Olen oikein huvittuneena seurannut viime eduskuntavaalien jälkeistä persujen toimintaa. Ensin tehdään hyvä (tosin valitettava) tulos vaaleissa ja mitä tehdään sen jälkeen. Samaa kuin ennenkin, eli vältetään vastuun kantamista. Puolueessa ei ole munaa eikä taitoa tehdä sellaista politiikkaa mitä tällaiset ajat vaativat. On jälleen kerran helpompi räksyttää taka-alalla kaikesta. Yhteenkään kysymykseen persuilla ei ole vastausta, on pelkästään valittamista ja arvostelua.
Lisäksi haluaisin ihan oikeasti kuulla mitä persujen äänestäjät kokevat saavuttaneensa äänestämällä esim teuvo hakkaraisen eduskuntaan, selkeästi alkoholiongelmaisen, rasistisen ja jatkuvasti skandaalilööppeihin päätyvän sketsihahmon. Oleeteko oikeasti sitämieltä,että tällainen kaveri on pätevä hoitamaan valtion asioita ja tekee tästä maasta paremman paikan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.