Stalinistit olivat radikaalilla 70-luvulla henkilöitä, jotka täysin kritiikittömästi kannattivat Neuvostoliittoa ja sen poliittistä järjestelmää. Heidän mielestään se oli ainoa, joka maailmaan sai aikaan "solidaarisuutta, kansojen veljeyttä". Samalla heidän mielestään Suomi oli syyllinen molempiin sotiin, koska ei antanut N:liitolle "turvavyöhykkeitä" tai jopa olisivat halunneet, että N:liitto valtaisi Suomen, jotta tämä heidän ihailemansa ylivoimainen poliittinen järjestelmä tulisi myös suomalaisten osaksi. Suomea pidettiin tietysti täydellisenä natsivaltiona, koska se oli asevelisuhteessa Saksaan.
Stalinistit kannattivat Suomeen aseellista sosialistista vallankumousta, jotta "taantumuksen voimat" saataisiin kukistettua maasta. Moni entinen stalinisti on käsittänyt nyt, miten sekaisin on ollut, ja myöntänyt sen ja pyytänyt anteeksi (Ilkka Kylävaara, Hannu Kahakorpi mm.), mutta vielä on sellaisia ent. stalinisteja, jotka eivät tunne minkäänlaista katumusta siitä, että ovat kannattaneet aateta, jota keinoja kaihtamatta halusi Suomeen ko, järjestelmän.
Yksi heistä on jatkuvasti amerikanvastaisia kolumnejaan suoltava YLE:n Hannu Taanila. YLE oli aikanaan stalinistien pesäpaikka, joka piti huolen siitä, että neuvostomyönteistä ohjelmistoa tuli tuutin täydeltä: "Naapurineljännes, Näin naapurissa, Osoitteemme on: Neuvostoliitto

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän se on, että stalinismi, kommunismi ja sosialismi ovat suurimmat rikokset ihmisyyttä vastaan.
Rikolliset ja maanpetturit on tuomittava. Häpeän vuodet 1945-1991. Suomi ei ole vieläkään toipunut sosialistien ja stalinistien tekemisistä rikoksista ja törkeyksistä, maanpetturuudesta puhumattakaan.