Kysyn tätä enemmän itselstäni kuin keneltäkään muulta. Minusta atuntuu että olen, mutten halua myöntää sitä.
Olen 21v nuori mies, työtön, velallinen, aika yksinäinen. Ennen vielä vuosi sitten olin pirteä, innostuin asioista... välitin. Nyt kuntoni tuntuu olevan romahtanut, se tuntuu siltä vaikka kuitenkin jaksan edelleen vetää tuon 15 leukaa, mutta minusta tuntuu että happi loppuu, ahdistaa, hengästyn vähästäkin. Sydämeni hakkaa aivan tuhottoman kovaa, se häiritsee nukkumistani... vaikka sitten taas nukun päivittäin yli kymmenen tuntia. Ja on minulla parikertaa ollut rytmihäiriökin. Eniten minua vaivaa selkäni johon on jomottanut jo yli vuoden ja muutenkin koko olemukseni on kokoajan jännittynyt. Selkäni takia olen käynyt lääkärissä, mitään ei löytynyt.
En halua tunnustaa sitä että ehkä vika on jossain muualla kuin fysiikassa. Ja jos minulta kysytään miten voin, miten asiat ovat, sanon että ihan hyvin, ei mitään hätää. En usko mistää olevan enää mitään apua.
Äitini aina ihmettelee kuinka nuoret voivat olla masentuneita, ettei muka tässä iässä jaksa. Kuinka siis voisin kertoa edes hänelle että minustakin "välillä" tuntuu todella raskaalta?
En tiedä tulevaisuudesta, en ole ikinä tiennyt. Mutta pitäisi tehdä jotain, pitäisi tietää eikä vain olla vähämpi arvoinen muiden verorahoilla elätetävä. En ole laiska, olen ahkera ja tunnollinen.... Mutta kun en tunne saavani mistään mitään sisältöä, työt joita olen tehnyt ovat kaikki ihan ok, itseään toistavia päivästä toisiin samaa turhalta tuntuvaa puurtamista.
Kadehdin ihmisiä jotka osaavat heittäytyä, jotka osaavat sponttaanisti näyttämään tunteensa. Minusta ei näe enää mitään, en naura, en sure, en raivoa... En välitä. Tapahtui mitä tahansa suhtaudun kaikkeen samalla mitäänsanomattomuudella.
Haluaisin olla iloinen, haluaisin tuntea olevani edes jollain tavalla onnellinen ja ehkä eniten haluaisin tuntea olevani elossa. Tällä hetkellä en ole mitään edellä mainituista, päivät vain menevät eteen päin samanlaisina tyhjinä, tuhlattuina.
Noin, jos se hiukan helpottaisi kun purki ajatuksiaan.
Olen 21v nuori mies, työtön, velallinen, aika yksinäinen. Ennen vielä vuosi sitten olin pirteä, innostuin asioista... välitin. Nyt kuntoni tuntuu olevan romahtanut, se tuntuu siltä vaikka kuitenkin jaksan edelleen vetää tuon 15 leukaa, mutta minusta tuntuu että happi loppuu, ahdistaa, hengästyn vähästäkin. Sydämeni hakkaa aivan tuhottoman kovaa, se häiritsee nukkumistani... vaikka sitten taas nukun päivittäin yli kymmenen tuntia. Ja on minulla parikertaa ollut rytmihäiriökin. Eniten minua vaivaa selkäni johon on jomottanut jo yli vuoden ja muutenkin koko olemukseni on kokoajan jännittynyt. Selkäni takia olen käynyt lääkärissä, mitään ei löytynyt.
En halua tunnustaa sitä että ehkä vika on jossain muualla kuin fysiikassa. Ja jos minulta kysytään miten voin, miten asiat ovat, sanon että ihan hyvin, ei mitään hätää. En usko mistää olevan enää mitään apua.
Äitini aina ihmettelee kuinka nuoret voivat olla masentuneita, ettei muka tässä iässä jaksa. Kuinka siis voisin kertoa edes hänelle että minustakin "välillä" tuntuu todella raskaalta?
En tiedä tulevaisuudesta, en ole ikinä tiennyt. Mutta pitäisi tehdä jotain, pitäisi tietää eikä vain olla vähämpi arvoinen muiden verorahoilla elätetävä. En ole laiska, olen ahkera ja tunnollinen.... Mutta kun en tunne saavani mistään mitään sisältöä, työt joita olen tehnyt ovat kaikki ihan ok, itseään toistavia päivästä toisiin samaa turhalta tuntuvaa puurtamista.
Kadehdin ihmisiä jotka osaavat heittäytyä, jotka osaavat sponttaanisti näyttämään tunteensa. Minusta ei näe enää mitään, en naura, en sure, en raivoa... En välitä. Tapahtui mitä tahansa suhtaudun kaikkeen samalla mitäänsanomattomuudella.
Haluaisin olla iloinen, haluaisin tuntea olevani edes jollain tavalla onnellinen ja ehkä eniten haluaisin tuntea olevani elossa. Tällä hetkellä en ole mitään edellä mainituista, päivät vain menevät eteen päin samanlaisina tyhjinä, tuhlattuina.
Noin, jos se hiukan helpottaisi kun purki ajatuksiaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hae apua terveyskeskuksesta ja menen työkkärin kuntoutusosastolle etsimään uusia väyliä eteenpäin- koulutusta? työkokeilua?
Jotain sellaista kannattaisi harrastaa jossa tapaa muita ihmisiä.