Eka vl-naispappi tv:ssä tänään klo 21.00

Leppäsen Mari Ajankohtaisessa Kakkosessa.
8247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ole vl

Äänestä
  • Muistathan että usko on aina HENKILÖKOHTAINEN asia. Kenenkään toisen puolesta ei voi uskoa, mutta ei myös kenenkään toisen puolesta voi kieltää uskoa.

    Äänestä

Mari Leppänen on tehnyt historiaa.

Naispuhujia oli lestadiolaisuuden alkuvuosikymmeniinä useita. Myös Laestadius luotti naisiin.

Laestadiuksen jälkeen herätystä veivät eteenpäin mm. hänen tyttärensä ja heidän serkkunsa sekä muutamat muut vahvat naiset, aina Amerikkaa myöten. Myös Suomen puoella oli 1800-luvulla vahvoja naisia hengellisinä puhujina ja Raamatun selittäjinä.

http://freepathways.wordpress.com/2009/07/06/naiset-sananjulistajiksi/

Kun herätysliike organisoitui ja siihen tuli muodollisia "johtajia" niin silloin miehet ottivat kaiken vallan. Lähentyminen kirkon kanssa johti myös tähän, koska siihen aikaan kirkko ei sietänyt ajatustakaan naisista Juamlan sanan opettajina tai seurakunnan kaitsijoina.

Äänestä

Mutta eikö televisiolaite ole vl:lle synnillinen laite?

Äänestä
  • Ei ole vl

    Äänestä

Jumala ei varmaan väärin ole valinnut Maria evankeliumin julistamiseen ja kirkko on hänet kutsunut työhön.Toivotan Marille Jumalan siunausta ja voimaa evankeliumin työssä! Et ole yksin siionissa meitä on paljon jotka sinun puolestasi ristii kätensä ja pyytää jumalalta siunausta tämän vaikean ajan keskellä joka meillä on.Jeesus sanoo,ota minun ikeeni harteillesi,minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikku Kakkonen2 kirjoitti:

Leppäsen Mari Ajankohtaisessa Kakkosessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu