Toivoisin saavani miehiltä neuvoja,miten yleensä miehiä pitää kohdella.Meillä mieheni kanssa on 1-v ihana vilkas poikalapsi.Mieheni on työnsä puolesta viikot ja joskus kauemminkin poissa.Olen siis melki yksin tottakait hoitanut talomme ja poikamme.Mieheni on kyllä luotettava ja ei liiku baareissa,eikä juo.Siis täydellinen,mutta ei osaa ns.miehisiä hommia,eikä kyllä ns.naisten hommia.
Meillä nykyään minä aina kuulemma nalkutan,joo ja tunnustan,mutta kun hän on viikot poissa ja minä yksin pojan kanssa,odotamme tietty innolla iskää kotiin.Jep,hän tulee,mutta telkkari ja urheilu vievät kaiken ajan.Vaipan vaihdostakin hän sanoo,hei mä vaihdoin aamulla,nyt on sun vuoro...joo,mut mä teen sitä joka päivä yksin.Jos pyydän vaikka poraamaan reijän vaikka peilille,het hän pyytää mua mukaan ja kysyy,et mihin se laitetaa.Sanon,et mulle käy kaikki,päätä itse,niin ei...ei hän saa sitä reikää ilman mua.Kakkavaippaa hän ei ole vielä yksin saanut vaihdettua,aina mun pitää joko olla tuomassa pyyhe(huom,jonka ite otan mukaan jo ennen pesua)tms.
Tiedän,että hän on hyvä mies ja saisin olla kiitollinen ja olenkin,mutta miten saisin hänet huomaamaan minua ja poikaa enemmän kuin urheilua ja osallistumaan meijän kanssa kaikkeen hienoihin asioihin,mitä nyt perheet tekevät yleensä yhdessä.Me kuitenkin kaivataan iskän seuraa,kun olemme aina kahdestaan viikot..en haluaisi jäkättääkään ja nyt olenkin ollut vain hiljaa kaikesta,kun hän katsoo urheilua,menen pojan kanssa pihaan tai leikkihuoneeseen,eikä hän edes huomaa meitä..neuvokaa miten toimia....ja kiitos
Meillä nykyään minä aina kuulemma nalkutan,joo ja tunnustan,mutta kun hän on viikot poissa ja minä yksin pojan kanssa,odotamme tietty innolla iskää kotiin.Jep,hän tulee,mutta telkkari ja urheilu vievät kaiken ajan.Vaipan vaihdostakin hän sanoo,hei mä vaihdoin aamulla,nyt on sun vuoro...joo,mut mä teen sitä joka päivä yksin.Jos pyydän vaikka poraamaan reijän vaikka peilille,het hän pyytää mua mukaan ja kysyy,et mihin se laitetaa.Sanon,et mulle käy kaikki,päätä itse,niin ei...ei hän saa sitä reikää ilman mua.Kakkavaippaa hän ei ole vielä yksin saanut vaihdettua,aina mun pitää joko olla tuomassa pyyhe(huom,jonka ite otan mukaan jo ennen pesua)tms.
Tiedän,että hän on hyvä mies ja saisin olla kiitollinen ja olenkin,mutta miten saisin hänet huomaamaan minua ja poikaa enemmän kuin urheilua ja osallistumaan meijän kanssa kaikkeen hienoihin asioihin,mitä nyt perheet tekevät yleensä yhdessä.Me kuitenkin kaivataan iskän seuraa,kun olemme aina kahdestaan viikot..en haluaisi jäkättääkään ja nyt olenkin ollut vain hiljaa kaikesta,kun hän katsoo urheilua,menen pojan kanssa pihaan tai leikkihuoneeseen,eikä hän edes huomaa meitä..neuvokaa miten toimia....ja kiitos
Vastaukset 19
Vanhimmat
jätä mihesi yksin lapsen kanssa ja älä missään nimessä mene neuvomaan miten lasta hoitelee.
Oletko muuten antanut hänelle sellaisen mahdollisuuden olla vaan kahdestaan lapsen kanssa.
Mene vaikka kampaajalle tai mitä nyt sitten keksit, otat aivan sitä omaa aikaa itsellesi.
Miehelläsi sitä on aivan tsrpeeksi paljon saa hän tehdä mitä lystää.
Anna tilaa miehellesi kotona niin että hän tuntee olonsa kuin kotonaan.
Miehesi tarvitsee mahdollisuuden kasvaa myös isäksi.
Älä kehu äläkä kysele kuinka meni kun olivat kaksin. Sanot vaan miten sinulla oli todella ihana päivä jos hän kyselee enempi niin kerro ja nauti näkyvästi hetkestä minkä sait omistaa itsellesi. Anna miehesi itse oma aloitteisesti kertoa päivästään lapsen kanssa jos haluaa.
Paljon muuta mukavaa voit keksiä mutta älä painosta vaan ota päivänselvänä asiana että nyt on sinun hetki koittanut. Hyvää kesää.
Miehillä on ihan viis minkälaisen kampauksen olet laittanut ja sitä paitsi se ärsyyntyy turhaan rahojen käyttämisestä.
Toiseksi, älä ole "sinisilmäinen". Minulla on poikaystävä jolla on vaimo lapsineen kotona ja poikaystäväni on kanssani silloin kun on töissä tai on "kuulemma töissä".
Muuten, Hesarin lauantailiitteessä oli juttu ns. vuokra-aviomiehestä.
Meillä on ikään kuin sama tilanne, vaikka onkin kovin erilaista. Eli meillä ei ole vielä lapsia, mutta mies on paljon työmatkoilla (yli kuukaudenkin poissa kerrallaan). Odotan häntä tietenkin innolla kotiin, mutta kun hän sitten tulee, niin se on aina yhtä suurta kriisiä.
Ihan niinkuin aloittajankin tekstissä, meilläkin minä nalkutan kaikesta ja sitten taas tapellaan... Olemme kuitenkin yrittäneet selvitellä asioita ja tulleet siihen tulokseen, että kun mies on poissa, niin minä opin itsenäiseksi: hoidan kodin ja pidän sen järjestyksessa ja teen sen tietyllä tavalla. Sitten kun hän palaa kotiin ja levittäytyy tavaroineen joka paikkaan, kotimme ei olekaan enää hallinnassani ja tilanne karkaa käsistä --> nalkutus ja tappelu alkaa.
Mies on hämillään, hän ei tiedä mitä kotihommia 'uskaltaisi' tehdä (ettei sotke kuvioitani) ja päättää odottaa käskyjä minulta. Joten oma-aloitteisuus on mennyttä. Hän myös tuntee, että kotona ollessaan ei ole kotonaan, vaan minun kotonani eikä osaa oikein olla...
Ehkä tämä on myös aloittajan perheen ongelma. Minäkin kehottaisin antamaan miehelle vastuuta ilman, että häntä valvotaan ja näin 'pakottaa' ottamaan vastuu lapsen hoidosta.
Tajuan todella hyvin aloittajan huolen. Arjen pyörittäminen on rankkaa ihan ilman sitä lapsen hoitoakin. Väkisinkin tulee tietyt rutiinit, jotta siitä selviää. On tosi vaikea tilanne kun toinen tulee kotiin ja sotkee toimivan järjestelmän... Tsemppiä!
"Mies on hämillään, hän ei tiedä mitä kotihommia 'uskaltaisi' tehdä (ettei sotke kuvioitani) ja päättää odottaa käskyjä minulta."
Tolleen mäkin tein, kun olin kotona ipanoiden kanssa. Tosin se oli kyllä mielestäni ihan käytännön sanelema juttu. Kolmen pienen lapsen kotirumbala piti hoitaa ja se onnistui hyvin, kun oli tarkat systeemit, miten homma pyörii. Arjen pyörityksen kannalta oli ihan hyvä että mies kysyi minulta mitä ja miten hän voisi olla mukana. Ei se hänestä aina mukavaa ollut, mutta sieti tilanteen koska piti sitä kokonaisuuden kannalta hyvänä.
Sitten kun lapset kasvoivat ja minäkin menin töihin, olen jättänyt paljon määräysvallasta miehelleni. Nykyään sovimme yhdessä mitä, milloin ja miten kukin tekee. Lapsetkin on jo otettu mukaan kotihommien tekoon, niin että koti tuntuu kaikkien yhteiseltä.
lapsi oli molemmin puolin täysin odotettu ja rakastettu.En usko siitä olevan kiinni.Kyllä mieheni rakastaa lastamme ja varmaan minuakin,mutta hän nyt vaan luulee,että pari ja perhesuhteessa riittää,kun nainen tekee ruoat,siivoaa ja hän joskus silloin tällöin halaa ja sanoo rakastavansa.
Varmasti monessa perheessä on sama tilanne,että suomalaismies ns.ei osaa näyttää tunteita(ei koske kaikkia) ja ei ymmärrä että naiset haluavat vuosien yhdessäolonkin jälkeen kuulla useammin olevansa rakastettuja.
Kait sitä vaan miehet ja naisetkin luulevat,että sitten kun se perhe on perustettu,niin ei se toinen viereltä lähde pois.Ois vaan kiva saada tietää,et miten sais onnistumaan onnistuneen suhteen molemmin puolin ilman nalkutus elämää....
MITEN IHMEESSÄ SINÄ KEHTAAT OLLA MIEHEN KANSSA, JOLLA ON VAIMO JA LAPSI?! En ainakaan olisi ylpeä itsestäni jos olisin sinä.
Vaikka halusit neuvoja miehiltä, vastaan sinulle, vaikka olenkin nainen.
Meidän perheemme oli noin vuosi sitten samassa tilanteessa. Taustatietoina kerrottakoon, että hoidin lapsia kotona 4,5 v., kun he olivat pieniä. Nyt jo kymmenen molemmin puolin. Päiväkoti-iässä isä rakensi taloa, ja minä hoidin lapset iltaisin ja viikonloppuisin. Tämä oli se suunnitelma, jonka molemmat hyväksyimme ennen rakentamisen aloitusta.
Kun talo oli valmis ja miehellä oli enemmän aikaa lapsilleen ja minulle, perhe-elämä ei palannutkaan sellaiseksi, kun olin toivonut. Mies viihtyi autotallissa "sisäkotia" paremmin ja minulla jatkui tuo sama lastenhoito. Olin tietenkin aivan käärmeissäni, kun hän ei oikeasti edes osannut lapsiaan (tai minua) hoitaa ja huomioida.
Asiasta syntyi monta riitaa, kun olisin halunnut hänen tekevän välillä päätöksiä elämämme suhteen ja vastaavan lasten pyyntöihin.
Tilanne ajautui siihen, että minä ehkä hieman katkeroituneena jatkuvasti nalkutin miehelleni siitä, että mitä tahansa hän teki, se oli aina väärin ja jos ei ottanut kantaa, sekään ei ollut oikein. Hän sitten vetäytyi entistä enemmän omiin oloihinsa, koska ei omasta mielestään (ja tietenkin minun mielestänikään) osannut tehdä mitään oikein.
Olimme avioeron partaalla. Koska meillä muuten on asiat hyvin liitossa (ei alkoholia, väkivaltaa tai muita suhteita), otin yhteyttä perheneuvolaan.
Menimme sinne arveluttavin mielin, että mitähän se auttaa, mutta ompahan sitten yritetty kuitenkin.
Mutta ennakkoasetelmani eivät pitäneetkään totta. Siellä ongelmaan suhtauduttiin asiallisesti, kumpaakaan ei syyllistetty, vaan asioita ryhdyttiin selvittämään niistä lähtökohdista, mitkä liitossa ovat hyvin. Näin päästiin ikävimpiin aiheisiin ja vyyhti alkoi selvitä. Emme kahdestaan olisi kyenneet sellaiseen keskusteluun, mutta ulkopuolisen läsnäollessa syyllistämisen sävy jäi pois ja siitä oli hyötyä. Avioero jäi hakematta.
Ota sinäkin yhteys perheneuvolaan. Raahaa se miehesi sinne vaikka puoliväkisin, niin minäkin tein ja kannatti!
Olikos siipassasi siis jotain muutakin hyvää kuin raittius. Tekstisi mukaan peukalo on keskellä kämmentä, katsoo liikaa telkkaria, tuhlaa yhteistä aikaanne ja aikaa jonka voisi käyttää itsensä kehittämiseen vaikka lukemalla tai harrastamalla penkkiurheiluun, eikä saa edes vauvan haisevaa takamusta huuhdeltua. Vaikuttaa kyllä todelliselta antiunelmalta. No..ehkäpä se hyvä sydän sittenkin kompensoi aika pitkälle. Vai kompensoiko.
Ei todellakaan mikään ihanne. Isänä jopa välinpitämätön paska. Omat tarpeet lapsen tarpeiden edellä. Todella kummaa.
tiedän,että minunkin tarvitsisi ottaa aikaa itselleni,ja mennä parturiin tai jotain muuta.Olenkin huom!yrittänyt!
esim.menin taimiliikkeitä kiertelemään,niin jo tunnin päästä soitto mieheltä,että mis oot,poika vaan huutaa äitiä.Joo,no en sitten jatkanut enää kierrosta,vaan menin kiltisti kotiin.Ehkä siksi olen jotenkin niin turhautunut,koska tuntuu,etten saa omaa aikaa enää lainkaan.Silti yritän jaksaa poikani vuoksi.
Siksi kait nalkutan ja nalkutan,en vaan haluaisi suhteesta tylsää nalkutusta.Luottamukseen sanon vielä,että olen elämässä kokenut kaikenlaista,niin että jos vielä niin ikävästi sattuisi,että mies pettäisi,ei se ole niin paha.Pahempaa ois väkivalta.Haluisin vaan tehdä perheen kanssa yleensä kaikkea kivaa,silloinkin kun mies on kotona.Ei vaan,et äiti vie puistoihin ja eläintarhoihin ym..Sitä en tiedä,että onko tämä nyt se unelmien mies kaikkien mielestä,mutta olen ajatellut,että parempi tämä kuin pelätä kännistä äijää kotona.
Voiskohan miehet saada käyttäytymään edes vähän samalaisesti kuin yleensä suhteen alussa???Minne se hellyyden ja rakkauden huuma häviää??Halaukset ja hyvänä pidot vähenee,kun suhde menee pidemmälle ja arkeen.Toki arki tulee aina vastaan,tiedän sen,mutta ees joskus...Ehkä liikaa pyydetty,kaikkeahan ei voi saada...
Vaikuttaa siltä, että miestä ei perhe-elämä oikein kiinnosta. Suostuiko mies aikoinaan siihen, että lapsi syntyy? Jos lapsi oli ei-toivottu, niin se selittää miehen alhaisen motivaation.
Saattaa myös olla, että mies on yksinkertaisesti kyllästynyt. Tässä tilanteessa voi miestä alkaa kiinnostaa muut naiset. Mies häipyy ennen pitkää, ellet saa pidettyä häntä tyytyväisenä. Se onkin vaativampi homma kuin arvaisi!
Peksu
Kokeilepa täydellistä välinpitämättömyyttä hetken aikaa. Et nalkuta mistään, annat toisen touhuta omia juttujaan ja touhuat itse omiasi. Siis suunnittele itsellesi ja lapselle tekemistä, käy lapsen kanssa kaupungilla, kylässä tms. äläkä edes pyydä miestä mukaan. Olet niinkuin häntä ei olisikaan.
Ystäväni kokeili tätä samanlaisessa tilanteessa ja johan alkoi miehen hälytyskellot soida. Mies tuntui ajattelevan että niin kauan kun nainen nalkuttaa nainen välittää, mutta kun minkäänlaista huomiota ei herunut, edes negatiivista, alkoi mies etsiytyä takaisin perheen lähelle. Taisi tajuta, että kyseistä vauhtia ei pian ole enää perhettä kotona odottamassa...
Jos aiot tätä neuvoa toteuttaa, niin ole varovainen itsesi kanssa. Saattaa käydä niin että alat tykätä ns omista hommista niin paljon että homma menee katolleen. Sinä mennä lesuat pitkin maailmaa ja ukko on kotona vaavelin kanssa ja ennen pitkää pänks.
Perheneuvola saattaa olla hyvä jos sinne menee ajoissa. Ei nekään mitään poppamiehiä ole.
En tiedä onko ukkosi työssään jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa? Jos niin TVn tuijottaminen on hänelle keino saada ajatukset pois työstä. Saattaa olla että on takki tyhjä elikkäs lievä masennus tms. Saatta ottaa jopa vuosia ennen kuin hän itse sen tajuaa.
Olimme joskus muinoin samassa tilanteessa (osasin kyllä vaipan vaihtaa ja ruuvitkin sain kiinni). Nyt ollaa molemmat eri teillä, sovussa kuitenkin.
ps. koittakaa tajuta toisianne...
Sinä hoidat kodin ja lapsen, vai mitä? Minusta tuntuu että koti on tullut miehelle vähän vieraaksi. Hänellä ei ole kotona mitään roolia. Tuollainen tilanne syntyy aika helposti jos mies on paljon poissa kotoa, mutta kun monet naiset tekee tuota ihan "tavallisessakin" parisuhteessa, eli eivät anna miehen osallistua kodin töihin, eikä varsinkaan lapsen hoitoon. Aikansa naiset jaksaa tätä, mutta sitten alkaa kamala napina siitä että miksi mies ei tee mitään.
puhelinta auki ja vastaat kun hän soittaa. Jos vastaat niin teet hienotunteisesti selväksi että sinä olet nyt asioilla ja tulet kun olet valmis.
Eli mielestäni se on vähän niin että et luota mieheesi jotta hän pärjäisi lapsen kanssa aivan omin päin.
Se on usein sitä epäluottamusta mitä vaimot osoittavat miestään kohtaan ja silloin en usko monikaan mies kokee itsetunnon olevavan kovinkaan vahvan.
Nalkutukset ovat miehesi mielestä juuri niitä jotka koskettavat hänen heikon itsetunnon ja ei tunnetta olla kotonaaan vaikka on oma perhe jota pitäisi rakastaa.
Ota siis itsellesi omaa aikaa äläkä huolehdi lapsestasi ja miehestäsi kyllä he pärjäävät.
Kun tulet kotiin niin sinua odottaa sitten joskus valmis ateria jonka miehesi on itse valmistanut ja kattanut pöydän. Lapsi ja isä kiintyvät toisiinsa eikä siinä äitiä tarvita hössäämässä. Ole siihen tyytyväinen mutta älä yli ammutun maaritteleva kehumalla sitten miestäsi jokaiselle miten hän oli... jne. Sen mitä miehesi tekee niin ole onnellinen, vaikka se ei ole tehty kuten sinä sen tekisit.
Miehesi tarvitsee saada mahdollisuuksia toimia myös yksin ja sitten jaksat olla myös apuna vaikka niitä listoja kiinnittämässä.
Minulla tuli mieleeni sekin että onko mihesi mahdollisesti masentunut, vaikuttaa kuin häneltä olisi veto loppunut.
Puhu miehesi kanssa lapsen kasvatus tavoitteista ja tehkää yhteiset suunnat miten haluatte lapsen kasvatuksen toimivan että se olisi teidän molempien päämäärä ja vanhemmuuden voima. Lapsi trvitsee molempien vanhempien turvallisia rajoja sekä sääntöjä.
Sanot että hän ei osaa "miesten hommia". Mitähän tarkoitat? Hänhän osaa kuitenkin porate sen reijän peiliä vareten. Peilin paikan osoittaminen on kyllä naisten hommia, itse en poraa yhtään reikää enkä lyö yhtään naulaa sistusjuttuja varten, koska se tulee muuten 5cm väärään kohtaan ja sitä pitää siirtää.
vaan miehet oikeasti,jos tuntuu,että typeristä asioista huomauttelen,siksihän kyselen,kun en tiedä nyt,nalkutanko liikaa vai sanonko aiheesta.
Joo,miesten hommista vielä...esim.mitäs mieltä tästä?? Saimme uuden ruohonleikkurin tuparilahjaksi,hän ajaa sillä puolitoista metristä ns.peltoa tontin ympäriltä,niin et kone sammuu välis ja huutaa armoa.Olenkin huomauttanut ystävällisesti,et et viittis nyt rikkoa sitä konetta tolla tavalla,kun meillä on kerran trimmerikin.Siittä hän heti mulli päälle,jaa no antaa olla sitten ko aina nalkutetaan.....
Itse en vierasta porakoneita tms.on niinku homma hallussa,mut lapsen tulon myötä,kun hoidan yksin koko rumpaa,tuntuu vaan et aina jaksais olla mies ja nainen.
Varaston katon harjapelti irti ja huomauttelinkin siitä,no puolivuotta kulu ja itehän sen kiipesin poraamaan kiinni.
Lattia lista irti ja poika innoissaan sitä repimässä.Pyysin laittamaan kiinni,ja heti pyysi mua siihen mukaan.Hei,onkohan se ennen kiinnitetty silikonilla vai millä...jaa,no en tiedä,mietippä ite. Hän siihen,et tuu nyt kattomaan..mulla ruoan laitto kesken ym...sit ku sanoin,et en mä nyt kerkee ja jaksa,et koita nyt ite kattoo ja miettii joskus,jaa,no heti mä taas nalkutan,ettei hän muka tee mitää...
En mä nyt halua täysillä häntä mollata,enkä varsinkaan erota,mut enmmän koti ja perheaskareita kun sais innostamaan tekemään ja huomioimaan tunnepuolta ja sen näyttämistä,ni kaik ois ok!!
"itse en poraa yhtään reikää enkä lyö yhtään naulaa sistusjuttuja varten"
täässä piti lukea että en poraa ilman vaimon opastusta... Minä meillä teen kaikki tuon tyyliset hommat, mutta sisustukseen liittyen vain vaimon opastuksella :)
Mitähän miehesi puuhaa työkseen? Jospa hänellä on kädentaidot yksinkertaisesti ihan hukassa?
Ei varmaan onnistu tuollainen rusinapullataktiikka. Et saa ukolta positiivista kohtelua tai huomiota, ellet itse tee mitään kivaa hänelle. Näinhän asia on yleensäkin ihmissuhteissa. On tainnut jäädä elämänkoulu käymättä?