Mikä ihme siinä on, että varsinkin talvella noin 99% autoilijoista ajaa juuri nopeusrajaoituksen mukaan tai pahimmassa tapauksessa sen alle? Jos ette uskalla ajaa kunnolla niin älkää edes ajako autoa.
Aina kun huomaan ärsyttävän hidastelijan (eli käytännössä aina kun ajelen) niin ajan todella lähelle hidastelijan takapuskuria ja joskus pimeällä myös välkyttelen pitkiä valoja ja joskus tööttäilen. Naurettavimpia ovat ne, jotka alkavat kiihdyttelemään ja yrittävät ottaa välimatkaa minuun. Lähden luonnollisesti tällaisten idioottien perään (mulla on BMW eli voimaa löytyy, turha yrittää karkuun).
Ajokortti mulla on ollut jo yli kymmenen vuotta ja olen ajanut ainoastaan kolme kolaria ja saanut sakot viisi kertaa. Esimerkiksi eräs kaverini, joka on todella varovainen liikenteessä, on ajanut peräti neljä kolaria ja hänellä kortti on ollut noin kahdeksan vuotta. Yhden kolarin hän tosin ajoi minun kanssani mutta itseppähän hidasteli ja hän todellakin tiesi jo silloin, mitä mieltä minä olen hidastelusta.
Elikkäs, hidastelijat huomio!!! Ajakaa NORMAALISTI tai älkää ajako ollenkaan. Olen puhunut.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan hyvä provo.
Minä en kyllä uskaltaisi autoilua jatkaa, jos muutaman vuoden välein sattuisi kolareita. Ehkäpä sinunkin olisi viisasta lopettaa.
Eri mieltä: täysin paska provo. Olihan tossa jotain yritystä kyllä, mutta tuo kolarien ja sakkojen määrän mainostaminen viimeistään paljastaa pelleilyn.
Hyvä yritys kuitenkin. Jatka samaan malliin, niin kyllä se siitä. Joskus joku voi vaikka ottaa todestakin.
Saa sitä miettiä, miksi 99% ihmisistä ajaa rajoituksen mukaan...
Itse ymmärrän ihan hyvin. Kortti ollut vähän yli 30 vuotta. Kolareita yksi, ylinopeussakkoja samoin ja sekin ihan turhaan. Olen näiden vuosien aikana säästänyt varmaan saman verran polttoainetta kuin tuo aloittaja on kuluttanut.
Kun joku ääliö tulee perään vilkuttelemaan valoja, laitan sen ohi. Alan tiputtaa nopeutta hiljalleen. Sitkein roikkuja on kestänyt neljäänkymppiin ja sitten meni pientareet pöllyten horisonttiin.
Samaa mieltä kanssasi. Aivan onneton yritys provoiluun.
Kun tulet metrinpäähän minun takapuskurista!
Vaikutat ihan mun yheltä idiootilta kaverilta.