Tässä nähdään demarien likainen peli. Asko Kervinen ei saanut minkäänlaista tukea työsyrjintäasiassa, mutta Hilkka Ahde saa.
Demarit löivät härskillä tavalla Asko Kervistä ja edelleen ylläpitävät Kervisestä laitonta mustaa listaa.
Demarit löivät härskillä tavalla Asko Kervistä ja edelleen ylläpitävät Kervisestä laitonta mustaa listaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä vertauskohta, Askolle on vaan tehty paljon törkeämmin!
Huono vertaus !
Jos osaat tehdä irtisanomisen tyylipuhtaasti, niin ei siinä ole aihetta parranpärinään.
Asko ei myöskään ollut työnantajan tarpeisiin sopiva henkilö, joten oikein suoritettuna irtisanominen onnistuu.
Ahteen irtisanomisessa tehtiin ylimielisiä munauksia, mutta Askon kohdalla näytti olevan hyvin suunniteltu toteutus.
Askoa ei aliarvioitu vastustajana irtisanomisessa, mutta Ahde aliarvioitiin.
Ei mitään kaksinaamaisuutta. Normi tapa suomessa. Puolueiden ihmiset pääsee aina luistelemaan ja vilppi on etu henkilölle.
Sitten rivikansalaista saadaan ruoskia miten vain ja oikeuslaitos tukee käytöstä
Tämä on yksi syy siihen miksi SDP:n kannatus on nyt koko historiansa heikoin ja laskee edelleen.
Ensimmäistä kertaa SDP myös menettää suurimman puolueen aseman Kotkassa.
Se lienee totta että demarit häviävät myös kunnallisvaaleissa.
Mitä tulee irtisanomiseen, työtekijällä myös työnantajalla on oikeuksia.
Jos työnantaja tekee irtisanomisen huolimattomasti lakiin peilaten, niin korvaus on lähes automaattinen haastettaessa.
Jos taasen työnantaja on huolellinen varmistaen irtisanomisen syyn ja perusteiden yhteenpitävyyden, niin ei siinä paljon oikeuslaitokselta apuja saa kun lakia ei ole rikottu.
Nämä on ne ikävät asiat jotka pitää ottaa huomioon irtisanomisissa, eikä siinä auta mikään vaikka joku tuntee itseään loukatuksi irtisanottaessa.
Julmasti sanottuna kyse on vain irtisanomisajan pituuden korvauksesta, työsuhteen pituuteen, työehtosopimukseen ja lakiin peilaten.
Työsuhteen palauttaminen on jo historiaa ja meni jo ikuisuus sitten.
Kervinen lienee saanut irtisanomisajan palkan eli se on kiistaton lakiin peilaten, syyt hän kokee tekaistuiksi ja loukkaaviksi, mutta työnantaja on sen puolen hoitanut kuuluisalla mustallalistalla.
Eikös Ahteen tapauksessa muuten molemmat ole demareita, joten eihän kyse ole puoluekannan syrjimisestä.
Huomenna siis töihin mennessä voi kuka vain meistä saada potkut, sen jälkeen irtisanomissuoja määrittää korvauksen pituuden.
Jos tähän haluatte muutoksen, pyrkikää vaikuttamaan lakiin ja työehtosopimuksiin.