En tiedä mitä haluan. En osaa päättää asioita, haahuilen vaan ja lopulta olen väliinputoaja joka ei saa mistään kiinni?
Olen muuttanut paikasta paikkaan, ja jos asetun jonnekin tuntuu ettei se ole oikea paikka ja ahdistun, jo nyt tämä reissaaminenkin ahdistaa. En nyt esimerkiksi osaa päättää, asuako opiskelupaikkakunnalla vai muuttaako sinne mistä olen alunperin kotoisin. Kotikaupungissa ovat vanhemmat, joita minua käy sääliksi jos en ole siellä ja opiskelupaikkakunnalla hyviä kavereita jne. Asuntoni ovat aina olleet soluja tai muita väliaikaisia valintoja.
Uravalinnat ovat myös vaikeita. Koko kolmen vuoden opiskelujen ajan minulla oli tunne, etten opiskele oikeaa alaa mutta toisaalta mikään muukaan ei tunnu kovin kiinnostavalta. Tavallaan häpeän omaa alaani vaikkei siinä sinänsä ole mitään vikaa.
Vaikein asia taitaa olla seurustelukumppanin valinta. En tiedä, pitäisikö ottaa kumppaniksi nykyinen tapailuehdokas vai katsella vielä muita. Pelkään, että jos laitan suhteen poikki niin kadun jälkeenpäin enkä löydä koskaan parempaa, toisaalta pelkään sitoutumista kun en ole varma. Kumpikin valinta ahdistaa. Olen nyt 24 ja vanhenen koko ajan. En ole koskaan seurustellut. Mistä tietää kuka olisi sopiva? Olenko vain liian vaativa joka ei osaa tehdä tässäkään asiassa valintoja vai mitä?
Haluaisin vain asettua ja olla onnellinen. Kumpi on kannattavampaa, etsiä sitä "täydellistä" elämää vai asettua epätäydelliseen ja olla iloinen pienistä asioista?
Olen muuttanut paikasta paikkaan, ja jos asetun jonnekin tuntuu ettei se ole oikea paikka ja ahdistun, jo nyt tämä reissaaminenkin ahdistaa. En nyt esimerkiksi osaa päättää, asuako opiskelupaikkakunnalla vai muuttaako sinne mistä olen alunperin kotoisin. Kotikaupungissa ovat vanhemmat, joita minua käy sääliksi jos en ole siellä ja opiskelupaikkakunnalla hyviä kavereita jne. Asuntoni ovat aina olleet soluja tai muita väliaikaisia valintoja.
Uravalinnat ovat myös vaikeita. Koko kolmen vuoden opiskelujen ajan minulla oli tunne, etten opiskele oikeaa alaa mutta toisaalta mikään muukaan ei tunnu kovin kiinnostavalta. Tavallaan häpeän omaa alaani vaikkei siinä sinänsä ole mitään vikaa.
Vaikein asia taitaa olla seurustelukumppanin valinta. En tiedä, pitäisikö ottaa kumppaniksi nykyinen tapailuehdokas vai katsella vielä muita. Pelkään, että jos laitan suhteen poikki niin kadun jälkeenpäin enkä löydä koskaan parempaa, toisaalta pelkään sitoutumista kun en ole varma. Kumpikin valinta ahdistaa. Olen nyt 24 ja vanhenen koko ajan. En ole koskaan seurustellut. Mistä tietää kuka olisi sopiva? Olenko vain liian vaativa joka ei osaa tehdä tässäkään asiassa valintoja vai mitä?
Haluaisin vain asettua ja olla onnellinen. Kumpi on kannattavampaa, etsiä sitä "täydellistä" elämää vai asettua epätäydelliseen ja olla iloinen pienistä asioista?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Valitsemisenvaikeus/päätöksentekemisenvaikeus ovat yleisiä mielenterveysongelmaisen oireita. Toki niitä voi olla ns. "tavallisillakin ihmisillä", mutta esim pakko-oireisille tuo on todella tyypillistä. Itse sairastan pakko-oireista häiriötä ja minulle pelkän maitopurkin valinta voi olla vaikeaa. Ostaako halvinta, vai luomua? :D
Mitä opiskelet? ihan mielenkiinnosta kysyn.
Itse olen nyt samassa tilanteessa. Olin aina menossa yliopistoon lukemaan jotakin todella mielenkiintoista tieteenalaa. Ajattelin, että minusta tulee vähintään ministeri:D No lukion jälkeen pidin välivuoden. Kirjoituksiin en lukenut, enkä pääsykokeisiin. Minulla on siis myös aloittamisvaikeutta, ja en vaan saa mitään tehtyä, jos minun on pakko tehdä se. No kuitenkin, tajusin, että en koskaan pääsisi varmaan yliopistoon (koska en vain jaksaisi lukea, kirjoituksista sain ihan hyviä siis). No hain amk:iin terveysalalle. Olen koko ikäni ajatellut, että amk on kamala paikka ja ei todellakaan minun juttuni, mutta olen kyllä viihtynyt täällä hyvin :) Sisään pääsin todella hyvillä pisteillä.
Huomaan kuitenkin jok'ikinen päivä miettiväni, että pitäisikö ensi yhteyshaussa sittenkin laittaa yliopistoon haut. Pitäisikö minusta sittenkin tulla lääkäri. Mites valtiotieteellinen?
Ikuinen pohdintavirta siis meneillään päässä :D
Pitdätkö nykyisestä tapailuehdokkaastasi? Jos pidät, niin ala ihmeessä seurustelemaan! Ei siinä häviä mitää, voi saada vain ihanan loppuelämän puolison tai mukavan elämänkokemukse :) Jää asumaan opsikelupaikkakunnallesi, jos siellä on kaverisi ja koulusi! Kyllä vanhempasi pärjäävät.
Täydellistä elämää ei ole olemassa. Ikävä kyllä joudun sen sinulle sanomaan! Jokaisen meistä on tyydyttävä johonkin elämään. Vaikka kaikki "toteuta unelmasi, vain oma elämä on tärkeä plapla"-tyypit aina sanovat, että mihinkään ei saisi tyytyä. Niin se o kyllä täyttä paskaa.. Me , joilla on henkisiä ongelmia, joudumme kyllä tyytymään johonkin. Elämä on ainaista eteenpäin puskemista, mutta kyllä niitä ilon hetkiä on kuitenkin sen verta, että on tämä elämä useimmiten ihan mukavaa :)
Koskaan ei saa luovuttaa, aina tulee niitä ihania hetkiä kuitenkin!
Rentoudu, ei elämä ole niin vakavaa. Kokeile vapaasti asioita. Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, vaikka olet yrittänyt parhaasi, niin jatka eteenpäin. Onnellisena, kokemusta rikkaampana, ja tietäen, että suunta ei ollut oikea. Uuden suunnan ottaminen on lopulta ihanaa, vapautta.
Ota välillä eroa asioihin, vastuisiin, inhimillisiin huoliin. Lähde vaikka metsään retkelle, päiväksi tai pidemmäksi aikaa. Tarkkailemaan luotoa, syömään eväitä jne.
Lisäksi kannattaa opettella kuuntelemaan vaistojansa, tuntojansa. Mikä tuntuu hyvältä? Mikä pahalta?