Olenko huono mummi?

tuore mummi<<

Tätä kysyn itseltäni, niiden panettelujen jälkeen mitä sain jälleen kuulla pojaltani...

Pojallani on nyt reilun kuukauden ikäinen lapsi, ihana silmäterä:)

Asumme aivan naapureinakin, joten kanssakäyminen on lähes päivittäinen, autan mielelläni tätä nuorta paria, kuitenkin olen vielä työelämässä mukana täysipainoisesti ja tätä ei nuoripari ymmärrä, että kun on jo lähellä 60v. jaksaminen vielä työviikon jälkeen ei ole samaa mitä nuorilla 30v.

Toisekseen en minäkään ymmärrä miten noin pientä vauvaa pitäis jo nyt riepotella hoitoon, vain sen takia että nuoripari pääsisi rilluttelemaan.
Eikö lasta suunnitellessa ole tullut mieleen, että vauva tarvitsee ympärivuorokauden omaa vanhempaa lähelleen, ainakin vauva-ajan...

Viime perjantaina tulin väsyneenä töistä työviikon jälkeen, olin päivällä varannut itselleni viikonlopuksi ystäväni kanssa kylpyläreissun läheltä, jossa saisin kunnolla rentoutua, ulkoilla, uida, valmiilla ruualla ja hyvässä seurassa.

Poikani soitti ja kysyi lapsenhoito apua ja kun kerroin lähteväni kylpylään ja etten voi nyt ottaa lasta, hän suuttui silmittömästi minulle, haukkui maanrakoon, miten huono ihminen olen kun en välitä lapsenlapsestaan, miten itsekäs kun vaan ajattelen itseäni ja omia menojani, käyn todella harvoin missään kys. reissuilla, usein vaan kotona viikonloput.
Kertoi, että eipä me välitetä sinusta, oleppa missä vaan ei tule ikävä...

Kerrottakoon, että olen hoitanut tätä pikkuista jo useita kertoja viikonloppuisin päivisin, että äiti ja isä ovat saaneet omaa aikaa.
Toinen mummi oli yhtenä viikonloppuna ottanut lapsen jo yökylään ja nuoripari olivat olleet ravintolailtaa viettämässä.

Minun kaaliini ei vaan mene, miksi tehdään lapsia ja niitä ei jakseta sitten hoitaa?
Ovatko isovanhemmat pakotettuja viikonloppuvanhempia?
Tätäkö on isovanhemmuus?
Ei helkkarissa ole, lapselle on tärkein se oma vanhempi, isä ja äiti, isovanhemmat ovat tärkeä tuki, sitä minäkin haluan olla, tuki oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa, jos olisi ollut oikeasti tarve hoidolle olisi kyllä vaikka perunut menoni, mutta kun kyse oli pelkästään että pääsisivät taas juhlimaan ravintolaan EN PERU MENOJANI sen takia.

Luulin että poikani olisi jo kypsä isäksi, kun ikää on kuitenkin jo 30v. mutta taisin olla väärässä, jotain on mennyt pieleen:(

23

757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anäin

      No et ole väärässä, olet ihan oikeassa.

      Mummina toimit nyt viisaasti, jos viestität selkeästi lapsellesi ja hänen puolisolleen, että sinulla on oma elämä, heillä omansa, ja lapsen vanhemmuus kuuluu heille.

      Mutta kuulostaa, että nuoripari ei nyt ihan ole tosiaan sisäistänyt vanhemmaksi tulon merkitystä. Ovatko he olleet kovia bilettäjiä ja menijöitä jo ennen lapsen syntymää? Onko poikasi helposti vieraisiin menevää sorttia - siis onko kyse siitä, että mies mennä liirustaa joka tapauksessa, ja jos nainen haluaa pitää parisuhteesta kiinni, on mentävä mukana. Onko pojallasi alkoholiongelma?

      Voi olla, että perhe tarvitsisi jotain ulkopuolista apua, mutta toki et sinä voi iäkkäänä ottaa vauvaa kokonaan omaan hoitoosi.

      Onnea kuitenkin mummiudesta.

    • tuore mummi<<

      Kun yritin nätisti sanoa ja selittää miten tärkeää olisi nyt olla vain perheenä yhdessä ja nauttia siitä onnesta minkä ovat nyt saaneet, ihanan vauvan, siitäkin suuttui kun rupean neuvomaan ja puuttumaan heidän elämään...

      En mitenkään halua olla riesa heille, vaan aina hienovaraisesti yritän jutella...

      Olen ollut siinä uskossa että biletysaika on jo ohitte ja rauhoituttu, mutta vaimo haluaa kuulema tuulettumaan jo toisen kerran vähällä aikaa, ymmärrän jos se tuulettuminen olisi toisenlaista ja olenkin yrittänyt auttaa etteivät väsyis liikaa yövalvomisilla...

      Pitänee pitää pieni palaveri toisen mumminkin kanssa ja vetää yhtäköyttä, yrittää puhua järkeä vielä kaikessa sovussa.

    • rilla-anoppi

      "Pitänee pitää pieni palaveri toisen mumminkin kanssa ja vetää yhtäköyttä, yrittää puhua järkeä vielä kaikessa sovussa. "
      tämä on hyvä , pitäkää mummut yhtä ja nyt saavat tottua lapsenhoitoon ja vastuuseen .
      Saat nyt olla hetken rauhassa, älä mene itse puolitiehen vastaan , vaan odota rauhassa anteeksipyyntöä , jos sitä ei tule , vaadi. Pistä kova kovaa vastaan , ei lapsi ole nyt kiristyskappale , eikä pelinappula .

      Sanot suoraan, että et ole aina käytettävissä , vaan silloin kun aikaisemmin sovittu ja sinulle sopii , etkä lupaa yökylään ottaa kuin ääritapauksissa , kyllä he ovat jo nuoruutensa eläneet, nyt on aikuisuuden ja vastuunkannon aika .

      Jos nyt ei pistetä asioita järjestykseen , on kohta pari lasta lisää , kun pääsevät helpolla ja mummot hoitaa ja ostaa tarvikkeet , rahan anto myös johonkin ruotuun , jos olet hövelisti auttanut taloudellisesti.

      Nauti omasta olostasi , lapsenlapsi on lähellä , mutta monella saattaa olla vieraassa maassakin tai satojen kilometrien päässä , ei sitä tarvitse joka päivä nähdä , pysyy välit parempina , mikä lapselle se paras asia .

    • mummokin ihminen

      Minulla on jo useita lastenlapsia, mutta ketään heistä en ole hoitanut muutaman kuukauden ikäisenä. Se on ihan taatusti vanhempien tehtävä saada uuden vauvan myötä perheen aikataulu sujumaan.

      Ensimmäistä lastenlastani hoidin ensi kerran yöhoidossa, kun hän jo söi pullomaitoa, mutta useimmiten katsoin vain tunnin tai pari, jotta äiti sai käydä asioilla,

      Nyt minulla on jo 5 eri-ikäistä lastenlasta ja hoidan jokaista silloin tällöin mielelläni. Olen jo tosin eläkkeellä, mutta minulla on aika paljon omia rientoja ja lapseni ottavat aina minun omat menoni huomioon.

      Väsyn myös joka kerta hoitaessani pikkuisia joko kotonaan tai täällä mummolassa - mutta lepään vastaavasti. Ilostun kuitenkin kovasti lastenlasten parissa puuhastellessa, kun en kuitenkaan hoida heitä usein kokopäiväisesti.

    • hörhöjen juttuja

      Kaikenlaista provoilua sitä tällekin palstalle heitetään. Että viitsitkin.

    • Pölyhuiska

      Et ole tilivelvollinen kenellekkään omista menemistäsi. Aikuinen poikasi osoittaa huonoa ja ajattelematonta käytöstä sinua, omaa äitiään kohtaan. Missä kunnioitus ja kiitollisuus? Eiköhän lapselle hoitaja järjesty, kun vain viitsivät nähdä hieman vaivaa? Monet käyttävät isovanhempia (useinmiten mummoja) tuhkatiheään ilmaisina lastenhoitajina. Minkäänlaisia "vastapalveluksia" on aivan turha edes odottaa. Itsekkyys on yhä lisääntyvä luonnonvara.
      Olen itse usein hoidellut lastenlapsia vuosikaupalla, joskus monta kertaa viikossa, ja pienellä varoitusajalla. Omia lapsia on monta, aikuisia. Sairauksia minulla riittää, ja sen lisäksi kotona on vielä oma sairas "lapsi", joka tarvitsee paljon hoivaa. Omaisia siihen päälle vielä 5, 2 todella huonokuntoista vanhusta, 2 keski-ikäistä, ja vielä nuori, joiden asioita huolehdin, ja jotka tarvitsevat paljon apua....Joskua sitä on tosi väsynyt, kun on niin usein taksina, sosiaalihoitajana, sairaanhoitajana jne..hyväntekeväisyystyönä.

    • "Itsekkäästi" vaan

      Ei auta kuin pitää oma periaate. Oma elämä (jota usein näilläkin palstoilla vanhuksille (!) suositellaan) on ensi sijalla.

      Lapsella on vanhemmat, joiden toimesta lapsi ylipäätään on olemassa. Vanhemmuus alkaa siitä, ja sitä ei voii väistää.
      Vaikka karkaisi maailman ääriin, lapsi on ja pysyy vanhempiensa lapsena.

      Sinä ole poikasi vanhempi, eikä vanhemmuus ole kadonnut, ei myöskään eräänlainen kasvatusvastuu.
      Nyt on asiasi opettaa nuorelle isälle, että hänen velvollisuutensa ovat nyt toiset kuin aikaisemmin, nyt on aika elää perhe-elämää.
      Voisit ihan sanoakin hänelle, että pojan aika on nyt kasvaa aikuiseksi.

      Kun isovanhemmat liikaa auttavat lapsenlapsen hoidossa tekevät he karhunpalveluksen myös lapselle, sillä lapsen paikka on kotona omien vanhempien hoivassa, vasta toisella sijalla ovat muut läheiset omaiset.

      Niinpä järjestät itsellesi muuta menoa jatkuvasti ja sanoit, että jos apua kaivataan, pitää ajoissa ilmoíttaa. Eivät ne menot tarvitse olla kylpylämatkoja, pelkkä väsymys ja toivottu elokuva televisiosta ovat ihan yhtä hyvä syy.

    • fdnnd

      no jo on markkinat pidä vaan se oma pääsi! Itse olen 23v 6kk ikäisen tytön äiti ja kertaakaan ei lapsi ole ollut yökylässä, muutamia kertoja ollut päivällä ja silloinkin oma äitini on pyytänyt saada hoitaa lasta että saan olla itsekseni välillä :) Kyllä pitäisi ymmärtää tuon ikäisten että lapsen hoito kuuluu vanhemmille

    • 8kk

      Niin se on että asioilla on aina kaksi puolta. Oletko noin muuten ollut lapsesta kiinnostunut? Voihan olla että oli pojallesi viimeinen pisara kun kieltäydyit hoitamasta jos et koskaan halua muutenkaan viettää aikaa vauvan kanssa. Jos asia ei ole niin, poikasi on aika lapsellinen 30vuotias. Olin itse ensimmäistä kertaa juhlimassa kun vauva oli 8viikkoa. Siskoni hoiti vauvaa yön ja itsekin menin heidän luo nukkumaan. 8kk aikana olen käynytn.4 krt viihteellä, eikä se minusta ole tehnyt huonompaa äitiä. Vauva on ollut tuolloin isänsä kanssa (paitsi tuo ensimmäinen kerta). En kyllä ymmärrä että jatkuvasti pitää ulkona käydä.

      Äidilleni en anna vauvaa hoitoon ennen kuin nukkuu kunnon öitä heräilemättä. Mummi on 62-v ja minusta hän saisi nukkua yönsä. Kovasti haluaa olla vauvan kanssa ja sanonutkin että kun tulee meille kylään ja vauva on isompi, haluaisi nukkua samassa huoneessa mutta yöheräilyä ei jaksa.

      Minun vauvani on 8kk ja mummi asuu 400km päässä ja jos haluasimme kylään mummi jää kotiin vaikka etelänmatkalta koska haluaa nähdä ensimmäistä lapsenlastaan. Emme kyllä ole antaneet perua tuollaisia menoja, koska voimme hyvin tulla jonain toisena vikkonloppuna. Tuntuu kuitenkin kivalta että mummi jättäisi tuollaisen menon ollaakseen lapsenlapsensa kanssa, mutta saa hänellekin takoa järkeä päähän, ei kallista matkaa jätetä käyttämättä kun voimme hyvin tulla toisenkin kerran.

      Siksi kysyin oletko muuten lapsesta kiinnostunut, kun nykyään myös monet mummit ei halua lastenlapsiaan nähdä. On niin paljon menoja ja rientoja ja minua ainakin surettaisi. En nyt siis puhu hoitamisesta vaan kyläilemistä tms.

      • tuore mummi<<<

        8kk luitko alkuviestin? saitko tosiaan sen kuvan että en olisi kiinnostunut lapsesta?
        Tosiaankaan kyse ei ole siitä etten olisi kiinnostunut ja etten haluais olla mukana ja tukena heille!
        Vaan ihan tuosta mitä kirjoitin alkuviestissä.


      • 6 x mummi <3

        "8kk"...meniköhän sulta jokin ohi...vai etkö osaa lukea mitä tämä mummi kertoi aloituksessaan. Vaikuttaa hyvältä mummilta mutta nuoretvanhemmat vaikuttaa kyllä ihan epäkypsiltä vanhemmiksi. Ei pidä tehdä lapsia jos ei ole valmis kantamaan niistä vastuuta.

        Lapset ei ole mitää leluja jotka voi heittää johonkin silloin kun ei huvita hoitaa vaan pitäs päästä baanalle. Siinä vaiheessa kun lasten tekoa suunnittelee täytyy tietää että siinä joutuu uhraamaan omat biletyksensä. Jos ei siihen ole valmis niin ei kannata tehdä lapsia. Isovanhemmat ei ole velvollisia huolehtimaan lastenlapsistaan että toiset pääsee ryyppäämään.

        VANHEMMAT OTTAKAA VASTUU NIISTÄ PIKKUISISTANNE...TEIDÄN VANHEMMAT ON LAPSENSA JO HOITANUT!!


    • einainn

      Ei ole sinun tehtäväsi hoitaa noin pientä lasta....

      Itse olen erästä tuttavapariskuntaa katsellut, kun heillä on kaksi lasta. Aina lapset on mummulassa, mennään mummulaan syömään, mummu hoitaa viikot ja viikonloput, vain jotta äiti pääsee "välillä" tuulettuun. Tätä on siis jo jatkunut sen 4 vuotta... Tuntuu, että vastuuta omista lapsista ei haluta ottaa ja niin niitä lapsia kuljetetaan mummolasta toiseen lähes joka päivä... Ihmetellyt useasti myös, että lasten isä ei voi hoitaa lapsia, jos äiti on viihteellä.. Lapset on siellä mummulassa ja mies kotona tai omilla reissuilla....

      Kannattaa siis osata sanoa ei, ennekuin sinullakin on jokapäiväinen hoitotaakka. Kyllä tuoreiden vanhempien pitäisi vielä tuossa vaiheessa osata olla onnellisia uudesta perheenjäsenestä ja keskittyä siihen opetellen elämää sitä uutta perhe-elämäänsä. Viihteellä kerkiää käydä kun lapsi on isompi, nukkuu hyvin jne.

      Vastuu lapsesta kun on aina vanhemmilla, ei niillä iso-vanhemmilla. Isovanhemmat on loistava tuki ja turva, mikäli asuvat lähellä, mutta sitä apua ei voi olla koko ajan kuitenkaan vaatimassa. Ymmän jos silloin tällöin pyydetään lasta katsomaan päivällä pari tuntia, mutta sinäkin olet töissä ja lapsen äiti kotona joten.........

    • 8kk

      Ap: Anteeksi jos tuntui siltä että syyttelin, ihan vilpittöästi vain kysyin voiko asia olla niin. Vaikka itse tuntuu että on kiinnosunut lapsesta se voi vnhemmista tuntua päinvastaiselta. Saattaa olla että heillä on ollut liian suuret odotukset.

      Eräs asia minkä olen itse huomannut on että kun tullaan ensimmäisen kerran vanhemmiksi 30kymppisenä niin siitä "omasta elämästä" luopuminen on vaikeampaa. On jo eletty kauan hyvillä tuloilla kahdestaan, juhlittu, matkustettu ja tehty mitä huvittaa kauemmin kuin esim. kaksikymppinen. Tämän olen huomannut tuttavapiirissä. En väitä että aina olisi näin enkä yleistä, tämän olen siis vain huomannut heistä jotka itse tunnen.

      Ihanaa että olet saanut ihanan lapsenlapsen ja ikävää, että sinua kohdellaan näin. Minä en pyytäisi äitiäni hoitamaan yöllä pientä vaikka onkin jo eläkkeellä. Jos välttämättä haluaisi, saisi kyllä mutta ei ole pyytänyt. Jos tarjoutuisi niin tarjoutuisi sen takia että saisin nukkua eikä siksi että voisin juhlia.

    • mummi&

      Vauva tuo ihan uuden ulottuvuuden perheeseen. lisääntyyhän perhe kolmanneksella!Tyttäreni lapsi oli yli vuoden, kun ensikerroan hoidin häntä yöllä. Hän on muutenkin hoitanut hyvin lapsensa miehensä kanssa. Nyt meillä on toinen lapsenlapsi ja ihmetyttää se, että niin pientä (alle 1v) pitäisi hoitaa useasti yökylässä, jotta vanhemmat pääsevät tuulettumaan. Kyllä alle voden vanha tarvitsee todellakin sitoutumista ja etupäässä vanhempiaan. Lapsenlapset on ihania, mutta isovanhempien on määriteltävä omat rajansa. Se on kaikkien etu!

      • priitpraat

        Miniäni kertoi että nykyään pidetään nyrkkisääntönä että pieni lapsi voi olla ikävuottaan vastaavaa määrän yökylässä eli 1-vuotias yhden vrk, 2-vuotias kaksi vrk jne. Alle vuoden ikäinen ei siis saisi olla erossa äidistään yhtäkään vuorokautta. Omat lapsenlapseni ovat 2,5 v ja 3 kk ja vanhempi on ollut vain yhden vrk kerrallaan mummilassa, vanhemmat eivät edes halua olla erossa pidempään! Ja heitä saa oikein patistaa edes joskus ulos kahden kesken. Silloin kun vanhempi lapsi oli vuoden teimme niin että me menimme heille yökylään jotta lapsi olisi tutussa ympäristössä, vaatteet ja lelut saatavilla, ja he yöpyivät vastaavasti meillä. Sujui paremmin kuin hyvin.


    • huomasin tämän

      joo, ei saa alkaa pomppimaan lapsenlapsien mieliksi, siitä ei hyvää seuraa, rajat ja selkeät pitää olla ja se ei ole sitä, etteikö välitä..

    • Työtä vuorotta

      Poikasi on lukenut mummupalstoja ja todennut, että isovanhempien ainoa ja ihana tavoite on hoitaa lapsenlapsia.
      Artikkeleista saa sen käsityksen, että lapsen vanhempien täytyy vaalia parisuhdettaan, ja sitä ei voi tehdä lasten ollessa kotona. Suhteita vaalitaan keskenään. Avainasemassa silloin ovat isovanhemmat.

      Parisuhteen vaaliminen on uusi asia, josta nykypäivän isovanhemmat eivät olleet kuulleetkaan 30 v. sitten.
      Parisuhde on siis jokin aivan erillinen uloke perhesuhteessa.
      Sitä näköjään pitää ruveta vaalimaan jo kun vauva on kuukauden ikäinen?
      (Montako viikonloppua aloittajan vauvan elämään on tähän mennessä mahtunut, kun mummu on lasta hoitanut jo useampana viikonloppuna?)

      Perhesiteet ilmeisesti kestävät sen, että pienokainen annetaan pois kotoaan isovanhempien hoiviin ehkä useammaksikin päiväksi, mutta miten vanhemmat sitoutuvat lapsiinsa? Onko siihenkin paneuduttava kahden kesken?

      Moniko aviopari matkustaa tai viettää vapaitaan toisistaan erossa ja sanoo sen jollakin tavalla parantavan lasten ja kotona olevan vanhemman välejä? Lapsi-vanhempisuhde lujittuu, kun toinen vanhempi on poissa? Välttämätöntä perhesiteiden muodostumisessa?
      Olisiko isovanhempien vastaisuudessa otettava hoitoon toinen vanhemmista perheen sisäisten suhteiden vahvistamiseksi?

      Uusi aluevaltaus hoiva-alalla.

      • lue aloitus

        Aloittaja mummihan kertoo alussa, että vauva on reilun kuukauden ja yhtenä viikonloppuna toinen mummi on ottanut jo yökylään ja hän on useita kertoja hoitanut muutamia tunteja viikonloppuisin / päivisin, että pari saa omaa aikaa ja levätä.


    • aesrgtfer

      No et todellakaan ole huono mummi ja sinun tehtävä ei todellakaan ole hoitaa imeväisikäisiä lastenlapsia jotta vanhemmat pääsis rilluttelemaan! Itsellä kaksi lasta 1,5 ja 3-vuotiaat ja ei olisi tullut mieleenkään viedä noin pientä lasta hoitoon vain huvikseen! Esikoisellani tosin oli paha koliikki ekat kuukaudet ja itselläni tilanne meni siihen, etten nukkunut moneen yöhön yhtään...silloin äitini ja anoppini tulivat apuun, jotta sain nukuttua pari yötä, etten olisi seonnut unenpuutteeseen. Muuten emme vauvavuotena vieneet lapsia hoitoon ja tuskin olisivat ottaneetkaan huvikseen. Vauvavuoden jälkeen molemmat isovanhemmat ovat katsoneet ehkä pari kertaa vuodessa lapsia, että olemme käyneet miehen kanssa jossain kahdestaan yön yli. Anoppi tosin viimeeksi sanoi, ettei nuorinta 1,5v ota ennen kuin on vähän vanhempi ja kunnioitan sitä, koska lapsi oli nukahtanut huonosti illalla. Oma äitini sen sijaan tarjoaa usein apua, koska hän ei ole enää työelämässä, mutta hyvässä kunnossa, joten mielellään joskus katsoo lapsia, että käyn vaikka kaupassa, lääkärissä, kampaajalla tms. Eri asia jos isovanhemmat itse tarjoavat apua, mutta sitä ei voi heiltä vaatia.

    • hoitakaa itse

      eläkkeellä olo ei tarkjoita, et hoitaa lapsenlapsia koko ajan, johan sitä on tehnyt pitkän työuran ja aika levätä, lastenhoito ei ole mitään ihanaa leppoisaa olotilaa, joka käsitys on monella vieläkin, eri juttu kun kylässä käydään pari tuntia, mutta mistä käsitys et pitää lapsenlapsia hoitaa aina..

    • Vanhemmuudesta

      No, et kyllä ole huono mummi, mutta olet ehkä ollut huono äiti, kun tuollainen on pojastasi tullut?
      Eiköhän 30-vuotiatakin "poikaakin" voisi vielä yrittää kasvattaa.

    • minkäikäisiä..

      Kysessä varmaan aika nuoret vanhemmat kun on vielä noin kovasti menohaluja? Alle 25 vuotiaita?

    • ei syyllistetä

      Et ole huono mummi, etkä myöskään äiti, moni ei voi käsittää, että enää aikuista 30v. ei voi ohjailla ja neuvoa, vaikka olisi annettu ns. kunnon kasvatus lapsena, se voi haihtua taivaantuuliin aikuisvuosina, oma minä kasvaa monesti vasta aikuisena.
      Tämän olen kokenut omasta perheestäni, sama kasvatus kolmelle, yksi on aivan kuin toiselta planeetalta, taatusti samanarvoisia ja rakkaita olleet aina, mutta aikuisiällä muuttunut totaalisesti, silti yhtä rakas!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe