Ei liene ensimmäinen kerta eikä viimeiseksi jääne kun lahkolaiset ovat sitä mitä itse toisista väittävät: itse perkeleitä!
Voisi hyvin kuvitella jo tällä vuosituhannella ihmisillä olevan sen verran älyllisyyttä etteivät sortuisi tuollaisiin mielettömyyksiin, mutta kun ei.
Hulluus ei siis poistu koulutustason ja tiedon lisääntymisen myötä niin kauan kuin sillä on otollinen paikka mihin juurtua, ja sellainen löytyy erilaisten uskontojen parista..tunnustettakoon siinä perkelettä tai juutalaiskristillistä jumalaa niin tulos on joissain tapauksissa täysin sama.
Huom! En yleistä.
-----------------------
Pariskuntaa ja pappia syytetään teinitytön pahoinpitelystä ja hyväksikäytöstä.
14-vuotiaan tytön isä ja äitipuoli uskoivat lapsen olevan noita ja pahojen henkien riivaama. Karkottaakseen pahat henget, pariskunta naispuolinen pappi apunaan kiduttivat tyttöä.
Tyttö kertoi poliisikuulusteluissa karusta kohtelusta, jota hän koki manaustilaisuuksissa Malmössä. Häntä pidettiin lukkojen takana sidottuna ja häntä poltettiin tulikuumalla veitsellä.
- He alkoivat uhkailla minua: "Jos et tunnusta syntejäsi, me leikkaamme sinut palasiksi ja heitämme ulos jätesäkeissä, ja sinusta tulee villieläinten ja taivaan lintujen ruokaa, tyttö kertoi kuulusteluissa.
37-vuotiaan naispapin lisäksi kahden muun papin epäillään osallistuneen manauksiin. Epäillyt kuuluvat Malmössä sijaitsevaan evankelistiseen herätysliikkeeseen.
Huhtikuussa 2010 pariskunta vei tytön kaupungilla sijaitsevaan seurakuntataloon. Siellä tyttö pidettiin lukkojen takana viikon ajan. Hänen ei annettu syödä eikä nukkua riittävästi ja öisin hänelle järjestettiin manauksia. Keskiyöstä aamukolmeen piti rukoilla, sillä silloin "paholaisen voimat vaeltavat".
Rajuimmissa manaustilaisuuksissa tyttö vietiin osanottajien muodostaman piirin keskelle. Siinä häntä tönittiin, kunnes hän kaatui. Tyttö voideltiin, ja hänet pakotettiin juomaan öljyä. 48-vuotias pastori upotti varpaankynnen tytön vatsaan, mikä aiheutti kovia kipuja.
Perhe ja seurakunnan jäsenet pelkäsivät tyttöä ja uskoivat tämän olevan vaarallinen.
Tapauksen oikeuskäsittely alkaa ensi viikon maanantaina.
Lähde: Expressen
IL
Näin käy, kun uskonto sekoittaa päät:
7
100
Vastaukset
- lsdass
Linkki alkuperäiseen:
http://www.expressen.se/kvp/annu-en-pastor-atalad-for-haxtortyr-av-flicka/
Afrikassa noitavainot ovat tavallisia vielä nykyään, mutta että pohjoismaissa, tätä ei ole todeksi uskoa. - ghgfhgfhgf
Jos riivaaja-henkiä on herätysliikkeissä, niin eroa woodoohon ei enää ole.
- manajamanan
Itse asiassa Suomessakin on yksi manaaja, "pahojen henkien, demonien karkoittaja". On aika uskomatonta, mutta katolisessa kirkossa jokaisessa hiippakunnassa on oltava vähintään yksi.
On kuin jäänne pimeältä keskiajalta. Näin käy kun ei noudateta uudessa testamentissa olevia kristinuskon ohjeita ja opetuksia.
- Esko
Kristityt papit eivät voi toimia niinkuin tuossa on kuvattu. Kirkolla on omat menetelmänsä ja ohjeensa. Luultavasti kirkko luottaa rukouksiin. Sen enempää tuskin voidaan tehdä.
Haluan kiittää sinua asiallisesta ja fiksusta kirjoituksesta asian tiimoilta. Näet metsän puilta etkä yleistä, kuten tämän saman uutisen toisessa aloituksessa tehtiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23528Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023409"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin842938IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612683Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922495Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭662465Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261414- 961328
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3841252Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll171105