicagosta 22. toukokuuta aamuvarhaisella. Rouva Jenni Haukio puolestaan lentää samana aamuna Helsingistä Tukholmaan.

    Mukana niin ristiäisissä kuin lounaallakin ovat muun muassa Norjan, Tanskan ja Hollannin kuninkaalliset sekä Islannin presidentti puolisoineen ja Ruotsin kuninkaallisen perheen sukulaiset.

    Äänestä

  • Koko Hartwall- arena kirjoitti:

    Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata takaisin omaan valuuttaan, jos maa ajautuu lopullisesti törmäyskurssille lainahanoja säätelevien EU:n ja IMF:n kanssa.

    Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pitää Kreikan ajautumista selvitystilaan yhä todennäköisempänä, mutta vanhan rahayksikön drakman pikaiseen paluuseen hän ei usko.

    Äänestä

  • Apulaisvaltakunnansy kirjoitti:

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oudoksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemystä, jonka mukaan rikoslain lahjussäännökset ovat vaikeaselkoisia ja niitä olisi syytä selkiyttää. Kalske oli aiheesta Ylen tv-uutisten haastateltavana torstaina.

    Hän piti häkellyttävänä, että kokoomus haluaa tarkistaa rikoslakia juuri nyt kun sen oma kansanedustaja eli Ilkka Kanerva on pulassa.

    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) pitää Kreikan kriisin leviämistä muihin euromaihin isona riskinä.

    "Kukaan ei tiedä miten käy, jos Kreikka ajautuu maksukyvyttömäksi tai irtautuu eurosta", Urpilainen sanoi Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana.

    Urpilainen toisti aiemman näkemyksensä siitä, että euromaat eivät anna Kreikalle myönnytyksiä lainapaketin ehtoihin.

    Äänestä

  • Kokoomuksen puheenjo kirjoitti:

    Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan kansanedustaja Ilkka Kanervan saamasta tuomiosta voidaan tehdä johtopäätökset vasta, kun oikeusprosessi on käyty loppuun.

    Ennen oikeuden lopullista päätöstä tapauksella ei voi Kataisen mukaan olla vaikutusta Kanervan asemaan.

    "Oli kysymys vaikka poliitikosta, hänelläkin on oikeusturva. Oikeusvaltion pitää toimia kaikissa tapauksissa", Katainen sanoi

    " HS-gallup paljastaa, että Niinistöä äänestäneiden keskuudessa Haaviston homoseksuaalisuus koettiin TÄRKEÄMMÄKSI äänestysperusteeksi kuin Niinistön asiantuntemus ulkopolitiikassa. Kyselyyn vastanneista Niinistön äänestäjistä runsas kolmannes sanoi Haaviston homoseksuaalisuuden olleen äänestyspäätöksen kannalta ratkaiseva tekijä."

    On tuo kyllä varsin huvittava tieto ja kertoo kaiken näiden presidentinvaalien "tasosta". Se

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä Niini kirjoitti:

    Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?

    " HS-gallup paljastaa, että Niinistöä äänestäneiden keskuudessa Haaviston homoseksuaalisuus koettiin TÄRKEÄMMÄKSI äänestysperusteeksi kuin Niinistön asiantuntemus ulkopolitiikassa. Kyselyyn vastanneista Niinistön äänestäjistä runsas kolmannes sanoi Haaviston homoseksuaalisuuden olleen äänestyspäätöksen kannalta ratkaiseva tekijä."

    On tuo kyllä varsin huvittava tieto ja kertoo kaiken näiden presidentinvaalien "tasosta". Se

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Miten Suomi menestyy, riippuu siitä, kumpaa kapitalismia maassamme arvostetaan ja tuetaan. Tuloerojen kasvuun ei saada muutosta ellei puhuta myös etiikasta ja moraalista. Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

    Äänestä

  • Koko Hartwall- arena kirjoitti:

    SDP:n ex-presidentti, isällinen ja ihailtu Nobel-voittaja Martti Ahtisaari teki sen mihin Niinistö ei kyennyt, herätti Leijonat taistelemaan. Todisteena tästä joukkue nousi tappioasemasta ja teki vielä voittomaalin 8 sekuntia ennen loppua.
    http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko2012/201205170203941_j0.shtml

    Nyt Niinistö oli onneksi keksinyt jotain parempaa tekemistä kuin kansallispelin seuraamisen ja hyvä niin. Mies olisi kuitenkin taas luikkinut USA:n johtaessa vaivihkaa pois katsomosta, kuten viimeksi teki.

    Pelit katsotaan ja pelataan loppuun asti.

    Äänestä

  • SDP:n ex-presidentti kirjoitti:

    Tuloerojen kasvuun ei saada muutosta ellei puhuta myös etiikasta ja moraalista. Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

    Äänestä

  • Koko Hartwall- arena kirjoitti:

    Ranska oli talvisodan aikana aiempaa tiedettyä enemmän kiinnostunut auttamaan Suomea. Suunniteltu apu ei kuitenkaan ollut pyyteetöntä sympatianosoitusta vaan sillä oli raadollisuudessaan vahva sisäpoliittinen kytkentä.

    Filosofian maisteri Henrik Tala tarkastelee talvisotaa Ranskan näkökulmasta väitöskirjassaan Suomea pelastamassa - Ranskan pääministeri Edouard Daladier ja Ranskan apu Suomelle 1939–40 (Unigrafia).

    Talan mukaan Ranskan hallituksen motiivit auttaa Suomea olivat ensisijaisesti peräisin siitä, että pääministeri Daladier tulkitsi hallituksen säilymisen vaativan kommunismin vastaisten voimien tukea.

    Äänestä

  • Koko Hartwall- arena kirjoitti:

    Mikään ei ole helpompaa kuin jeesustella jälkeenpäin aiemmin tehtyjä ratkaisuja.
    http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2011/01/15/niinisto-ykkosaamussa-kriisimaille-rahaa-liian-helposti/2011656/12

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Alunperin tukien puolesta puhuivat myös Keskusta ja Mari Kiviniemi, aina siihen asti kun puolue sysättiin oppositioon ja Mari alkoi toistaa opposition liturgiaa. Tukien puolesta olivat ja ovat yhä Kokoomus ja pääministeri Katainen eikä Niinistökään tukia suoraan vastusta vaikka asiaa nyt populistisesti pyöritteleekin.

    Niinistö ei myöskään sanonut poikkipuolista sanaa kun Kreikan hyväksymistä EU-maiden joukkoon pohdittiin. Jälkeen päin on helppo jeesustella, mutta jälkiviisastelu ei ole viisautta, se on populismia ja vastuunpakoilua.

    Äänestä

  • Mikään ei ole helpom kirjoitti:

    Lyhyempi poissaolo töistä tukisi Vartiaisen mielestä naisten työuria. Hyvä suunta hänen mielestään olisi, että pienten lasten äidit ja isät olisivat entistä enemmän mukana työelämässä, tarvittaessa lyhyempää työpäivää tai työviikkoa tehden.

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    Jos työssäkäyntiä ei voida lisätä, edessä voi hänen mukaansa olla laaja yksityistäminen.

    Äänestä

  • Ranskan toissapäiväi kirjoitti:

    Ranskan toissapäiväisissä presidentinvaaleissa oli Niinistön mielestä kyse lähinnä henkilöstä, kun sosialistien Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeiston Nicolas Sarkozyn.
    "Ainakin ranskalaisten itsensä mielestä Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta imago oli kärsinyt", Niinistö kommentoi.

    Idioottimaista selittelyä sosialistisen presidentin voitettua.

    Kuten tiedämme presidentti Niinistö tapasi äskettäin Obaman. Kyllä kai Obama kutsui Niinistön valkoiseen taloon. Uutisissa tosin ei ollut tästä mitään. Tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Kokoomus-Niinistö kähmii elinkeinoelämän taskuun ja laskuun, vai mitä muuta ovat nuo älyttömät Korean yms.matkat, jotka eivät hyödytä Suomen tavallisia veronmaksajia tippaakaan. Tarja matkat olivat kaikille, sekä suomalaisille että kohdemaille hyödyllisiä, tietoa lisääviä unohtamatta globaalia ja humanitaarista näkökulmaa.

    Äänestä

  • Valtiovarainminister kirjoitti:

    Valtiovarainministeriön virkamiehet tekivät päätöksen Kreikan vakuussopimuksen salaamisesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi eduskunnassa, että virkamieskunta teki päätöksen virkavaltuuksiensa rajoissa Suomen lakeja tulkiten.

    "Ainakin ranskalaisten itsensä mielestä Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta imago oli kärsinyt", Niinistö kommentoi.

    Idioottimaista selittelyä sosialistisen presidentin voitettua.

    Äänestä

  • Mikään ei ole helpom kirjoitti:

    Mikään ei ole helpompaa kuin jeesustella jälkeenpäin aiemmin tehtyjä ratkaisuja.
    http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2011/01/15/niinisto-ykkosaamussa-kriisimaille-rahaa-liian-helposti/2011656/12

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Alunperin tukien puolesta puhuivat myös Keskusta ja Mari Kiviniemi, aina siihen asti kun puolue sysättiin oppositioon ja Mari alkoi toistaa opposition liturgiaa. Tukien puolesta olivat ja ovat yhä Kokoomus ja pääministeri Katainen eikä Niinistökään tukia suoraan vastusta vaikka asiaa nyt populistisesti pyöritteleekin.

    Niinistö ei myöskään sanonut poikkipuolista sanaa kun Kreikan hyväksymistä EU-maiden joukkoon pohdittiin. Jälkeen päin on helppo jeesustella, mutta jälkiviisastelu ei ole viisautta, se on populismia ja vastuunpakoilua.

    P ERSEdentti sielä maailmalla tärkeässä kokouksessa, eipä tarvitse enää hävetä suomalaisten!

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101612-sauli-niinisto-nato-kokouksessa-suomi-tayttaa-velvollisuutensa

    Vitsi, vitsi. PER5EDENTTI SE ON.

    Äänestä

  • Laajassa kokonaiskuv kirjoitti:

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty.

    On hupaisaa lueskella tältä palstalta muutaman "ilmi-soinilaisen" Halos-vihaajan vuodatusta ja tyhjän jauhamista siitä, kuinka "huono tai ääliö" Halonen on ..
    Uskokaa nyt, hyvinvointivaltionaika on ohi. Suomi on piakkoin h-vetissä ja sinne meidät ohjaa Kokoomus ja Niinistö !
    Niinistöllä on kova työ romuttaa Suomen uskottavuus maailmalla, mutta kyllä persdentti siinä onnistuu. Homma on hyvällä alulla ja vasta runsaat 2 kk kulunut.
    Haloska ohjasi Suomi-laivaa ulkopolitiikkaamme 12 vuotta. Kaikki valuu nyt hukkaan.
    Niinistö tekee vielä paljon vahinkoa isänmaallemme.
    Saa nähdä mihin 6:ssa vuodessa ehtii...

    Äänestä

  • Ekonomistit epäilevä kirjoitti:

    Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata takaisin omaan valuuttaan, jos maa ajautuu lopullisesti törmäyskurssille lainahanoja säätelevien EU:n ja IMF:n kanssa.

    Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pitää Kreikan ajautumista selvitystilaan yhä todennäköisempänä, mutta vanhan rahayksikön drakman pikaiseen paluuseen hän ei usko.

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Äänestä

  • 1 200 Puolustusvoimi kirjoitti:

    1 200 Puolustusvoimien työntekijää on irtisanomisuhan alla armeijauudistuksen takia, kertoo Pääesikunnan päällikkö Juha Rannikko.

    Kaikkiaan vähennystarve on 2 700 henkilöä, joista sotilaita on 500. Luonnollinen poistuma vähentää irtisanomistarvetta.

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan suuri ongelma oli pieni joukko vihreitä, jotka kampittivat kampanjaa. Tällaisen kuvan antaa tänään torstaina julkaistava kirja Sydänten presidentti (Helsinki-kirjat).

    Kirjoittajat, Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi ja kirjailija ja viestintäammattilainen Jussi Lähde, mainitsevat nimeltä vihreiden puoluesihteerin Panu Laturin.

    Kämpin mukaan "Panu Laturin johdolla pieni osa vihreistä ryhtyi kapinoimaan ja lyömään kapuloita rattaisiin vielä silloinkin, kun tavoiteltu toinen kierros koitti."

    Äänestä

  • Kyösti Kakkosellaeri kirjoitti:

    Kyösti Kakkosellaerittäin hämärä ja kyseenalainen menneisyys.
    Hän ei ole oikea mies Halosta arvostelemaan.

    Kumma, että Niinistö tuolle tittelin halusi.

    Puoluesihteeri Panu Laturin mukaan kampanjaväen yhteistyössä oli ongelmia, mutta niiden yli päästiin.

    "Väärinymmärryksiä oli välillä aika paljon, ja isoissa projekteissa on aina välillä hankalaa, mutta en nähnyt tilannetta ollenkaan niin dramaattisena kuin kirjassa kuvataan", hän sanoi keskiviikkoiltana.

    Laturi myöntää, että rahaliikenteen katkaisemisesta keskusteltiin, mutta "tilanteesta päästiin yli."

    "Riikka teki mielestäni todella hyvää työtä ja tulos oli hyvä", hän korosti.

    Teos kuvaa seikkaperäisesti vihreiden presidenttiehdokkaan kampanjaa sen suunnittelusta joulukuussa 2010 tuloksen analyysiin keväällä 2012.

    Äänestä

  • Mikään ei ole helpom kirjoitti:

    Mikään ei ole helpompaa kuin jeesustella jälkeenpäin aiemmin tehtyjä ratkaisuja.
    http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2011/01/15/niinisto-ykkosaamussa-kriisimaille-rahaa-liian-helposti/2011656/12

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Alunperin tukien puolesta puhuivat myös Keskusta ja Mari Kiviniemi, aina siihen asti kun puolue sysättiin oppositioon ja Mari alkoi toistaa opposition liturgiaa. Tukien puolesta olivat ja ovat yhä Kokoomus ja pääministeri Katainen eikä Niinistökään tukia suoraan vastusta vaikka asiaa nyt populistisesti pyöritteleekin.

    Niinistö ei myöskään sanonut poikkipuolista sanaa kun Kreikan hyväksymistä EU-maiden joukkoon pohdittiin. Jälkeen päin on helppo jeesustella, mutta jälkiviisastelu ei ole viisautta, se on populismia ja vastuunpakoilua.

    Sdp:n varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaina on useita ay-taustaisia nimiä, mutta puheenjohtaja Jutta Urpilainen tekee selvän pesäeron puolueen ja ay-liikkeen välille.

    "Minulle puheenjohtajana Sdp on kokoava arvopuolue. Sdp ei ole minkään eturyhmän asialla, vaan Sdp on arvojen puolesta. Minulle ne arvot ovat työ ja oikeudenmukaisuus", Urpilainen sanoi HS:lle Sdp:n puoluekokouksessa Helsingissä.

    "Täytyy muistaa, että Sdp ei ole SAK, Sdp ei ole STTK, Sdp ei ole Akava. Sdp on Sdp. Me olemme omilla jaloillamme ja meillä on omat linjaukset."

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Urpilaisen mukaan nimikavalkadi ei ole merkki siitä, että Sdp:n ja ay-liikkeen välejä pyrittäisiin lähentämään.

    "Puoluejohtoon valitaan hyvin vahvasti ihmisiä, henkilöitä. Ei niinkään jonkun joukon tai organisaation edustajia. On mahdoton sanoa, ketkä heistä tulevat valituksi. Saliin mennään ja enemmistö päättää", hän sanoo.

    Urpilainen muistuttaa, että palkansaajaliikkeellä ja Sdp:llä on pitkä yhteinen historia.

    "Toki meillä on monia yhteisiä huolenaiheita ja tavoitteita, mutta me elämme omaa elämäämme."

  • Kokoomus-Niinistö kä kirjoitti:

    Kokoomus-Niinistö kähmii elinkeinoelämän taskuun ja laskuun, vai mitä muuta ovat nuo älyttömät Korean yms.matkat, jotka eivät hyödytä Suomen tavallisia veronmaksajia tippaakaan. Tarja matkat olivat kaikille, sekä suomalaisille että kohdemaille hyödyllisiä, tietoa lisääviä unohtamatta globaalia ja humanitaarista näkökulmaa.

    Ay-liike on kritisoinut, ettei Sdp kuuntele palkansaajia, vaan elinkeinoelämä saa hallituksessa äänensä kuuluviin paremmin. Urpilainen puolustaa kuitenkin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välistä kolmikantayhteistyötä.

    Äänestä

  • Miksi Niinistö ei kä kirjoitti:

    Miksi Niinistö ei käytä lippistä? Noh, Niinistön hattumaku on erilainen, huhujen mukaan myös alusvaatteista löytyy yllätyksiä.
    http://www.flickr.com/photos/bigfatmushroomco/3794290353/

    Ay-liike on kritisoinut, ettei Sdp kuuntele palkansaajia, vaan elinkeinoelämä saa hallituksessa äänensä kuuluviin paremmin. Urpilainen puolustaa kuitenkin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välistä kolmikantayhteistyötä.

    Äänestä

  • " HS-gallup paljasta kirjoitti:

    " HS-gallup paljastaa, että Niinistöä äänestäneiden keskuudessa Haaviston homoseksuaalisuus koettiin TÄRKEÄMMÄKSI äänestysperusteeksi kuin Niinistön asiantuntemus ulkopolitiikassa. Kyselyyn vastanneista Niinistön äänestäjistä runsas kolmannes sanoi Haaviston homoseksuaalisuuden olleen äänestyspäätöksen kannalta ratkaiseva tekijä."

    On tuo kyllä varsin huvittava tieto ja kertoo kaiken näiden presidentinvaalien "tasosta". Se

    Niinistö tapasi ohimennen Obaman. Se, että " tapaaminen " oli ohi lähes minuutissa on tietysti harmin paikka, mutta tosiaasia.
    Harmillista on tietysti myös ettei sitä kyläkutsua tullut, vaikka odotukset olivat kauhiat.
    http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/niinisto_etu260312STL_ul.jpg
    Kuva itsessään kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
    Mitä ajatuksia tuo teissä herättää? Sen että Niinistön pää on luonnottoman suuri?

    Äänestä

  • Presidentti armahti kirjoitti:

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Äänestä

  • Ranskan toissapäiväi kirjoitti:

    Ranskan toissapäiväisissä presidentinvaaleissa oli Niinistön mielestä kyse lähinnä henkilöstä, kun sosialistien Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeiston Nicolas Sarkozyn.
    "Ainakin ranskalaisten itsensä mielestä Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta imago oli kärsinyt", Niinistö kommentoi.

    Idioottimaista selittelyä sosialistisen presidentin voitettua.

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty

    Äänestä

  • Apulaisvaltakunnansy kirjoitti:

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske oudoksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemystä, jonka mukaan rikoslain lahjussäännökset ovat vaikeaselkoisia ja niitä olisi syytä selkiyttää. Kalske oli aiheesta Ylen tv-uutisten haastateltavana torstaina.

    Hän piti häkellyttävänä, että kokoomus haluaa tarkistaa rikoslakia juuri nyt kun sen oma kansanedustaja eli Ilkka Kanerva on pulassa.

    Haperoko Niinistö on päästään kun osanottaa vain toisen uhrin omaisille, uhreja on kaksi!
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052615626939_uu.shtml

    "- Syvä osanottoni Hyvinkään uhrin läheisille."

    Eikö Niinistöä pidetä ajan tasalla vai silkkaa porvarillista kylmyyttäkö tuo osoittaa?
    Todella ajattelematonta Salelta, kun kerrankin olisi voinut osoittaa hiukan tunteita ja tirauttaa vaikka kostein silmin jotain mieleenpainuvaa.

    Palstalla naljaillaan myös Halosen vitsailevan asialla, mutta ei tarkoituksella huomioida, että Halonen vitsaili EILEN perjantaina, SDP:n puoluekokouksessa, kauan ennen aamuöistä Hyvinkään surullista tapahtumaa.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052515626179_uu.shtml

    On peräti surullista, että Niinistön kannattajista löytyy näin sairaita yksilöitä, jotka politikoivat valheellisin roskapuhein Ex-presidenttiä vastaan. Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Äänestä

  • Ranskan toissapäiväi kirjoitti:

    Ranskan toissapäiväisissä presidentinvaaleissa oli Niinistön mielestä kyse lähinnä henkilöstä, kun sosialistien Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeiston Nicolas Sarkozyn.
    "Ainakin ranskalaisten itsensä mielestä Sarkozyn politiikka oli parempaa, mutta imago oli kärsinyt", Niinistö kommentoi.

    Idioottimaista selittelyä sosialistisen presidentin voitettua.

    Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan Islannin Nato-jäsenyys ei voi olla este Suomen ja Ruotsin osallistumiselle maan ilmatilan valvontaan. Islannilla ei ole omaa armeijaa.

    Tuomioja sanoi Sdp:n puoluekokouksessa, että on luonnollista selvittää mahdollisuudet osallistua yhdessä Islannin ilmavalvontaan.

    Se on hänestä mahdollista, jos osallistuminen muutoin nähdään perustelluksi ja Suomen omalle asemalle ja puolustukselle hyödylliseksi hankkeeksi.

    Äänestä

  • Vapautuksen huuma ja kirjoitti:

    Vapautuksen huuma ja myönteiset näkymät jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Suomen sisäpoliittinen tilanne heikkeni, ja maaliskuussa alkanut yhteiskunnan hajoaminen eteni kiihtyvällä vauhdilla. Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty.

    Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sai eniten ääniä puolueen neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä puolueen puheenjohtajaksi. Väyrynen sai 36,4 prosenttia äänistä, kansanedustaja Juha Sipilä 33,6 ja puolueen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala 30 prosenttia.

    Puheenjohtajan valitsevat kokousedustajat puoluekokouksessa Rovaniemellä vajaan kahden viikon päästä.

    Äänestä

  • - Presidentti Halone kirjoitti:

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Niinistöstä on aina helppoa keksiä uusia herjoja. Tosin vanhatkaan herjat eivät ole vanhentuneet. Ne pitävät paikkansa edelleen: vätys, Suomen tuhoaja, EK:n agentti, apinamainostoimiston valtaan nostama, huijauksella valittu persidentti.

    Äänestä

  • Laajassa kokonaiskuv kirjoitti:

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty

    Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

    Äänestä

  • Taiteilija Marjatta kirjoitti:

    Taiteilija Marjatta Tapiola maalaa presidentti Sauli Niinistön puhemiesmuotokuvan. Muotokuvan on määrä valmistua ensi syksynä.

    Eduskunnassa on perinteisesti ollut tapana teettää muotokuva entisistä puhemiehistä. Aiempina taiteilijoina on ollut muun muassa Jaakko Sievänen, joka maalasi Paavo Lipposen (sd) kuvan sekä Pasi Tammi, joka maalasi Riitta Uosukaisen (kok) muotokuvan.

    Nyt Niinistön aikana nämä kamaluudet vaan lisääntyy.
    Toivottomuus käy vallalle.
    Itsemurhia, perhesurmia ja tappoja ilman motiivia.

    Äänestä

  • Puoluesihteeri Panu kirjoitti:

    Puoluesihteeri Panu Laturin mukaan kampanjaväen yhteistyössä oli ongelmia, mutta niiden yli päästiin.

    "Väärinymmärryksiä oli välillä aika paljon, ja isoissa projekteissa on aina välillä hankalaa, mutta en nähnyt tilannetta ollenkaan niin dramaattisena kuin kirjassa kuvataan", hän sanoi keskiviikkoiltana.

    Laturi myöntää, että rahaliikenteen katkaisemisesta keskusteltiin, mutta "tilanteesta päästiin yli."

    "Riikka teki mielestäni todella hyvää työtä ja tulos oli hyvä", hän korosti.

    Teos kuvaa seikkaperäisesti vihreiden presidenttiehdokkaan kampanjaa sen suunnittelusta joulukuussa 2010 tuloksen analyysiin keväällä 2012.

    Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Niinistö osallistuu 20-21. toukokuuta Chicagossa pidettävään Nato-kokoukseen. Vielä jokin hetki sitten oli epävarmaa, ehtiikö Niinistö lainkaan osallistua Ruotsin prinsessa Estellen ristiäisiin vaimonsa Jenni Haukion kanssa.
    Nyt presidentin matkasuunnitelma on lyöty lukkoon ja hän saapuu Tukholmaan suoraan Chicagosta 22. toukokuuta aamuvarhaisella. Rouva Jenni Haukio puolestaan lentää samana aamuna Helsingistä Tukholmaan.

    Mukana niin ristiäisissä kuin lounaallakin ovat muun muassa Norjan, Tanskan ja Hollannin kuninkaalliset sekä Islannin presidentti puolisoineen ja Ruotsin kuninkaallisen perheen sukulaiset.

    Olen valokuvamalli, 180 cm. pitkä, hyväkuntoinen ja pärjään Niinistölle missä tahansa urheilulajissa sekä Suomen Mensan testeissä. Kokoomusöykkärit ja heidän liittolaisensa perussuomalaiset valehtevat täällä, mitä valehtevat. Olkaa kuitenkin varovaisia, ettette joudu telkien taakse. Mainostoimisto ei ole virallinen valvoja eikä oikeuteen haastaja.

    Äänestä

  • Presidentti armahti kirjoitti:

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana

    Tarja matkat olivat kaikille, sekä suomalaisille että kohdemaille hyödyllisiä, tietoa lisääviä unohtamatta globaalia ja humanitaarista näkökulmaa.

    Äänestä

  • SUPO on jo kaikkien kirjoitti:

    SUPO on jo kaikkien vasemmistolaisten jäljillä, sillä ensimmäinen käsky apinamainostoimistolta on kuulunut: sensuuri ja kirjoituskielto voimaan. Ja jollei uskota, kutsutaan fasistit ja natsit paikalle. Eiköhän ala kirjoitusten sävy muuttua ja perussuomalaisten mantra kirkastua. Siinä on kokoomukselle oiva työrukkanen

    Eduskunta hiljentyi tiistaina ottamaan osaa Hyvinkään tragedian uhrien omaisten ja läheisten suruun.

    Varapuhemies Pekka Ravi (kok) sanoi istunnon alussa, että surmat järkyttävät syvästi suomalaista yhteiskuntaa ja kaikkia suomalaisia.

    "Murhenäytelmää on mahdotonta ymmärtää", hän sanoi.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty.

    Äänestä

  • Presidentti armahti kirjoitti:

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    Äänestä

  • Lipponen kommentoi S kirjoitti:

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Niinistöllä on kova työ romuttaa Suomen uskottavuus maailmalla, mutta kyllä persdentti siinä onnistuu. Homma on hyvällä alulla ja vasta runsaat 2 kk kulunut.
    Haloska ohjasi Suomi-laivaa ulkopolitiikkaamme 12 vuotta. Kaikki valuu nyt hukkaan.
    Niinistö tekee vielä paljon vahinkoa isänmaallemme.
    Saa nähdä mihin 6:ssa vuodessa ehtii...

    Äänestä

  • Kauheesti on juttua kirjoitti:

    Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

    Työministeri Lauri Ihalainen (sd) sanoi, että hallituksen toimien, kuten nuorten yhteiskuntatakuun, ohella tarvitaan muutakin: välittämistä ja rakastamista.

    "Raha ei ratkaise kuulkaa kaikkea. Tähän välittämisen kulttuuriin täytyy palata."

    Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) sanoi, että Hyvinkään tapauksesta on vielä aikaista tehdä poliittisia johtopäätöksiä. Kun tutkinta valmistuu, hallitus käy neuvottelussaan läpi myös aikaisempia joukkosurmia. Tuolloin voidaan pohtia sekä mielenterveyskysymyksiä, aseturvallisuutta että muita mahdollisia poliittisia johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • Ekonomistit epäilevä kirjoitti:

    Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata takaisin omaan valuuttaan, jos maa ajautuu lopullisesti törmäyskurssille lainahanoja säätelevien EU:n ja IMF:n kanssa.

    Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pitää Kreikan ajautumista selvitystilaan yhä todennäköisempänä, mutta vanhan rahayksikön drakman pikaiseen paluuseen hän ei usko.

    Toiseksi suosituin puolue on Sdp 20,5 prosentin kannatuksella. Sen takana kärkkyy keskusta 17,2 prosentilla.

    Äänestä

  • Ranska oli talvisoda kirjoitti:

    Ranska oli talvisodan aikana aiempaa tiedettyä enemmän kiinnostunut auttamaan Suomea. Suunniteltu apu ei kuitenkaan ollut pyyteetöntä sympatianosoitusta vaan sillä oli raadollisuudessaan vahva sisäpoliittinen kytkentä.

    Filosofian maisteri Henrik Tala tarkastelee talvisotaa Ranskan näkökulmasta väitöskirjassaan Suomea pelastamassa - Ranskan pääministeri Edouard Daladier ja Ranskan apu Suomelle 1939–40 (Unigrafia).

    Talan mukaan Ranskan hallituksen motiivit auttaa Suomea olivat ensisijaisesti peräisin siitä, että pääministeri Daladier tulkitsi hallituksen säilymisen vaativan kommunismin vastaisten voimien tukea.

    Sdp on selvästi parantanut kannatustaan verrattuna aiempiin galluptuloksiin. Puolueen kannatus eduskuntavaaleissa olisi nyt 19,8 prosenttia. Vielä huhtikuussa lukema mateli 16,4 prosentissa. Viime vuoden eduskuntavaaleissa puolue sai 19,1 prosenttia äänistä.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Sdp on selvästi parantanut kannatustaan verrattuna aiempiin galluptuloksiin. Puolueen kannatus eduskuntavaaleissa olisi nyt 19,8 prosenttia. Vielä huhtikuussa lukema mateli 16,4 prosentissa. Viime vuoden eduskuntavaaleissa puolue sai 19,1 prosenttia äänistä.

    Äänestä

  • Urpilaisen mukaan ni kirjoitti:

    Urpilaisen mukaan nimikavalkadi ei ole merkki siitä, että Sdp:n ja ay-liikkeen välejä pyrittäisiin lähentämään.

    "Puoluejohtoon valitaan hyvin vahvasti ihmisiä, henkilöitä. Ei niinkään jonkun joukon tai organisaation edustajia. On mahdoton sanoa, ketkä heistä tulevat valituksi. Saliin mennään ja enemmistö päättää", hän sanoo.

    Urpilainen muistuttaa, että palkansaajaliikkeellä ja Sdp:llä on pitkä yhteinen historia.

    "Toki meillä on monia yhteisiä huolenaiheita ja tavoitteita, mutta me elämme omaa elämäämme."

    Sdp on selvästi parantanut kannatustaan verrattuna aiempiin galluptuloksiin. Puolueen kannatus eduskuntavaaleissa olisi nyt 19,8 prosenttia. Vielä huhtikuussa lukema mateli 16,4 prosentissa. Viime vuoden eduskuntavaaleissa puolue sai 19,1 prosenttia äänistä.

    Äänestä

  • Kauheesti on juttua kirjoitti:

    Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

    Kun Länsi-Saksa halusi ostaa selvällä rahalla koko DDR:n, syntyi Euroopan lama ja talouskriisi.Ilman näitä liberastisia talouden ajatuksia ei Eurooppa olisi nykyisessä tilassaan. Onneksi on olemassa vielä kansan puolustajia: ammattiliittoja, yhdistyksiä ja puoluejärjestöjä, jotka voivat puolustaa Suomen kansaa pahoinvointia tuovaa kokoomusta ja valepersidenttiä vastaan. Kiitos Tarjalle hyvästä työstä ja kansan puolustamisesta.

    Äänestä

  • Nyt Niinistön aikana kirjoitti:

    Nyt Niinistön aikana nämä kamaluudet vaan lisääntyy.
    Toivottomuus käy vallalle.
    Itsemurhia, perhesurmia ja tappoja ilman motiivia.

    Kun Länsi-Saksa halusi ostaa selvällä rahalla koko DDR:n, syntyi Euroopan lama ja talouskriisi.Ilman näitä liberastisia talouden ajatuksia ei Eurooppa olisi nykyisessä tilassaan. Onneksi on olemassa vielä kansan puolustajia: ammattiliittoja, yhdistyksiä ja puoluejärjestöjä, jotka voivat puolustaa Suomen kansaa pahoinvointia tuovaa kokoomusta ja valepersidenttiä vastaan. Kiitos Tarjalle hyvästä työstä ja kansan puolustamisesta.

    Äänestä

  • Sdp:n varapuheenjoht kirjoitti:

    Sdp:n varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaina on useita ay-taustaisia nimiä, mutta puheenjohtaja Jutta Urpilainen tekee selvän pesäeron puolueen ja ay-liikkeen välille.

    "Minulle puheenjohtajana Sdp on kokoava arvopuolue. Sdp ei ole minkään eturyhmän asialla, vaan Sdp on arvojen puolesta. Minulle ne arvot ovat työ ja oikeudenmukaisuus", Urpilainen sanoi HS:lle Sdp:n puoluekokouksessa Helsingissä.

    "Täytyy muistaa, että Sdp ei ole SAK, Sdp ei ole STTK, Sdp ei ole Akava. Sdp on Sdp. Me olemme omilla jaloillamme ja meillä on omat linjaukset."

    Urpilainen on parhaillaan eri maiden talouden, politiikan ja median vaikuttajista koostuvan Bilderberg-ryhmän kokouksessa Yhdysvalloissa.

    Äänestä

  • Halonen onnistui tuo kirjoitti:

    Halonen onnistui tuon estämään ja kun tutkiva journalismi alkoi poliisin kera kaivella vaalirahasotkuja lautakasojen alta, hanke haudattiin vähin äänin ja Kakkonen jäi ilman arvonimeä.

    Pekka Haavisto osti Helsingin Kulosaaresta Yhdysvaltain suurlähetystön omistuksessa olleen yli 400-neliöisen omakotitalon. Kulosaari on perinteisesti luokiteltu yhdeksi pääkaupungin hienostokaupunginosaksi.

    Kansanedustaja maksoi 1 419 neliömetrin tontilla sijaitsevasta talosta 1 110 000 euroa.

    Äänestä

  • Kauheesti on juttua kirjoitti:

    Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

    Kevyt pintajulkisuus näkyy tälläkin palstalla, jossa yksi häirikkö tehtailee vain "Jenni on niin nätti"-avauksiaan ja politiikka on unohtunut kokonaan. Tuntuu, että Niinistö on tuolle pelkkä mitätön sivuseikka, presidentin asema ja arvostus suorastaan sukeltavat tässä leikissä.

    Äänestä

  • Sdp on selvästi para kirjoitti:

    Sdp on selvästi parantanut kannatustaan verrattuna aiempiin galluptuloksiin. Puolueen kannatus eduskuntavaaleissa olisi nyt 19,8 prosenttia. Vielä huhtikuussa lukema mateli 16,4 prosentissa. Viime vuoden eduskuntavaaleissa puolue sai 19,1 prosenttia äänistä.

    Kokoomuslaisen lähteen mukaan koko pakkoliitoskiista on ollut osin keinotekoinen, sillä jo hallitusohjelman mukaisesti kriisikuntia voidaan painostaa liitoksiin.

    Päähallituspuolueiden kokoomuksen ja Sdp:n neuvottelijat hierovat kuntauudistuksen etenemistä koko maanantain. Huomenna tiistaiaamuna hallitus kokoontuu aamukouluun ja aikoo sen jälkeen julkistaa kuntauudistuksen jatkoa määrittävän rakennelain alustavan sisällön.

    Äänestä

  • Kauheesti on juttua kirjoitti:

    Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

    Niinistön floppaaminen tehtävässään ja Jennin hömppäjulkisuus ei tyydytä suomalaisten suuria odotuksia uudesta presidentistä. Enemmän odotettiin, tassua antava muikistelija ja tätimäinen nuorikko saatiin. Nyt kuntavaalien veikkailutkin menevät uusiksi.
    " Kokoomuksen ja SDP:n kamppailu maan suosituimman puolueen asemasta näyttää kiristyvän. "
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sdp-kirii-kiinni-kokoomuksen-etumatkaa---eroa-12-prosenttiyksikkoa/art-1288474092856.html

    Äänestä

  • Niinpä presidentin t kirjoitti:

    Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

    Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa.

    Niinistön floppaaminen tehtävässään ja Jennin hömppäjulkisuus ei tyydytä suomalaisten suuria odotuksia uudesta presidentistä. Enemmän odotettiin, tassua antava muikistelija ja tätimäinen nuorikko saatiin. Nyt kuntavaalien veikkailutkin menevät uusiksi.
    " Kokoomuksen ja SDP:n kamppailu maan suosituimman puolueen asemasta näyttää kiristyvän. "
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sdp-kirii-kiinni-kokoomuksen-etumatkaa---eroa-12-prosenttiyksikkoa/art-1288474092856.html

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaanottaa maanantaina Puolustusvoimain lippujuhlapäivän ohimarssin ensimmäistä kertaa. Paraatipuheen pitävän Niinistön seurassa Helsingin Senaatintorilla on Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ja sotaveteraanien edustajia.

    Äänestä

  • Laajassa kokonaiskuv kirjoitti:

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaanottaa maanantaina Puolustusvoimain lippujuhlapäivän ohimarssin ensimmäistä kertaa. Paraatipuheen pitävän Niinistön seurassa Helsingin Senaatintorilla on Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ja sotaveteraanien edustajia.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Seitsemästä talouden mahtimaasta koostuva G7-ryhmä pitää tänään tiistaina puhelinkokouksen, jossa keskustellaan euroalueen velkakriisistä.

    Valtionjohtajat ovat yhä huolestuneempia siitä, mitä euroalueen velkaongelmat merkitsevät maailmantaloudelle. Espanjan pankit ovat vakavissa ongelmissa ja Kreikalla on 17. kesäkuuta edessään uudet vaalit, joiden pelätään johtavan Kreikan eroon yhteisvaluutasta.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Ensisijaisena vaihtoehtonaan Salea pitää surkeat 37% kun esim. Halonen keräsi 2006 komeat 46,3% jo ensimmäisellä kierroksella. Niinistö hävisi siis Haloselle jo toistamiseen.

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Ensisijaisena vaihtoehtonaan Salea pitää surkeat 37% kun esim. Halonen keräsi 2006 komeat 46,3% jo ensimmäisellä kierroksella. Niinistö hävisi siis Haloselle jo toistamiseen.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    Venäjän federaatio on selvästi pohjoisen sotilaallista toimintaa vastaan. Mielestämme huomattava sotilaallinen toiminta alueella on nykyoloissa aivan tarpeetonta ja olemassa olevat kiistakysymykset on ratkaistava kansainvälisten normien pohjalta, Makarov sanoi.

    Makarov sanoi myös, että Venäjä ei aio perustaa erityistä arktista prikaatia, vaikka näin on väitetty.

    - Politiikkaamme alueella tähtää arktiksen säilyttämiseen ja rauhaan

    Äänestä

  • Toiseksi suosituin p kirjoitti:

    Toiseksi suosituin puolue on Sdp 20,5 prosentin kannatuksella. Sen takana kärkkyy keskusta 17,2 prosentilla.

    Katainen sanoi, että Suomi päättää "oman vakaan harkintansa pohjalta", mikä on suomalaisille hyväksi, eikä jätä päätöksiä venäläisille kenraaleille. Sotaharjoituksista päättäminen kuuluu Kataisen mukaan kansalliseen itsemääräämisoikeuteen.

    "Meillä sotilaat harjoittelevat siellä, missä se on perusteltua maanpuolustuksen kannalta tehdä",

    Äänestä

  • On hupaisaa lueskell kirjoitti:

    On hupaisaa lueskella tältä palstalta muutaman "ilmi-soinilaisen" Halos-vihaajan vuodatusta ja tyhjän jauhamista siitä, kuinka "huono tai ääliö" Halonen on ..
    Uskokaa nyt, hyvinvointivaltionaika on ohi. Suomi on piakkoin h-vetissä ja sinne meidät ohjaa Kokoomus ja Niinistö !
    Niinistöllä on kova työ romuttaa Suomen uskottavuus maailmalla, mutta kyllä persdentti siinä onnistuu. Homma on hyvällä alulla ja vasta runsaat 2 kk kulunut.
    Haloska ohjasi Suomi-laivaa ulkopolitiikkaamme 12 vuotta. Kaikki valuu nyt hukkaan.
    Niinistö tekee vielä paljon vahinkoa isänmaallemme.
    Saa nähdä mihin 6:ssa vuodessa ehtii...

    juontaja Harry Harkimo kysyi Haloselta, aikooko tämä ottaa takaisin sosiaalidemokraattien jäsenkirjan. Halonen vastasi kysymykseen kertoen harkitsevansa paluuta jäseneksi "kahteen vanhaan", joista toinen on SDP ja toinen Kallion seurakunta.

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion vapunpäivän vietto sujui perinteisin menoin. He ottivat ensimmäistä kertaa vastaan musiikkitervehdykset aurinkoisella Linnan pihalla tiistaina aamupäivällä.

    P ERSEdentti sielä maailmalla tärkeässä kokouksessa, eipä tarvitse enää hävetä suomalaisten!

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101612-sauli-niinisto-nato-kokouksessa-suomi-tayttaa-velvollisuutensa

    Vitsi, vitsi. PER5EDENTTI SE ON.

    Äänestä

  • Laajassa kokonaiskuv kirjoitti:

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty.

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Äänestä

  • Puoluesihteeri Panu kirjoitti:

    Puoluesihteeri Panu Laturin mukaan kampanjaväen yhteistyössä oli ongelmia, mutta niiden yli päästiin.

    "Väärinymmärryksiä oli välillä aika paljon, ja isoissa projekteissa on aina välillä hankalaa, mutta en nähnyt tilannetta ollenkaan niin dramaattisena kuin kirjassa kuvataan", hän sanoi keskiviikkoiltana.

    Laturi myöntää, että rahaliikenteen katkaisemisesta keskusteltiin, mutta "tilanteesta päästiin yli."

    "Riikka teki mielestäni todella hyvää työtä ja tulos oli hyvä", hän korosti.

    Teos kuvaa seikkaperäisesti vihreiden presidenttiehdokkaan kampanjaa sen suunnittelusta joulukuussa 2010 tuloksen analyysiin keväällä 2012.

    - Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.

    - Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.

    Äänestä

  • Tuloerojen kasvuun e kirjoitti:

    Tuloerojen kasvuun ei saada muutosta ellei puhuta myös etiikasta ja moraalista. Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

    Vain yleisen asevelvollisuuden kautta voimme turvata sodan ajan joukkojemme riittävyyden ja sitä kautta koko maan puolustamisen”,

    Äänestä

  • Niinistön floppaamin kirjoitti:

    Niinistön floppaaminen tehtävässään ja Jennin hömppäjulkisuus ei tyydytä suomalaisten suuria odotuksia uudesta presidentistä. Enemmän odotettiin, tassua antava muikistelija ja tätimäinen nuorikko saatiin. Nyt kuntavaalien veikkailutkin menevät uusiksi.
    " Kokoomuksen ja SDP:n kamppailu maan suosituimman puolueen asemasta näyttää kiristyvän. "
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sdp-kirii-kiinni-kokoomuksen-etumatkaa---eroa-12-prosenttiyksikkoa/art-1288474092856.html

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Äänestä

  • Kokoomus-Niinistö kä kirjoitti:

    Kokoomus-Niinistö kähmii elinkeinoelämän taskuun ja laskuun, vai mitä muuta ovat nuo älyttömät Korean yms.matkat, jotka eivät hyödytä Suomen tavallisia veronmaksajia tippaakaan. Tarja matkat olivat kaikille, sekä suomalaisille että kohdemaille hyödyllisiä, tietoa lisääviä unohtamatta globaalia ja humanitaarista näkökulmaa.

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Äänestä

  • Niinistön floppaamin kirjoitti:

    Niinistön floppaaminen tehtävässään ja Jennin hömppäjulkisuus ei tyydytä suomalaisten suuria odotuksia uudesta presidentistä. Enemmän odotettiin, tassua antava muikistelija ja tätimäinen nuorikko saatiin. Nyt kuntavaalien veikkailutkin menevät uusiksi.
    " Kokoomuksen ja SDP:n kamppailu maan suosituimman puolueen asemasta näyttää kiristyvän. "
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sdp-kirii-kiinni-kokoomuksen-etumatkaa---eroa-12-prosenttiyksikkoa/art-1288474092856.html

    Väyrynen erottautui muista käyttämällä samaa tyylikeinoa kuin väestötieteilijä Altti Majava vuonna 1972 pitämässään puheessa: teksti koostui kokonaan kysymyksistä.

    "Kenellä on vahvimmat näytöt kannatuksen nostamisesta?"

    "Kuunteletko omaa sydäntäsi äänestäessäsi?"'

    "Olisikohan Paavo paras?"

    Äänestä

  • " Eduskunnan puhemie kirjoitti:

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ryhdy kommentoimaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) heittoa korkeimmasta oikeudesta.
    Halla-ahon mukaan hänen saamaansa sakkotuomiota rasistisesta rikoksesta ei voi pitää "minään taivaallisena totuutena", vaan se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta.

    Soini sanoi maanantaina STT:lle, että ei kommentoi yksittäisiä nostoja ja että Halla-aho vastaa itse tiedotteestaan.Soini sanoo, että hän on lukenut koko tiedotteen, jossa Halla-aho muistuttaa, ettei ollut kansanedustaja kun kirjoitti kirjoituksen, josta tuomio tuli.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    Kriisin ratkaisemisen ohella asialistalla odotetaan olevan ainakin talouskasvuasioita. Suomi ja Saksa ovat olleet vahvasti samoilla linjoilla sen suhteen, että euromaiden kesken pitäisi ensisijaisesti vahvistaa yhteistä talouskuria.

    Yhteisvastuun lisäämiseen esimerkiksi velkojen suhteen maat suhtautuvat kielteisesti.

    Äänestä

  • P ERSEdentti sielä m kirjoitti:

    P ERSEdentti sielä maailmalla tärkeässä kokouksessa, eipä tarvitse enää hävetä suomalaisten!

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101612-sauli-niinisto-nato-kokouksessa-suomi-tayttaa-velvollisuutensa

    Vitsi, vitsi. PER5EDENTTI SE ON.

    Kriisin ratkaisemisen ohella asialistalla odotetaan olevan ainakin talouskasvuasioita. Suomi ja Saksa ovat olleet vahvasti samoilla linjoilla sen suhteen, että euromaiden kesken pitäisi ensisijaisesti vahvistaa yhteistä talouskuria.

    Yhteisvastuun lisäämiseen esimerkiksi velkojen suhteen maat suhtautuvat kielteisesti.

    Äänestä

  • Väyrynen erottautui kirjoitti:

    Tukipaketti loi maailman markkinoille hetkellistä nostetta, mutta pörssin sulkeutuessa innostus oli tehnyt tilaa skeptisyydelle. Mielialan vaihdokset näkyivät erityisesti raakaöljyn hinnan laskussa. Hinta laski New Yorkin pörssissä 1,40 ja Lontoon pörssissä 1,47 dollaria barrelilta.

    Äänestä

  • Lyhyempi poissaolo t kirjoitti:

    Lyhyempi poissaolo töistä tukisi Vartiaisen mielestä naisten työuria. Hyvä suunta hänen mielestään olisi, että pienten lasten äidit ja isät olisivat entistä enemmän mukana työelämässä, tarvittaessa lyhyempää työpäivää tai työviikkoa tehden.

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    Jos työssäkäyntiä ei voida lisätä, edessä voi hänen mukaansa olla laaja yksityistäminen.

    Kun kaikki hajoaa Niinistön aikana käsiin tulee Halosta vielä ikävä.
    Siperia opettaa..

    Äänestä

  • " Eduskunnan puhemie kirjoitti:

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Valtionjohtajat ovat yhä huolestuneempia siitä, mitä euroalueen velkaongelmat merkitsevät maailmantaloudelle. Espanjan pankit ovat vakavissa ongelmissa ja Kreikalla on 17. kesäkuuta edessään uudet vaalit, joiden pelätään johtavan Kreikan eroon yhteisvaluutasta.

    Äänestä

  • Presidentti armahti kirjoitti:

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana

    Perussuomalaisia on pidetty koti, uskonto ja isänmaa -puolueena. Mukana on poliiseja, nimismiehiä ja rovasteja. Puolue on vedonnut niihin, jotka haluavat kuria ja järjestystä.

    Maassa maan tavalla, Suomen lakeja on noudatettava. Paitsi jos ei tykkää ja tuomiotkin ovat ihan vääriä. Näin tuntuu ajattelevan kansanedustaja Halla-aho.

    Äänestä

  • Mikään ei ole helpom kirjoitti:

    Mikään ei ole helpompaa kuin jeesustella jälkeenpäin aiemmin tehtyjä ratkaisuja.
    http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2011/01/15/niinisto-ykkosaamussa-kriisimaille-rahaa-liian-helposti/2011656/12

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Alunperin tukien puolesta puhuivat myös Keskusta ja Mari Kiviniemi, aina siihen asti kun puolue sysättiin oppositioon ja Mari alkoi toistaa opposition liturgiaa. Tukien puolesta olivat ja ovat yhä Kokoomus ja pääministeri Katainen eikä Niinistökään tukia suoraan vastusta vaikka asiaa nyt populistisesti pyöritteleekin.

    Niinistö ei myöskään sanonut poikkipuolista sanaa kun Kreikan hyväksymistä EU-maiden joukkoon pohdittiin. Jälkeen päin on helppo jeesustella, mutta jälkiviisastelu ei ole viisautta, se on populismia ja vastuunpakoilua.

    Obama kiitteli Halosta puheenvuorosta, jossa tämä kannusti muita maita noudattamaan Suomen esimerkkiä vapaaehtoisten ydinturvatarkastusten järjestämisessä.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halonen ylisti kokousta ja Obamaa/1135256072535
    " Halonen vetosi sen puolesta, että ydinturvallisuutta tarkkailevalla kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä IAEA:lla olisi kestävä rahoitus. Suomi vastaa järjestön budjettisuunnittelusta vuodelle 2011.

    Halonen ylisti puolestaan kokousta ja Obamaa tiivistäen vielä:
    "- "Maailma ei ehkä ole turvallisempi, mutta toiveikkaampi."

    Ja kuvassa yhdessä hymyillään...

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    "Kriisimaiden on vaikea muuttaa valuuttaansa. Sen sijaan taloutensa hyvin hoitaneelle Suomelle se olisi helppoa ja eduksi. Rahapoliittinen itsenäisyys lisäisi Suomen liikkumavaraa ja taloudellista uskottavuutta", Soini sanoi eduskunnassa keskiviikkona.

    Soinin mukaan Suomi voi eduskunnan päätöksellä jättäytyä tukipakettien ja pankkitukien ulkopuolelle.

    Äänestä

  • Valtionjohtajat ovat kirjoitti:

    Valtionjohtajat ovat yhä huolestuneempia siitä, mitä euroalueen velkaongelmat merkitsevät maailmantaloudelle. Espanjan pankit ovat vakavissa ongelmissa ja Kreikalla on 17. kesäkuuta edessään uudet vaalit, joiden pelätään johtavan Kreikan eroon yhteisvaluutasta.

    Presidentin myötätunnon osoitus murhattua, arvostettua vero-oikeuden professoria Tikkaa kohtaan oli hienosti toimittu. Surukirjaan rivin kirjoittaminen oli kaunis ja myötätuntoinen ele, kuten koko kansan Presidentiltä sopii odottaakin. Haloselle Tikka oli tuttu lähinnä opiskeluajoiltaan. Arvostelu ja pedofiili-lässytys ovat täysin ala-arvoista toimintaa jopa oikeistopennuilta. Tikkahan oli sitäpaitsi tasaveron kannattaja ja erityisesti "parempiosaisten" mieleen, elitistinen taiteen mesenaatti. Mahtoiko olla peräti kokoomuslainen muultakin aatemaailmaltaan.

    Äänestä

  • Väyrynen erottautui kirjoitti:

    Väyrynen erottautui muista käyttämällä samaa tyylikeinoa kuin väestötieteilijä Altti Majava vuonna 1972 pitämässään puheessa: teksti koostui kokonaan kysymyksistä.

    "Kenellä on vahvimmat näytöt kannatuksen nostamisesta?"

    "Kuunteletko omaa sydäntäsi äänestäessäsi?"'

    "Olisikohan Paavo paras?"

    "Hallintovaliokunnan tehtäväkenttään kuuluu muun muassa yleinen järjestys ja turvallisuus, ulkomaalaisasioita ja kirkollisasioita. Olisi perin kummallista, jos Halla-aho jatkaisi puheenjohtajana ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut",

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Niinistö osallistuu 20-21. toukokuuta Chicagossa pidettävään Nato-kokoukseen. Vielä jokin hetki sitten oli epävarmaa, ehtiikö Niinistö lainkaan osallistua Ruotsin prinsessa Estellen ristiäisiin vaimonsa Jenni Haukion kanssa.
    Nyt presidentin matkasuunnitelma on lyöty lukkoon ja hän saapuu Tukholmaan suoraan Chicagosta 22. toukokuuta aamuvarhaisella. Rouva Jenni Haukio puolestaan lentää samana aamuna Helsingistä Tukholmaan.

    Mukana niin ristiäisissä kuin lounaallakin ovat muun muassa Norjan, Tanskan ja Hollannin kuninkaalliset sekä Islannin presidentti puolisoineen ja Ruotsin kuninkaallisen perheen sukulaiset.

    Nyt Niinistön aikana on lyhyessä ajassa tuhannet työpaikat lakanneet olemasta ja irtisanomisia on ennätysmäärä. Tänään pelätään taas Nokian ilmoitusta, paljonko siivotaan tällä kertaa? Niinistökö vei yrityksiltä tulevaisuudenuskon? Mikä mättää?
    Eikö hänen pitänyt laittaa "Suomi oorninkiin"? Niinistö on ryssinyt kaikki mahdolliset asiat ja tappanut toivon 3:ssa kuukaudessa.

    Varsin onnettomat ovat näytöt tähän asti. Venäjä on ärsytetty, Natolle flirttaillaan, talous menee alamäkeä ja se Niinistön lupaama "tarttuminen nuorison syrjäytymiseen" on tekemättä. Kun kesäradion toivotuin on tango "Tuhon tietä kuljen", alkaa olla kova ikävä sitä edellistä presidenttiä.

    Äänestä

  • Keskustan puheenjoht kirjoitti:

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Samaan tapaan kuin Pekkarinenkin Väyrynen on havainnut, että ehdokkaat tuntuvat saavan ohjeita ylhäältäpäin. Tämän tarkempaa hän ei asiaan puuttunut.

    Nyt Niinistön aikana on lyhyessä ajassa tuhannet työpaikat lakanneet olemasta ja irtisanomisia on ennätysmäärä. Tänään pelätään taas Nokian ilmoitusta, paljonko siivotaan tällä kertaa? Niinistökö vei yrityksiltä tulevaisuudenuskon? Mikä mättää?
    Eikö hänen pitänyt laittaa "Suomi oorninkiin"? Niinistö on ryssinyt kaikki mahdolliset asiat ja tappanut toivon 3:ssa kuukaudessa.

    Varsin onnettomat ovat näytöt tähän asti. Venäjä on ärsytetty, Natolle flirttaillaan, talous menee alamäkeä ja se Niinistön lupaama "tarttuminen nuorison syrjäytymiseen" on tekemättä. Kun kesäradion toivotuin on tango "Tuhon tietä kuljen", alkaa olla kova ikävä sitä edellistä presidenttiä.

    Äänestä

  • Kokoomus-Niinistö kä kirjoitti:

    Kokoomus-Niinistö kähmii elinkeinoelämän taskuun ja laskuun, vai mitä muuta ovat nuo älyttömät Korean yms.matkat, jotka eivät hyödytä Suomen tavallisia veronmaksajia tippaakaan. Tarja matkat olivat kaikille, sekä suomalaisille että kohdemaille hyödyllisiä, tietoa lisääviä unohtamatta globaalia ja humanitaarista näkökulmaa.

    Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

    Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

    Äänestä

  • Laajassa kokonaiskuv kirjoitti:

    Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty

    pitäisikö Niinistöä kutsua oikeistolaisuutensa vuoksi natsiksi tai fasistiksi, kun olet noin viehtynyt vuoden 1918 punikeihin, että edelleenkin asiattomasti sitä hoet? Jos jokin teksteissäsi kyrsii, se on suunnaton tyhmyytesi, ala-arvoinen p askanjauhaminen ja täydellinen kykenemättömyys tunnustaa tosiasioita ja faktoja. Mikään mitä Halonen teki tai jätti tekemättä, ei jäänyt kaivelemaan. Nuo 12 vuotta menivät täydellisesti, Niinistön 6 vuotta menee kompuroiden. Takaan sen.

    Äänestä

  • Kokoomuksen puolueko kirjoitti:

    Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

    Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

    Varsin onnettomat ovat näytöt tähän asti. Venäjä on ärsytetty, Natolle flirttaillaan, talous menee alamäkeä ja se Niinistön lupaama "tarttuminen nuorison syrjäytymiseen" on tekemättä. Kun kesäradion toivotuin on tango "Tuhon tietä kuljen", alkaa olla kova ikävä sitä edellistä presidenttiä.

    Äänestä

  • P ERSEdentti sielä m kirjoitti:

    P ERSEdentti sielä maailmalla tärkeässä kokouksessa, eipä tarvitse enää hävetä suomalaisten!

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101612-sauli-niinisto-nato-kokouksessa-suomi-tayttaa-velvollisuutensa

    Vitsi, vitsi. PER5EDENTTI SE ON.

    Niinistön floppaaminen tehtävässään ja Jennin hömppäjulkisuus ei tyydytä suomalaisten suuria odotuksia uudesta presidentistä. Enemmän odotettiin, tassua antava muikistelija ja tätimäinen nuorikko saatiin. Nyt kuntavaalien veikkailutkin menevät uusiksi.
    " Kokoomuksen ja SDP:n kamppailu maan suosituimman puolueen asemasta näyttää kiristyvän. "
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sdp-kirii-kiinni-kokoomuksen-etumatkaa---eroa-12-prosenttiyksikkoa/art-1288474092856.html

    Äänestä

  • Katainen sanoi, että kirjoitti:

    Katainen sanoi, että Suomi päättää "oman vakaan harkintansa pohjalta", mikä on suomalaisille hyväksi, eikä jätä päätöksiä venäläisille kenraaleille. Sotaharjoituksista päättäminen kuuluu Kataisen mukaan kansalliseen itsemääräämisoikeuteen.

    "Meillä sotilaat harjoittelevat siellä, missä se on perusteltua maanpuolustuksen kannalta tehdä",

    Niinistö ei ole osoittanut kovin kummoista viisautta ja älykkyyttä antamalla Putinin pukea päälleen Venäjän maajoukkuepaidan, etenkin kun Putin siitä huolimatta tylytti Salea sanomalla, että kenraali Makarovin kanta on Venäjän kanta eikä sooloilua.

    Tuolla ei hankita myöskään "arvostusta" kuin korkeintaan Kremlissä. Tuskin tosin sielläkään, sillä venäläiset eivät heikkoja arvosta. Puheissaan Niinistö taas maalailee synkkiä kuvia ja kovia aikoja kotitalouksille, joten sen tulevaisuudenuskon kanssakin on vähän niin ja näin?

    Joten ei, ei tässä ongelmaa ole. Kukaan ei allekirjoita valheitasi.

    Äänestä

  • Sdp:n varapuheenjoht kirjoitti:

    Sdp:n varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaina on useita ay-taustaisia nimiä, mutta puheenjohtaja Jutta Urpilainen tekee selvän pesäeron puolueen ja ay-liikkeen välille.

    "Minulle puheenjohtajana Sdp on kokoava arvopuolue. Sdp ei ole minkään eturyhmän asialla, vaan Sdp on arvojen puolesta. Minulle ne arvot ovat työ ja oikeudenmukaisuus", Urpilainen sanoi HS:lle Sdp:n puoluekokouksessa Helsingissä.

    "Täytyy muistaa, että Sdp ei ole SAK, Sdp ei ole STTK, Sdp ei ole Akava. Sdp on Sdp. Me olemme omilla jaloillamme ja meillä on omat linjaukset."

    Teettihän haloska taannoin jo kirjan koululaisten aineista, missä aiheeksi oli laitettu presidentti.
    No me lapsiraukat kirjoitettiin mahdollisimman kiltin ja halosta kehuvan aineen saadaksemme hyvän äidinkielen numeron.

    Äänestä

  • P ERSEdentti sielä m kirjoitti:

    P ERSEdentti sielä maailmalla tärkeässä kokouksessa, eipä tarvitse enää hävetä suomalaisten!

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101612-sauli-niinisto-nato-kokouksessa-suomi-tayttaa-velvollisuutensa

    Vitsi, vitsi. PER5EDENTTI SE ON.

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Äänestä

  • Perussuomalaisia on kirjoitti:

    Perussuomalaisia on pidetty koti, uskonto ja isänmaa -puolueena. Mukana on poliiseja, nimismiehiä ja rovasteja. Puolue on vedonnut niihin, jotka haluavat kuria ja järjestystä.

    Maassa maan tavalla, Suomen lakeja on noudatettava. Paitsi jos ei tykkää ja tuomiotkin ovat ihan vääriä. Näin tuntuu ajattelevan kansanedustaja Halla-aho.

    Halonen on maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Niinistö reppanaa ei tunne kukaan. Häntä ei kutsuta mihinkään kun Niinistöllä ei ole mitään sanottavaa ja jos onkin Niinistö alkaa pelkäämään ja sanoo sanottavansa niin epäselvästi että siitä ei kukaan tajua mitään.

    Maailman johtajilla ei ole aikaa tuollaiseen pelleilyyn. Suomen kansaan se vielä menee mutta ei muualla eikä maailman johtajiin.

    Äänestä

  • Kiitos presidentinva kirjoitti:

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Niinistön mukaan pakettien käsittelyprosessi on Suomessa perusteellisempi kuin monissa muissa euromaissa. Hänen mukaansa sekä Suomessa että eurotasolla on juupas-eipäs-väittelyä siitä, mitä oikein on päätetty

    Äänestä

  • Kokoomuksen puolueko kirjoitti:

    Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

    Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

    Pääministeri Jyrki Kataiselta pääsi syvä, mutta hillitty huokaus, kun haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela putosi trapin loppukilpailuista Lontoon kesäkisoissa.

    Katainen seuraa Lontoon kisoja sunnuntaihin asti, ja Mäkelä-Nummelan kisa oli seurattavien lajien kärjessä. "Hieno ja jännittävä kisa", Katainen sanoi ja harmitteli, ettei Mäkelä-Nummela pystynyt puolustamaan olympiakultaansa.

    Äänestä

  • Puheessa vilahtavat kirjoitti:

    Puheessa vilahtavat tänäkin vuonna nuoret, vanhukset, työttömät, syrjäytetyt, kaltoin kohdellut ja vihapuheiden kohteena olevat vähemmistöt. Oikeistopopulismi on saanut jalansijaa samoin eväin kuin ennen vennamolaisuus; vitsien vääntämisestä ja sutkautuksista on tullut "politiikkaa", vaikka ratkaisuksi ei ole tarjota mitään.

    Valepersidentti Salen kirjoja ei osta kukaan. Niitä pitää jakaa ilmaiseksi. jotteivät joudu kaatopaikalle. Mokomia valheita ei olisi edes kannattanut kirjoittaa ja varsinkaan julkaista.

    Äänestä

  • Miksiköhän? kirjoitti:

    Eduskunnan entinen puhemies, presidentinvaalien toiselta kierrokselta pudonnut Paavo Lipponen (sd) ei osallistunut Sauli Niinistön virkaanastujaisiin eduskunnassa.

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    Poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

    Jo viime viikon lopulla amerikkalaislehdissä arvuuteltiin, onko Ahtisaari kenties seuraaja Kofi Annanille, joka jättää tehtävänsä kuluvan kuun lopussa.

    Äänestä

  • Obama kiitteli Halos kirjoitti:

    Obama kiitteli Halosta puheenvuorosta, jossa tämä kannusti muita maita noudattamaan Suomen esimerkkiä vapaaehtoisten ydinturvatarkastusten järjestämisessä.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halonen ylisti kokousta ja Obamaa/1135256072535
    " Halonen vetosi sen puolesta, että ydinturvallisuutta tarkkailevalla kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä IAEA:lla olisi kestävä rahoitus. Suomi vastaa järjestön budjettisuunnittelusta vuodelle 2011.

    Halonen ylisti puolestaan kokousta ja Obamaa tiivistäen vielä:
    "- "Maailma ei ehkä ole turvallisempi, mutta toiveikkaampi."

    Ja kuvassa yhdessä hymyillään...

    Laki maksaisi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsoninmukaan yhteensä 144 miljoonaa euroa vuodessa, josta valtion osuus olisi puolet. Kokonaissummasta 28 miljoonaa kuluisi kirjaukseen, joka takaisi 0,5 hoitajaa vanhusta kohden.

    Backman ei määritellyt tarvittavaa summaa. Valtion kokonaismenoja Sdp ei kuitenkaan halua lisätä.

    "Ei pidä puhua pelkästään menoista vaan myös tuloista."

    Äänestä

  • Kun Länsi-Saksa halu kirjoitti:

    Kun Länsi-Saksa halusi ostaa selvällä rahalla koko DDR:n, syntyi Euroopan lama ja talouskriisi.Ilman näitä liberastisia talouden ajatuksia ei Eurooppa olisi nykyisessä tilassaan. Onneksi on olemassa vielä kansan puolustajia: ammattiliittoja, yhdistyksiä ja puoluejärjestöjä, jotka voivat puolustaa Suomen kansaa pahoinvointia tuovaa kokoomusta ja valepersidenttiä vastaan. Kiitos Tarjalle hyvästä työstä ja kansan puolustamisesta.

    "En ymmärrä tätä hommafoorumin reaktiota, vihareaktiota. Tässä pitää nostaa [tuotantotiimin] turvallisuustasoa yllättäen. Eihän se voi mennä niin, että ihmisten turvallisuutta aletaan uhkailla, jos he tekevät elokuvaa", Lyytinen sanoi.

    Elokuva keskittyy Mannerheimin ihmissuhteisiin. Tekijätiimi ei Lyytisen mukaan odottanut, että suomalaisten on vieläkin vaikea käsitellä aihetta.

    Äänestä

  • Kokoomuslaisen lähte kirjoitti:

    Kokoomuslaisen lähteen mukaan koko pakkoliitoskiista on ollut osin keinotekoinen, sillä jo hallitusohjelman mukaisesti kriisikuntia voidaan painostaa liitoksiin.

    Päähallituspuolueiden kokoomuksen ja Sdp:n neuvottelijat hierovat kuntauudistuksen etenemistä koko maanantain. Huomenna tiistaiaamuna hallitus kokoontuu aamukouluun ja aikoo sen jälkeen julkistaa kuntauudistuksen jatkoa määrittävän rakennelain alustavan sisällön.

    Zyskowicz sanoo lehden haastattelussa, että hänen mielestään euromaiden ei pidä suostua enää yhteenkään Kreikan tukipakettiin.

    Zyskowicz kertoo STT:lle perusteluksi sen, että hän uskoo eurojärjestelmän kestävän Kreikan romahtamisen ilman, että se johtaa Euroopan velkakriisin dramaattiseen syvenemiseen.

    Kansanedustaja halusi oikoa STT:lle Lapin Kansan verkkouutista. Siinä hänen kerrottiin todenneen, että Suomen talous olisi valmis kestämään mahdollisesta talouden romahtamisesta aiheutuvat luottotappiot. Zyskowiczin mukaan häntä oli tulkittu väärin.

    Zyskowiczin kannanotto oli viikonloppuna jo toinen samansuuntainen kokoomuslaisten keskuudesta. Myös valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) totesi lauantaina Eurooppanuorten seminaarissa, että Kreikalle ei ole syytä tehdä kolmatta pelastuspakettia.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Oikeuskanslerinvirasto sai perjantaina valtiovarainministeriöltä selvityksen siitä, millaisia tietoja eduskunnalle annettiin EU:n pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä.

    Oikeuskanslerinvirasto ei vielä perjantaina julkistanut valtiovarainministeriön selvitystä, sillä asiasta pitää mahdollisesti tehdä vielä lisäselvityksiä. Selvitys julkistetaan mahdollisesti ensi viikolla.

    Äänestä

  • Haperoko Niinistö on kirjoitti:

    Haperoko Niinistö on päästään kun osanottaa vain toisen uhrin omaisille, uhreja on kaksi!
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052615626939_uu.shtml

    "- Syvä osanottoni Hyvinkään uhrin läheisille."

    Eikö Niinistöä pidetä ajan tasalla vai silkkaa porvarillista kylmyyttäkö tuo osoittaa?
    Todella ajattelematonta Salelta, kun kerrankin olisi voinut osoittaa hiukan tunteita ja tirauttaa vaikka kostein silmin jotain mieleenpainuvaa.

    Palstalla naljaillaan myös Halosen vitsailevan asialla, mutta ei tarkoituksella huomioida, että Halonen vitsaili EILEN perjantaina, SDP:n puoluekokouksessa, kauan ennen aamuöistä Hyvinkään surullista tapahtumaa.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052515626179_uu.shtml

    On peräti surullista, että Niinistön kannattajista löytyy näin sairaita yksilöitä, jotka politikoivat valheellisin roskapuhein Ex-presidenttiä vastaan. Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Oikeuskanslerinvirasto sai perjantaina valtiovarainministeriöltä selvityksen siitä, millaisia tietoja eduskunnalle annettiin EU:n pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä.

    Oikeuskanslerinvirasto ei vielä perjantaina julkistanut valtiovarainministeriön selvitystä, sillä asiasta pitää mahdollisesti tehdä vielä lisäselvityksiä. Selvitys julkistetaan mahdollisesti ensi viikolla.

    Äänestä

  • " Eduskunnan puhemie kirjoitti:

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.

    Vuonna 1974 oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen Niinistön lopputyötutkielma nousi pinnalle ensimmäisen kerran alkuvuodesta presidentinvaalikampanjan aikaan. Tuolloin useat tiedotusvälineet saivat ihmisiltä pyyntöjä selvittää, onko Niinistön opinnäytetyötä ollenkaan edes olemassa, koska sitä ei löydy yliopiston arkistoista.

    Äänestä

  • Halonen on maailmall kirjoitti:

    Halonen on maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Niinistö reppanaa ei tunne kukaan. Häntä ei kutsuta mihinkään kun Niinistöllä ei ole mitään sanottavaa ja jos onkin Niinistö alkaa pelkäämään ja sanoo sanottavansa niin epäselvästi että siitä ei kukaan tajua mitään.

    Maailman johtajilla ei ole aikaa tuollaiseen pelleilyyn. Suomen kansaan se vielä menee mutta ei muualla eikä maailman johtajiin.

    Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) kehottaa hallitusta sopuun vanhuspalvelu-uudistuksesta.

    "On aika parantaa ikäihmisten hoivapalveluja niin kotihoidossa, vanhainkodeissa kuin palvelutaloissa. Nyt on käynyt ilmeiseksi, etteivät pelkät suositukset riitä. Siksi tarvitsemme lainsäädäntöä ikäihmisten paremman hoidon toteuttamiseksi", hän korosti lauantaina Lahdessa.

    Äänestä

  • Halonen on maailmall kirjoitti:

    Halonen on maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Niinistö reppanaa ei tunne kukaan. Häntä ei kutsuta mihinkään kun Niinistöllä ei ole mitään sanottavaa ja jos onkin Niinistö alkaa pelkäämään ja sanoo sanottavansa niin epäselvästi että siitä ei kukaan tajua mitään.

    Maailman johtajilla ei ole aikaa tuollaiseen pelleilyyn. Suomen kansaan se vielä menee mutta ei muualla eikä maailman johtajiin.

    Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn vahvisti maanantaina, että komission esitys EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta koskee laajasti euroalueen pankkeja, myös pienempiä.

    ”Kuten olemme nähneet viime vuosina, myös pienet pankit voivat aiheuttaa talouden myllerrystä”, Rehn sanoi Euroopan parlamentin talousvaliokunnan kuulemisessa.

    Äänestä

  • "Hallintovaliokunnan kirjoitti:

    "Hallintovaliokunnan tehtäväkenttään kuuluu muun muassa yleinen järjestys ja turvallisuus, ulkomaalaisasioita ja kirkollisasioita. Olisi perin kummallista, jos Halla-aho jatkaisi puheenjohtajana ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut",

    Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

    Äänestä

  • Eduskunta hiljentyi kirjoitti:

    Eduskunta hiljentyi tiistaina ottamaan osaa Hyvinkään tragedian uhrien omaisten ja läheisten suruun.

    Varapuhemies Pekka Ravi (kok) sanoi istunnon alussa, että surmat järkyttävät syvästi suomalaista yhteiskuntaa ja kaikkia suomalaisia.

    "Murhenäytelmää on mahdotonta ymmärtää", hän sanoi.

    Kansainvälisesti arvostetussa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä koulutustasokin periytyy yhä vahvasti. Korkeakouluopiskelijoista 68 prosentilla myös vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Vain viidellä prosentilla korkeakouluopiskelijoiden vanhemmista ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    "Jos hallituksen jättikuntaprojekti saa edetä kuntavaalien jälkeen kokoomusministereiden linjaamalla tavalla, äänestävätkö kokoomuslaiset valtuutetut kunnissa puolueensa linjan mukaan vai sen mukaan, mitä ovat ennen kuntavaaleja äänestäjille luvanneet. Toisin sanoen, jos päätettäväksi tulee oman kunnan lakkauttaminen, kumman sana merkitsee: Kataisen vai kansalaisen",

    Äänestä

  • Euroopan komission v kirjoitti:

    Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn vahvisti maanantaina, että komission esitys EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta koskee laajasti euroalueen pankkeja, myös pienempiä.

    ”Kuten olemme nähneet viime vuosina, myös pienet pankit voivat aiheuttaa talouden myllerrystä”, Rehn sanoi Euroopan parlamentin talousvaliokunnan kuulemisessa.

    Useat taloustieteilijät ovat varoittaneet, että kaupankäyntitapahtumiin perustuva transaktiovero on myös tehoton. Arvopaperikauppa on verraten helppo siirtää valtioihin, joissa veroa ei ole. Euroopan unionissa ainakin Britannia on ilmoittanut, että se ei ota veroa käyttöön.

    Äänestä

  • Venäjän federaatio o kirjoitti:

    Venäjän federaatio on selvästi pohjoisen sotilaallista toimintaa vastaan. Mielestämme huomattava sotilaallinen toiminta alueella on nykyoloissa aivan tarpeetonta ja olemassa olevat kiistakysymykset on ratkaistava kansainvälisten normien pohjalta, Makarov sanoi.

    Makarov sanoi myös, että Venäjä ei aio perustaa erityistä arktista prikaatia, vaikka näin on väitetty.

    - Politiikkaamme alueella tähtää arktiksen säilyttämiseen ja rauhaan

    Valtio ottaa velkaa ja budjettiesityksessä pelkästään Niinistön matkakulujen KOROTUS on yli 100 000 euroa SUUREMPI kuin kaikkien kolmen eläkkeellä olevien presidenttien YHTEINEN kiinteä raha?

    Äänestä

  • Jos kotihoidon tuki kirjoitti:

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    "Suomessa toimivien pankkien vakavaraisuus on euroalueen parhaimmalla tasolla. Hallituksen pitäisi erittäin nopeasti päättää kannastaan rahoitusmarkkinaveroon, jotta voimme ryhtyä tarvittaviin toimiin, jos vero otetaan käyttöön."

    Äänestä

  • Kauheesti on juttua kirjoitti:

    Kauheesti on juttua riittänyt seinäkukkasesta, harmaa hiirulainen Jennistä, Niinistöstä itsestään ei montaakaan riviä.

    Presidentti Tarja Halonen lähtee hallituksen puheenjohtajaksi vasta perustettuun Helsinki Sustainability Centeriin. Voittoa tuottamattoman konsulttiyrityksen tarkoituksena on tuottaa nimekkään kansainvälisen verkostonsa avulla tietoa kestävän kehityksen päättäjille.

    ”Kauppaan kestävää kehitystä maailmalle siinä, missä Ahtisaari rauhaa”, Halonen kuvasi uutta pestiään.

    Keväällä presidentin tehtävät jättänyt Halonen kertoi toimivansa kansainvälisissä verkostoissa vielä jonkin verran "tuoreustakuulla".

    Äänestä

  • Työministeri Lauri I kirjoitti:

    Työministeri Lauri Ihalainen (sd) sanoi, että hallituksen toimien, kuten nuorten yhteiskuntatakuun, ohella tarvitaan muutakin: välittämistä ja rakastamista.

    "Raha ei ratkaise kuulkaa kaikkea. Tähän välittämisen kulttuuriin täytyy palata."

    Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) sanoi, että Hyvinkään tapauksesta on vielä aikaista tehdä poliittisia johtopäätöksiä. Kun tutkinta valmistuu, hallitus käy neuvottelussaan läpi myös aikaisempia joukkosurmia. Tuolloin voidaan pohtia sekä mielenterveyskysymyksiä, aseturvallisuutta että muita mahdollisia poliittisia johtopäätöksiä.

    Halosen mukaan hänen puheenjohtajuutensa yhtiössä ei ole täyspäiväinen toimi. Kyseessä on verkosto, jossa presidentti ja yhtiön jäsenet voivat viedä asioita eteenpäin ja auttaa toinen toisiaan.

    Palkkiostakaan ei ole vielä sovittu muuta kuin, että se on kohtuullinen ja presidentin päätettävissä. "En usko, että mitään palkkiota saankaan", Halonen kuittaa.

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion vapunpäivän vietto sujui perinteisin menoin. He ottivat ensimmäistä kertaa vastaan musiikkitervehdykset aurinkoisella Linnan pihalla tiistaina aamupäivällä.

    Niinistö otti kantaa Suomen ja Venäjän välillä kuumana käyvään lastensuojelukeskusteluun lentokoneessa matkalla valtiovierailulle Osloon.

    "Lapset eivät ole mikään politiikan teon välikappale", Niinistö sanoi

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    "Tiedotusvälineet tavoittavat hyvin suuren joukon, ja median tietoa ajatellaan edelleen virallisena tietona ja totuutena. Silloin faktojen pitäisi olla kohdallaan", Arhinmäki sanoo.

    Äänestä

  • Kiitos presidentinva kirjoitti:

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Kunnallisvaalien alustavassa ääntenlaskennassa tilastoitiin tuhansien äänestäjien ero todellisiin annettuihin ääniin verrattuna.

    Alustavan laskennan mukaan hyväksyttyjen ja hylättyjen äänten ero rekisteröityihin äänestäjiin oli 6 960 ääntä. Vaalipiirit koko maassa ilmoittivat ylimääräisiä ääniä yhteensä 3 103. Liian vähän ääniä ilmoitettiin vaalipiireissä 3 857 kappaletta.

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaanottaa maanantaina Puolustusvoimain lippujuhlapäivän ohimarssin ensimmäistä kertaa. Paraatipuheen pitävän Niinistön seurassa Helsingin Senaatintorilla on Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ja sotaveteraanien edustajia.

    hänen puoltava lausuntonsa perustuu esitykseensä jossa tavalliset veronmaksajat eivät enää olisi maksamassa kriisimaille osoitettuja lainoja, kun kerran koko Euroopan 6000 pankkia ottaisi asian hoitaakseen.

    Äänestä

  • Keskustan puheenjoht kirjoitti:

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Samaan tapaan kuin Pekkarinenkin Väyrynen on havainnut, että ehdokkaat tuntuvat saavan ohjeita ylhäältäpäin. Tämän tarkempaa hän ei asiaan puuttunut.

    Salen ja Ilveksen on paras lähetellä pahvikuvia Venäjän rajalle. Ei tule turhia tappioita eikä tuottoisa kaupankäynti Venäjälle häiriinny. Ja jos liipasin sormea syyhyttää, aina voi kokeilla sodenkäyntiä lähi-idässä. Sitähän amerikkalaiset kannattavat.

    Äänestä

  • Lyhyempi poissaolo t kirjoitti:

    Lyhyempi poissaolo töistä tukisi Vartiaisen mielestä naisten työuria. Hyvä suunta hänen mielestään olisi, että pienten lasten äidit ja isät olisivat entistä enemmän mukana työelämässä, tarvittaessa lyhyempää työpäivää tai työviikkoa tehden.

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    Jos työssäkäyntiä ei voida lisätä, edessä voi hänen mukaansa olla laaja yksityistäminen.

    Kuka on Pamela Andersson, ei ainakaan minkään valtion presidentti. Toki yksityishenkilöt voivat myydä kirjoja seksillä niin paljon kuin haluavat. Kukaan ei kuitenkaan ole niistä kiinnostunut. Tarjan kirja kuvaa yleistä ilmapiiriä sovinistisessä oikeisto-kepu eduskunnassa, josta aikaisemminkin on tullut valituksia seksuaalisesta häirinnästä, jota nimenomaan oikeistoporvarit ovat harjoittaneet halveksimiaan vasemmistolaisia naisia kohtaan.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    Ko­koo­mus­nuor­ten va­ra­pu­heen­joh­ta­jan Saul Schu­ba­kin lap­si­li­sä­kom­men­tit sai­vat jo­pa emo­puo­lueen äläh­tä­mään.

    Schu­ba­kin ha­lu pois­taa lap­si­li­sät "hei­kom­mal­ta ai­nek­sel­ta" on kui­ten­kin vain jää­vuo­ren huip­pu vuo­sia kes­tä­nees­sä ke­hi­tyk­ses­sä, jos­sa Kan­sal­li­nen ko­koo­mus ja sen nuo­ri­so­jär­jes­tö Ko­koo­muk­sen nuor­ten liit­to ovat etään­ty­neet yhä kauem­mas toi­sis­taan.

    Muu­tos on hen­ki­löi­ty­nyt nuo­ri­so­jär­jes­tön edel­li­seen pu­heen­joh­ta­jaan Wil­le Ryd­ma­niin, jon­ka är­häk­kä ta­lous­li­be­raa­li lin­ja, maa­han­muut­to­kriit­ti­syys ja ar­vo­kon­ser­va­tis­mi lei­maa­vat yhä jär­jes­töä. Kes­kei­nen ta­voi­te on val­tion roo­lin pie­nen­tä­mi­nen yh­teis­kun­nas­sa.

    Äänestä

  • Ko­koo­mus­nuor­ten kirjoitti:

    Niinistö vai? Mitä oikeaa pahvi-Saulissa olisi?

    Niinistö on ikuinen peräkammarin poika, jota ei maailmalla arvosteta eikä edes tunneta.

    Äänestä

  • Venäjän federaatio o kirjoitti:

    Venäjän federaatio on selvästi pohjoisen sotilaallista toimintaa vastaan. Mielestämme huomattava sotilaallinen toiminta alueella on nykyoloissa aivan tarpeetonta ja olemassa olevat kiistakysymykset on ratkaistava kansainvälisten normien pohjalta, Makarov sanoi.

    Makarov sanoi myös, että Venäjä ei aio perustaa erityistä arktista prikaatia, vaikka näin on väitetty.

    - Politiikkaamme alueella tähtää arktiksen säilyttämiseen ja rauhaan

    Vaatimuksia maksujen palautuksista on kiihdyttänyt EU:n komission ehdotus unionin rahoituskehyksistä vuosille 2014–2020 ja huoli Suomelle tulevasta lisälaskusta.

    Ehdotus kasvattaisi Suomen maksuja noin kaksi miljardia euroa seitsemän vuoden aikana. Suomen saamat palautukset kasvaisivat vain puoli miljardia. Näin ollen Suomen nettomaksuosuus kasvaisi noin 1,5 miljardia euroa.

    Äänestä

  • Tuloerojen kasvuun e kirjoitti:

    Tuloerojen kasvuun ei saada muutosta ellei puhuta myös etiikasta ja moraalista. Siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Presidentti on puhunut tuosta useinkin, mutta toimittajien ja kuulijoiden on pahana tapana kuulla vain se, mikä miellyttää korvaa.

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mielestä eurokriisin hoitaminen on nopeimmin vaikuttava keino Suomenkin talousongelmien ratkaisemiseen. Hän sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla suhtautuvansa nyt toiveikkaammin eurokriisin hoitamiseen kuin muutama kuukausi sitten.

    Katainen kirjasi kolme keskeistä ongelmaa. Kansainvälisen talouskriisin ja eurokriisin lisäksi ongelmina ovat Suomen talouden rakennemuutokset ja väestön ikääntyminen, joka merkitsee työvoiman vähentymistä.

    Äänestä

  • Lipponen kommentoi S kirjoitti:

    Lipponen kommentoi STT:lle sähköpostitse, että hänellä oli työeste.
    "Sitä paitsi en ole kenellekään selitysvelvollinen", Lipponen totesi.

    HS-gal­lu­pis­sa kan­sa an­toi par­haat ar­vo­sa­nat eu­roop­pa­mi­nis­te­ri Ale­xan­der Stub­bil­le (kok), kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri Paa­vo Ar­hin­mäel­le (vas) ja pää­mi­nis­te­ri Jyr­ki Ka­tai­sel­le (kok). Hei­koim­mat ar­viot sai­vat puo­lus­tus­mi­nis­te­ri Ste­fan Wal­lin (r), pe­rus­pal­ve­lu­mi­nis­te­ri Ma­ria Gu­ze­ni­na-Ric­hard­son (sd) ja si­sä­mi­nis­te­ri Päi­vi Rä­sä­nen (kd).

    Äänestä

  • Niinistö vai? Mitä o kirjoitti:

    Niinistö vai? Mitä oikeaa pahvi-Saulissa olisi?

    Niinistö on ikuinen peräkammarin poika, jota ei maailmalla arvosteta eikä edes tunneta.

    Mitkä ovat Salen arvot? Palkkojen laskeminen, inflaation kiihdyttäminen, kansan kurjistaminen, Suomen tyhjentäminen ja liittäminen NATOon.

    Äänestä

  • On hupaisaa lueskell kirjoitti:

    On hupaisaa lueskella tältä palstalta muutaman "ilmi-soinilaisen" Halos-vihaajan vuodatusta ja tyhjän jauhamista siitä, kuinka "huono tai ääliö" Halonen on ..
    Uskokaa nyt, hyvinvointivaltionaika on ohi. Suomi on piakkoin h-vetissä ja sinne meidät ohjaa Kokoomus ja Niinistö !
    Niinistöllä on kova työ romuttaa Suomen uskottavuus maailmalla, mutta kyllä persdentti siinä onnistuu. Homma on hyvällä alulla ja vasta runsaat 2 kk kulunut.
    Haloska ohjasi Suomi-laivaa ulkopolitiikkaamme 12 vuotta. Kaikki valuu nyt hukkaan.
    Niinistö tekee vielä paljon vahinkoa isänmaallemme.
    Saa nähdä mihin 6:ssa vuodessa ehtii...

    Historia opettaa, että aikakaudet jolloin Suomi on "kuulunut itään" ovat olleet Suomelle edullisia. YYA-aika merkitsi Suomelle ylpeyden ja voiman vuosia.

    Äänestä

  • Lyhyempi poissaolo t kirjoitti:

    Lyhyempi poissaolo töistä tukisi Vartiaisen mielestä naisten työuria. Hyvä suunta hänen mielestään olisi, että pienten lasten äidit ja isät olisivat entistä enemmän mukana työelämässä, tarvittaessa lyhyempää työpäivää tai työviikkoa tehden.

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    Jos työssäkäyntiä ei voida lisätä, edessä voi hänen mukaansa olla laaja yksityistäminen.

    Brittien virallista ryhmää johtivat Lord Balfour of Burleigh ja George Bruce. He tapasivat marsalkka Mannerheimin ja presidentti Risto Rytin toukokuun 4. päivä 1940. Tapaamisen aiheena oli anteeksipyyntö. Britit pahoittelivat sitä, britit hidastelivat Suomen auttamisessa, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939.

    Brittien lupailema sotilasapu jäi lopulta pelkäksi suunnitelmaksi. Länsivaltojen joukkoja ei Suomeen tullut. Neuvostoliitto laskettiin tuolloin Saksan ystäväksi maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen takia. Britannia oli puolestaan sodassa Saksaa vastaan.

    Äänestä

  • Ei saatu sittenkään kirjoitti:

    Ei saatu sittenkään presidentti Halosen puolisosta Arajärvestä syyllistä, kun Tanskjan televisio tunnusti huijanneensa katsojia "tv-viihteen" nimessä. Arajärvihän näyttää katsovan Tanskan kruununprinsessa Maryn kaula-aukkoon ja kun Mary sitten kääntää katseensa Arajärveen, tämä kiinnostuu kattopaneleista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tanskan-televisio-arajarvi-videolla-8-minuutin-manipulaatio/art-1288451385041.html

    Nyt Tanskan televisio tunnustaa, että näiden kahden tapahtuman välinen aika on 8 minuuttia ja leikkaamalla tilanteesta on saatu herkullista sketsiviihdettä. Tosiasiassa Arajärvi siis katsoo sekunnin murto-osan joko ohi, kaunista korua tai mitä lie. Ja nostaa sitten ihan toisessa yhteydessä 8 minuutin päästä katseensa ylös nähdessään katossa jotain mielenkiintoista.

    "Jos sopimusta täytyy muuttaa, sitten se on tehtävä. Olen kuitenkin skeptinen muutoksen tarpeellisuudesta ja epäilen, onko se toteutettavissa" Stubb sanoi tiistaina vierailullaan Dublinissa.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Tarja on Suomen tasavallan rakastetuin presidentti, joka piti köyhien ja syrjäytyneiden puolta sekä Suomessa että muualla maapallolla. Ikävä kyllä Salen ja Jykän ajama finanssikapitalismi ei juuri antanut varoja muihin kuin johtajien suuriin palkkioihin ja jatkuviin säästöihin. Nyt on nähty, mihin on tultu. Sale järjestää palkankorotuksen itselleen, kun taas Salen kaverit EK:ssa haluavat alentaa kansalaisten palkkoja. Ja Salen ystävä Jyrki kannattaa.

    Äänestä

  • Sdp:n varapuheenjoht kirjoitti:

    Sdp:n varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaina on useita ay-taustaisia nimiä, mutta puheenjohtaja Jutta Urpilainen tekee selvän pesäeron puolueen ja ay-liikkeen välille.

    "Minulle puheenjohtajana Sdp on kokoava arvopuolue. Sdp ei ole minkään eturyhmän asialla, vaan Sdp on arvojen puolesta. Minulle ne arvot ovat työ ja oikeudenmukaisuus", Urpilainen sanoi HS:lle Sdp:n puoluekokouksessa Helsingissä.

    "Täytyy muistaa, että Sdp ei ole SAK, Sdp ei ole STTK, Sdp ei ole Akava. Sdp on Sdp. Me olemme omilla jaloillamme ja meillä on omat linjaukset."

    Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Äänestä

  • Halosen mukaan suurt kirjoitti:

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Eduskunta pohti tiistai-iltana, oliko presidentti Sauli Niinistön aloite palkkionsa alentamisesta moraalinen monikärkiohjus vai keskustelun oikeudenmukaisesta verotuksesta tappanut neutronipommi.

    Ensimmäisen kannalla oli Ben Zyskowicz (kok), jälkimmäistä puolsi Markus Mustajärvi (vasen).

    Yhteistä säveltä ei löytynyt, mutta toisaalta lähetekeskustelu tasavallan presidentin palkkion annetun lain muuttamisesta ei ollut kiivas. Keskustelua käytiin pienessä piirissä hallituskumppaneiden kesken etupäässä tyhjille seinille.

    Äänestä

  • Niinistön floppaamin kirjoitti:

    Niinistön floppaaminen tehtävässään ja Jennin hömppäjulkisuus ei tyydytä suomalaisten suuria odotuksia uudesta presidentistä. Enemmän odotettiin, tassua antava muikistelija ja tätimäinen nuorikko saatiin. Nyt kuntavaalien veikkailutkin menevät uusiksi.
    " Kokoomuksen ja SDP:n kamppailu maan suosituimman puolueen asemasta näyttää kiristyvän. "
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sdp-kirii-kiinni-kokoomuksen-etumatkaa---eroa-12-prosenttiyksikkoa/art-1288474092856.html

    Ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner toivoi tiistaina Ylen haastattelussa, että Kaikkonen vetäisi itse johtopäätökset asemastaan.

    Äänestä

  • Kokoomuksen puolueko kirjoitti:

    Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

    Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

    Kristillisdemokraatit ehdottivat tuolloin lakialoitteessaan, että lääkärit ja muut terveydenhoidon ammattilaiset voisivat vakaumukseensa vedoten kieltäytyä raskauden keskeyttämisestä. Grahn-Laasonen sanoi eduskunnassa, että lääkärien ei pitäisi hakeutua sellaisiin tehtäviin, joita he eivät pysty hoitamaan lain antamissa raameissa.

    Äänestä

  • Oikeuskanslerinviras kirjoitti:

    Oikeuskanslerinvirasto sai perjantaina valtiovarainministeriöltä selvityksen siitä, millaisia tietoja eduskunnalle annettiin EU:n pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä.

    Oikeuskanslerinvirasto ei vielä perjantaina julkistanut valtiovarainministeriön selvitystä, sillä asiasta pitää mahdollisesti tehdä vielä lisäselvityksiä. Selvitys julkistetaan mahdollisesti ensi viikolla.

    Luulin, että Sale ajelee panssarivaunulla, ylipäällikkö kun on. Ja kansan kannatus on 20%, loput 80 % eivät usko Saleen, mutta panssarivaunuun uskovat.

    Äänestä

  • Obama kiitteli Halos kirjoitti:

    Obama kiitteli Halosta puheenvuorosta, jossa tämä kannusti muita maita noudattamaan Suomen esimerkkiä vapaaehtoisten ydinturvatarkastusten järjestämisessä.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halonen ylisti kokousta ja Obamaa/1135256072535
    " Halonen vetosi sen puolesta, että ydinturvallisuutta tarkkailevalla kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä IAEA:lla olisi kestävä rahoitus. Suomi vastaa järjestön budjettisuunnittelusta vuodelle 2011.

    Halonen ylisti puolestaan kokousta ja Obamaa tiivistäen vielä:
    "- "Maailma ei ehkä ole turvallisempi, mutta toiveikkaampi."

    Ja kuvassa yhdessä hymyillään...

    Halonen tapasi presidentti George W. Bushin Valkoisessa talossa huhtikuussa 2002 ja presidentti Bill Clintonin huhtikuussa 2000.

    Äänestä

  • P ERSEdentti sielä m kirjoitti:

    P ERSEdentti sielä maailmalla tärkeässä kokouksessa, eipä tarvitse enää hävetä suomalaisten!

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/101612-sauli-niinisto-nato-kokouksessa-suomi-tayttaa-velvollisuutensa

    Vitsi, vitsi. PER5EDENTTI SE ON.

    Olisipa Suomella moderni ja sivistynyt presidentti eikä populistisesti hihhuloiva ja uskovaisten suosiosta makeileva juntti. Ja mikä Niinistö on ketään eheyttämään?
    Oma vaimo on rinnaton ja poikamainen lapsonen. Do the math.

    Äänestä

  • Nyt Niinistön aikana kirjoitti:

    Nyt Niinistön aikana on lyhyessä ajassa tuhannet työpaikat lakanneet olemasta ja irtisanomisia on ennätysmäärä. Tänään pelätään taas Nokian ilmoitusta, paljonko siivotaan tällä kertaa? Niinistökö vei yrityksiltä tulevaisuudenuskon? Mikä mättää?
    Eikö hänen pitänyt laittaa "Suomi oorninkiin"? Niinistö on ryssinyt kaikki mahdolliset asiat ja tappanut toivon 3:ssa kuukaudessa.

    Varsin onnettomat ovat näytöt tähän asti. Venäjä on ärsytetty, Natolle flirttaillaan, talous menee alamäkeä ja se Niinistön lupaama "tarttuminen nuorison syrjäytymiseen" on tekemättä. Kun kesäradion toivotuin on tango "Tuhon tietä kuljen", alkaa olla kova ikävä sitä edellistä presidenttiä.

    Salen viisaudesta, sivistyksestä ja ulkomaisesta arvostuksesta ei ole vielä näkynyt jälkeäkään. Ja ketkäs ovat ne valtiomiehet, jotka ovat kutsuneet Salen vierailulle? Enpä muista kuin Putinin ja sekin oli Putinille pakkopullaa.

    Äänestä

  • Presidenttiparin mat kirjoitti:

    Presidenttiparin matka Helsingistä Tukholmaan taittui ilmavoimien koneella. Arlandan lentokentällä heitä olivat vastassa Ruotsin prinssi Daniel ja ulkoministeri Carl Bildt.

    Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatarSilvia tapasivat presidentti Niinistön ja rouva Haukion kuninkaallisilla hovitalleilla puoliltapäivin. Talleilta he matkasivat yhdessä hevosvaunusaattueessa kuninkaanlinnaan, jonka pihassa järjestettiin yleisölle avoin vastaanottoseremonia, jossa kuultiin ensin Suomen ja sitten Ruotsin kansallislaulu.

    Millaista mahtaa olla parittaa omia lapsiaan? Sitä on tullut joskus jälkikäteen mietittyä.
    Kekkonen piti huolen siitä, että meidän ei tarvinnut sitä itse kokea.

    Äänestä

  • Mitkä ovat Salen arv kirjoitti:

    Mitkä ovat Salen arvot? Palkkojen laskeminen, inflaation kiihdyttäminen, kansan kurjistaminen, Suomen tyhjentäminen ja liittäminen NATOon.

    Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

    Äänestä

  • Palstan Haloskritiik kirjoitti:

    Palstan Haloskritiikki on heikointa trollausta kaikista politiikan palstoista ja jäbä( kenties pari muuta?) vie Teitä niin, että melkein hävettää puolestanne.

    Toimihenkilöitä edustava ammattiliitto PRO on ilmoittanut aloittavansa toimihenkilöitä koskevan lakon TeliaSonera Finlandissa ja viidessä muussa yrityksessä huomenna keskiviikkona. Lakko kestää torstai-iltaan kello 24:ään asti. PRO:n mukaan lakon syynä on voittoa tuottavan yrityksen huono henkilöstöpolitiikka.

    Äänestä

  • Ay-liike on kritisoi kirjoitti:

    Ay-liike on kritisoinut, ettei Sdp kuuntele palkansaajia, vaan elinkeinoelämä saa hallituksessa äänensä kuuluviin paremmin. Urpilainen puolustaa kuitenkin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välistä kolmikantayhteistyötä.

    Halosenkin parhaat "kouluarvosanat" sunnuntaisuomalaisen gallupeissa olivat presidenttirupeaman alkuvuosilta, kun median myönteisyys vielä vaikutti. Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.

    Äänestä

  • Kiitos presidentinva kirjoitti:

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Metalliteollisuuden palkansaajajärjestö Metalliliitto arvostelee kovasanaisesti hallituksen kehysriihen päätöksiä.

    Liiton puheenjohtaja Riku Aalto ihmettelee, mihin työmarkkinasopimusta olisi edes tarvittu, kun hallituksen rahkeista löytyi jo miljardiveroale yrityksille.

    "Eteläranta sai palkinnon. Palkansaajapuolelle jäivät haittaverot. Tuntuu, että meitä on vedätetty", Aalto puuskahtaa.

    Aalto muistuttaa, että työmarkkinaratkaisua ajoi nimenomaan hallitus.

    Äänestä

  • Halosen mukaan suurt kirjoitti:

    Halosen mukaan suurten pörssiyhtiöiden ja pankkien toimintaa määrittänyt ahneuden kulttuuri on ollut arkea myös valtion omistamissa yrityksissä. Enää ei riitä, että nykyinen hallitus uudistaa palkkiosääntöjä.

    Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.

    Äänestä

  • Kun Länsi-Saksa halu kirjoitti:

    Kun Länsi-Saksa halusi ostaa selvällä rahalla koko DDR:n, syntyi Euroopan lama ja talouskriisi.Ilman näitä liberastisia talouden ajatuksia ei Eurooppa olisi nykyisessä tilassaan. Onneksi on olemassa vielä kansan puolustajia: ammattiliittoja, yhdistyksiä ja puoluejärjestöjä, jotka voivat puolustaa Suomen kansaa pahoinvointia tuovaa kokoomusta ja valepersidenttiä vastaan. Kiitos Tarjalle hyvästä työstä ja kansan puolustamisesta.

    Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.

    Äänestä

  • Halonen tapasi presi kirjoitti:

    Halonen tapasi presidentti George W. Bushin Valkoisessa talossa huhtikuussa 2002 ja presidentti Bill Clintonin huhtikuussa 2000.

    Salen lemppariyhdistyminen on se, kun Suomi liitetään Natoon ja suomalaiset alkavat maksaa huikeita Naton jäsenmaksuja, jotta USA voi jatkaa tarpeettomia sotia siellä ja täällä. Toivottavasti edes kaukana Suomesta.

    Äänestä

  • Kriisin ratkaisemise kirjoitti:

    Kriisin ratkaisemisen ohella asialistalla odotetaan olevan ainakin talouskasvuasioita. Suomi ja Saksa ovat olleet vahvasti samoilla linjoilla sen suhteen, että euromaiden kesken pitäisi ensisijaisesti vahvistaa yhteistä talouskuria.

    Yhteisvastuun lisäämiseen esimerkiksi velkojen suhteen maat suhtautuvat kielteisesti.

    Niinistö vai? Mitä oikeaa pahvi-Saulissa olisi?

    Niinistö on ikuinen peräkammarin poika, jota ei maailmalla arvosteta eikä edes tunneta.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.

    Pyri sinäkin asialliseen keskusteluun äläkä satsaa joutavaan veetuiluun.
    Älä lue keskustelupalstoja jos kaikkien muiden mielipiteet ovat "elämän haaskaamista".

    Äänestä

  • Kokoomuksen puolueko kirjoitti:

    Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

    Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

    Varsin onnettomat ovat näytöt tähän asti. Venäjä on ärsytetty, Natolle flirttaillaan, talous menee alamäkeä ja se Niinistön lupaama "tarttuminen nuorison syrjäytymiseen" on tekemättä. Kun kesäradion toivotuin on tango "Tuhon tietä kuljen", alkaa olla kova ikävä sitä edellistä presidenttiä.

    Äänestä

  • Ei tärkeintä ole puh kirjoitti:

    Ei tärkeintä ole puhuminen vaan puheen sisältö. Siinä ei kehumista ollut. Olisi parempi pitää suunsa kiinni, jollei ole muuta kuin tyhjän puhumista.

    Niinistön kommentti oli (yksinkertaistettuna), että kansalaiset itse saavat hoitaa omien läheistensä ongelmat. Siihen ei siis tarvita mitään yhteiskunnallisia toimia. Niinistön pumpulimaailmankuvassa nimittäin kaikilla on välittäviä ja jaksavia läheisiä, joilla on mahdollisuus auttaa.

    Äänestä

  • Ei tärkeintä ole puh kirjoitti:

    Ei tärkeintä ole puhuminen vaan puheen sisältö. Siinä ei kehumista ollut. Olisi parempi pitää suunsa kiinni, jollei ole muuta kuin tyhjän puhumista.

    ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫

    Niin palaan jälleen tuohon suosittuun sloganiin "Koko kansan Presidentti" jollainen kykenisi oikaisemaan kärjistyneen yhteiskuntakriisin, tuomalla luottamusta eri kansanryhmien kesken. Ja silloin tulee oikeiston tajuta oma velvollisuutensa pääoman pidättämisessä oman maansa kehittämiseen ja työllisyyden turvaamiseen.

    Äänestä

  • Kevyt pintajulkisuus kirjoitti:

    Kevyt pintajulkisuus näkyy tälläkin palstalla, jossa yksi häirikkö tehtailee vain "Jenni on niin nätti"-avauksiaan ja politiikka on unohtunut kokonaan. Tuntuu, että Niinistö on tuolle pelkkä mitätön sivuseikka, presidentin asema ja arvostus suorastaan sukeltavat tässä leikissä.

    Palstan Niinistö-kehut ovat lähinnä lauseen latteuksia tai sitten ihastellaan yhtä latuskaa ja väritöntä Jenniä.
    On varmaan hupaisaa kurkata palstaa kuukauden päästä, kun sivu on täynnä pusi pusi Jenni-viestejä. Sepä vasta antaa mainion kuvan poliittisesta Niinistön merkityksestä. Tuskin maltan odottaa, että kuherruskuukausi median kanssa loppuu ja Niinistöltäkin aletaan perätä mielipiteitä ja arvojohtajuutta pelkän edustamisen sijaan. Eiköhän tyhmempikin ne pöytätavat opi vaikka ensiksi olisikin epävarma mikä haarukka käteen kuuluu? En ole siksi Niinistön alusta vaikuttunut.

    Äänestä

  • SDP:n ex-presidentti kirjoitti:

    SDP:n ex-presidentti, isällinen ja ihailtu Nobel-voittaja Martti Ahtisaari teki sen mihin Niinistö ei kyennyt, herätti Leijonat taistelemaan. Todisteena tästä joukkue nousi tappioasemasta ja teki vielä voittomaalin 8 sekuntia ennen loppua.
    http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko2012/201205170203941_j0.shtml

    Nyt Niinistö oli onneksi keksinyt jotain parempaa tekemistä kuin kansallispelin seuraamisen ja hyvä niin. Mies olisi kuitenkin taas luikkinut USA:n johtaessa vaivihkaa pois katsomosta, kuten viimeksi teki.

    Pelit katsotaan ja pelataan loppuun asti.

    Presidentin valtaoikeudet vähenivät entisestään Niinistön virkaanastujaispäivänä voimaan tulleen perustuslain muutoksen vuoksi.

    Äänestä

  • Kylmä totuus on, ett kirjoitti:

    Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Tarja Halonen on DDR:än tunnustamiskomitean kautta paljastunut tasa-arvolla ja ihmisoikeuksilla ratsastavaksi populistiksi. Halosta ei todellisuudessa kiinnosta ihmisten hätä, tuska ja kärsimys. Kaikki puheet ihmisoikeuksista ja kolmannen maailman ongelmista ovat olleet pelkkää raakaa populismia ja kannatuksen hakemista.

    Äänestä

  • Salen lemppariyhdist kirjoitti:

    Salen lemppariyhdistyminen on se, kun Suomi liitetään Natoon ja suomalaiset alkavat maksaa huikeita Naton jäsenmaksuja, jotta USA voi jatkaa tarpeettomia sotia siellä ja täällä. Toivottavasti edes kaukana Suomesta.

    "Luvuista näkyy se, että Niinistön kuherruskausi median ja kansalaisten kansa jatkuu. Häneen luotetaan paljon. Näkyvyys mediassa on hyvä, ja luottamus samoin", sanoo Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo.

    Äänestä

  • Puhutaan nyt totta. kirjoitti:

    Valevaimo!

    on on vale

    Äänestä

  • Metalliteollisuuden kirjoitti:

    Metalliteollisuuden palkansaajajärjestö Metalliliitto arvostelee kovasanaisesti hallituksen kehysriihen päätöksiä.

    Liiton puheenjohtaja Riku Aalto ihmettelee, mihin työmarkkinasopimusta olisi edes tarvittu, kun hallituksen rahkeista löytyi jo miljardiveroale yrityksille.

    "Eteläranta sai palkinnon. Palkansaajapuolelle jäivät haittaverot. Tuntuu, että meitä on vedätetty", Aalto puuskahtaa.

    Aalto muistuttaa, että työmarkkinaratkaisua ajoi nimenomaan hallitus.

    Niinistö on Wahlroosin presidentti. Niinistöllä ei ole mitään tekemistä kansan kanssa. Upporikas Nalle voisi ottaa hoitaakseen Salen linna-asunnot ja hoitaa remonttikulut, koska Sale on tällä hetkellä ilmainen Nallen mainospresidentti. Samalla Nalle vois maksaa myös Haukion vaatekulut.

    Äänestä

  • Suurimmat lisäystoiv kirjoitti:

    Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.

    Tarja on Suomen tasavallan rakastetuin presidentti, joka piti köyhien ja syrjäytyneiden puolta sekä Suomessa että muualla maapallolla. Ikävä kyllä Salen ja Jykän ajama finanssikapitalismi ei juuri antanut varoja muihin kuin johtajien suuriin palkkioihin ja jatkuviin säästöihin. Nyt on nähty, mihin on tultu. Sale järjestää palkankorotuksen itselleen, kun taas Salen kaverit EK:ssa haluavat alentaa kansalaisten palkkoja. Ja Salen ystävä Jyrki kannattaa.

    Äänestä

  • Suurimmat lisäystoiv kirjoitti:

    Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.

    Niinistö on jo yli vuoden tasavallan presidenttinä, mutta on jäänyt edelleen Tarja Halosen varjoon. Maailmalla ei Niinistöä tunneta, sen sijaan hänen puolisoaan on kuvattu usein presidentin sijasta. Mistähän sekin johtuu?

    Ei taida kaksitoista vuottakaan riittää siihen, että Niinistöstä tulisi arvostettu ja merkittävä valtiomies Suomessa tai muuallakaan maailmassa.

    Äänestä

  • juontaja Harry Harki kirjoitti:

    juontaja Harry Harkimo kysyi Haloselta, aikooko tämä ottaa takaisin sosiaalidemokraattien jäsenkirjan. Halonen vastasi kysymykseen kertoen harkitsevansa paluuta jäseneksi "kahteen vanhaan", joista toinen on SDP ja toinen Kallion seurakunta.

    Sale yksityistää vankilat, eikä armahda ketään. Hän haluaa rahat yksityisille vankiloiden omistajille. Eihän silloin voi armahtaa ketään, jotta vankiloiden omistajat saavat rahansa.. ja valtion kassasta.

    Äänestä

  • Vain yleisen asevelv kirjoitti:

    Vain yleisen asevelvollisuuden kautta voimme turvata sodan ajan joukkojemme riittävyyden ja sitä kautta koko maan puolustamisen”,

    Näytti salella olevan kova krapula päällä.
    Sen verran pahoinvoivalta se näytti.

    Äänestä

  • Kuninkaallisia tarvi kirjoitti:

    Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

    Kauhia stondis yhdestä gallupista.

    Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
    Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
    Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.

    Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.

    Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä.

    Äänestä

  • Niinistö otti kantaa kirjoitti:

    Niinistö otti kantaa Suomen ja Venäjän välillä kuumana käyvään lastensuojelukeskusteluun lentokoneessa matkalla valtiovierailulle Osloon.

    "Lapset eivät ole mikään politiikan teon välikappale", Niinistö sanoi

    Koomisen mielisairas palsta. Antaa todella selkeän kuvan Tarja Halosen kannattajista: v,itun sekopäistä ja katkeran kaunaista syrjäytynyttä sakkia.

    Äänestä

  • Sdp:n varapuheenjoht kirjoitti:

    Sdp:n varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaina on useita ay-taustaisia nimiä, mutta puheenjohtaja Jutta Urpilainen tekee selvän pesäeron puolueen ja ay-liikkeen välille.

    "Minulle puheenjohtajana Sdp on kokoava arvopuolue. Sdp ei ole minkään eturyhmän asialla, vaan Sdp on arvojen puolesta. Minulle ne arvot ovat työ ja oikeudenmukaisuus", Urpilainen sanoi HS:lle Sdp:n puoluekokouksessa Helsingissä.

    "Täytyy muistaa, että Sdp ei ole SAK, Sdp ei ole STTK, Sdp ei ole Akava. Sdp on Sdp. Me olemme omilla jaloillamme ja meillä on omat linjaukset."

    Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Niinistö osallistuu 20-21. toukokuuta Chicagossa pidettävään Nato-kokoukseen. Vielä jokin hetki sitten oli epävarmaa, ehtiikö Niinistö lainkaan osallistua Ruotsin prinsessa Estellen ristiäisiin vaimonsa Jenni Haukion kanssa.
    Nyt presidentin matkasuunnitelma on lyöty lukkoon ja hän saapuu Tukholmaan suoraan Chicagosta 22. toukokuuta aamuvarhaisella. Rouva Jenni Haukio puolestaan lentää samana aamuna Helsingistä Tukholmaan.

    Mukana niin ristiäisissä kuin lounaallakin ovat muun muassa Norjan, Tanskan ja Hollannin kuninkaalliset sekä Islannin presidentti puolisoineen ja Ruotsin kuninkaallisen perheen sukulaiset.

    Kerropa nyt ihan rehellisesti, mitä Niinistö sai aikaan vuonna 2013?

    Äänestä

  • Niinistö vai? Mitä o kirjoitti:

    Niinistö vai? Mitä oikeaa pahvi-Saulissa olisi?

    Niinistö on ikuinen peräkammarin poika, jota ei maailmalla arvosteta eikä edes tunneta.

    Aitoja Romanov-sukuisia löytyy toki suomestakin, ei toki tarvitse ulkomailta lähteä hakemaan. On aivan eri asia suostuisivatkohan moiseen hommaan.

    Äänestä

  • Jos kotihoidon tuki kirjoitti:

    Jos kotihoidon tuki rajattaisiin alle 2-vuotiaisiin ja kaikki joilta tuki poistuisi, siirtyisivät työmarkkinoille, työvoima kasvaisi noin 15 000 naisella, Vartiainen laskee.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi tänään lyhyesti Presidentintekijät-elokuvaa.

    - Minä pysyn siitä elokuvasta ja sen markkinointikeinoista niin kaukana kuin mahdollista, Niinistö sanoi Joensuun lyseolla pidetyn maakuntamatkan tiedotustilaisuudessa.

    Äänestä

  • Halosenkin parhaat " kirjoitti:

    Halosenkin parhaat "kouluarvosanat" sunnuntaisuomalaisen gallupeissa olivat presidenttirupeaman alkuvuosilta, kun median myönteisyys vielä vaikutti. Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.

    Keisarin kotkaa ei ole kaadettu Helsingissä. Keisarillinen residenssi, jota suomalaiset kutsuvat Presidentinlinnaksi, odottaa yhä laillisen hallitsijan paluuta, Romanovin paluuta...

    Äänestä

  • "En ymmärrä tätä hom kirjoitti:

    "En ymmärrä tätä hommafoorumin reaktiota, vihareaktiota. Tässä pitää nostaa [tuotantotiimin] turvallisuustasoa yllättäen. Eihän se voi mennä niin, että ihmisten turvallisuutta aletaan uhkailla, jos he tekevät elokuvaa", Lyytinen sanoi.

    Elokuva keskittyy Mannerheimin ihmissuhteisiin. Tekijätiimi ei Lyytisen mukaan odottanut, että suomalaisten on vieläkin vaikea käsitellä aihetta.

    Vahvinta korttia ei ole vielä käytetty. Olisiko aika palauttaa
    rauha, mitä? Halosella on hyvät suhteet Venäjän ja USAn johtoon
    sekä kokemusta entisen itäblokin maista.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataiselta pääsi syvä, mutta hillitty huokaus, kun haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela putosi trapin loppukilpailuista Lontoon kesäkisoissa.

    Katainen seuraa Lontoon kisoja sunnuntaihin asti, ja Mäkelä-Nummelan kisa oli seurattavien lajien kärjessä. "Hieno ja jännittävä kisa", Katainen sanoi ja harmitteli, ettei Mäkelä-Nummela pystynyt puolustamaan olympiakultaansa.

    Meidän pitää hyväksyä se tosiasia, että asevoimien kykyä on myös tällä suunnalla todella paljon nostettu. Se ei ole venäläisten pullistelua, vaan kapasiteetin nostoa.

    Äänestä

  • Veikkaanpa että... kirjoitti:

    Eivät taida kaikki edes tietää mitä hokevat?

    Hän

    Äänestä

  • Niinistön mukaan pak kirjoitti:

    Niinistön mukaan pakettien käsittelyprosessi on Suomessa perusteellisempi kuin monissa muissa euromaissa. Hänen mukaansa sekä Suomessa että eurotasolla on juupas-eipäs-väittelyä siitä, mitä oikein on päätetty

    Pulinat pois, oikeassa olet. Niinstö kannustaa Suomen nuorisoa yrittämään parhaansa.

    Äänestä

  • Ekonomistit epäilevä kirjoitti:

    Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata takaisin omaan valuuttaan, jos maa ajautuu lopullisesti törmäyskurssille lainahanoja säätelevien EU:n ja IMF:n kanssa.

    Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pitää Kreikan ajautumista selvitystilaan yhä todennäköisempänä, mutta vanhan rahayksikön drakman pikaiseen paluuseen hän ei usko.

    Nänhän tämä todellisuudessa on vaikka kuinka vääristeltäisiin.

    Totuus on hyvä asia!

    Äänestä

  • Kokoomuslaisen lähte kirjoitti:

    Kokoomuslaisen lähteen mukaan koko pakkoliitoskiista on ollut osin keinotekoinen, sillä jo hallitusohjelman mukaisesti kriisikuntia voidaan painostaa liitoksiin.

    Päähallituspuolueiden kokoomuksen ja Sdp:n neuvottelijat hierovat kuntauudistuksen etenemistä koko maanantain. Huomenna tiistaiaamuna hallitus kokoontuu aamukouluun ja aikoo sen jälkeen julkistaa kuntauudistuksen jatkoa määrittävän rakennelain alustavan sisällön.

    Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

    Äänestä

  • Zyskowicz sanoo lehd kirjoitti:

    Zyskowicz sanoo lehden haastattelussa, että hänen mielestään euromaiden ei pidä suostua enää yhteenkään Kreikan tukipakettiin.

    Zyskowicz kertoo STT:lle perusteluksi sen, että hän uskoo eurojärjestelmän kestävän Kreikan romahtamisen ilman, että se johtaa Euroopan velkakriisin dramaattiseen syvenemiseen.

    Kansanedustaja halusi oikoa STT:lle Lapin Kansan verkkouutista. Siinä hänen kerrottiin todenneen, että Suomen talous olisi valmis kestämään mahdollisesta talouden romahtamisesta aiheutuvat luottotappiot. Zyskowiczin mukaan häntä oli tulkittu väärin.

    Zyskowiczin kannanotto oli viikonloppuna jo toinen samansuuntainen kokoomuslaisten keskuudesta. Myös valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) totesi lauantaina Eurooppanuorten seminaarissa, että Kreikalle ei ole syytä tehdä kolmatta pelastuspakettia.

    Aikamoisen kaamea palsta. Mutta sinänsä hyvä, että haloslaiset pääsevät purkamaan pahaa oloaan ja katkeruuttaan tänne. Eiväpähän ole pieniä lapsia viekottelemassa kadulla.

    Äänestä

  • SDP:n ex-presidentti kirjoitti:

    SDP:n ex-presidentti, isällinen ja ihailtu Nobel-voittaja Martti Ahtisaari teki sen mihin Niinistö ei kyennyt, herätti Leijonat taistelemaan. Todisteena tästä joukkue nousi tappioasemasta ja teki vielä voittomaalin 8 sekuntia ennen loppua.
    http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko2012/201205170203941_j0.shtml

    Nyt Niinistö oli onneksi keksinyt jotain parempaa tekemistä kuin kansallispelin seuraamisen ja hyvä niin. Mies olisi kuitenkin taas luikkinut USA:n johtaessa vaivihkaa pois katsomosta, kuten viimeksi teki.

    Pelit katsotaan ja pelataan loppuun asti.

    Kekkonen käytti aikanaan häikäilemättä hyväkseen perustuslain presidentille sallimia oikeuksia ja siksi niitä ruvettiin karsimaan tämän väistyttyä.
    " Suomen nykyinen perustuslaki on vuodelta 2000, ja presidentti Tarja Halonen muistuttaa, että lain laatijoiden tarkoituksena ei ollut nostaa pääministeriä Urho Kekkosen vertaiseksi voimahahmoksi

    Äänestä

  • Kriisin ratkaisemise kirjoitti:

    Kriisin ratkaisemisen ohella asialistalla odotetaan olevan ainakin talouskasvuasioita. Suomi ja Saksa ovat olleet vahvasti samoilla linjoilla sen suhteen, että euromaiden kesken pitäisi ensisijaisesti vahvistaa yhteistä talouskuria.

    Yhteisvastuun lisäämiseen esimerkiksi velkojen suhteen maat suhtautuvat kielteisesti.

    Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
    Homottavat oikein kunnolla kuulemma.

    Äänestä

  • Ko­koo­mus­nuor­ten kirjoitti:

    Ko­koo­mus­nuor­ten va­ra­pu­heen­joh­ta­jan Saul Schu­ba­kin lap­si­li­sä­kom­men­tit sai­vat jo­pa emo­puo­lueen äläh­tä­mään.

    Schu­ba­kin ha­lu pois­taa lap­si­li­sät "hei­kom­mal­ta ai­nek­sel­ta" on kui­ten­kin vain jää­vuo­ren huip­pu vuo­sia kes­tä­nees­sä ke­hi­tyk­ses­sä, jos­sa Kan­sal­li­nen ko­koo­mus ja sen nuo­ri­so­jär­jes­tö Ko­koo­muk­sen nuor­ten liit­to ovat etään­ty­neet yhä kauem­mas toi­sis­taan.

    Muu­tos on hen­ki­löi­ty­nyt nuo­ri­so­jär­jes­tön edel­li­seen pu­heen­joh­ta­jaan Wil­le Ryd­ma­niin, jon­ka är­häk­kä ta­lous­li­be­raa­li lin­ja, maa­han­muut­to­kriit­ti­syys ja ar­vo­kon­ser­va­tis­mi lei­maa­vat yhä jär­jes­töä. Kes­kei­nen ta­voi­te on val­tion roo­lin pie­nen­tä­mi­nen yh­teis­kun­nas­sa.

    Eihän tätä palstaa kukaan enää edes ota tosissaan vaan tänne kirjoitellaan lähinnä vain siksi, että nähtäisiin kuinka syvälle multinikki Felix Facta voikaan itsehäpäisyssään ja naurettavuudessa vajota. Kovin koomistahan yhden rassukan hysteerinen mesoaminen tällä palstalla on - koomista ja miltei säälittävää.

    Äänestä

  • "Jos sopimusta täyty kirjoitti:

    "Jos sopimusta täytyy muuttaa, sitten se on tehtävä. Olen kuitenkin skeptinen muutoksen tarpeellisuudesta ja epäilen, onko se toteutettavissa" Stubb sanoi tiistaina vierailullaan Dublinissa.

    "On hyvä muistaa, että vaaleja ei tule, ellei Jyrki Katainen tai hänen seuraajansa tee tätä aloitetta."

    Ojala myös muistuttaa, että vaikeuksiin joutuneella hallituksella on monia kevyempiä keinoja toimintakykynsä elvyttämiseksi.

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistö isännöi ensimmäistä kertaa puolisonsa Jenni Haukion kanssa perinteisiä diplomaattipäivällisiä Presidentinlinnassa torstaina.

    Haukio oli mukana sairastettuaan vatsataudin, joka esti häntä osallistumasta muun muassa Viron-vierailuun.

    Samalla kun Venäjän ja EU-maiden suhteet ovat luisuneet alamäkeen, Venäjä on löytänyt uusia liittolaisia yllättävältä taholta.

    Suosiotaan kasvattavat Euroopan äärioikeistolaiset liikkeet tuntuvat sopivan kumppaneiksi siitäkin huolimatta, että Venäjä on toistuvasti ilmoittanut olevansa huolissaan muun muassa fasismin noususta Ukrainassa.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mielestä eurokriisin hoitaminen on nopeimmin vaikuttava keino Suomenkin talousongelmien ratkaisemiseen. Hän sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla suhtautuvansa nyt toiveikkaammin eurokriisin hoitamiseen kuin muutama kuukausi sitten.

    Katainen kirjasi kolme keskeistä ongelmaa. Kansainvälisen talouskriisin ja eurokriisin lisäksi ongelmina ovat Suomen talouden rakennemuutokset ja väestön ikääntyminen, joka merkitsee työvoiman vähentymistä.

    Lentääköhän nyt päääsiäisenä luudallaan ja kissa kyydissä Putinille kyläilemään, lisää korvaan kuiskuttelemaan..

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataiselta pääsi syvä, mutta hillitty huokaus, kun haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela putosi trapin loppukilpailuista Lontoon kesäkisoissa.

    Katainen seuraa Lontoon kisoja sunnuntaihin asti, ja Mäkelä-Nummelan kisa oli seurattavien lajien kärjessä. "Hieno ja jännittävä kisa", Katainen sanoi ja harmitteli, ettei Mäkelä-Nummela pystynyt puolustamaan olympiakultaansa.

    Setalaisille lapset ovat vapaata riistaa!

    Äänestä

  • Nänhän tämä todellis kirjoitti:

    Nänhän tämä todellisuudessa on vaikka kuinka vääristeltäisiin.

    Totuus on hyvä asia!

    Iltalehti kysyi lukijoiltaan, onko Ukrainan kriisi vaikuttanut Nato-kantoihin. Lähes 4 000:sta vastaajasta 60 prosenttia vastasi myöntävästi. Huomattavasti suuremman osan kantoja kriisi oli muuttanut myönteisemmäksi Natolle.

    Äänestä

  • Kun kaikki hajoaa Ni kirjoitti:

    Kun kaikki hajoaa Niinistön aikana käsiin tulee Halosta vielä ikävä.
    Siperia opettaa..

    "Nyt pitäisi tarkkaan selvittää, mitä missäkin ja mistäkin on päätetty. Siitä on helpompi jatkaa keskustelua."

    Äänestä

  • Ko­koo­mus­nuor­ten kirjoitti:

    Ko­koo­mus­nuor­ten va­ra­pu­heen­joh­ta­jan Saul Schu­ba­kin lap­si­li­sä­kom­men­tit sai­vat jo­pa emo­puo­lueen äläh­tä­mään.

    Schu­ba­kin ha­lu pois­taa lap­si­li­sät "hei­kom­mal­ta ai­nek­sel­ta" on kui­ten­kin vain jää­vuo­ren huip­pu vuo­sia kes­tä­nees­sä ke­hi­tyk­ses­sä, jos­sa Kan­sal­li­nen ko­koo­mus ja sen nuo­ri­so­jär­jes­tö Ko­koo­muk­sen nuor­ten liit­to ovat etään­ty­neet yhä kauem­mas toi­sis­taan.

    Muu­tos on hen­ki­löi­ty­nyt nuo­ri­so­jär­jes­tön edel­li­seen pu­heen­joh­ta­jaan Wil­le Ryd­ma­niin, jon­ka är­häk­kä ta­lous­li­be­raa­li lin­ja, maa­han­muut­to­kriit­ti­syys ja ar­vo­kon­ser­va­tis­mi lei­maa­vat yhä jär­jes­töä. Kes­kei­nen ta­voi­te on val­tion roo­lin pie­nen­tä­mi­nen yh­teis­kun­nas­sa.

    Sen sijaan kaikkein vähiten Niinistöön ovat tyytyväisiä työttömät, pienituloiset sekä koululaiset ja opiskelijat".

    Eipä yllätä.

    Äänestä

  • Kuka on Pamela Ander kirjoitti:

    Kuka on Pamela Andersson, ei ainakaan minkään valtion presidentti. Toki yksityishenkilöt voivat myydä kirjoja seksillä niin paljon kuin haluavat. Kukaan ei kuitenkaan ole niistä kiinnostunut. Tarjan kirja kuvaa yleistä ilmapiiriä sovinistisessä oikeisto-kepu eduskunnassa, josta aikaisemminkin on tullut valituksia seksuaalisesta häirinnästä, jota nimenomaan oikeistoporvarit ovat harjoittaneet halveksimiaan vasemmistolaisia naisia kohtaan.

    1980-luvulla Halonen halusi lakkauttaa koko Suomen asevelvollisuus armeijan, ja sitten halusi ollla sen ylipäällikkö henkeen ja vereen.
    Aikamoista takinkääntöä ja valheellista imagopeliä.

    Äänestä

  • Perussuomalaisia on kirjoitti:

    Perussuomalaisia on pidetty koti, uskonto ja isänmaa -puolueena. Mukana on poliiseja, nimismiehiä ja rovasteja. Puolue on vedonnut niihin, jotka haluavat kuria ja järjestystä.

    Maassa maan tavalla, Suomen lakeja on noudatettava. Paitsi jos ei tykkää ja tuomiotkin ovat ihan vääriä. Näin tuntuu ajattelevan kansanedustaja Halla-aho.

    Minua säälittää enemmän sinä kuin jonkin ihmisen elämä.

    Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?

    Äänestä

  • Kuninkaallisia tarvi kirjoitti:

    Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

    Joko kansa tänä vappuna, vuosien kuluessa on viisastunut niin paljon, että ottaa vaarin Halosen vappupuheesta ja siirtyy tekoihin?

    Äänestä

  • Eduskunta pohti tiis kirjoitti:

    Eduskunta pohti tiistai-iltana, oliko presidentti Sauli Niinistön aloite palkkionsa alentamisesta moraalinen monikärkiohjus vai keskustelun oikeudenmukaisesta verotuksesta tappanut neutronipommi.

    Ensimmäisen kannalla oli Ben Zyskowicz (kok), jälkimmäistä puolsi Markus Mustajärvi (vasen).

    Yhteistä säveltä ei löytynyt, mutta toisaalta lähetekeskustelu tasavallan presidentin palkkion annetun lain muuttamisesta ei ollut kiivas. Keskustelua käytiin pienessä piirissä hallituskumppaneiden kesken etupäässä tyhjille seinille.

    Niinistö ei ripustaisi Suomen Nato-ratkaisua Ruotsin varaan. Hän toteaa, että Ruotsin linjanmuutos hakea Naton jäseneksi on mahdollinen, vaikka pääministeri Fredrik Reinfeldt on sanonut, että Ruotsi pysyy Naton ulkopuolella.

    Äänestä

  • Valtionjohtajat ovat kirjoitti:

    Valtionjohtajat ovat yhä huolestuneempia siitä, mitä euroalueen velkaongelmat merkitsevät maailmantaloudelle. Espanjan pankit ovat vakavissa ongelmissa ja Kreikalla on 17. kesäkuuta edessään uudet vaalit, joiden pelätään johtavan Kreikan eroon yhteisvaluutasta.

    Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.

    Äänestä

  • Presidentti Tarja Ha kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen lähtee hallituksen puheenjohtajaksi vasta perustettuun Helsinki Sustainability Centeriin. Voittoa tuottamattoman konsulttiyrityksen tarkoituksena on tuottaa nimekkään kansainvälisen verkostonsa avulla tietoa kestävän kehityksen päättäjille.

    ”Kauppaan kestävää kehitystä maailmalle siinä, missä Ahtisaari rauhaa”, Halonen kuvasi uutta pestiään.

    Keväällä presidentin tehtävät jättänyt Halonen kertoi toimivansa kansainvälisissä verkostoissa vielä jonkin verran "tuoreustakuulla".

    Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Haloskanttura haluaa antaa Suomen venäjälle, siksi poisti miinatkin.

    Äänestä

  • Keskustan puheenjoht kirjoitti:

    Keskustan puheenjohtajaksi jälleen yrittävä Paavo Väyrynen valittelee Mauri Pekkarisen päätöstä vetäytyä puheenjohtajakilvasta. Hän kuitenkin pitää ratkaisua ymmärrettävänä.

    Sehän on semmoinen rasukka se jäpä läski. Semmonen typerä pikkumies, ei muuta.

    Äänestä

  • Halonen on maailmall kirjoitti:

    Halonen on maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Niinistö reppanaa ei tunne kukaan. Häntä ei kutsuta mihinkään kun Niinistöllä ei ole mitään sanottavaa ja jos onkin Niinistö alkaa pelkäämään ja sanoo sanottavansa niin epäselvästi että siitä ei kukaan tajua mitään.

    Maailman johtajilla ei ole aikaa tuollaiseen pelleilyyn. Suomen kansaan se vielä menee mutta ei muualla eikä maailman johtajiin.

    Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.

    Äänestä

  • Siksi puhun itse mie kirjoitti:

    Siksi puhun itse mieluummin syrjäyttämisestä rakenteellisena ongelmana kuin yksilön syrjäytymisestä.

    Kansa on kenties ihmetellyt, miksi Niinistö ei soita Putinille.

    - En usko, että ihmiset sitä ihmettelevät. Diplomaattisuhteet toimivat koko ajan. Viimeksi diplomaattipäivällisillä keskustelin lähettiläs
    Alexandr Rumjantsevin kanssa.

    Äänestä

  • Presidentti Sauli Ni kirjoitti:

    Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.

    Vuonna 1974 oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen Niinistön lopputyötutkielma nousi pinnalle ensimmäisen kerran alkuvuodesta presidentinvaalikampanjan aikaan. Tuolloin useat tiedotusvälineet saivat ihmisiltä pyyntöjä selvittää, onko Niinistön opinnäytetyötä ollenkaan edes olemassa, koska sitä ei löydy yliopiston arkistoista.

    Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?

    Äänestä

  • Kiitos presidentinva kirjoitti:

    Kiitos presidentinvallan ja valtaoikeuksien puolustamisesta.
    Kiitos Natoon liittymisen vastustamisesta ja yleisenasevelvollisuuden puolesta puhumisesta.
    Kiitos raskaasta ja kuluttavasta rupeamasta suomalaisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja pärjäämisen puolesta.
    Kiitos toimimisesta vastavoimana pääministerille ja kokoomusjohtoiselle kohkaamiselle, joka tuntuu närästävän myös kansansuosikki Sauli Niinistöä.

    Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?

    Äänestä

  • Useat taloustieteili kirjoitti:

    Useat taloustieteilijät ovat varoittaneet, että kaupankäyntitapahtumiin perustuva transaktiovero on myös tehoton. Arvopaperikauppa on verraten helppo siirtää valtioihin, joissa veroa ei ole. Euroopan unionissa ainakin Britannia on ilmoittanut, että se ei ota veroa käyttöön.

    Jos palstan Halos-vihaajilta Niinistö-faneilta kysyy niin elämä on ihan s-tanan vaikeaa, suorastaan mission impossible.

    Äänestä

  • Jo nyt huomataan kui kirjoitti:

    Jo nyt huomataan kuinka Suomen valtioon suhtaudutaan maailmalla epäilevästi kahdentoista vuoden taloudelliseen tasa-arvoon pyrkimisen, Pisa-menestyksen ja korkeammaksi kohonneen elintason vuosien jälkeen.

    Sauli Niinistön valinta presidentiksi ja pääministeri Kataisen ajama tavallisen kansan köyhdyttäminen sekä säästötalkoitten politiikka, joka ohjaa voitot rikkaimmille, ovat vaikuttaneet huomattavan negatiivisesti Suomi-kuvaan maailmalla.

    Niinistön mielestä kriisi ja ennen muuta Venäjän toiminta on nopeassa tahdissa asettanut eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen kovien paineiden alaiseksi.

    Äänestä

  • Aitoja Romanov-sukui kirjoitti:

    Aitoja Romanov-sukuisia löytyy toki suomestakin, ei toki tarvitse ulkomailta lähteä hakemaan. On aivan eri asia suostuisivatkohan moiseen hommaan.

    HALONEN BALSAMOIDAAN NÄYTILLE KUKKENHAIMIN MUSEOON...
    ja suruaan parkuvat Jäbä 45- punikit käyvät siellä häntä palvomassa vuodesta toiseen kun se makaa siihen huoranpunaiseen punaiseen käärinliinaan käärittynä lasikirstussa.

    Äänestä

  • Sen sijaan kaikkein kirjoitti:

    Sen sijaan kaikkein vähiten Niinistöön ovat tyytyväisiä työttömät, pienituloiset sekä koululaiset ja opiskelijat".

    Eipä yllätä.

    Kyllä on hieno pointti!

    Hyvin tärkeää oli, että KANSA luotti Kekkoseen.

    Äänestä

  • Tulin sellaisen tais kirjoitti:

    Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.

    Asevelvollisuutensa hän suoritti tavalliseen tapaan, ja se päättyi 15. marraskuuta 1936. Talvisodan aikana Tahvanainen toimi radistina päämajan valvontaosaston Joensuun toimistossa.

    Äänestä

  • Asevelvollisuutensa kirjoitti:

    Asevelvollisuutensa hän suoritti tavalliseen tapaan, ja se päättyi 15. marraskuuta 1936. Talvisodan aikana Tahvanainen toimi radistina päämajan valvontaosaston Joensuun toimistossa.

    Te Suomen valtion johtajana esiinnytte koko kansan henkisenä johtajana. Olette yllä olevassa kansainväliseen julkisuuteen lausuneet juuri niitä periaatteita, jotka luovat ja takaavat menestyvän hyvinvointioikeusvaltion.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    Välitäthän Sinä? Postaat tuotakin jo ties monennettako kertaa ja alat rakentaa saman sisältöistä yksinpuhelua kohta häntään...etkä saa tähänkään viestiin muuta kuin hoettua OSUI JA UPPOSI tai SÄ OLET NIIN HELPPO. Paljonko Sinulla menee aikaa hukkaan? Sivuhan näyttää mainiolta parista pölöviestistäsi huolimatta, vai mitä?

    Sori nyt vaan mutta jos joku on helppo niin sinä, itkuinen perässä juoksijani.
    Jotkut ei vaan osaa...

    Toisaalta on ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista.

    Itkuksihan se pistää.

    Äänestä

  • Niinistö juoksentele kirjoitti:

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    mattieinomammanpoega , EinoMattiÄmmä ,
    Jorma Jaakkola , OLETTEKOS HUOMANNEET .

    Esimerkiksi tama nimimerkki - kvartetti ponnahtaa kuin taikaiskusta
    nimimerkkini " mattieino " hannille heti kun suvaitsen esittaa jotakin
    talla naurettavalla foorumilla .

    Äänestä

  • Te Suomen valtion jo kirjoitti:

    Te Suomen valtion johtajana esiinnytte koko kansan henkisenä johtajana. Olette yllä olevassa kansainväliseen julkisuuteen lausuneet juuri niitä periaatteita, jotka luovat ja takaavat menestyvän hyvinvointioikeusvaltion.

    Mitä vastuunkantamista se on, kun on lentokoneen ohjaimissa. Eihän se kone ilmassa pysy, jos siihen joku vika tulee. Että sellaista vastuuta siinä on kannettu tai paremminkin lennetty.

    Äänestä

  • Niinistön mielestä k kirjoitti:

    Niinistön mielestä kriisi ja ennen muuta Venäjän toiminta on nopeassa tahdissa asettanut eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen kovien paineiden alaiseksi.

    Miina päätös oli virhe. Entisen pressan ei olisi sitä pitänyt ajaa . Nyt ne halutaan takaisin. Miina ei ole mikään autuaaksi tekevä järjestelmä mutta kyllä se hidastaa hyökkääjää kun oikein käytetään.

    Äänestä

  • "On hyvä muistaa, et kirjoitti:

    "On hyvä muistaa, että vaaleja ei tule, ellei Jyrki Katainen tai hänen seuraajansa tee tätä aloitetta."

    Ojala myös muistuttaa, että vaikeuksiin joutuneella hallituksella on monia kevyempiä keinoja toimintakykynsä elvyttämiseksi.

    Miina päätös oli virhe. Entisen pressan ei olisi sitä pitänyt ajaa . Nyt ne halutaan takaisin. Miina ei ole mikään autuaaksi tekevä järjestelmä mutta kyllä se hidastaa hyökkääjää kun oikein käytetään.

    Äänestä

  • Kokoomuksen puolueko kirjoitti:

    Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.

    Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.

    Aikamoisen kaamea palsta. Mutta sinänsä hyvä, että haloslaiset pääsevät purkamaan pahaa oloaan ja katkeruuttaan tänne. Eiväpähän ole pieniä lapsia viekottelemassa kadulla.

    Äänestä

  • Kiviniemi se ei osaa kirjoitti:

    Kiviniemi se ei osaa käyttäytyä aikuismaisesti vaan on avoimesti katkera menetetystä asemastaan.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042415491251_uu.shtml
    " - Emme halua sinne riidanhaastajia."
    Näin tylyllä, lyhyellä sähköpostilla Kiviniemi torppasi Väyrysen osallistumisen Keskustan Vappujuhlaan. Johan tuossa on farssin aineksia, sääliksi käy tyttöstä.

    Mutta, että luovuttaisin räksytyksen vuoksi? En ikinä. Valitettavasti minulla ei enää ole aikaa panostaa yhden, kahden palstarassukan vedättämiseen samaa aikaa kuin ennen, mutta ei ole tarviskaan.

    Äänestä

  • Perussuomalaisten pu kirjoitti:

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ryhdy kommentoimaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) heittoa korkeimmasta oikeudesta.
    Halla-ahon mukaan hänen saamaansa sakkotuomiota rasistisesta rikoksesta ei voi pitää "minään taivaallisena totuutena", vaan se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta.

    Soini sanoi maanantaina STT:lle, että ei kommentoi yksittäisiä nostoja ja että Halla-aho vastaa itse tiedotteestaan.Soini sanoo, että hän on lukenut koko tiedotteen, jossa Halla-aho muistuttaa, ettei ollut kansanedustaja kun kirjoitti kirjoituksen, josta tuomio tuli.

    miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.

    Äänestä

  • Vaatimuksia maksujen kirjoitti:

    Vaatimuksia maksujen palautuksista on kiihdyttänyt EU:n komission ehdotus unionin rahoituskehyksistä vuosille 2014–2020 ja huoli Suomelle tulevasta lisälaskusta.

    Ehdotus kasvattaisi Suomen maksuja noin kaksi miljardia euroa seitsemän vuoden aikana. Suomen saamat palautukset kasvaisivat vain puoli miljardia. Näin ollen Suomen nettomaksuosuus kasvaisi noin 1,5 miljardia euroa.

    Halonen oli mukana komiteassa, joka ajoi DDR:n tunnustamista. Komitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja levitti itäsaksalaista propagandamateriaalia.

    Äänestä

  • "Jos hallituksen jät kirjoitti:

    "Jos hallituksen jättikuntaprojekti saa edetä kuntavaalien jälkeen kokoomusministereiden linjaamalla tavalla, äänestävätkö kokoomuslaiset valtuutetut kunnissa puolueensa linjan mukaan vai sen mukaan, mitä ovat ennen kuntavaaleja äänestäjille luvanneet. Toisin sanoen, jos päätettäväksi tulee oman kunnan lakkauttaminen, kumman sana merkitsee: Kataisen vai kansalaisen",

    Halla-aho kirjoitti, että Kreikassa ei valtion menoja ja tuloja saada tasapainoon parlamentaarista tietä. Vieläkö on joku joka ei ole samaa mieltä? Jussi Niinistö on käyttänyt vertailevaa sanontaa asiasta, josta hän ei pidä, poistanut varmistimen. Näistä riehaantui demarien ehdokas ilmoittamaan, että hänelle ei kelpaa 50% äänimäärällä valittu kansanedustaja.

    Äänestä

  • Venäjän federaatio o kirjoitti:

    Venäjän federaatio on selvästi pohjoisen sotilaallista toimintaa vastaan. Mielestämme huomattava sotilaallinen toiminta alueella on nykyoloissa aivan tarpeetonta ja olemassa olevat kiistakysymykset on ratkaistava kansainvälisten normien pohjalta, Makarov sanoi.

    Makarov sanoi myös, että Venäjä ei aio perustaa erityistä arktista prikaatia, vaikka näin on väitetty.

    - Politiikkaamme alueella tähtää arktiksen säilyttämiseen ja rauhaan

    Mä kuulin demarien vaalituloksen. kyllä taas lensi ripulit seinille. mehän ollaan ihan pazkoja kaikki demarit Suomen kansan mielestä. nyt kyllä itkettää.

    Äänestä

  • Joko kansa tänä vapp kirjoitti:

    Joko kansa tänä vappuna, vuosien kuluessa on viisastunut niin paljon, että ottaa vaarin Halosen vappupuheesta ja siirtyy tekoihin?

    Koko Halosen herjauskampanja suomi24:llä on Niinistön ja presidentinkanslian masinoimaa.

    Jäljet johtavat sylttytehtaalle.
    Palstalle kilpaa kuseksivat ja kakkivat Keränen, Helinä-keiju ja se yks multinikki Berliinin huono Tuuli.

    Saamattomia peräkammarin poikia lesboista uneksimassa.

    Äänestä

  • Ranska oli talvisoda kirjoitti:

    Ranska oli talvisodan aikana aiempaa tiedettyä enemmän kiinnostunut auttamaan Suomea. Suunniteltu apu ei kuitenkaan ollut pyyteetöntä sympatianosoitusta vaan sillä oli raadollisuudessaan vahva sisäpoliittinen kytkentä.

    Filosofian maisteri Henrik Tala tarkastelee talvisotaa Ranskan näkökulmasta väitöskirjassaan Suomea pelastamassa - Ranskan pääministeri Edouard Daladier ja Ranskan apu Suomelle 1939–40 (Unigrafia).

    Talan mukaan Ranskan hallituksen motiivit auttaa Suomea olivat ensisijaisesti peräisin siitä, että pääministeri Daladier tulkitsi hallituksen säilymisen vaativan kommunismin vastaisten voimien tukea.

    Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.

    Äänestä

  • Joko kansa tänä vapp kirjoitti:

    Joko kansa tänä vappuna, vuosien kuluessa on viisastunut niin paljon, että ottaa vaarin Halosen vappupuheesta ja siirtyy tekoihin?

    Suomen perustuslaki asettaa riman ennenaikaisten vaalien järjestämisestä hyvin korkealle", hän toteaa.

    Äänestä

  • Useat taloustieteili kirjoitti:

    Useat taloustieteilijät ovat varoittaneet, että kaupankäyntitapahtumiin perustuva transaktiovero on myös tehoton. Arvopaperikauppa on verraten helppo siirtää valtioihin, joissa veroa ei ole. Euroopan unionissa ainakin Britannia on ilmoittanut, että se ei ota veroa käyttöön.

    Happamia, sanoisin?

    " BANG - ja taas tuhoutui jäpäihran nostofloodaus. Kohta se kertoo taas liikuttavasti miten nopeasti se saa floodattua.

    Khihihihihihihihihih, aika v-tunmoinen pelle. "

    Niin noh, aika nopeastihan tämä käy?

    Äänestä

  • Ay-liike on kritisoi kirjoitti:

    Ay-liike on kritisoinut, ettei Sdp kuuntele palkansaajia, vaan elinkeinoelämä saa hallituksessa äänensä kuuluviin paremmin. Urpilainen puolustaa kuitenkin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välistä kolmikantayhteistyötä.

    eihän ne meistä miinoja halua, joilla on aikomus liittyä venäjään, kuin lampaat rauhanomaisesti. Mitään kriisiä ei koskaan tule?

    Äänestä

  • lko339l kirjoitti:

    on on vale

    Ainoa, jonka palkkio laski, oli Niinistö ja kuten sanottua, hän on "hyvityksensä" saanut muuta tietä.

  • Palstan Niinistö-keh kirjoitti:

    Palstan Niinistö-kehut ovat lähinnä lauseen latteuksia tai sitten ihastellaan yhtä latuskaa ja väritöntä Jenniä.
    On varmaan hupaisaa kurkata palstaa kuukauden päästä, kun sivu on täynnä pusi pusi Jenni-viestejä. Sepä vasta antaa mainion kuvan poliittisesta Niinistön merkityksestä. Tuskin maltan odottaa, että kuherruskuukausi median kanssa loppuu ja Niinistöltäkin aletaan perätä mielipiteitä ja arvojohtajuutta pelkän edustamisen sijaan. Eiköhän tyhmempikin ne pöytätavat opi vaikka ensiksi olisikin epävarma mikä haarukka käteen kuuluu? En ole siksi Niinistön alusta vaikuttunut.

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    Äänestä

  • Voitonjuhlassa oli h kirjoitti:

    Voitonjuhlassa oli hauska tilanne kun Sauli Väinämö yritti pussata ja suikisti jo suuta mutrulle, mutta Jenni käänsi nopeasti päänsä sivuun ja pusu osuikin poskelle. Eikö Jenni halunnut suudella tunkkaista tuhkakuppia?

    Huomasivatko muut?

    Jollain muulla naisella olisi ollut helpompaa presidenttinä, mutta Halosella se naiseus oli ylimääräinen riippakivi, josta hän jatkuvasti jaksoi huokailla ja huohottaa. Ikäänkuin se nykymaailmassa olis jotain ihmeellistä, että joku on nainen ja joku taas mies.

    Äänestä

  • Euroopan komission v kirjoitti:

    Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn vahvisti maanantaina, että komission esitys EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta koskee laajasti euroalueen pankkeja, myös pienempiä.

    ”Kuten olemme nähneet viime vuosina, myös pienet pankit voivat aiheuttaa talouden myllerrystä”, Rehn sanoi Euroopan parlamentin talousvaliokunnan kuulemisessa.

    On oikeusvaltiostatusta loukkaavaa, että presidentti Halonen salasi Koiviston pyynnöstä ns. Koiviston konklaavin eli oikeuspoliittisen seminaarin (huom. seminaarin!) asiakirjat, eikä niitä saanut käyttää edes tuomioistuimessa todisteena.

    Äänestä

  • Väyrynen erottautui kirjoitti:

    Väyrynen erottautui muista käyttämällä samaa tyylikeinoa kuin väestötieteilijä Altti Majava vuonna 1972 pitämässään puheessa: teksti koostui kokonaan kysymyksistä.

    "Kenellä on vahvimmat näytöt kannatuksen nostamisesta?"

    "Kuunteletko omaa sydäntäsi äänestäessäsi?"'

    "Olisikohan Paavo paras?"

    miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.

    Äänestä

  • miten typerää on val kirjoitti:

    miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.

    Kyllä haloska osasi nuoleskella, vielä kirjastonkin restauroi ja mitähän muuta.

    Äänestä

  • Kevyt pintajulkisuus kirjoitti:

    Kevyt pintajulkisuus näkyy tälläkin palstalla, jossa yksi häirikkö tehtailee vain "Jenni on niin nätti"-avauksiaan ja politiikka on unohtunut kokonaan. Tuntuu, että Niinistö on tuolle pelkkä mitätön sivuseikka, presidentin asema ja arvostus suorastaan sukeltavat tässä leikissä.

    Mutta tapaamiseni eivät ole salaisia, olen ne kaikki järjestänyt ulkoministeriön kanssa ja paikalla on aina ulkoministeriön ihmisiä, Halonen painotti Ilta-Sanomille."

    Äänestä

  • Kyllä on hieno point kirjoitti:

    Kyllä on hieno pointti!

    Hyvin tärkeää oli, että KANSA luotti Kekkoseen.

    Run Forest run!

    Ja Forest juoksee....kopoti kopoti.

    Äänestä

  • " Eduskunnan puhemie kirjoitti:

    " Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö katsoo, että Suomi ja muut euromaat ovat olleet liian helläkätisiä myöntäessään tukia velkaantuneille maille. Niinistö ei kuitenkaan suoraan vastustanut tukia."

    Venäjän puolustusministerin vierailu oli rohkaiseva merkki siitä, ettei Venäjä vielä ole menettänyt toivoaan Suomen suhteen. Presidentti Niinistöllä olisi tässä yhteydessä oivallinen tilaisuus hoitaa virkaansa eli vihdoinkin kunnolla aktivoitua ulkopolitiikassa. Niinistö voisi tähän asiaan osallistumalla hälventää Venäjän epäluuloja Suomen natottumisesta ja rakentaa uutta luottamusta.

    Äänestä

  • Sehän on semmoinen r kirjoitti:

    Sehän on semmoinen rasukka se jäpä läski. Semmonen typerä pikkumies, ei muuta.

    Suomen ja Venäjän presidenttien Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin maanantaisesta puhelinkeskustelusta tiedetään vain vähän.

    Äänestä

  • Palstan Niinistö-keh kirjoitti:

    Palstan Niinistö-kehut ovat lähinnä lauseen latteuksia tai sitten ihastellaan yhtä latuskaa ja väritöntä Jenniä.
    On varmaan hupaisaa kurkata palstaa kuukauden päästä, kun sivu on täynnä pusi pusi Jenni-viestejä. Sepä vasta antaa mainion kuvan poliittisesta Niinistön merkityksestä. Tuskin maltan odottaa, että kuherruskuukausi median kanssa loppuu ja Niinistöltäkin aletaan perätä mielipiteitä ja arvojohtajuutta pelkän edustamisen sijaan. Eiköhän tyhmempikin ne pöytätavat opi vaikka ensiksi olisikin epävarma mikä haarukka käteen kuuluu? En ole siksi Niinistön alusta vaikuttunut.

    Vasta kun sammakko oli lupsahtanut Lipposen suusta demarit tajusivat mitä äijä oli sanonut. Halonen kierona punapoliitikkona tajusi, että skandaalin estämiseksi täytyy kehitellä maanläheisempi, henkilökohtaisempi ja tolloon suomenkansaan menevämpi skandaali, joten akka käski avustajaansa faksaamaan salaisia neuvottelupöytäkirjoja Jäätteenmäelle, joka pölvästinä kepulaisena astui miinaan suoraa päätä ja mainitsi tvssä, että hänen hallussaan on tietoja, jotka todistavat Lipposen liittäneen Suomen sotakoalitioon.

    Äänestä

  • Varsin onnettomat ov kirjoitti:

    Varsin onnettomat ovat näytöt tähän asti. Venäjä on ärsytetty, Natolle flirttaillaan, talous menee alamäkeä ja se Niinistön lupaama "tarttuminen nuorison syrjäytymiseen" on tekemättä. Kun kesäradion toivotuin on tango "Tuhon tietä kuljen", alkaa olla kova ikävä sitä edellistä presidenttiä.

    Tunnelma tuntuu samalta kuin 40 vuotta sitten, ja uskon, että se kiehtoo meitä kaikkia, Niinistö sanoi ja myönsi jääneensä koukkuun Jukolan tv-tarjontaan, jossa uusi tekniikka helpottaa kisan seurantaa.

    Äänestä

  • Niinistö juoksentele kirjoitti:

    Niinistö juoksentelee käsi ojossa naapureissa kuten tietysti asiaan kuuluu, mutta ei ole maailma polvillaan kokoomus-epelin edessä. SE ei kyrsi, se tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi eikä valheesi saa tuulta alleen. Kylmä totuus on, että USA on nyt sotinut 10 vuotta, suurimman osan aikaa kahdella rintamalla. Rahaa on palanut ja liittolaisia on kupattu. Ja koska emme ole Nato-maa, luojalle ja Haloselle kiitos, emme myöskään ole USA:n kannalta maailman tärkein valtio.

    Ei täällä mikään "ryhmä" halosylityksiä postittele. Se on yksi ainoa täydellisen seonnut demarivajakki nimimerkiltään jäpä45 (sekä satoja muita), joka nostelee samoja vanhoja haloslässytyksiään päivä päivän jälkeen. Se on tehnyt sitä jo about 12 vuotta omien sanojensa mukaan.

    Äänestä

  • HS-gal­lu­pis­sa kan kirjoitti:

    HS-gal­lu­pis­sa kan­sa an­toi par­haat ar­vo­sa­nat eu­roop­pa­mi­nis­te­ri Ale­xan­der Stub­bil­le (kok), kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri Paa­vo Ar­hin­mäel­le (vas) ja pää­mi­nis­te­ri Jyr­ki Ka­tai­sel­le (kok). Hei­koim­mat ar­viot sai­vat puo­lus­tus­mi­nis­te­ri Ste­fan Wal­lin (r), pe­rus­pal­ve­lu­mi­nis­te­ri Ma­ria Gu­ze­ni­na-Ric­hard­son (sd) ja si­sä­mi­nis­te­ri Päi­vi Rä­sä­nen (kd).

    Trollien tehtävä on hämmentää keskustelua keskustelupalstalla ja syöttää roskaposteja keskusteluihin, joista he eivät pidä.

    Äänestä

  • Pulinat pois, oikeas kirjoitti:

    Pulinat pois, oikeassa olet. Niinstö kannustaa Suomen nuorisoa yrittämään parhaansa.

    Suomalaisten on syytä herätä huomaamaan, että kestävällä tavalla voimme suunnata tulevaisuuten vain omalla rahalla.

    Äänestä

  • Ei tärkeintä ole puh kirjoitti:

    Ei tärkeintä ole puhuminen vaan puheen sisältö. Siinä ei kehumista ollut. Olisi parempi pitää suunsa kiinni, jollei ole muuta kuin tyhjän puhumista.

    Kaikkien aikojen ennätys Helsingin Pride-marssilla: yli 20 000 ihmistä marssi ja tuhannet hurrasivat jalkakäytävillä. Mukana marssivat mm. Yhdysvaltain suurlähettiläs ja lähes kaikkien puolueiden kansanedustajia.

    Syksyllä, kun eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista, ei 20 keskustan ja persujen keski-ikäistä änkyrää kykene enää siirtämään lain läpimenoa ja Suomi siirtyy lopullisesti sivistyneiden länsimaiden joukkoon.

    Sekös saa taas Matit ja Helinät tuohtumaan.
    Vieläkö sitten kehuvat Stubbia?

    Äänestä

  • Ko­koo­mus­nuor­ten kirjoitti:

    Ko­koo­mus­nuor­ten va­ra­pu­heen­joh­ta­jan Saul Schu­ba­kin lap­si­li­sä­kom­men­tit sai­vat jo­pa emo­puo­lueen äläh­tä­mään.

    Schu­ba­kin ha­lu pois­taa lap­si­li­sät "hei­kom­mal­ta ai­nek­sel­ta" on kui­ten­kin vain jää­vuo­ren huip­pu vuo­sia kes­tä­nees­sä ke­hi­tyk­ses­sä, jos­sa Kan­sal­li­nen ko­koo­mus ja sen nuo­ri­so­jär­jes­tö Ko­koo­muk­sen nuor­ten liit­to ovat etään­ty­neet yhä kauem­mas toi­sis­taan.

    Muu­tos on hen­ki­löi­ty­nyt nuo­ri­so­jär­jes­tön edel­li­seen pu­heen­joh­ta­jaan Wil­le Ryd­ma­niin, jon­ka är­häk­kä ta­lous­li­be­raa­li lin­ja, maa­han­muut­to­kriit­ti­syys ja ar­vo­kon­ser­va­tis­mi lei­maa­vat yhä jär­jes­töä. Kes­kei­nen ta­voi­te on val­tion roo­lin pie­nen­tä­mi­nen yh­teis­kun­nas­sa.

    Sauli Niinistö saa kuulla kunniansa, kun on homojen pornon puolella, kansa muistaa tämän ikuisesti.

    Äänestä

  • Euroopan komission v kirjoitti:

    Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn vahvisti maanantaina, että komission esitys EU:n yhteisestä pankkivalvonnasta koskee laajasti euroalueen pankkeja, myös pienempiä.

    ”Kuten olemme nähneet viime vuosina, myös pienet pankit voivat aiheuttaa talouden myllerrystä”, Rehn sanoi Euroopan parlamentin talousvaliokunnan kuulemisessa.

    Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.

    Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea!

    Äänestä

  • Presidentti armahti kirjoitti:

    Presidentti armahti vuosina 2010–2011 seitsemän miestä, jotka olivat kieltäytyneet joko asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta. Kaikissa tapauksissa korkein oikeus olisi hylännyt anomukset. Osa miehistä oli ehtinyt istua vankilassa, osa ei.
    Vain kaksi asevelvollisuudesta kieltäytyneen armahdushakemusta hylättiin näiden kahden vuoden aikana

    Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.

    Äänestä

  • Koko Halosen herjaus kirjoitti:

    Koko Halosen herjauskampanja suomi24:llä on Niinistön ja presidentinkanslian masinoimaa.

    Jäljet johtavat sylttytehtaalle.
    Palstalle kilpaa kuseksivat ja kakkivat Keränen, Helinä-keiju ja se yks multinikki Berliinin huono Tuuli.

    Saamattomia peräkammarin poikia lesboista uneksimassa.

    Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Äänestä

  • "Jos hallituksen jät kirjoitti:

    "Jos hallituksen jättikuntaprojekti saa edetä kuntavaalien jälkeen kokoomusministereiden linjaamalla tavalla, äänestävätkö kokoomuslaiset valtuutetut kunnissa puolueensa linjan mukaan vai sen mukaan, mitä ovat ennen kuntavaaleja äänestäjille luvanneet. Toisin sanoen, jos päätettäväksi tulee oman kunnan lakkauttaminen, kumman sana merkitsee: Kataisen vai kansalaisen",

    Olkoon....ei jaksa tänäänkään.

    Äänestä

  • Pääministeri Jyrki K kirjoitti:

    Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Suomi ei halua, että Euroopan kriisirahastoille annettaisiin lupa rahoittaa euromaiden pankkeja suoraan.

    Vaihtoehto on noussut jälleen keskusteluun Espanjan ja Kreikan pankkisektoreiden epätoivoisen tilanteen takia.

    "Siinä on huonoa se, että silloin meillä ei ole ehdollisuutta tälle lainarahalle. Ja sen takia me suhtaudutaan siihen erittäin skeptisesti"

    Berliinin uneksija:

    Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.

    Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....

    Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.

    Äänestä

  • On oikeusvaltiostatu kirjoitti:

    On oikeusvaltiostatusta loukkaavaa, että presidentti Halonen salasi Koiviston pyynnöstä ns. Koiviston konklaavin eli oikeuspoliittisen seminaarin (huom. seminaarin!) asiakirjat, eikä niitä saanut käyttää edes tuomioistuimessa todisteena.

    Kuluttaja-asiamies on vienyt sähköyhtiö 220 Energian toiminnan markkinaoikeuden ratkaistavaksi, koska katsoo yhtiön rikkoneen lakia sähkösopimusten myynnissä.

    Kanteen mukaan yhtiö on muuttanut hinnoitteluväliä ja laskutusväliä kertomatta muutoksista asiakkaille lain vaatimalla tavalla. Se on myös perinyt liikaa arvonlisäveroa

    Äänestä

  • Happamia, sanoisin? kirjoitti:

    Happamia, sanoisin?

    " BANG - ja taas tuhoutui jäpäihran nostofloodaus. Kohta se kertoo taas liikuttavasti miten nopeasti se saa floodattua.

    Khihihihihihihihihih, aika v-tunmoinen pelle. "

    Niin noh, aika nopeastihan tämä käy?

    Uppista puppista, Matti ravaa. Silmät harittaen rivejä tavaa.
    Tunteja aikaa palstalla viettää, otsa punehtuu, polla keittää.
    Saunan takana tilaa ois tuolle, haudata sen vois vaikka suolle.

    Äänestä

  • Te Suomen valtion jo kirjoitti:

    Te Suomen valtion johtajana esiinnytte koko kansan henkisenä johtajana. Olette yllä olevassa kansainväliseen julkisuuteen lausuneet juuri niitä periaatteita, jotka luovat ja takaavat menestyvän hyvinvointioikeusvaltion.

    Toisaalta lainattua:
    " Kommunistien venceremos-karjunta ja monta metriä pitkä bolsevikki-punainen kaulahuivi ilmestyivät vaalitilaisuuteen. Ja pian presidentinlinnan arvokkaassa miljöössä riekkuivat transvestiititö "

    Mikä VlTTU on transvestiititö?

    Äänestä

Katainen eli pääministeri ei ole kansan valitsema. Ja sillä miehell on ihan liikaa valtaa. Eduskunnan on aika puuttua asiaan ja hajauttaa valtaa. Tilanne ja tarve on muuttunut.

Äänestä
  • Jostain syystä sitä valtaa halutaa kasata pääministerille vaikka häne´n ei tarvitse olla edes kansanedustaja.

    Äänestä

  • En ymmärrä. kirjoitti:

    Jostain syystä sitä valtaa halutaa kasata pääministerille vaikka häne´n ei tarvitse olla edes kansanedustaja.

    Suunta on väärä ja kansan tahdon vastainen.

    Äänestä

  • Hyvä huomio. kirjoitti:

    Presidentti Niinistö korosti virkaanastujaispuheessaan yhteiskunnan eheyttä ja vakautta. Hän toivoi, että Suomella on rohkeutta kasvuun. ”Me tarvitsemme rohkeutta talouden kasvuun. Haluan olla suunnitelmallisesti mukana edistämässä suomalaisen osaamisen ja työn menestystä maailmalla. Haluan myös kannustaa nousevaa uutta yrittäjähenkeä. Kasvun on tapahduttava ihmisen ja luonnon asettamien ehtojen puitteissa.”

    Äänestä

  • Katainen vastasi Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että Kreikan vakuussopimus tuli salaiseksi sopimuskumppanien eli kreikkalaisten pankkien vaatimuksesta.

    "Sisältö on kerrottu julkisuuteen ja kansanedustajille. Valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa itse tähän sopimukseen ja katsoa, onko se yhdenmukainen sen kanssa, mitä sopimuksen sisällöstä on kerrottu. Eikä kukaan ole siitä poikkipuolista sanaa tähän mennessä sanonut", Katainen sanoi.

    Kataisen mukaan julkisuuslainsäädäntö mahdollistaa sen, että kun tietty kriteeristö täyttyy, osa päätöksistä voi olla salaisia. Niissä julkisuus voi vaurioittaa joko Suomen tai sopimuskumppanien etuja.

    Äänestä

  • En ymmärrä. kirjoitti:

    Jostain syystä sitä valtaa halutaa kasata pääministerille vaikka häne´n ei tarvitse olla edes kansanedustaja.

    Presidentti kaivoi myös toisen positiivisen asian Venäjän vaaleista. Hänen mielestään myönteistä vaalien aikaan oli paikallisten osallistuminen vaalivalvojaisiin.

    Äänestä

  • Useat Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa äänestäneet päätyivät häneen ensisijaisesti siksi, että he kokivat jonkin Pekka Haaviston ominaisuuden itselleen liian ärsyttäväksi, kertoo tuore HS-gallup.

    Suurin osa Niinistön kannattajista päätyi äänestämään ensisijaisesti Niinistöä, sillä he kokivat hänet kyvykkääksi hoitamaan Suomen asioita.

    Tämän jälkeen Niinistöä kannatettiin muun muassa siksi, ettei haluttu äänestää homoa tai vihreää ehdokasta tai siksi, että Haaviston ympärillä pyörinyttä tukijoukkoa pidettiin ärsyttävänä.

    Äänestä

  • Useat Sauli Niinistö kirjoitti:

    Useat Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa äänestäneet päätyivät häneen ensisijaisesti siksi, että he kokivat jonkin Pekka Haaviston ominaisuuden itselleen liian ärsyttäväksi, kertoo tuore HS-gallup.

    Suurin osa Niinistön kannattajista päätyi äänestämään ensisijaisesti Niinistöä, sillä he kokivat hänet kyvykkääksi hoitamaan Suomen asioita.

    Tämän jälkeen Niinistöä kannatettiin muun muassa siksi, ettei haluttu äänestää homoa tai vihreää ehdokasta tai siksi, että Haaviston ympärillä pyörinyttä tukijoukkoa pidettiin ärsyttävänä.

    Niinistö hävisi Haloselle TAAS. Halosen ensimmäisen kierroksen prosentti vuonna 2006 oli 46,31, nyt Niinistön kaamea ylivoima suli lukuun 37. Trendi on kivasti laskeva ja lukema ehtii vielä 2 viikossa sulaa lisää. Erittäin pienen, marginaalisen pikkupuolueen Pekka Haavisto sytytti kansanliikkeen, joka alle 300 000 euron budjetilla pistettiin kunniakkaasti kampoihin yli viisinkertaisella budjetilla operoivalle Niinistölle. Siinä saa vuorineuvokset kaivaa uudestaan kuvettaan ettei lumipalloefekti jyrää ja tuloksena katastrofi.

    Äänestä

  • Hyvä huomio. kirjoitti:

    Suunta on väärä ja kansan tahdon vastainen.

    Sauli!!!

    Äänestä

  • Hyva homo kirjoitti:

    Sauli!!!

    homo/hetero.

    Äänestä

Jäbä riehuu nyt palstalla ilman nimimerkkiä, kuten aloituksesta huomaa. Se on vain niin onnettoman tyhmä, ettei tajua puolen palstalaisista tunnistavan sen oksettavan tyylin kirjoittaa.

Mutta demari on demari. En tiedä yhtään ainutta demaripas kaa, joka olisi joskus pitänyt lupauksensa. Jäbä ei ole poikkeus: VALEHTELIJA MIKÄ VALEHTELIJA.

P A S K A N P U H U J A kuten kirjoituksensakin.

Äänestä
  • Tietyn tunnistaa kirjoituksista. Henkilö itki ylläpidolle omasta kirjoituksestaan jossa lupasi poistua kun th joutuu lähtemään. Viesti poistetiin mutta Onneksi se kirjoitus on tallessa.

    KIITOS Sauli että olet meidän kaikkien Presidentti.

    Mistä nyt th joutui kestämään arvostelua turhaan??

    Äänestä

  • Onneksi... kirjoitti:

    Tietyn tunnistaa kirjoituksista. Henkilö itki ylläpidolle omasta kirjoituksestaan jossa lupasi poistua kun th joutuu lähtemään. Viesti poistetiin mutta Onneksi se kirjoitus on tallessa.

    KIITOS Sauli että olet meidän kaikkien Presidentti.

    Mistä nyt th joutui kestämään arvostelua turhaan??

    Eduskunnan pitkäaikainen puhemies Riitta Uosukainen (kok) ymmärtää Sdp:n entisen presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen poisjääntiä torstaisesta presidentin virkaanastujaisista.

    "Presidentinvaalikampanja on selvästi sattunut häneen. Minusta se oli inhimillinen reaktio. Myönnän kyllä, että moni tuli minulle sanomaan, että olisi ollut mies jos olisi tullut", kertoo Uosukainen HS:lle.

    Lipponen putosi presidentinvaalin toiselta kierrokselta.

    Uosukainen menetteli aikoinaan toisin, kun hän oli ollut kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuonna 2000, mutta hävinnyt Tarja Haloselle.

    "Olin puhemiehenä hoitamassa [virkaanastujaisissa] presidentti Halosen paikallensa. Muusta ei ollut kysettäkään – se asia oli hoidettava."

    Lipposen poissaolo herätti huomiota, sillä entiset puhemiehet ovat protokollan mukaan itseoikeutetusti paikalla virkaanastujaisissa.

    Äänestä

  • Helsingin Sanomat kertoi tänään, että hallitus kaavailee kotihoidon tuen keston leikkaamista kolmesta vuodesta kahteen.

    "Mikäli Helsingin Sanomien uutinen pitää paikkansa, Keskusta ottaa sen sodanjulistuksena. Me tulemme tekemään kaikkemme, että suomalaisia perheitä ei kyykytetä", Kiviniemi kirjoittaa tiedotteessaan, joka on otsikoitu: "Näpit irti kotihoidontuesta, hallitus!"

    HS:n tietojen mukaan hallituksessa kaikki muut puolueet ovat valmiit kotihoidon tuen leikkaamiseen paitsi kristilliset.

    Äänestä

Pariksviikkoo paikallaan, kun lopulta haloskasta päästiin...

Äänestä
  • ....totuus joillekin, mutta tehköön.

    Äänestä

Katsotaan Niinistön kautta sitten vasta kun on kulunut 12 vuotta.

Äänestä
  • ...taidetaan seurata sitä kriittisesti alusta asti.
    Koko tämän 6 vuotta....xD

    Äänestä

  • Kyllä me.. kirjoitti:

    ...taidetaan seurata sitä kriittisesti alusta asti.
    Koko tämän 6 vuotta....xD

    Miten niin seurataan? Eihän me seuratttu th aikanakaan vaan ylistettiin ja haukuttiin muita.

    Äänestä

se mies.

Äänestä

on.

Äänestä

ja ON !

Äänestä

"NIINISTÖSTÄ HALOSTA HEIKOMPI PRESIDENTTI?"

Se olis yli-inhimillinen saavutus...

Äänestä

saleämmä.

Äänestä

"NIINISTÖSTÄ HALOSTA HEIKOMPI PRESIDENTTI?"

Kuinka joku voi olla sitä noita-akan näköistä vanhaa stalinistia ja Kiina-ihailija Halosta huonompi presidenttinä?

Halonenhan ohitti mm kaikki järjen argumentit nimittäessään heikoimmat löytyvät ehdokkaat Suomen pankkiin ja KKO:n presidenttiyteen.

Nyt vielä se pari päivää sitten irvisteli iltasanomien kannessa kun oli vienyt jäähyväisjuhlallaan 200 000 euroa veronmaksajien rahoja. Onneksi häipyi.

Äänestä
  • Jenni?

    Äänestä

isot juhlat.

Äänestä

Tarja Haloselle onnea !

Äänestä

...ollut perin mitään sanomatonta. Moni varmaan odotti edes jotain konkreettista tapahtuvaksi. Ne syrjäytyneet nuoretkin unohtui samantien.

Äänestä
  • Ahtisaari on tähän mennessä Suomen huonoin presidentti, mutta Niinistöstä tulee vieläkin huonompi.

    Äänestä

  • Niinistö heikoin lenkki kirjoitti:

    Ahtisaari on tähän mennessä Suomen huonoin presidentti, mutta Niinistöstä tulee vieläkin huonompi.

    Halonen ei edes teeskennellyt olevansa kiinnostunut sota-asioista. Silti hän hoiti ylipäälikkyyden tyylikkäästi.

    Nyt on sitten Niinistö. Heti alkoi mitäänsanomattomuudet, että puolustusvoimien on vaan elettävä säästöjen kanssa.

    Seuraavassa puolustusta koskevassa puheessa Niinistö varmaan sanoo, että yön jälkeen tulee aina aamu tai jotain sinnepäin. Alkaa selvitä, miksi Niinistö kannattaa Natoa. Hänkään ei ymmärrä mitään sota-asioista mutta oikeistolaisena on pakotettu teeskentelemään, että muka tietää niistä jotakin.

    Äänestä

Sauli Niinistöllä ei ole osaamista, että pystyisi kunnolla tasavallan presidentin virkaa hoitamaan.

Äänestä

Sunnuntaisuomalainen: Niinistö ohitti Halosen keskiarvollaan

Äänestä

Odotetaan nyt kymmenkunta vuotta ennen kuin tehdään lopulliset arviot.
Tämä muuten on 400. vieti tässä ketjussa.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

NÄIN KÄY! kirjoitti:

Näin voi hyvällä syyllä sanoa, sillä uuden presidentin myötä myös valtaoikeuksien kavennukset astuvat voimaan eikä presidentillä enää juuri virkaa ole.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030115270532_uu.shtml

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Jos presidentti ja valtioneuvosto ovat päätöksestä eri mieltä, asian ratkaisee valtioneuvoston kanta. Presidentin nimitysvallan käy myös kalpaten, ministeriöiden kansliapäälliköt nimittää nyt valtioneuvosto.

EU:n huippukokouksissa Suomea edustaa pääministeri. Presidentti vahvistaa sentään edelleen lait, tosin silläkään ei ole kuin näennäinen, symbolinen merkitys. Lait kun tulevat voimaan ilman presidentin allekirjoitustakin. Jos laki ei presidenttiä miellytä, hän voi palauttaa sen kerran uudelleen harkittavaksi, mutta hallituksella ei ole velvollisuutta muuttaa sitä. Viikon jälkeen laki hyväksytään, miellyttää se presidettiä tai ei. Presidentti ei myöskään enää anna hallituksen esityksiä eduskunnalle, vaan tämän tekee valtioneuvosto.

Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.

Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu