Minusta on alkanut tuntua siltä että, alkoholi ei sovi minulle. Isäni sairastaa alkoholismia ja muuttuu täysin alkoholin alaisena. Selvänä hän on lempeä ja rauhallinen. Alkoholin alaisena hän muuttuu vaaralliseksi. Ihan kuin toinen ihminen valtaisi hänen mielensä. Minussa on alkanut näkyä alkoholia nautiessa saman tapaisia oireita. En kuitenkaan ala väkivaltaiseksi, mutta en pysty hallitsemaan itseäni. Nyt tilanne on mennyt niin pahaksi, että muistini lähtee. Aamulla kun muistelen iltaa niin pikkuhiljaa illasta alkaa hämärtyä ja lopulta en muisti on kokonaan pois.
Teen asioita mitä en ikinä tekisi selvänä. En pysty kontrolloimaan tekemisiäni. Minun kanssani on kuulemma vaikae keskustella enkä ole omaitseni.
Onko kellään tämän tapaisia oireita alkoholia nauttiessa?
Teen asioita mitä en ikinä tekisi selvänä. En pysty kontrolloimaan tekemisiäni. Minun kanssani on kuulemma vaikae keskustella enkä ole omaitseni.
Onko kellään tämän tapaisia oireita alkoholia nauttiessa?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen alkanut miettiä sitä vaihtoehtoa, että jättäisin alkoholin kokonaan pois. En selvästikkään pysty nauttia kohtuudella.
Korkki kiini!
Juu, pahemmaksi menee kun ikää tulee, jopa päivä kerrallaan
Ei millään pahalla mutta puhut kuin oolofi-maroolofi.
Ei pidä aina paikkaansa. Monesti käy niin, että kun ikää tulee lisää, niin se pahimmat törttöilyt jää. Esim .moni joka on nuorempana kännipäissään tehnyt rikoksia ja ollut väkivaltainen, on vanhemmiten muuttunut rauhalliseksi ja vaarattomaksi juopoksi.
Oletko alkoholsiti?
Testikysymyksiä
oman alkoholismin
määrittelemiseksi
Kysymyksiä:
1. Tarvitsenko ryypyn seuraavana aamuna?
2. Onko mukavampaa juoda yksin?
3. Olenko menettänyt työaikaa juomisen takia?
4. Häiritseekö juomiseni perhettäni?
5. Haluanko juoda tai saada drinkin määrättyyn aikaan
päivästä?
6. Saanko hepulin, jos en saa jatkaa juomista?
7. Onko juominen tehnyt minusta ärtyisän?
8. Aiheuttaako juomiseni välinpitämättömyyttä perheen
hyvinvoinnin suhteen?
9. Olenko vahingoittanut miestäni/vaimoani kun juon?
10. Onko juominen muuttanut persoonallisuuttani?
11. Aiheuttaako juominen minulle fyysistä haittaa?
12. Tekeekö juominen minut levottomaksi?
13. Aiheuttaako juominen unettomuutta?
14. Onko juominen tehnyt minusta impulsiivisemman?
15. Vähentääkö juominen itsekontrolliani?
16. Onko aloitekykyni vähentynyt juomiseni alettua?
17. Onko kunnianhimoni vähentynyt kun aloitin juomisen?
18. Onko sisuni ja/tai päämäärätietoisuuteni vähentynyt
juomisen vuoksi?
19. Juonko saavuttaakseni helpotusta sosiaalisessa
kanssakäymisessä? (arat, ujot, pelokkaat,
vaivaantuneet)
20. Juonko saadakseni itsevarmuutta? (esiintyy ihmisissä
joilla on alemmuudentuntoa)
21. Juonko helpottaakseni
riittämättömyydentunnettani?
22. Onko seksuaalinen kykyni/haluni kärsinyt juomisen
alettua?
23. Osoitinko vastenmielisyyttä ja vihaa kun aloin
juoda?
24. Onko mustasukkaisuuteni yleensä ottaen kasvanut,
kun aloin juoda?
25. Olenko pahantuulinen juomisen seurauksena?
26. Onko tehokkuuteni laskenut kun aloin juoda?
27. Onko juomiseni tehnyt minusta tunteilevan?
28. Onko minun kanssani vaikeampaa tulla toimeen sen
jälkeen kun aloin juoda?
29. Siirryinkö huonompaan seuraan ja ympäristöön kun
aloin juoda?
30. Vaarantaako juomiseni terveyteni?
31. Vaikuttaako juomiseni mielenrauhaani?
32. Tekeekö juomiseni perhe-elämän onnettomaksi?
33. Vaarantaako juomiseni liiketoimeni?
34. Varjostaako juomiseni maineeni?
35. Häiritseekö juominen elämäni tasapainoa?
Jos olet vastannut kyllä yhteenkään testikysymykseen, olet vaarassa alkoholisoitua. Jos olet vastannut kyllä mihin tahansa kahteen testikysymykseen, on mahdollista, että olet alkoholisti.
Jos olet vastannut kyllä kolmeen tai useampaan testikysymykseen olet varmasti alkoholisti. Huomio: Kysymykset eivät ole AA-kysymyksiä, vaan ne toimivat suuntaa-antavina vihjeinä John Hopkinsin Yliopistollisen sairaalan tutkijoille heidän päätellessään, onko potilas alkoholisti vai ei.
Näiden testikysymysten lisäksi me AA:ssa saatamme
kysyä paljon muitakin kysymyksiä. Tässä vielä joitakin:
36. Onko sinulla ollut koskaan täydellistä muistin menetystä
juomisen aikana tai juomisen jälkeen?
37. Onko sinusta koskaan tuntunut, juomisen aikana tai
juomisenjälkeen, olevan vaikeuksia keskittyä mihinkään?
38. Oletko koskaan tuntenut katumusta juomisen jälkeen?
39. Onko lääkäri koskaan hoitanut sinua juomisen takia?
40. Oletko joutunut koskaan sairaalahoitoon juomisen
takia?
Jos noilla kysymyksillä on tarkoitus määritellä alkoholismia, niin siinä tapauksessa 95% suht säännöllisesti alkoholia käyttävistä olisi alkoholisteja.
Siihen ryhmään voi laskea lähes kaikki ns. viikonlopun viihdekäyttäjät.
Alkoholismi yleensä pahenee juomisen jatkuessa.
Ei kaikilla.
Yliopiston elämälle vieraita nolla-tutkimuksia.
Minulakin on ongelmia.Kun vedin eilen äitiäni turpaan.Vaikka en olisi sitä tehnyt selvin päin.
Ootko alkoholisti?
itse en ole kännissä koskaan pahemmin törttöilyt/käyttäytynyt väkivaltaisesti.ainoa moka mitä tuli tehtyä kivoissa tuuteissa oli se että kusin kirkonrappusille ja poliisit ajo just sopivasti ohitte ja lätkäs 40 euron pikavoiton.(:
Itse en ole tehnyt rikoksia selvinpäin enkä itse ole joutunut rikoksen uriksi selvinpäin. Kännissä taas on tapahtunut kumpaakin. Esim. multa varastettiin kolme lompakkoa kahden kuukauden aikana(poliisitkin pitää mua jo dorkana, kun jatkuvasti saa olla hommaamassa uusia henkkareita yms.) ja itse olen tällä hetkellä ehdollisessa.
Ehdollisesi voi päättyä piankin, jos kännäät ennen kuin sen aika on.
Lievä paskanhaju on oikeastaan aika mielyttävä! Usein hinkkaan sormeani persvaossa, siihen jää persehikeä ja kakkajäämiä. Sitten haistelen sormeani hurmiossa.
Se, miten ihminen reagoi alkoholiin, on yksilökohtaista, ja riippuu osaltaan geeneistä. On esimerkiksi suomalaisten kohdalla puhuttu "rähinäviinageenistä" jopa tieteellisen tutkimuksen pohjalta. Suomalaiseen kansallisidentiteettiin kuuluu synkistely, melankolia, muttei se tarkoita, että joka jannu pistäisi turpakäräjät pystyyn kun hörppii Koskenkorvaa. Itse olen juonut vähän vajaa kymmenen vuotta runsaasti, mutta vain pari kolme kertaa olen mennyt viinasta rähinäkuntoon. Ja kirkkaita olen ottanut reippaasti n. 2-3 kertaa kuukaudessa. Myöskään kaveripiirissäni ei ole yhtään varsinaista tappelijaa, vaan useimmat ovat fiksuja tyyppejä myös kännissä. Paljon vaikuttaa mieliala, joka on vallinnut ennen ryyppäämisen aloittamista. Hirveässä vitutuksessa vedetyt viinakännit ovat monesti tuhoisia, kun taas iloiset oluthumalat ovat yleensä harmitonta hupia.
On heitäkin, jotka alkoholin vaikutuksen alaisina menettävät kontrollin tekemisiinsä kokonaan, ja näkisin, että silloin ei varsinkaan kannata juoda. Monesti tällaisten henkilöiden morkkikset ovat sitä luokkaa, että varsinainen alkoholisoituminen on mahdotonta, ja he juovatkin äärimmäisen harvoin, tai opettelevat kohtuukäyttöön, jolloin muutama annos illassa riittää. Ehkä loppujen lopuksi huonoimmassa asemassa ovat he, jotka pystyvät juomaan isoja määriä ilman, että se näkyy isommin heidän käytöksessään, tai aiheuttavat vakavia konflikteja. Tuskin olen väärässä jos sanon, että monet heistä ovat syrjäänvetäytyviä, yksinäisiä, pohtivia. Herkkiä ja älykkäitä. Ihmisen, jonka tietoisuus on korkealla tasolla, on vaikeampi ryypätä itseään tiedottomaan kuntoon. Kontrolli säilyy pidempään. Tämä on vähän karkea yleistys, mutta pitänee ainakin joiltain osin paikkaansa.
Älykkään, sensitiivisen, luovan ihmisen on hankala paeta tunteitaan ja tietoisuuttaan edes hyvin päihtyneenä. Tämä johtuu siitä, että hän on olemassaolonsa ymmärtämisessä korkealla, mutta kuitenkin erittäin keskeneräisellä tasolla. Hän työstää jatkuvasti ajatteluaan. Sen kaltaisen ihmisen aivot eivät lepää käytännössä koskaan, ja varsinkin humalassa ajatukset laukkaavat entistä villimmin. Harva avantgardistinen taiteilija elää kovinkaan vanhaksi. Yleensä tunteiden ilmaiseminen ajaa loppuun, ja päihteet vain jouduttavat sitä.
Muistin lähteminen on täysin normaalia kännätessä, ja ajan myötä siihen tottuu, jos haluaa. Hyväksyy jopa sen, että on baarista tultuaan unohtanut lompakkonsa käytävälle kämpän oven vierelle, kussut housuihinsa, soittanut jotain teinipoppia neljän aikaan aamulla varoituksen arvoisesti, ja tyhjentänyt parvekkeelta viidennestä kerroksesta roskapussin sisällön alas kadulle. Kaiken hyväksyy alistuen kuin koiranpentu. Se vain tapahtuu, koska olen niin tyhmä. Mutta kukaan ei ole luonnostaan sen verran tyhmä. VIINA saa tekemään arvaamattomia asioita, jopa sellaisen henkilön, joka on aina käyttäytynyt kuin Jeesus. Harva tappaa vaimonsa juotuaan kaljaa, tai ampuu veljensä tissuteltuaan Lapparia, kyllä viina on se merkittävin arvaamattomuustekijä.
Kirjoitat, ettet ala humalassa väkivaltaiseksi, mutta silti tunnet menettäväsi kontrollin. Kuulostat paljolti itseltäni. Itse olen rauhaa rakastava humanisti, ja pyrin ymmärtämään ja arvostamaan kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Silti aniharvoin tuhti viinakänni saattaa muuttaa luonnettani niin paljon, että muutun hetkeksi toiseksi persoonaksi. Kerran olen jopa ollut lähellä tapattaa itseni. Ehkä tämä johtuu siitä, että maskuliinisuuteni pulpahtelee pintaan. Se kai miehellä on tervettäkin, kunhan ei johda typerään uhoon. Sanoisin, että runsas viina voi saada ajoittain kenet tahansa yliarvioimaan voimansa ja kapasitettinsa, sekä arvioimaan erilaiset tilanteet hirvittävän väärin.
Joten lopuksi en voi antaa muuta neuvoa kuin pidättäytymään viinasta. Se muuttaa ihmistä, vaikkei heti, niin aina lopulta. Ei ole mieltä, joka voisi torjua sen affektioita loputtomiin. Viina muuttaa ihmistä solutasolta lähtien, se lamaannuttaa keskushermoston, ja sekoittaa elimistön sähkökemiallista toimintaa. Vaikka olisi aina ennen ollut rauhallinen ja kunnioittava, niin ei tarvita kuin se kerta, kun muutaman päivän juomisen jälkeen on juonut krapulansa kumoon isolla viinapullollisella ja erehtyy väärään pöytään laukomaan "totuuksiaan" - loppu voi tulla nopeasti. Baareissamme liikkuu kunnollisten ihmisten lisäksi myös mitään kaihtamatonta yhteiskunnan pohjasakkaa. Aina välillä joku erehtyy sen tielle.
Aika hyvä kirjoitus. Asiaa. Noin se menee.
Kun alan ottamaan niin eipä etukäteen tiedä että
muutunko
Uskoutujaksi, selvitän kaikki asiat kelle sattuu
Muistelijaksi, tuhannennen kerran samat jutut kerron kelle sattuu
Änkyräksi, vittuilen kelle sattuu, tämä epäterveellistä.
Mokailijaksi, teen kaikenlaista aiemmin mainittujen lisäksi.
JA joskus harvoin menee jopa asiallisesti. Mutta sekin monesti pitää tarkistaa
seurassani olleilta.
niinpä olen yrittänyt pysyä erossa, normielossa ei kaipuuta mutta reissuissa mennään leuka rinnassa kohti uusia nöyryytyksiä. Olen sitten leikannut työreissut minimiin joten kerran pari vuodessa tulee enää tuuri testattua. Liikaahan minä join ja nyt kun kemiallinen sietokyky ei ole niin kova niin en sitten älyä että vähempikin riittäisi.
Itse päädyin lopulta yksikseni iltaisin ottamaan, eikä mitään kohtuuannoksia.
5-6 tunnin aikana pahimmillaan yli 16 annosta - oli varmaan jo omalle sietokyvylle
äärirajoilla. Mutta ei sentään joka päivä. Nykyään se on joko tai, minulle ei ole
olemassa kohtuukäyttöä. Ja totta sekin, että mitä ikinä elämässä ongelmia onkin,
ei ne niin pahoja ole etteikö niitä pahemmiksi saa kuningas alkoholin kanssa.
Aivan selvä merkki alkoholismista. Ehkä sinulla vasta varhaisvaiheessa.
Siis itsellä korkki pysynyt kiinni jo vuosia, 20v. maistui ensin vähemmän, loppuakohden enemmän. 3vartin pullo päivässä, neljänä päivänä viikossa
pahimmillaan. Alkuun huuma hauskanpito, tai ainakin hauskanpidon yritys
merkeissä, ajan myötä räyhäkulttuurikin tuli tutuksi. En voi suositella.