Rakastutaanko ihmiseen,

Ihan totta, mutta ystävätkin ovat tärkeitä ja niiden kanssa sitä maailmaa on kiva jakaa.

Ihan järkevät mietteet sinulla kyllä.Voihan se asia kyllä noin olla.Tunteet, toiset tuntee niitä ja toiset torjuu.Toiset elää ihan tunteiden varassa ja toiset yrittää niitä järjellä pitää kurissa.Siis kaikenlaisia tunteita, ei ainoastaan rakastumisen tunteita.
Liiaksi tunteitaan järjellä käsittelevät ihmiset on kuitenkin usein aika kolkkoja ja kylmiä tyyppejä.Joskin liikaa tunteilleen valtaa antavat taas ovat jotenkin sekopäitäkin joskus.

ammatiihmiset saavat "ohjelmoitua" ainakin tavalliset ihmiset vaikka vihaamaan rakastamaansa henkilöä,

-mutta onko se oikein jos särkee jonkun toisen oman perhe-elämän joka ei kuulu tälle ammatiauttajalle yhtään, -pätkääkään, miettikääpä sitä psykologit, itse kun saan selville kuka ohjelmoi exäni ja sitä myötä menetin mahdollisuuteni nähdä lapseni niin nyljen sen "ammatti"-ihmisen.

Olet tajuamassa jotain hyvin tärkeää.

Katsos kun monet ihmiset kaipaavat vain niitä tunteita. Eivät he oikeasti välitä siitä toisesta ihmisestä tai välittävät vain sen aikaa kun rakkautta "tuntevat".

Osa jopa kyselee että "onkohan tämä rakkautta" tai "rakastankohan häntä" tajuamatta että lopulta ihminen itse joutuu päättämään välittääkö hän toisesta niistä TUNTEISTA HUOLIMATTA.

Koska totuus on enemmän se että ne ovat ne tunteet jotka tulee ja menee sinne sun tänne.
TAHTO ei taas mene minnekään vaan sinä päätät kenen kanssa olet tekemisissä ja ennen kaikkea kenestä välität tai kenestä sinun tulisi välittää.

Osalle ihmisistä esimerkiksi keskiverto haalea rakkaus tai välittäminen ei nykyaikana riitä kovinkaan pitkään vaan halutaan "humaltua" uudestaan.

Tässä eräs katkelma mielestäni osuvasta tekstistä (harvinaista jopa parisuhdeterapeuteille nykypäivänä)
"Ylikonstaapelina uran tehnyt seksuaali- ja pariterapeutti Pekka Mustonen kertoo, kuinka kipinän saa säilymään pitkässäkin suhteessa.

– Pitkässä parisuhteessa on kaksi tuhon tietä. Toinen on romanttisen rakkauden ihannointi, toinen spontaanin seksuaalisuuden odottelu. Niitä ei ole olemassa, Mustonen varoittaa.

– Minusta aikuinen rakkaus alkaa siitä, että valitsee ihmisen, jonka kanssa haluaa elää elämänsä loppuun, ja jolle haluaa antaa erityisen aseman elämässään. Aikuinen rakkaus alkaa tietoisen valinnan jälkeen.

Mustonen korostaakin tietoista toimintaa rakkaudessa viettien mukaan elämisen sijaan.

– Aikuinen rakkaus on tietoista rakkautta, tietoisia toimia toisen hyvinvoinnin eteen.
Rakkaus on välittämistä, toisen hyvän eteen toimimista, kun taas romanttinen rakkaudessa haetaan omien tarpeiden tyydytystä, Mustonen kuvailee.

– Ei pitäisi ihannoida romanttista rakkautta, vaan tietoista mielihyvän tuottamista."

Tuo omien tarpeiden tyydytys on juuri sitä rakkauden kaipuuta ja romanttista rakkaushaaveita olipa kohde mikä ja kuka hyvänsä.


Lopulta ihminen joutuu kysymään:
Etsinkö ihmistä, kumppania josta välittää (ja joka välittää takaisin)
VAI
tunnetilaa tai tunnetta?

Kai se paljolti vaihtelee ihan sen mukaan kuka rakastuu kehen ja missä tilanteessa. Toi rakkauden määritelmä raamatusta on kaunis ja aika tyhjentävästi rakkauden mahtavuutta ja voimaa selittävä, mutta väärin ymmärrettynä se antaa rakkaudelle ihan nurinkuriset puitteet jos määritelmää silmät ummessa hväksyy kaiken mitä rakkauden nimissä tai rakkauden suojissa muka voidaankaan tehdä. Periaatteessa määritelmän voisi ajatella olevan kuiten vain kauniin tunteen määritelmä eikä niinkään kuin rakastuneiden yhteenliittymälle jonkinlaiset pitki, poikki ja pinoon menetelmällä laaditut puitteet antava. En mitenkään halua raamatun kaunista määritelmää mollata tai paheksua vaan sitä noiden taivaallisten sanojen ylenpalttista väärinkäyttöä.

Rakkaus tunteena on varmaankin ihmisten tarvehierarkisissa määritelmissä jo pelkän hyväksytyksitulemisen tunteen sun muiden sanojen myötä tärkeimpiä tarpeitamme selviytymisessä elämässä tasapainoisena ja hyvinvoivana. Ei siis ihme, että ihminen hakee elämäsäänsä rakkautta ja rakkauden kohteita saadakseen tuntea osakseen rakkautta ja pystyäkseen niitä tunteita myös itse osoittamaan. Ehkä itse näkisin jaottelun paljolti perustuvan tuohon tarvehierarkiseen tarpeeseen jaotellessani sitä kummasta rakastumisessa on kyse. Jos ihmisellä ei ole tarpeeksi kohteita osoittaa ja antaa rakkautta on jolllakin tavalla ymmärrettävää, että ihminen hakee niille paikan ja kohteen. Periaatteessa se voi olla kierre jota läpikäy vuodesta toiseen mikäli ei ole olemassa tai ei osaa rakastaa pysyvää kohdetta. Vaikeasti selitettävä jos yrittää lyhyesti selittää näin suuria asioita joihin vaikuttaa ihan lapsuudessa opittuja asioita sekä elämän aikana koettuja ihmissuhteita ja kontakteja. Mikäli ei osaa, uskalla tai ole muuten syystä tai toisesta kykenevä rakastumaan ja osoittamaan sekä ottamaan vastaan rakkautta ja tuntemaan rakkautta pysyvänä tunteena se varmasti herkistää kompensoimaan tilanne kokemalla rakastumisen tunteen kokemusta. Ajatus rakkauden kestämisestä ja tunteen pysyvyydestä ei tarkoita omissa mietteissäni sitä, että rakkaus sitoo rakastuneet yhteen lopuniäksi vaan kyse on tunteesta joka kestää oltiin yhdessä tai ei. Vastaavasti se ei myöskään salli kaikkea vaan periaatteessa vopa voisi sanoa vaatii rajansa sille mitä voi sallia voidakseen vaalia tunnetta siitä, että toinen on rakkauden arvoinen. Aina voi sisimmissään rakastaa ihmistä vaikka ei hyväksyisikään ja sallisikaan kaikkea sitä mitä tai miten se ihminen toimii tai kohtelee esimerkiksi itseäsi, itseään, toisia ihmisiä tai vaikka luontoa tai luontokappaleita. Se on vähän sama juttu kuin sanotaan pienelle lapselle sitä, että äiti tai isä ei tykkää siitä kun pieni lapsi käyttäytyy/käyttäytyi huonosti ja haluaa lapsensa lopettavan sellaisen käyttäytymisen niin vanhempi rakastaa kyllä lastaan vaikka ei hyväksykään/salli käytöstä.

Periaatteessa rakkauden määrää sen kummemmin kuin rakkauden kohteiden määrälle ei sydämessä ole varmasti olemassa minkään määritelmän mukaan ylä- tai alarajaa. Eikä voi sanoa, että on elämänsä aikana rakastuttava niin ja niin moneen ihmiseen, koiraan, leluun, tauluun, mihin kaikkeen sitä ihminen voikaan rakastua jos ajatellaan, että periaatteessa kaikki se mikä on sinulle sydämessäsi arvokasta on rakasta, mutta se on varmaan totta, etä ihmisellä tulee olla kohteita tunteille olla tärkeä tunteellisella tasolla. Mikäli rakkautta osoitetaan vain tunteena joka kumpuaa omasta sisältä eikä niinkään itse kohteen aikaansaamana tunteena niin riski on varamsti suurempi sille, että jossain vaiheessa tulee herätys sen suhteen mitä oikein rakastaa kohteessaan vai rakstaako sittenkään mitään. Siinä vaiheessa omassa sisässä on taas tunteita vailla kohdetta.

En tiedä poikkesinko jos asiasta kun aloin puhumaan, mutta rakkaus on niin suuri asia että ei sellaisesta voi ottaa kantaa vain sanomalla joo näinhän se on, koska ei selkeitä vastauksia ole varmasti olemassakaan kysytään ja puhutaan rakkaudesta. Ja vaikka sanookin jonkin vastauksen niin kuin minä tässä niin sekin on vain yksi tapa ajatella asiasta eikä mikään fakta, jos sille ole olemasa mitään todeksi tekemää tietoa takana. Rakkautta on varmasti iäit ajat yritetty tutkia ja selvittää ihan tieteellisesti, mutta niin paljon se sisältää vielä mystiikkaa, että kysymysmerkkejä on varmasti enemmän kuin vastauksia siitä mitä rakkaus on. Viimeisimmistä tutkimuksista Ylen uuttisissa oli muuten vastikään noin kuukauden sisällä hyvä uutisteksti siitä mitä ihmisen aivoissa tapahtuu kun ihminne rakastuu. Kannattaa ettii ja lukee, se nimittäin selvittää aika paljon rakkauden anatomiaa ainakin joiltakin kanteilta katottuna.

Jos tähän tuli nyt jotain ihan hölmöltä kuulostavaa niin kommentoikaa niin koitan selvittää omaa mielipidettä tai korjata tekstiä jos kirjoitin jotain ihan möhlää, mikäli siis se oma mielipiteeni ketä kiinnostaa

Tässä tapauksessa ihmiseen, en niinkään tunteeseen. Kaikenlaisia tunteita on tullut läpikäytyä, ei aina niin positiivisiakaan. Ne on kuitenkin vain tunteita. Toinen Ihminen kokonaisuutena on jotain muuta kuin minun vaihtelevat tunteeni.

Hyvä kysymys. Voi olla että kumpaankin.

Jos muistelen viimeistä rakstumista, niin muistan ihastuneeni ja rakastuneeni, siihen ajatukseen, että hän on oikea ihminen. Hengittävä, ihoa, luuta ja nahkaa. Lämmin, puhuva ja nokkela. Hänessä oli hyvät ja huonot puolet. Ja se juuri se inhimillinen epätäydellisyys oli se helpottavan rakastettava piirre. Hän oli toisinaan itselleen liian ankara ja olisin tahtonut auttaa häntä siinä.

Rakastin myös sitä rakastuneena olemisen tunnetta. Se on sitä, minkä luulee tunnistavansa "tämä on se mun juttu". Pidän enemmän suhteesta ja sen kehittämisestä kuin sinkkuudesta. Mutta suhde vaatii tietynlaisen materiaalin, eli IHMISEN. Kehen tahansa ei voi rakastua. Olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.

Rakastan myös esim aurinkoa ja mielen kauneutta, mutta se on erilaista kuin rakkaus ihmiseen.

Ei sitä tunnetta pidä kuolettaa vaan hyväksyä, niin se asettuu oikealle paikalleen ja kyllä myös muuttuu ja haalistuu ajan saatossa ellei suhteessa olla. Rakkaus voi tietyllä tapaa pysyä, mutta rakastuminen menee ohi ja sitten vasta näkee selkeämmin kyseisen ihmisen merkityksen elämässään.

Rakkaudessa voi myös kompuroida ja tehdä virheitä. Teot puhuvat sanoja enemmän, mutta rakkaus antaa myös anteeksi.
Rakkaus voi piilotella, rakkaus voi muuttaa muotoaan. Rakkaus voi joskus olla piilossa, rakkaus voi nukkua mutta sen voi myös herättää uudelleen.
Rakkaus on myös tahtoa rakastaa.

Miten voi rakastua ihmiseen ilman tunnetta.

Sanoisin että kuitenkin rakastutaan siihen ihmiseen eikä tunteeseen, ja siihen miten sen toisen näkee. Rakastaa voi mitä vain, vaikka koko kaikkeutta, mutta silloin se on erilaista kuin rakkaus toiseen olentoon.

Ihmiseen.Jos mietitään vaikka sitä kautta, antaisiko anteeksi syrjähypyn niin toiselle antaisi toiselle ei, riippuu täysin ihmisestä itsestään!Joidenkin kanssa ei kannata edes yrittää, eivät ole sen arvoisia siinä mielessä että heiltä saisi jotain niin hyvää että jopa pettämisen voisi anteeksi antaa.