Hakkerit varastivat MJ:n koko tuotannon!

Kahta brittimiestä syytetään edesmenneen maailmantähden Michael Jacksonin koko tuotannon varastamisesta, uutispalvelu Cnet kertoo.

The Sunday Timesin mukaan miehet murtautuivat Sonyn palvelimille ja latasivat yhteensä 50 000 Jacksonin kappaletta – joukossa myös lukuisia julkistamattomia.

Vielä ei tiedetä, onko kappaleet julkaistu internetissä.

Murto havaittiin joitakin viikkoja sen jälkeen, kun Sonyn PlayStation Networkiin oli tehty massiivinen tietomurto viime huhtikuussa.

Sony osti oikeudet Jacksonin koko tuotantoon tämän kuolinpesältä toissa vuonna 250 miljoonalla dollarilla (noin 190 miljoonalla eurolla).

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/hakkerit vohkivat michael jacksonin julkistamattomat kappaleet/a786592

Sony Music on ihmeissään tuoreen digivarkauden kanssa, sillä hakkerit ovat onnistuneet varastamaan koko Michael Jacksonin tuotannon.

Hakkereiden käsiin on joutunut valtava määrä Michael Jacksonin musiikkia, sillä Sony Musicilta on onnistuttu nappaamaan kaikki edesmenneen tähden materiaali. Pari vuotta sitten jättikaupalla levy-yhtiön omistukseen siirtyneiden tallenteiden joukossa oletetaan olevan valtava määrä julkaisematonta Jackson-materiaalia.

Sony kertoo paikanneensa tietoturva-aukon, mutta hakkereiden käsiin on päätynyt ainakin Off The Wall ja Thriller-albumien nauhoituksista julkaisemattomaksi jäänyttä materiaalia. Varkaat saivat oletettavasti myös julkaisemattomia duettoja käsiinsä. Näiden joukossa huhutaan olevan mm. Freddie Mercuryn ja will.i.amin kanssa tehdyt kappaleet. Musiikin ei kuitenkaan uskota päätyvän laittomaan verkkojakeluun, sillä Sony on aloittanut tutkimukset asiasta ja yhtiön uskotaan saavan rikolliset kiinni viranomaisten avulla.

http://dome.fi/musiikki/ajankohtaista/hakkerit-varastivat-kaikki-michael-jackson-harvinaisuudet

Lisää:

http://www.contactmusic.com/news/hackers-steal-michael-jacksons-unreleased-tracks_1300070

http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/4172075/Michael-Jacksons-back-catalogue-stolen-by-hackers.html

http://www.guardian.co.uk/music/2012/mar/05/michael-jackson-back-catalogue-stolen?newsfeed=true

http://music.msn.com/music/article.aspx?news=708712&affid=100055

http://news.cnet.com/8301-1009_3-57390339-83/michael-jackson-back-catalog-stolen-in-sony-hack/

http://www.nme.com/news/michael-jackson/62414
0166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Qwerty!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu