Helsingin kaupungin bussiyhtiö onkin jälleen konkurssitilassa ja korvia myöten veloissa. Vuoden alussa annettu liki 6 miljoonan euron pääomaruiske on käytetty loppuun, ja tappio tulee olemaan viitisen miljoonaa euroa.
Sillä summalla helsinkiläiset veronmaksajat avustavat bussimatkustajia, joista osa on luonnollisestikin espoolaisia ja vantaalaisia.
Veronmaksajien rahaa on pumpattu yhtiöön vuosi vuoden jälkeen, ja uutta rahaa tarvitaan taas vähintään 5 miljoonaa euroa viimeistään ensi vuoden tammikuussa ennen seuraava kilpailutusta, koska konkurssikypsälle yhtiölle ei liikennöintiä voi antaa.
Tappiot syntyvät kunnallisen bussiyhtiön verisestä kilpailusta yksityisten bussiyhtiöiden kanssa. Siksi bussitkin ovat kuin suoraan vanhasta Leningradista. Kolmesta suuresta bussiyhtiöstä kaksi on ulkomaalaisia, joiden tappioita omistajat ovat maksaneet. Niiden kerrotaan nyt valittaneen EU-tuomioistuimeen Helsingin bussiyhtiön harrastamasta alihinnoittelusta ja sen saamasta pääomatuesta.
Kaupungin bussiyhtiö joutuu alihinnoittelemaan tarjouksensa, koska muuten se ei pärjäisi kilpailussa ja koko liikenne jäisi yksityisille yhtiöille. Ja kun se alihinnoittelee, joutuvat muutkin polkemaan hintoja.
Jotta siltä vältyttäisiin, Helsingin bussiyhtiö pitäisi kovalla kädellä saneerata tai nostaa lippujen hintoja. Sitäkö kuntapoliitikot pelkäävät?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.