Profetia

Tulen ennustamaan SDP:lle kannatuslukujen hiljaista hiipumista. SDP:n ovat vallanneet herrojen juoksupojat jotka kumartaessaan herrallensa, pyllistävät samalla työväkeä kohti. He toistavat sitä herrojen opettamaa, suurena viisautena esitettyä mantraa, että jos teollisuudella menee hyvin, niin myös maalla menee hyvin.

Maailmalla on paljon sellaisia teollisuusmaita jossa teollisuudella menee kyllä todella hyvin mutta maalla ja sen kansalaisilla menee todella huonosti. Tulonjako on suuniteltu niin ettei teollisuuden tarvitse vastata mistään ja hyödyt on kohdistettu vain pientä eliittiä varten. Teollisuuden hyvinvointi voi olla siis myös kaikkea muuta kuin vain maan hyvinvointi.

Paavo Lipposen ollessa pääministerinä oli Lipponen selvästi äärikapitalistien puolella loppuun asti, josta saikin myhemmin kiitosta erinäisissä muodoissa, kuten sen, että hänet päästettiin kostuttamaan nokkaansa venäjän kaasuputkihankkeessa.

Lipponen vaatimalla vaati ja valehteli työläisille kuinka järkevää olisi alistua jatkuviin ja minimaalisen pieniin semimaltillisiin, moneksi vuodeksi sitoviin palkkaratkaisuihin, vaikka teollisuus teki samaan aikaan ennätystulosta!??!

Lipponen valehteli työläisille että teollisuudelle piti antaa aikaa hengähtää että teollisuus olisi voinut investoida suomeen?!? Tämän kaiken Lipponen teki ollessaan työläisten valitsemana ja näin ollen heidän etujensa puolustajana pääministerin virassaan.

Lehdistä saimme lukea kuinka teollisuus ja erinäiset yritykset jakoivat työläisten palkkoja itse itselleen bonuksina, osakkeina ja tulospalkkioina yms. Lipponen ei ollut koskaan mikään Mooses, kuten häntä valheellisesti kutsuttiin. Lipponen on pikemminkin JUUDAS jota SDP saa kiittää suosionsa hiipumisesta!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lipposelle riitti, että oma lompuukki tuli täyteen Putinin putkiurakoista. Puolueen rivijäsenistä, ns. pienestä ihmisestä tai vähävaraisista kansalaisista ei Lipponen ole jaksanut kiinnostua.
Kunta hoitakoon köyhät ja mihin me köyhyydestä päästäisiin, kun jo Raamattu mainitsee, että "köyhät ovat aina keskuudessamme".
Demareille tämä politiikka tietää aivan varmaa alaspäinmenoa, mutta kuka tuollaista puoluetta muka tarvitseekaan ?
Odotan syksyn 2012 kuntavaaleja suurella mielenkiinnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


spthyi helkatti! kirjoitti:

Tulen ennustamaan SDP:lle kannatuslukujen hiljaista hiipumista. SDP:n ovat vallanneet herrojen juoksupojat jotka kumartaessaan herrallensa, pyllistävät samalla työväkeä kohti. He toistavat sitä herrojen opettamaa, suurena viisautena esitettyä mantraa, että jos teollisuudella menee hyvin, niin myös maalla menee hyvin.

Maailmalla on paljon sellaisia teollisuusmaita jossa teollisuudella menee kyllä todella hyvin mutta maalla ja sen kansalaisilla menee todella huonosti. Tulonjako on suuniteltu niin ettei teollisuuden tarvitse vastata mistään ja hyödyt on kohdistettu vain pientä eliittiä varten. Teollisuuden hyvinvointi voi olla siis myös kaikkea muuta kuin vain maan hyvinvointi.

Paavo Lipposen ollessa pääministerinä oli Lipponen selvästi äärikapitalistien puolella loppuun asti, josta saikin myhemmin kiitosta erinäisissä muodoissa, kuten sen, että hänet päästettiin kostuttamaan nokkaansa venäjän kaasuputkihankkeessa.

Lipponen vaatimalla vaati ja valehteli työläisille kuinka järkevää olisi alistua jatkuviin ja minimaalisen pieniin semimaltillisiin, moneksi vuodeksi sitoviin palkkaratkaisuihin, vaikka teollisuus teki samaan aikaan ennätystulosta!??!

Lipponen valehteli työläisille että teollisuudelle piti antaa aikaa hengähtää että teollisuus olisi voinut investoida suomeen?!? Tämän kaiken Lipponen teki ollessaan työläisten valitsemana ja näin ollen heidän etujensa puolustajana pääministerin virassaan.

Lehdistä saimme lukea kuinka teollisuus ja erinäiset yritykset jakoivat työläisten palkkoja itse itselleen bonuksina, osakkeina ja tulospalkkioina yms. Lipponen ei ollut koskaan mikään Mooses, kuten häntä valheellisesti kutsuttiin. Lipponen on pikemminkin JUUDAS jota SDP saa kiittää suosionsa hiipumisesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu