Meillä on yritystä takana jo kaksi vuotta ja nyt olemme väestöliitossa hoidoissa. Minulla lievä ovulaatiohäiriö ja miehenkin siittiöissä pientä vikaa, mikä ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa raskautumiseen. Nyt menossa kolmas kierto clomifenilla. Mieheni kuitenkin sairastui kuumeeseen pari päivää sitten, ja kuume on ollut siitä asti, kerran kävi jopa 38 asteessa, mutta muuten pysytellyt siinä 37,7 hujakoilla. Nyt luin usealta lapsettomuus-sivustolta, että kuume huonontaa ja tappaa siittiöitä, ja tilanne kestää jopa 3 kuukautta!! Onko asia tosiaan näin? Syönkö siis aivan turhaan clomifeniä, jos kerran 3 kk aikana mahdolllisuudet ovat huonontuneet entisestään. :(
Toinen kysymys: Jos clomeilla ei tule tulosta, lääkäri ehdotti siirtymistä toiseen lääkkeeseen ja sen lisäksi inseminaatioon. Miehen siittiöiden ainoa vika on epämuotoisuus (3% normaaleja vain). Miksi ihmeessä inseminaatio meidän tapauksessa, vaikka onnistumisprosentit ovat aivan surkeita ja teratozoospermiaan tuskin auttaa yhtään mitenkään, kun liikkuvuus ja määrä olivat hyviä? Mitä olet mieltä?
Julkisella puolella oleva tuttavapariskuntani menivät lääkärin suosituksesta suoraan ivf/icsi hoitoon, diagnoosi sama. Emme haluaisi millään tuhlata rahojamme turhiin hoitoihin ja uusiin pettymyksiin.
Kuumetauti ja siittiöt
1
416
Vastaukset
Hei,
Lyhytaikainen kuume jos siihen ei liity muuta vakavaa sairautta kuten keuhkokuumetta ei vaikuta siittiöiden hedelmällisyyteen mitenkään merkittävästi. Voit hyvin jatkaa suunniteltua lääkitystäsi.
Yleensä hoitolinja valitaan niin, että edetään mahdollisimman vähällä puuttumisella ikä, raskauyrityksen kesto ja arvioitu yhteinen hedelmällisyyden taso eli diagnoosi huomioiden. Hoidon valintaan vaikuttaa niin moni yksilöllinen asia, että siitä sinun kannattaa keskustella oman lääkärisi kanssa. Kyllä myös sinun omalla mielipiteelläsi on merkitystä. Kysy rohkeasti lääkäriltäsi miksi teille ei valittu suoraan IVF-hoitoa? Lääkärisi osaa parhaiten perustella hoidon valinnan.
Onnea matkaan!
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848