Rikkaiden verotus vähentynyt merkittävästi

Kilpailukykyyn vedoten yhteisöt maksavat entistä vähemmän veroja mutta ottavat entistä enemmän tukiaisia. Kuka maksaa yritysten suorat tukiaiset ja saamansa verotuet?

Viennin väheneminen ei johtunut yritysten kilpailukyvyn heikentymisestä. Vaihtotase on vuositasolla miinuksella, koska miljardin euron alus lähti Suomesta Karibialle.

Tillastokeskus: Suomen viennin volyymi väheni edelleen loka–joulukuussa. Vienti väheni 0,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 7,1 prosenttia vuoden takaisesta.

Tilastokeskus: Viennin väheneminen vuositasolla johtuu suurelta osin lokakuun 2010 suuresta risteilyalustoimituksesta. Noin miljardin euron Allure of the Seas -alus lähti Suomesta Karibialle lokakuun lopussa.

Suomessa yritystuet ja yritysten saamat verotuet ovat suuret.
Yritysten tukiaiset ovat noin 3 miljardia euroa vuodessa ja yritysten saamat verotuet ovat noin 2 miljardia euroa vuodessa.
Kuka maksaa?
Tukia ja veroetuja ei ole sidottu työllistämiseen tai tuotannon pysyttämiseen Suomessa.

Yhteisöjen verot ja osakeyhtiöiden verot ovat vähentyneet tuntuvasti samana aikana kuin luonnolllisten henkilöiden ja palkansaajien verotus on koventunut, koventunut, koventunut....

Pitäisikö yrityksiä myös verottaa vanhaan tapaan - eikä ainoastaan tukea, tukea, tukea palkansaajilta kerätyillä veroilla? Kokoomuksen mukaan ei. Kokoomus vaati hallitusneuvotteluissa (EK:n tapaan) neljän prosenttiyksikön vähennystä yhteistöveroon.

Verohallinon tilaston mukaan:

Verot ja veronluonteiset maksut sekä niiden %-osuus
verovelvollisuusryhmittäin 2000 ja 2009:

%-osuus verojen ja maksujen kokonaismäärästä
-------------------------------------------------------------------------
Luonnolliset henkilöt maksoivat yht. 84,8 % (v. 2009) ja 73,7 % (v. 2000)
veronkorotusta 11,1 %

- josta palkansaajat 60,3 % (v. 2009) ja 51,7 % (v. 2000)
veronkorotusta 8,6 %

Kaikista veroista ja maksuista (2009 palkansaajat ja eläkeläiset maksoivat 72,3 % .

Yhteisöt maksoivat yht. 15,2 % (v. 2009) ja 26,3 (v. 2000)
veronvähennystä -11,1 %

- josta osakeyhtiöt 14,4 % (v. 2009) ja 25,2 (v.2009)
veronvähennystä -10,8 %

Kunnallisverotuksessa trendi on ollut sama, mutta yhteisöjen saama veronvähennys vieläkin tuntuvampi.

Kunnallisvero ja sen %-jakauma 2000 ja 2009
-----------------------------------------------------------------------------------------
Luonnollliset henkilöt 91,5 % (2009) ja 79,4 % (2000)
veronkorotusta 12,1 %

Yhteisöt yhteensä 8,5 % (2009) ja 20,6 % (2000)
veronvähennystä 12,1 %.

Kunnallisverosta (v. 2009) palkansaajat ja eläkeläiset maksoivat 79,9 %.

Yritysten tuet ja veroedut ovat kasvaneet merkittävästi samaan aikaan kun yhteisöjen verotusta on vähennetty. Siitä huolimatta pääministeri Katainen ja kokoomus vaatii, että yhteisöveroa on alennettava neljä prosenttiyksikköä, joka vuosi prosentin verran. Vaikka valtion verokertymä ei riitä, ja ulkomaita on otettu velkaa jo yli 80 miljardia. Tänä vuonna otetaan ulkomaan velkaa lisää noin 8 miljardia.

Veroja ja veroluonteisia tuloja kerätään tänä vuonna 6,4 % enemmän kuin viime vuonna eli 2,31 miljardia enemmän muun muassa korottamalla arvonlisäveroa kerran tai toisenkin.

Mutta varmaa on, että ulkomailta otetaan velkaa lisää,
kun työnantajien kela-maksut on poistettu (1000 miljoonaa/v vähemmän verotuloja. )
kun yhteisöveroa alennetaan jatkuvasti
kun varallisuusvero on kokonaan poistettu
kun perintöveroa on tuntuvasti vähennetty
kun maataloustukiaisia maksetaan 3 miljardia
kun yritystukia maksetaan 3 miljardia

Kun veroetuja eli poikkeamia normiverotuksesta on (hyvän halllintotavan vastaisesti) kasvatettu noin 20 miljardiin euroon - arvatkaas minkä puolueiden intressiryhmille.

Rikkaita on liian vähän verotettavaksi kokoomuksen mukaan. Kokoomuksen linjan mukaisesti palkansaajien ja eläkeläisten veroja on lisätty eniten keskituloisille.
Palkkataulukon vero-progressio loppuu 30 %:iin kun verotettava tulo on 68.200 euroa. Siinä se sitten pysyykin olipa verotettava tulo miten paljon tahansa oli 68.200 euroa.
tulo 15.600 - 23.200, vero ylittävästä osasta 6,5 %
" 23.200 - 37.800, vero 17,5 %
" 37.800 - 68.200, vero 21,5 %
" 68.200 ------------, vero 30,0 %.

Ja kaikki rikkaiden veroedut ja tukiaiset vain ja ainoastaan kilpailukyvyn vuoksi.
EI siis suurien yritysvoittojen, isojen osinkojen, johtajien miljoonatulojen, miljoonabonusten ja ylisuurten miljoonaeläkkeiden vuoksi.
Sitähän sää kysyit?
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Rikkaille veroetuja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu