Monellakos teistä on ollut niin hyvä
tuuri että anoppi on mitä mukavin
ihminen.
Minun anoppini on tukkinut aina NENÄNSÄ
meidän kaikkiin asioihin.
Siis meillä ei juuri ole ollut mitään
kahdenkeskeisiä asioita.
Sillä on ollut aina sellainen ote "pikku
poikaansa" että se on saanut udeltua kaikki
meidän aisiat siltä, (huom. pikkuinen on
jo yli 40.)
Kaiken lisäksi se on oikea STT:n tietotoimisto
ja levittää kaikki asiat ympäriinsä.
Siis niin TYHMÄ ja kun on vielä maalainen
niin ei liene vaikea arvata millainen tollo.
Ei ne edes tajua että mitä "asioita" niinkuin
sivistynyt ihminen ei edes toisten elämästä
kysele vaikka olisikin ANOPPI,ÄITI.
Sen kuitenkin tiedän että pojastaan se on
kasvattanut erittäin vastuuttoman,viinaanmenevän,
lapsellisen miehen.
Koko elämämme ajan tämä pikku käärme on mielestäni
ollut kuin HYVILLÄÄN kun on haistanut että
meidän välillä olisi jotain riitoja. Niinkuin
jokaisella pariskunnalla "siis ihan
normaalistikin".
Onko normaalia että äiti on pojastaan kateellinen?
Ei ole helppoa selvitä elämän vastoinkäymisistä
jos siihen vielä ulkopuoliset puuttuvat
jatkuvasti.
Tekisi mieli nakata se vielä ulos!!
Jos vain uskaltaisi...Mutta mitäs menetän
minua kohtaan se on aina ollut oikea kusipää!
Uhallakin kasvatan omasta pojastani aivan
erilaisen,teen kaikki päinvastoin kuin ANOPPI.
tuuri että anoppi on mitä mukavin
ihminen.
Minun anoppini on tukkinut aina NENÄNSÄ
meidän kaikkiin asioihin.
Siis meillä ei juuri ole ollut mitään
kahdenkeskeisiä asioita.
Sillä on ollut aina sellainen ote "pikku
poikaansa" että se on saanut udeltua kaikki
meidän aisiat siltä, (huom. pikkuinen on
jo yli 40.)
Kaiken lisäksi se on oikea STT:n tietotoimisto
ja levittää kaikki asiat ympäriinsä.
Siis niin TYHMÄ ja kun on vielä maalainen
niin ei liene vaikea arvata millainen tollo.
Ei ne edes tajua että mitä "asioita" niinkuin
sivistynyt ihminen ei edes toisten elämästä
kysele vaikka olisikin ANOPPI,ÄITI.
Sen kuitenkin tiedän että pojastaan se on
kasvattanut erittäin vastuuttoman,viinaanmenevän,
lapsellisen miehen.
Koko elämämme ajan tämä pikku käärme on mielestäni
ollut kuin HYVILLÄÄN kun on haistanut että
meidän välillä olisi jotain riitoja. Niinkuin
jokaisella pariskunnalla "siis ihan
normaalistikin".
Onko normaalia että äiti on pojastaan kateellinen?
Ei ole helppoa selvitä elämän vastoinkäymisistä
jos siihen vielä ulkopuoliset puuttuvat
jatkuvasti.
Tekisi mieli nakata se vielä ulos!!
Jos vain uskaltaisi...Mutta mitäs menetän
minua kohtaan se on aina ollut oikea kusipää!
Uhallakin kasvatan omasta pojastani aivan
erilaisen,teen kaikki päinvastoin kuin ANOPPI.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Olipa sinulla reippaat mielipiteet anopistasi ja
mikäs siinä, hyvä kun jossain voi sanoa mitä
ajattelee.
Sen verran kyllä kantaa tahdon ottaa ajatuksiisi
(vaikka ne olivatkin varmaan raivon värittämät?),
että tolloja löytyy sekä kaupungista, että maalta
ei se asuinpaikka ihmistä tee tyhmemmäksi tai
fiksummaksi.
Sitten tämä sun ukkosi on kyllä aivan aikuinen
ihminen jolla on omat aivot(?) päässä ja jonka
pitäisi osata pistää rajat äidillensä ei sitä
äitiäkään nyt voi kaikista tyhmyyksistä syyttää
vaikka ärsyttävä voi ollakin.
Entäpä sinä itse miksi ihmeessä olet tuollaisen
miehen kanssa vielä aviossa? Yksinkin selviää
paremmin kuin kuvailemasi tyypin kanssa.
Miksi elät elämää johon et ole ollenkaan
tyytyväinen? Tee jotain, että voisit elää niin
ettei sinun tarvitsisi tuntea noin paljon vihaa
ja katkeruutta.
on väärä kanava purkka tota patoutunutta vihaa ja
kiukkua ?
Nut kun olet saanut jo noin paljon itsestäsi irti
niin ota sekä miehesi että anoppisi
henkilökohtaiseen puhuteluun jossa kerrot noi
mieltäsi painavat asiat heille suoraan ?
Olisi ollut ehkä jo aikaisemmin otettava asia
tapetille,mutta minusta tuntuu että sä olet ollut
näitä "kilttejä"tyttöjä joka on alistunut
kohtaloonsa.
Sitäpaitsi jos mies noin surkea on niin miksi et
samantien pitä sitä kierrätykseen,lyöt kaksi
kaärpästä kerralla pääset eroon molemmista.
pääset rakentamaan omaa eläämääsi omilla
ehdoillasi ilman muiden puutumista siihen ?
Jokainen on oman onnensa seppä eikä oma
onnellisuus saa riippua anopista tai sen
kasvattamasta pojasta eli miehestäsi.
Sillähän pääset eroon molemmista kun otat ja
lähdet etsimään onnea muualta. Kyllä se niin on,
et kun miehen ottaa, sen mukana tulee koko
paketti eli anoppi ja muu suku...tuskin anoppisi
muuttuu KOSKAAN vaikka mitä tekisit. Sun on vain
kärsittävä tai lähdettävä!
Kun menin ensimäisen karran aamukahville
aluhoususut jalassa silmät sikkuralla ettei hän
enää yhtää ihmettele sitä tytären intoa,kyllä
tollaiseeen varmasti jää jumiin.
No kyyä anoppikin sitä sitten halusi
kokeilla,appiukko kun oli pienimunaista sorttia
ja lapsia oli jo puolenkymmentä.
Anoppi oli kyllä pätevämpi kun tytär ei ollut kai
oikein opastanut.
No kyllä tämä tytärkin sittemin oppi antamaa,ja
sisaruksista pari muutakin kokeili sitä vuosien
varrella.
Ettei ole anopista pahaa sanottavaa
Minulla on myös aivan kamala anoppi.Se on
alkoholisti ja aina elämässä jotenkin meidän
siivellä.Onneksi mieheni kuitenkin on samaa
mieltä kanssani äidistään ja hänkin haluaisi
pysyä kaukana hänestä.Anoppini on haukkunut minut
moneen kertaan ja hän suuttuu mitä
ihmeellisimmistä asioista.Suuttuessaan hän
saattaa tehdä ihan mitä vaan...Harmiksemme hän
asuu vielä aivan meidän vieressä...Että et ole
ainoa, joka on saanut anopistaan maanvaivan!!!
Mulla on nyt aivan mainio anoppi ja aikaisemmat
lukuisat anoppiehdokkaatkin ovat olleet tosi
hyviä tyyppejä. Ettei vain
vävykokelaalla/miniälläkin olisi jotain
merkitystä asiassa.
Tottahan vikaa on anopeissakin, kai osa niistä on
aika omistushaluisia.
Vähän sellainen mielikuva jäi tuosta viestistä,
että anopista on tehty syntipukki kaikkiin
aviopuolison puutteisiin.
Tottakai anoppi kyselee kaikenlaista, useimmat
vanhukset elävät lastensa kautta. Eri asia on,
tarvitseeko kaikkiin kysymyksiin vastata ja
kuinka tyhjentävästi. Siitä päätätte sinä ja
miehesi, eikä anoppi voi siihen vaikuttaa, vaikka
olisi maailman uteliain ihminen.
Jos anoppi ei asu teilla, niin mielestäni voit
omassa kodissasi päättää, milloin anopin sopii
tulla kylään ja tarpeen tullessa vaikka pyytää
poistumaan (=heittää ulos)
Niin, on totta että on todella suoraan
kaunistelematta sanotusti pirullisia anoppeja.
Sellainen oli aluksi omalla äidilläni. Minun
synnyttyä hän vaati antamaan minut, vauvan
lapsettomalle tyttärelleen, kun äitini olisi ollut
niin huono äiti. Kyttäystä ja ilkeämielistä
juoruilua jatkui vuosikausia, mutta viimein anopin
sairastuttua syöpään ja äitini hyväsydämisenä
ihmisenä hoidettua hänet loppuun saakka, anoppi,
siis mummoni, pyysi anteeksi käytöstään. Häntä
hävetti valtavasti se, miten paljon tuskaa ja
pahaa mieltä hän oli aiheuttanut äidilleni.
Heidän välit oli lopussa todella rakkaat ja mummon
kuolemaan saakka äiti pystyi viimeinkin kertomaan
asioistaan anopilleen.
Nyt itse naimisissa olevana omistan taas maailman
parhaan anopin, jonka kanssa voimme jutella
kaikista asioista.
Niin toisaalta onhan kyllä minun omaakin
syytä etten ole aikanaan puuttunut asioihin
ja sanonut suoraan. Mutta miten sanot loukkaamatta
ihmiselle joka varmasti ottaa itseensä
pienestäkin.
Pojalleen olen kyllä mielipiteeni yrittänyt
sanoa jo aikoja sitten. Niin olisiko sitten
pitänyt erota anopin ja sukulaisten vuoksi
alkuaikoina.
Mielestäni syyt ovat syvemmällä.Eipä anopin
elämässä ole todellakaan hurraamista.
Koko elämä on mennyt totaalisen perseelleen,
niin kuin sanotaan.Eli ei ole jäänyt elämästä
mitään muuta ku vaatteet.
Mutta minä en mielestäni ole niihin asioihin
tippaakaan syyllinen,eikä minun tehtäväni ole
olla pirullisen ihmisen ymmärtäjä loppuun asti.
Onhan anoppi yrittänyt itseään selitellä,että
hänelläkin on aikanaan ollut pirullinen anoppi.
Sekä sanomalla suoraan jo alkuaikoina ettei
minusta juuri pidä..olisi toivonut pojalleen
toisenlaista vaimoa..hänelle mieluisampaa...
Tästä asiasta onneksi mieheni on ollut toista
mieltä.
Jotain olen oppinut,sen ettei minun ole omassa
kodissani pakko katsoa ketään jollen halua.
Eihän kukaan voi kestää mahdottomia,mutta sitä
on kai koko elämän koittanut kestää ettei tulisi
riitaa.Tavallaan kunnioittaa vanhempaa ihmistä.
Mutta loppujenlopuksi on tehnyt itselleen hallaa.
Kuitenkin kiukku vain kasvaa,ja niin se on jonain
päivänä vain mitta täysi.
Kyllä se kuitenkin on aika katkera paikka...
varsinkin kun on elämän aikana kuunnellut
muiden puheita kuinka anoppi on mukava ja
auttavainen. Mitään siihen suuntaankaan ei
minulla ole ollut.Sen vielä olisi ymmärtänyt
muutta kun on kaiken lisäksi vielä melkoinen
piru! Tietenkin kovaa tekstiä mutta niin
se vain on totuus..
Kuulostaa jotenkin tutulta. Mieheni, anopin
kuullannuppu, jonka minä kutale viekoittelin ja
vielä otin miehekseni! Elämämme oli heti alusta
pientä vuoristorataa. 2 kk riitti saman katon
alla, jonka jälkeen lähdin( odotin esikoista )
Ruotsiin ja mies tuli samaa matkaa. Viivyimme 6
vuotta ja voi hyvänen aika, kun olimme niiiin
tervetulleita takaisin. Hetken oli kaikki hyvin,
kunnes koitti isännyyden vaihto ja voi h-tti, ilo
irti! Kuuntelin puoli vuotta, jonka jälkeen
sanoin anopille, että jompikumpi lähtee, mutta se
en varmasti ole minä!!! Ja niin anoppi lähti ja
sen jälkeen kaikki hyvin. 3 vuotta kului ei
sanottu päivää kun vastaan käveltiin. Mutta kas
vain kuinkas ollakaan, lopulta olimme ystäviä ja
tänäkin päivänä parhaat kaverit. Näin se elämä
heittelee!! Tosin ei asuta saman katon alla.
Tsemppiä vaan sulle ja pidä puolesi!!
Kyllähän olet aika oikeessa, anopille poika on
aina hänen pikku-poika. Ja on noissa pojissakin
vikaa ettei sano äidilleen vastaan.
vaikken vielä naimisissa olekaan niin onneksi
ainakin nytten vielä tulen anopin kanssa hyvin
toimeen. oman asunnon puutteen takia joudumme
asumaan anopin luona. harmittaahan se kun en voi
asiohin puuttua enkä tehdä omalla tavalla mutta
pakko sopeutua koska se ei ole minun taloni.
onneksi omaan asuntoon pääsee perjantaina niin
voisi heidät pyytää vaikka käymään ja saisi
laittaa ne kahvikupit juuri kuin haluaa. pinna
alkaa olla kireellaä mutta ei se ihminen aivan
mahdoton ole. ja niinhän sanotaan että miniä vie
pojan äidiltään. kaverini äiti sanoi että vaikka
hänen miniänsä on paras mahdollinen ja tulee
todella hyvin toimeen niin ei sille tunteelle
mitään voi.
tietenkin jossain se raja pitää mennä missä oma
elämä alkaa ja lapsuus loppuu. ymmärrän hyvin
kuinkA rassaavaa on kun toinen kokoajan nuuskiin.
ja asiasta on aika mahdoton mennä keskusteleen
koska äidit osaavat kääntää poikansa hyvin
puolelleen. sitä saa vain vainoharhasen ja hullun
maineen. siinä sitten olet yksin sodassa omasta
elämästä vastassa koko suku ja tuttavat.
oman äitini anoppi syyttää äitiäni isäni
alkoholismista...mutta jos perheen muutkin
veljekset on viinaan meneviä niin pitää syyn kyllä
olla jossain muualla. onneksi asian kanssa
ollaan opittu elämään ja annetaan niiden
puheiden mennä ohi korvien...olen myöskin kuullut
kuinka tuttavamme anoppi oli käskenyt mennä
hyppiin narua kellariin että tulisi keskenmeno.
aika kamalia ihmiset osaavat olla. ehkä se vain on
sitä kun ei ole omaa elämää juuri enää ollenkaan.
jännityksellä odotan kuinka välini anoppiin
kehittyy kun vien pojan kokonaan pois toiselle
puolelle suomea..anoppini on kuitenkin onneksi
loppujen lopuksi todella mukava ihminen. yrittäkää
pärjätä niiden hirviöiden kanssa!!! minä lähen
tästä pakkaamaan!!!!OMAAN KOTIIN!!!!!
Itse miespuolisena voin lähipiiristäni todeta,
että lähestulkoon poikkeuksetta parisuhteen
alkuvaiheessa isoimmat riidat ja ongelmat
syntyvät miehen äidin ja tyttöystävän
välisestä "valtataistelusta".
Kysymys nimeenomaan vallasta. Äidin pojalla on
joku muu vaikuttamassa mielipiteisiin ja
asioihin. Häntä ei enää kuunnella, tai ainakin
näin hän kuvittelee.
Koetahan jaksaa!
Yleinen sanontahan kuuluu (miehille suunnattu):
Tyttöystäväsi ja äitisi välisessä konfliktissa
älä koskaan asetu äitisi puolelle. Et edes
vähäsen.
Wau!!
Mukava lukea mieheltä tuollainen
mielipide.
Tottahan se on että on se miehen
lapsellisuutta (äidinpoika) ettei
tajua itse äitinsä aiheuttavan
elämälleen hallaa. Syyt ovat syvällä
niin äidillä kuin pojalla.
Mutta vaimo on se joka saa kärsiä.
Miksi ollaan sitten ihmisinä niin
"pahoja" että halutaan tuhota koko
elämä,eikö lapselleen normaali vanhempi
halua opettaa avaimet hyvään elämään ja
haluaisi myös lapsensa menestyvän.
Syyt on siis syvällä!
Eikä sen vaimon tarvitse tuntea syyllisyyttä,
ja huonommuutta ihmisenä.
Harvoin muuten kuulee että appiukot olisivat
hankalia!
Äitihän on selvästi mustasukkainen. Hän ei osaa elää
omaa elämää, vaan tekee sen poikansa kautta. Mitä
todennäköisemmin hän tilaisuuden tullen haukkuu
omaa miestään tai entistä miestään. Heikko itsetunto ja
katkeruus ovat tuhonneet monta naista ja sitä kautta
jopa heidän läheisiään.
Juuri niin!
Elämäni olen saanut kuunnella kuinka
anoppi on haukkunut omaa miestään.
Ei ole juuri hyvää sanaa sanonut.
Tunnen hänet niin pitkän ajan takaa
että tiedän hänen olevan katkera,kateellinen
ja jollakin kummalla tavalla ilkeämielinen
ihmisenä.
En toki ole ainoa hänen hampaissaan,mutta
kun se on vielä niin ilkeä että on siirtänyt
ilkeytensä myös lapsiini (eivät juuri merkitse
mitään) on se katkera paikka lasten vuoksi,
lapsethan ovat viattomia,syyttömiä.
TERVE-Itselläni on sama tilanne eli minulla on
todella hirveä ja mustasukkainen anoppi. Olen
seurustellut mieheni kanssa nyt 4 vuotta ja
välimme anopin kanssa eivät ole parantuneet.
Mieheni isä ja äiti erosivat hänen ollessaan 13
vuotta. Tappelua ja valtataistelua oli ollut jo
kauan ja isä löysi uuden naisen. Mieheni
laitettiin 13-vuotiaana perheen isän asemaan eli
hän joutui vastaamaan "miehisistä asioista" isän
lähdettyä. Äiti oli suunnattoman katkera miehille
ja omikin käsityksen jonka mukaan kaikki vika on
aina miehissä. Ei ikinä naisissa ja sovelsi sitä
oppia poikaansakin. Eli jos tuli
ristiriita-tilanteita, vika oli aina pojan. Äiti
puuttui ja pilasi poikansa ensimmäisiä
naissuhteita. Koskaan ei ollut järkevää aloittaa
seurustelua-ensin kannatti esim aloittaa opiskelu,
seuraavaksi ostaa auto, sitten ostaa talo jne jne.
Eli tällä teorialla naisten kanssa yhteiselo ei
olisi koskaan alkanut.
Äiti opettaa sairaanhoitoa ja läheishoitoa ja
soveltaa tämän avulla erilaista psykologista
syyllistämiskikkailua.
Kun tapasimme ekan kerran, anoppi käyttäytyi kun
en olisi ollut paikalla. Samaa jatkui pitkään ja
piruilua myös. Anoppini oli ja on hirvittävän
mustasukkainen. Minusta tuntui kun olisin ollut
viemässä miestä, en poikaa.
Mieheni tunsi aluksi huonoa omatuntoa kun äidille
ei jäänyt niin paljon aikaa kun ennen. Mieheni
valitsi kuitenkin minut ja huomasi koko ajan
suhteemme syvetessä mitä hänen äitinsä on tehnyt
ja yrittää tehdä. Esim.Mieheni on hieman
kärsimätön luonnoltaan ja hänen äitinsä yritti
jossakin välissä mm.uskotella mielenterveyden
heittävän.Että tällaista kauraa.
Nyt asumme omassa talossa ja näemme suht´harvoin
anoppia, onneksi. Taloikin olisi kuulemma pitänyt
ostaa mahdollisimman läheltä...
minun anoppini oli todellinen aarre.
menneessä aikamuodossa koska kuoli reilu vuosi
sitten ja jätti suuren aukon minun ja lasteni
elämään
KOskaan hän ei arvostelut elämäämme ei puuttunut
valintoihin. OLi siinä kun tarvittiin kunnes
sitten sairastui...
Kävin hänen kanssaa tiukkaakin tiukempaa
keskustelua esim.. uskonasioista mutta
ystävyyttämme nekään keskustelut eivät
himmentäneet. Kuukausi ennen lopullista
sairastumista juttelin hänen kanssaan viimeisen
kerran. Hän harmitteli ettei ole osannut olla
oikea anoppi ja mummo mutta siihen totesin
hänelle ettenpä parempaankaan olisi voinut saada
keskustelimme niistä vuosista jotka saimme olla
yhdessä. Halasin häntä sanoen että hän on ollut
ihana anoppi.
Kuukauden päästä tuosta hän kaatui loukkasi
lonkkansa ja jäi vuoteeseen. enää hän ei
ymmärtänyt mitä hänelle sanoin. kuoli noin 3 kk
päästä. mutta me olimme puhuneet aijemmin.. ja
minule jäi hyvä mieli.
Harmi vain etteivät lapseni kerenneet mummoa
pidempään pitää ja kunnolla tutustua.
Erosin hänen pojastaan viimekeskutelun aikoihin.
mutta anopille emme sitä kertoneet koska se olis
murtanut hänet.
Niinpä, kun osaisi itse olla aikanaan hyvä anoppi.
Olin kymmenen vuotta naimisissa, mutta lopulta
oli pakko erota.Ei jaksanut kuunnella sitä
jatkuvaa piilopiruilua ja asioiden kyttäämistä.
Eron jälkeen olise "huono nainen".Olin kuulema
huora ja alkoholisti ym. Ja kun vielä vein lapset
mennessäni, niin soppa oli valmis. Aikani sitä
kuuntelin ja sitten pinna paloi. Soitin ex-
anopilleni ja kerroin, että puhelu kestää niin
kauan, että saadaan nämä asiat puhuttua selviksi.
pari tuntia siinä, meni, mutta se kannatti.Nyt
ovat välit asialliset. Ja se riittää. Ei
haukkumisia puolin, ei toisin.Kannattaa kokeilla
sitä, että laittaa anopin tiukille joko ihan
nokikkain tai puhelimitse.
Eli mitä sä kiukuttelet jos itse olet ottanut
juopon ja kelvottoman miehen.
Turha haukkua jos itse ei harkitse tarkemmin
tekemisiään.
Jos mies on juoppo, niin on luonnollistakin että
hänen äitinsä on huolissaan ja pitää silmällä!
Tyhmyyttä meissä on kaikissa.
Huom myöskin SINUSSA kuin muissakin
ihmisissä.
Toisilla peiliin katsominen on kovan
takana!
No mulla on tosi mahtava anoppi ja olen siitä
kovin kiitollinen. Olen myös sanonut sen
anopilleni, kiitosta on tullut vuosien varrella
molemmin puolin.
Äitini ja isäni olivat tosi hankalia vaimolleni
sen jälkeen kun menimme naimisiin. Heillä oli
joku ihmeellinen himo saada meidän yhteiselo
horjumaan ja lisätä meidän paineita tässä
yhteiskunnassa.
Olemme asunneet koko ajan tarpeeksi kaukana
vanhemmistani jotta saataaisiin olla rauhassa.
Kävi sitten niin että vaimoani ei saatu
hermostumaan lapsellisilla touhuilla, jonka
jälkeen jostain syystä syytökset rupesivat
suuntautumaan minua kohtaan.
Vuosi meni ja oli rauhallista. Sitten rysähti,
jota en vieläkään usko. Vuoden 2000 uudenvuoden
juhlissa serkut tulivat vahvistamaan huhua
minulta. " Hei me ollaan kuultu että sinä olet
narkomaani, kansainvälinen huumediileri, tappja,
hakkaaja...
Sainhan minä tunnissa selville huhujen levittäjän
ja sehän oli rakas äitini. Silloin ei ollut muuta
mahdollisuutta kun käydä äidin kanssa
juttelemassa ja heittämässä jauhot suuhun. Ja
tämä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Keskustelkaa ajoissa ongelmista niin ne ei pääse
paisumaan aivan mielettömyyksiin.
En viitsi kertoa sen tarkemmin mitä muuta olen
tämän asian takia kärsinyt, hurja mielikuvitus
auttaa.
Nyt en ole nähnyt äitiäni 1,5 vuoteen ja elämä on
sujunut hyvin tosi hyvin.
Äideillä ja anopeilla hirvittävä vaikutus valta
joten jauhot suuhun heti ensi metreillä.
Elämä on kovaa mutta niin on minäkin ja
rakkaudella pästään pitkälle.
Elämäni hauskin hetki oli kun anoppia
naarattiin :))))))
Jos Anoppi olisi edes hitusen inhimillenen eläin
sillä olisi varmaa jokin parempi nimi... Mulla
meinaan on kokemuksia kaiken suojelevasta anopin
tekeleestä joka, pilasi mahdollisen suhteen
tunkemalla nenänsä asioihini ja seurustelemani
tytön ja minun väliini.
Olen aina tullut ihmisten kanssa hyvin toimeen ja
varsinkin vanhempien naisten kanssa. Mutta tämä
olikin jo melkoinen emäntä. Esiti meitä näkemästä
toisiamme ja teki mitä vain että emme pystyisi
normaalisti elämään....
Katkera olen mutta toivottavasti hän joskus edes
ymmärtää että on jo oman nuoruutensa elänyt ja
antaa siihen seuraavalle sukupolvelle edes
jonkilaisen mahdollisuuden.
Mina ainakin sain sellaiset painajaiset siitä
pirusta että pistää vihaksi kun edes näkeekään
vilauksen hänestä... ja toisaalta tämä elukka
työskentelee vastapäätä katua missä
allekirjoittanut työskentelee.
..huoh*..olemme seurustelleet puoli toistavuotta,
mutta tunteneet toisemme kolmisen vuotta. Ensi
keväänä olisi takoitus mennä kihloihin ja sykyllä
valssattaisiin häävalssia..
ainoa pienoinen ongelma on se, että tuleva
anoppini ei ole suostunut tapaamaan minua..mutta
kutsuu minua kylläkin kanaksi..herttainen
nainen..olen kuullut hänen sanovan, ettei minusta
tule koskaan hänen poikansa lapsien äitiä..olen
kuitenkin päättänyt sietää häntä, koska hän on
tuonnut tähän maailmaan lapsen, josta on kasvanut
mies, jonka minä taasen olen päättänyt ottaa
omakseni.
Tämä ei ole mikään säälin kerjäys viesti, vaan
viesti täältä jostain..toivon todellakin, että
sinnikkyyteni palkitaan ja ehkäpä tuossa
parinkymmenen vuoden päästä anoppini voi jo puhua
minulle..
Oikeastaan en kaipaa häntä, mutta toivoisin hänen
käyttäytyvän kuten normaalisti on tapana.. ei
äiti voi ikuisesti pitää poikaansa vankina ja
sama koskee isää tyttären suhteen, kun siinä on
loppujen lopuksi kyse oman lapsen onnesta..
oli meillä, mieheni kuolemaan asti, olimme todella
onnellisia, ORPOJA molemmat....
mulla on myös saman kaltaisia kokemuxia...ex-
mieheni äiti oli juuri tuollainen..en osannut
hänen mielestään tehdä oikeanlaista ruokaa hänen
rakkaalle pojalleen yms.pahoja riitoja oli!
onnexi se kaikki on nyt takana päin..uusi
anoppini on onneksi edellisen vastakohta.
jaksamista sinulle:)
mitä nait ukon jos et pidä siittä? kyrvän peräskö
menit ?
Näytit juuri maalaisuutesi,eli heti
hermo palaa!
Maalaisillahan on tunnetusti turpaa vaikka
muille jakaa mutteivät näköjään itse kestä
mitään.
EN muuten pippelin takia yksin!!
Äidinkorvikkeeksiko sinä sitten vaimon otat
tai otit!
Tuliko tästä nyt sitten sellanen "maalaiset
vastaan kaupunkilaiset"-vittuilukisa vai?
Onko sellaista aihetta jossa ei jonkinlaista
kahtiajakoa ja sodanaihetta tyhjästä nyhjästä?
Kannattaisko pysyä tossa "vittumainen anoppi"-
aiheessa vaan? Niitä tosiaan riittää, sekä maalla
että kaupungissa.
Minun kohdallani on onneksi käynyt parhain päin
ja olen saanut maailman parhaan anopin. Hänen
kanssaan pystyy keskustelemaan kaikista asioista
maan ja taivaan välillä ja kun riitelemme hänen
poikansa kanssa ei hän tunge nokkaansa meidän
asioihimme vaan on tukena ja turvana.
...että suurimmalla osalla ihmisistä on todella
kauheita anoppi? Minä en ole koskaan tavannut
anoppiani, koska hän asuu n. 2500 km päässä
meistä. Puhelimessakaan en ole hänen kanssaan
puhunut kovinkaan paljon, koska emme puhu edes
samaa kieltä, mutta kuitenkin hän on aina kysynyt
mieheltä kuinka minä voin ja miten meillä muuten
menee. Yleensä kun mieheni puhuu äitinsä kanssa
puhelimessa, äiti itkee, koska olemme kaikki niin
kaukana. Hän on monta kertaa jopa kysynyt koska
saa nähdä miniänsä.
Sen verran mitä olen hänen kanssaan pystynyt
puhumaan me olemme ymmärtäneet toisiamme hyvin,
enkä tarkoita nyt kiellellisesti.
Minä ainakin uskon että me tulemme toimeen
todella hyvin keskenämme kun muutan mieheni kotin
maahan muutaman vuoden päästä kun minä lopetan
opiskelut.
Jos saan antaa vihjeen; alussa kannattaa olla
mahdollisimman paljon anopin kanssa samaa mieltä
ja tuoda vasta myöhemmin omia mielipiteitä
esille, sittem kun tietää millainen ihminen
anoppi on.
Anoppionnea kaikkille.
kivinä kengässäni.sanovat miniä
kokelaaksi...poikansa kanssa yhdeksättä vuotta
elelen.Lastamme kasvatan aivan väärin,mutta
onneksi poikansa osaa paremmin.Kaikki sanomani
tyrmätään,mutta kun mieheni sanoo saman asia on
ok. ja vielä:he puhuvat "vahingossa"itseään
isäksi ja äidiksi lapsellemme(4v.)!Meistä
lapselle puhutaan etunimillä!! asiata olen
maininnut useinkin,tuloksetta.MIELIPITEITÄ!
Ne ovat vanhoja naisia eivätkä voi luonteelleen
mitään. Luonnon lakien mukaan useimmista
vanhoista naisista tulee juuri sellaisia ja
ongelma on TAKUUVARMA jos se anoppi asuu samassa
taloudessa.
Anoppi kuuluu AINA johonkin muualle !!!
Tässä on parjattu ja haukuttu anoppeja ja
kyllähän meitä anoppejakin on joka lähtöön,
niinluonteitakin. Kyllä on varmasti totta, että
samassa taloudessa ja pihapiirissä asuminen
vaatii hyvää luonnetta molemmilta. Itse olen
sitä mieltä, että jokaisen on opittava omat
tekemisensä ja virheensä kantapään kautti, eikä
niihin sovi niin anopin kuin muidenkaan
sekaantua. Annan lasteni, niin naimisissa olevien
kuin naimattomienkin päättää omista asioista ja
kyllä usein tulevat kysymään neuvoja,ja silloin
neuvon--jos osaan. Näin pysyy välit hyvänä niin
lasten,kuin miniänkin kanssa. Maaseudulla on
kyllä ihmiset yhtä sivistyneytä, kuin
kaupungissakin. Maaseudulla osataan käyttää sitä
kuuluisaa maalaisjärkeä.
Moi,
Äideillä on oma poika aina etusijalla, ja
valitettavasti jotkut äideistä eivät koskaan
päästä poikiaan "menemään", vaan holhoavat ja
tietävät aina paremmin kuin miniä.
Itselläni on ollut kokemusta kahdesta anopista.
Molemmat täysin eri taustoilta, toinen maalta,
toinen suurkaupungista. Ovat eri
kansallisuuttakin. Silti löydän heistä useita
samoja nimittäjiä. Oma poika on aina ensin.
Meidän miniöiden tulisikin älytä jättää anopin
puheet ja teot omaan arvoonsa. Anopit
kaipaavat "nöyryyttä" ja jonkinlaista
kunnioitusta. Musta se ei ole niin paha, hymyillä
hampaat irvessä, kuin se että joutuisi
ilmiriitelemään jatkuvasti anopin kanssa. Jos hän
on tyhmä, ei kannata itse mennä mukaan. Saahan
hänelle sitten sanottua, milloin hän menee liian
pitkälle. Kyl anopitkin ymmärtää puhetta.
Miehen on kyllä myös älyttävä irrottautua
äidistään. Joskus he eivät vain tajua sitä, ja
tarttevat muistuttamista. Jos muu ei tehoa,
kannattaa lähettää mies jäähylle äidin helmoihin.
Ei anoppi ole sen arvoinen että eroaisit
miehestäsi. Selvitä asiat miehesi kanssa ja pyydä
ettei hän keskustele kahdenkeskisistä asioista
anopin kanssa, koska ne eivät anopille
yksinkertaisesti kuulu.
Voimia sulle! Oot sä ainakin vahvemmilla kuin
anoppi, joka ei edes ymmärrä että hänellä on
ongelma!
minkä ihmeen takia olet mennyt naimisiin
tuollaisen "perheen" kanssa? Rahanko vuoksi?
Pakottiko joku?
Mahtaako niitä ihania anoppeja ollakkaan. Joskus
tuntuu kun kavereiden kanssa puhuu ja vertailee
omia kokemuksiaan, ettei niitä ole. Pojat ovat
äitinsä ikuisia lemmikkejä. Niin kauan meni hyvin
kun ei ollut kihlasormusta, naimisissa ja kun
lapsi syntyi räjähti. Menin sanomaan /oikaisemaan
muutaman harhaluulon pojasta ja soppa oli valmis.
Kiva tapa puhua minulle toista ja udella asioita
joista poika ei puhu hänelle. Ja jotenkin saada
koko pakka sekaisin. Ja auta armias kun sanon
asiasta miehelleni, vika on minun kun en tule
hänen vanhempiensa kanssa toimeen (vanhoja
ihmisiä kun ovat). Lapsettomuushoidoissa kun
oltiin (miehessä syy) se yritettin kääntää minun
viaksi, sappi alkoi kiehua, kun ei edes sitä voi
myöntää, että kullannupussa olisi joku vika. Jos
ei puhu on ylpeä jos puhuu niin kuin on , on oman
pesänlikaaja. Yritä siinä luovia..
et oo ainut...hain kämppää stadilta ja kuinka
sopivasti sainkaan anopin viereisestä
rapusta....helvetillinen vuosi et sai haettua
vaihdon...tsemiä sulle....ja kannatan muuttoa
tosi pitkälle...